Klassinen ›

sub zero: Suorastaan sikamaista individualismia.
 
Olet suorastaan sympaattisen metsässä mitä tulee jazztekemiseen. Ihana huomata se!
 
Itseäni pikemminkin vaivaannuttaa se, että muotoon soittamiseni tai parhaimmillaan jopa tarinankerrontani saa ihmiset taputtamaan. Yleensä taputukset ovat sitä suuremmat, mitä huonommin olen mielestäni onnistunut soolossani. Se on välttämätön paha lavalla yrittää niiata kiitokseksi suosionosoituksista, koska musiikillinen yhdessätekemisen ja keskittymisen lataus on niin voimakas egosentrisen isteenkäpertymisen rinnalla Siinä jää klassisen musiikin sävellysprosessi kovin köykäiseksi piiperrykseksi kunnon, ehdan, perinteisen, kommunikatiivisen jazzilmaisun rinnalla. Freet ja muut höpönhöpöt ovat taas tuollaista parhaimmillaan yhdessä keksittyä joogaeetosta, joka lämpiää sisäänsä eikä lähipiiriinsä tai sitä kauemmaksi. Itse pistän tuon intialaisen matikka-supertaito-guruhommankin tähän samaan sammioon klassisen perinteen kanssa, missä aina yritetään väkisinkin tehdä taiteesta jotkain itseään vaikeampaa, jota vain matikka-supertaito-gurukuulijat ymmärtävät. Einojuhani Rautavaaran Angel of Lightia ymmärtää sitten moni muukin, kun hän on jättänyt neroeetoksen narikkaan ja alkanut kirjoittaa musiikkia, jossa on rivistä huolimatta mukana se kaikki - nimittäin tunneäly. Siinä on se ydin - musiikillinen tunneäly, joka ei dissa taitoa eikä ilmaisua.

jazzmies: Olet suorastaan sympaattisen metsässä mitä tulee jazztekemiseen. Ihana huomata se!
 
Itseäni pikemminkin vaivaannuttaa se, että muotoon soittamiseni tai parhaimmillaan jopa tarinankerrontani saa ihmiset taputtamaan. Yleensä taputukset ovat sitä suuremmat, mitä huonommin olen mielestäni onnistunut soolossani. Se on välttämätön paha lavalla yrittää niiata kiitokseksi suosionosoituksista, koska musiikillinen yhdessätekemisen ja keskittymisen lataus on niin voimakas egosentrisen isteenkäpertymisen rinnalla Siinä jää klassisen musiikin sävellysprosessi kovin köykäiseksi piiperrykseksi kunnon, ehdan, perinteisen, kommunikatiivisen jazzilmaisun rinnalla. Freet ja muut höpönhöpöt ovat taas tuollaista parhaimmillaan yhdessä keksittyä joogaeetosta, joka lämpiää sisäänsä eikä lähipiiriinsä tai sitä kauemmaksi. Itse pistän tuon intialaisen matikka-supertaito-guruhommankin tähän samaan sammioon klassisen perinteen kanssa, missä aina yritetään väkisinkin tehdä taiteesta jotkain itseään vaikeampaa, jota vain matikka-supertaito-gurukuulijat ymmärtävät. Einojuhani Rautavaaran Angel of Lightia ymmärtää sitten moni muukin, kun hän on jättänyt neroeetoksen narikkaan ja alkanut kirjoittaa musiikkia, jossa on rivistä huolimatta mukana se kaikki - nimittäin tunneäly. Siinä on se ydin - musiikillinen tunneäly, joka ei dissa taitoa eikä ilmaisua.
 
täytyy kyllä sanoa, että sinä olet viimein tajunnut _ihan kaiken_. kaikki mitä minä kuuntelen on siis pelkkää kikkailua ja teennäistä paskaa.
nyt minäkin ehkä alan jo hivenen ymmärtää; jazz yksinkertaisesti ON maailman parasta musiikkia ja kaikki ihmiset jotka eivät sitä kuuntele ovat ääliöitä.
 
kiitos ja kumarrus.

rkellu: kiitos ja kumarrus.
 
