Rummut: soittaminen ›

Innostus lähti liikkeelle mullakin jo ala-asteella musaluokan setistä. Pirun hienolta se näytti pienissä silmissä. Haave oli jos pääsis joskus ihan opettelemaan...
Yläasteella 7lk sain sitten ensimmäisen setin homattua (Rolandin sähköt). Enhän mä oikeestaan mitään osannut, mutta siitähä se oli hyvä lähtee opettelemaan. Alkuun ihan perus komppia soittelin ja jotai helppoja snare fillejä. Sitte pikku hiljaa kehtteli peruskomppia aina vaativampaan suuntaan, mutta pidin tempon samana.
 
Kävipä niin hyvä tuurikin et luokkakaveri oli alotellut kitaraa soittelee n. puolvuotta aikasemmin ja kyseisel kaveril löyty tyhjä autotalli. Ilman yhteissoitto taitoa tai kokemusta sitten päätettiin rohkeesti hyökätä talliin. Siinä sitä sitte soiteltiin n.4-5h per päivä alkuun ja sitte vähän harvemmin, mutta saatiin vähä yhteistä tuntumaa soittelemalla AC/DCta Scorppionssia sunmuuta.
 
Ja kun omat rummut oli tallissa, niin reenailin biisejä kotona reisiin ja lattiaan läpsyttelemällä. sittehän siitä läpsytyksestä tuli tapa ja nykyyäänkin kun ei ole mahollista soittaa aina tai oon jossain lomilla ymsymsyms niin aina tulee naputeltua joka paikkaan. Siinä samalla sitte huomaa oppivansa kun kokoajan motoriikka kehittyy ja monimutkaisemmatkin jutut tulee luonnollisemmaksi.
 
Nyt sitte kyllä oon sitä mieltä, että jos olisin musaopistoon mennyt (olisi ollut alusta asti mahollista), niin aivan varmasti pysyisin tahdissa hitusen paremmin. Ja ehkä lyöntitekniikkakin olisi aavistuksen erilainen. Toisaalta kun omat ongelmat ja heikto osa-alueet tiedostaa, niin niitä on helppo lähteä reenaamaan ja korjaamaan.
 
Ajan kanssa oppii ja aina voi kehittyä lisää! :)

Kavereitten bändi tartti rumpalia. Sanoin etten oo kyl soittanu rumpuja, mut voinhan mie kokeilla. Koskaan ei valitettavasti oo ollu tilaisuutta opiskella musiikkia, on pitäny käydä töissä ja elättää ittensä. Treenaaminen on meitsille niin pakkopullaa että jää tekemättä. Mä vaan soittelen mitä mieleen juolahtaa. Mut mä en osaakkaan soittaa rumpuja silleen oikeesti, niinku projätkät.

Muutama vuosi sitten tultiin kavereiden kanssa lautalla Sweden Rockista, ja kännissä keksittiin, että perustetaan bändi. Olin edes yrittänyt jotain koputella 30 vuotta aiemmin, joten toki, rumpalin palli oli minun.

Eno opetti muutaman kompin ja loput soitin musiikin mukana. Olin myös yhden syksyn kansalaisopistossa, mutta en oikein pitänyt opetustavasta. Mutta kyllä tuo kansalaisopisto ja musiikin mukana soittaminen ovat parhaita oppimistapoja.

Gardiner: Mut mä en osaakkaan soittaa rumpuja silleen oikeesti, niinku projätkät.
 
Höpsis. Hyvin vedit ainakin kun testasit ja ostit Acron multa =D

Kavereiden rockbändi tarvitsi rumpalin, ja vaikka en ollut ikinä soittanut rumpuja seiskaluokan musiikintunnin lisäksi, lähdin sitten rumpaliksi. Ekan kuukauden-pari jouduin treenaamaan soittoa lähinnä ilmarumpumetodilla, kunnes sain synttärilahjaksi rumpusetin. Siitä sitten lähdettiin treenaamaan Metallican For whom the bell tollsia... :D Silloin myös Lars oli ihan vitun kova ja paras ja hieno! Myöhemmin tulin järkiini, mutta silloin tuijotettiin kyllä Metallican livevetoja ja mietittiin et "on se kova".
 