Ole hyvä! Nyt jatketaan.

Eihän free ole muuta kuin sitä, että soitetaan aina se ääni mikä kulloinkin parhaiten sopii. Ei siinä ole joogaeetosta. Freen sisällä on tietenkin erilaisia muotivirtauksia, joista osa painottaa kollektiivisen tunne- tai mielentilan saavuttamista ja osa sitten semmoista soitantaa, mikä maksimaalisesti kaihtaa kaikkea mikä kuulostaa hyvältä. Se on free-kulttuuria, mutta ei enää freetä; freehän on sitä että soitetaan aina paras nuotti.

velipesonen: freehän on sitä että soitetaan aina paras nuotti.
 
Näin se on ja siinä onkin se haaste tai jopa ongelma. Parhaimmillaan free kyllä toimii, kun on tarpeeksi kilometrejä yhteistä taivalta freemuusikoilla taustalla, jolloin freen suhde tosin automaattisesti pienenee ja soittokaverin ennaltalukeminen kehittyy. Eli "aina paras nuotti" on lähinnä sävelten sommittelukeino, mikä käyttää hyödykseen muusikoiden aikaisemmin opittua. Näin ollen freessä helposti muodosta tulee "sinfoninen", joka on kyllä varsin koeponnistettu sarja tapahtumia, tai sitten muoto on teema-muuta-teema, tai läpisävelletty. Tarkoituksenani ei ole dissata freetä, vaan jokseenkin yhdistää se beethovenmaiseen sävellystyyliin, mikä on kyllä pohjimmiltaan rautaa, jopa jazzia. Beethovenin johdomukainen, mutta yllättävä ja äärimmäisen hallittu tyyli on kyllä arvokas, missä tunne ja äly ovat niputettu kauniisti yhteen.

jazzmies: Siinä jää klassisen musiikin sävellysprosessi kovin köykäiseksi piiperrykseksi kunnon, ehdan, perinteisen, kommunikatiivisen jazzilmaisun rinnalla.
 
Turha noita sävellysprosesseja on verrata keskenään muutenkaan kun niin eri asioista on kysymys. Klassista musiikkia ei sävelletä enää esitystilanteessa, en mä sitä prosessia silti köykäiseksi kutsuisi. Ja voiko sitä jazzimprovisaatiotakaan nyt ihan puhtaasti säveltämiseksi kutsua kun kuitenkin kunkin (ennalta sävelletyn) kappaleen rakenteen puitteissa toimitaan..? Joka tapauksessa klassisesta musiikistakin löytyy äärimmäisen intensiivistä kommunikatiivisuutta, jos olet yhtäkään laadukasta kamarimusiikkikokoonpanoa sattunut livenä kuulemaan ja näkemään. Usean soittajan muodostaman yhtyeen täytyy toimia kuin yhdet aivot jotta lopputulos on mahdollisimman onnistunut, eikä sen arvoa vähennä yhtään se, että teos on jo valmiiksi sävelletty.
 
Itse pistän tuon intialaisen matikka-supertaito-guruhommankin tähän samaan sammioon klassisen perinteen kanssa, missä aina yritetään väkisinkin tehdä taiteesta jotkain itseään vaikeampaa, jota vain matikka-supertaito-gurukuulijat ymmärtävät. Einojuhani Rautavaaran Angel of Lightia ymmärtää sitten moni muukin, kun hän on jättänyt neroeetoksen narikkaan ja alkanut kirjoittaa musiikkia, jossa on rivistä huolimatta mukana se kaikki - nimittäin tunneäly. Siinä on se ydin - musiikillinen tunneäly, joka ei dissa taitoa eikä ilmaisua.
 