Ekat rumputunnit tuli otettua kolmen vuoden soittamisen jälkeen. Olin tottakai ehtinyt opetella soittotekniikan päin helvettiä, mutta tuossa vaiheessa sen sai vielä korjattua - onneksi.

Taisin olla jotain 13v kun menin johonkin bändikerhoon, jota joku nuori neitokainen piti, opetti perusbeatin ja jotain muuta. Loppu onkin opeteltu omin keinoin. Ei todellakaan se paras vaihtoehto.
 
Nainen on kuitenkin jollain tavoin kokenut onnistumisen kokemuksen opetuksessa, ainakin maksaa palkan nykyään soittohommista.

Hakki:
 
Ekat rumputunnit tuli otettua kolmen vuoden soittamisen jälkeen. Olin tottakai ehtinyt opetella soittotekniikan päin helvettiä, mutta tuossa vaiheessa sen sai vielä korjattua - onneksi.
 
Mulla meni paljon pidempään ja se kostautui todella ikävällä "poisoppimisprosessilla", siis tekniikan suhteen.

Kotiimme hankittiin piano ja sille piti saada käyttöä, joten jouduin pakkomusiikkikouluun pimputtelemaan Aaronin pianokoulua kahden vuoden ajaksi. Samoihin aikoihin kitaristi-isoveljeni alkoi hamstrata edukkaita soittimia 1970-luvun lopulla, jolloin jonkin kaupan mukana hän sai puolalaiset Szpaderski-rummut, muistaakseni vuonna 1978. Pakkohan niitä oli kokeilla, ja sille tielle jäin. Veljeni opetti rock beatin ja korvalla mentiin bändeissä punkin, rockin, hevin, progen ja metallin kautta alan opintoihin. Sivarissa oli aikaa miettiä mitähän sitä alkaisi tehdä isona, ja silloin päätin alkaa tähdätä muusikoksi. Tuolloin Raahessa kukaan ei koskaan ehdottanut jäpikälle, vaikka olisi kymmenen vuotta soittanut kellareissa ja julkisestikin korvalla vieläpä melko hyvin, että kannattaisi alkaa alalle. Siinä ovat ajat muuttuneet kosolti.
 
Elikkä vuonna 1990 menin Raahen musiikkikouluun hankkimaan musiikkikoulun päättötodistuksen klassisissa lyömäsoittimissa, ja motivoituneena se vei vain kaksi vuotta tehdä 3/3-tutkinto pääsoittimessa sekä I-taso teoriassa ja solfassa. Opettajakseni sain Tane Räsäsen, joten heti kuin marimbaetydistä päästiin, alkoi grooven lätkytys ja Gaddin lickien pilkkominen. Muodollista rumpusetin opetusta ei ollut tarjolla missään muualla paitsi Oulunkylässä, ei edes Oulussa. Näin ollen tie vei musiikkileireille, Imatralle ja Sallaan, missä tapasin sitten Mirit, Jartsat ja Timosen Markot. Hain vuonna 1992 Oulukylään opiskelemaan, mutta rukkaset tulivat. Päädyin hankkimaan kokemusta vuodeksi Kauhajoen evankelisen opiston pop/jazz-musiikkilinjalle, missä opettajana oli Patrik Lax.
 
Sitten vuonna 1993 pääsin Oulunkylän Pop/Jazz-konservatorioon jonotuslistan perältä peruutuspaikalle kesken lukukauden, missä tein tanssimusiikin ja opettajan tutkinnot, ja heti valmistuttuani aloin työskennellä siellä säännöllisen rehtoriin ja vastaavaan opettajaan kohdistuneen puhelin/sähköpostiterrorin myötävaikutuksella. Siellä minua opetti rummuissa mm. Miri, Leevi, Saaren Kake, Rautiaisen Tommi, Roikis ja Korpelan Bruno. Opintojen ohessa ja periodiluonteisesti sain ohjausta myös Jukkis Uotilalta ja Klaus Suonsaarelta. Mutta mitä rumpujen soiton opiskelun ymmärtämiseen tulee, niin vaikuttavimmat kokemukset olen saanut pianisti Frank Carlbergin, Madeline Eastmanin, Raoul Björkenheimin, Anders Bergcrantzin ja Conrad Herwigin ensembleissä. Niissä alkoi tajuta sen, mitä kannattaa harjoitella ja mikä unohtaa, mitkä ovat omat vahvuuteni ja missä olen lapsenkengissä. Siinä unohtuivat Black Paget kertarysäyksellä.
 