Sarjallinen musiikki, johon tuolla äly-matikka-nero-vaikeus-kommentilla useimmiten viitataan, on kuitenkin vain yksi pieni osa ja sävellystyyli koko klassisen musiikin kentässä. 1900-luvun musiikista löytyy kymmenittäin muitakin tyylejä. Se on totta että tunneälyltään köyhää musiikkia on työlästä kuunnella, vaikkei musiikkia varsinaisesti tarvitsekaan "ymmärtää" voidakseen sitä kuunnella ja jopa nauttia siitä.

jazzmies: Beethovenin johdomukainen, mutta yllättävä ja äärimmäisen hallittu tyyli on kyllä arvokas, missä tunne ja äly ovat niputettu kauniisti yhteen.
 
en edes pidä beethovenista.
no okei, enemmän kuin jazzista, mutta kuitenkin. olen huomattavasti enemmän kiinnostunut monista muista musiikkiperinteistä kuin jazzista.
jazzia luonnehtisin pikemminkin jonkinlaiseksi "epämusiikiksi pienimunaisille"...

velipesonen: Nähdäkseni meikäläinen taidemusiikki on kuollut
 
jazzmies: kun lukee Rondo-Classica lehteä, niin siellä ollaan oikeasti hämillään ja hukassa mitä tällä koko klassisella perinteellä pitäisi oikeastaan tehdä
 
Yksi syy kriisille voisi olla se, että jossain vaiheessa ollaan kieltäydytty näkemästä wieniläisklassismin, oopperoiden ja beethoveniaanisen sinfonian rinnalla muita, sanoisinko vähemmän suuruudenhulluja, samojen renessanssi- ja barokkimusiikkitraditioiden kehityshaaroja. Tai varmaan ensin niitä vaihtoehtoja on väheksytty ja sitten ne ovat vain unohtuneet kirjallisuudesta tietyissä maissa.
 
(EDIT: Poistettu turhaa sekoilua)
 
Toinen syy kriisille voisi olla se, että Euroopan klassisesta musiikista on puuttunut rytmitajua, rytmillistä haastavuutta, jonka päälle suuri yleisö nykypäivänä ymmärtää. Kuitenkin on ihan mukava havaita, että kurttuotsaisimmatkin musiikintutkijat ovat kiinnostuneet Afrikan hienoimmista polyrytmeistä. Afrikkalaiset polyrytmit paljastavat klassiselle musiikille vieraan aspektin.
http://www.youtube.com/watch?v=dZtxZ5IWsJk
 
(EDIT: Poistettu turhaa sekoilua)

jazzmies: ... Tarkoituksenani ei ole dissata freetä, vaan jokseenkin yhdistää se beethovenmaiseen sävellystyyliin, mikä on kyllä pohjimmiltaan rautaa, jopa jazzia. Beethovenin johdomukainen, mutta yllättävä ja äärimmäisen hallittu tyyli on kyllä arvokas, missä tunne ja äly ovat niputettu kauniisti yhteen.
 
Mielenkiintoista. Minäkin pidän Beethovenin jazzista. Tuossa muuten saattaa olla perää. Einstein sanoi, ettei useinkaan välitä kuunnella Beethovenia, koska se saa hänet tuntemaan itsensä alastomaksi. Ja niin juuri on. Tämä menee nyt todella syvälle, mutta ehkäpä Beethoven sai rustattua paperille jotain oleellisesti tavanomaista syvempää ja alkuvoimaisempaa tavaraa, mitä freekin parhaimmillaan väistämättä on. Ainakin minusta näin on.
 
Mielestäni kyse ei siis ole jostain mistä käytetään nimeä tyyli tai tekniikka tai muotoajattelu, vaan syvällisemmästä asiasta nimeltä olemus.
 
Beethovenin jälkeen musiikissa ovat vallinneet muotivirtaukset joita ei voi haukottelematta edes ajatella.
 
Haastattelija: "Mitä pidätte Beethovenista?"
Ringo Starr: "Pidän kovasti, etenkin runoista."

rkellu: jazzia luonnehtisin pikemminkin jonkinlaiseksi "epämusiikiksi pienimunaisille"...
 