Sotinopintojeni jälkeen olen lähinnä opettanut, musiikkitieteillyt, väsännyt rumpukirjoja sekä opiskellut afrikkalaista rumpujensoittoa Aviv Ben Yehudan ja Aleksi Oksasen johdolla, joiden mukana olen saanut koulutusta myös Sidiki Camaralta ja Zoumana Dembeleeltä. Yksi mieletön kontakti oli edesmennyt latinalaisamerikkalaisen rytmin ymmärtäjä, clave-teoreetikko Ramiro Musotto.
 
Siinä lyhykäisyydessäni oppihistoriani rummutuksen osalta. Kuulostaa pervolta, mutta asetan itseni mielummin itseoppineiden kategoriaan kuin koulurumpaliksi, sillä ohjaus astui kuvioihin vasta aikuisiässä. Tuntuu todellakin siltä, että itse olen kasannut haluamani paketin, eikä kukaan vieläkään saa tulla sorkkimaan musiikillista universiumiani. Se on kellareissa opittu minä.
 
Vielä täytyy lisätä tähän loppuun, että en olisi ikipäivänä uskonut, että olisin näin nopeasti speed metalin katkuisesta kellarista päätymään alan hommiin kuukausipalkkaisena pätkätöiden alalla. Vaikka soittajana olen kovin keskinkertainen ja soittajankokemukseni on mitä se on, niin kuitenkin jotakin varmasti on tullut tehtyä oikein. Ehkä se on häikäilemättömyys, huumori, vastuunotto ja itseni likoon laittaminen, mikä on aina saanut jotkut vakuuttumaan siitä, että minut kannattaa rekrytoida. Tuuria tai sinnikkyttä - en ota kantaa. Tämä päivittäinen omakehu haisee -osuus seiskoon tässä kannustuksena siksi, että jos tekee, tekee ja tekee, niin palkinto puurtamisesta tulee väistämättä kohdalle ennemmin tai myöhemmin, kun parametrit ovat suotuisassa asennossa ja asenne kohdillaan.

jazzmies: ...Vaikka soittajana olen kovin keskinkertainen ja soittajankokemukseni on mitä se on, niin kuitenkin jotakin varmasti on tullut tehtyä oikein...
 
Tuo on kyllä turhaa vaatimattomuutta.

About 11 vuotiaana alkasin hakkaamaan ihan huvikseni kannuja, ja siitä se ajatus sitte lähti yläasteen musiikinopettajan loistavalla kannustuksella. :) Siitä lähes täysin itseoppineena tähän asti. Olis vain silloin pitäny tajuta käydä tunneilla hoitamas ihan perusasiat kuntoon, nyt parin vuoden sisällä oon ottanu kaksi rumputuntia oikeesti hyvältä rumpalilta ja se auttoi.

hollmi-5: Tuo on kyllä turhaa vaatimattomuutta.
 
"Sitten kun alkaa diggailla omia tekemisiään niin kannattaa tutkituttaa päänsä"
-Markus Ketola
 
Itse en tähän ketjuun vastaa. Prosessi on niin pahasti kesken.

Ostin yhdeltä kaverilta 300 markalla Morris rummut (18" 12" 14" +snare) n. vuonna -82. LP levy soittamaan aluksi paranoidia ja hakkasin mukana. Sitten aloin reenaamaan Rushin levyjen mukana ja siinä vaiheessa ymmärsin etten koskaan opi mutta jatkoin silti. Kaikki tekniikka oli tietysti pielessä, mentiin fyysisellä voimalla ja asenteella. Nyt vanhempana olen yrittänyt oppia hieman sitäkin tekniikkapuolta.