Etkö muka tiedä minkä jatke skeba on? Mitä suurempi vola sitä pienempi!

baron: Etkö muka tiedä minkä jatke skeba on? Mitä suurempi vola sitä pienempi!
 
tottakai tiedän.
miksi luulet, että soitan sitä...?
 
velipesonen: Beethovenin jälkeen musiikissa ovat vallinneet muotivirtaukset joita ei voi haukottelematta edes ajatella.
 
kaikki hyvä ALKOI vasta siitä kun se hapankaalia pureva alkkis vetäisi jalat kattoon...

rkellu: kaikki hyvä ALKOI vasta siitä kun se hapankaalia pureva alkkis vetäisi jalat kattoon...
 
Tämä on varmaankin se syy, että rkellua ei ole liiemmin näkynyt ammattimaisella musiikkiskenellä. Jos ei anna arvoa Beethovenille, niin samalla ei anna arvoa musiikin valtakulttuurille, mikä on hölmöä. Valtakulttuuri kun tuppaa aina olemaan oikeassa ja vastarannakiisket katkeroitumaan sinne jonnekin.

jazzmies:. Valtakulttuuri kun tuppaa aina olemaan oikeassa ja vastarannakiisket katkeroitumaan sinne jonnekin.
 
Maailma täynnä omasta mielestään väärinymmärrettyjä neroja.

baron: Maailma täynnä omasta mielestään väärinymmärrettyjä neroja.
 
Sehän tästä vielä puuttuisi että olisi omasta mielestään oikeinymmärretty nero, jota kukaan ei tunne.

jazzmies: Tämä on varmaankin se syy, että rkellua ei ole liiemmin näkynyt ammattimaisella musiikkiskenellä. Jos ei anna arvoa Beethovenille, niin samalla ei anna arvoa musiikin valtakulttuurille, mikä on hölmöä. Valtakulttuuri kun tuppaa aina olemaan oikeassa ja vastarannakiisket katkeroitumaan sinne jonnekin.
 
voi olla.
rkellulla on vaikeuksia sopeutua mihinkään musiikkiperinteeseen.
rkellun korkealle arvostamaa musaa:
http://www.youtube.com/watch?v=kr7fnv-ok9o
http://www.youtube.com/watch?v=aSYmSCT0z1U&NR=1
http://www.youtube.com/watch?v=wo9sdI4IJzc&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=XClfNrENci4&feature=related
 
rkellun sävellysmaikka aina sanoikin, että rkellu säveltää kuin uuno klami, mutta liian hitaalla templla.
eipä sitä voikaan oikein järjellisesti tajuta.

Viihdemusiikin ja taidemusiikin tuotteet eivät ole yhteismitallisia eivätkä laadullisten kriteerien valossa verrannollisia niin suuri on jo säveltäjien välinen ero silkassa ammattitaidossa sekä näiden luovissa taiteellisissa kyvyissä. luomisvoimaa kun ei myöskään voida mitata ainoastaan saati ollenkaan opuslukujen avulla. edellisellä halusin vain osoittaa että todella merkittävien suurmiesten ja luovien musiikillisten nerojen lukumäärä ei rajoitu vain suppeaan musiikinhistoriaan joka muodostanee vain suuuren yleisön tunteman repertoaarin jolla tuntuu olevan vain lähinnä kaupallista arvoa. tyyliaikakausien väliin pudonneiden säveltäjämestarien perään vain todelliset asiantuntijat tuntevat vetovoimaa. kaikki musiikki on sävelletty ns. elävästä kädestä eikä taiteelliset objektit kaipaa seurakseen lihallista hahmoa tai ristiriitaisia tunteita herättävää persoonaa jonka äly jonka aikaansaannosta musiikki on on tahdosta ja minuudesta erottautunut eikä siten voi ilmetä henkilön käytöksessä tai ulkoisina hyveinä ja habituksena eikä siksi vaadi samanaikaista läsnälöa ja inkarnaatiota musiikin eksistoidessa omalla abstraktilla tasolla riippumattomana luojastaan ja hänen valoisista ja synkistä taipaleistaan henkilönä.

megatherium: Viihdemusiikin ja taidemusiikin tuotteet eivät ole yhteismitallisia eivätkä laadullisten kriteerien valossa verrannollisia niin suuri on jo säveltäjien välinen ero silkassa ammattitaidossa sekä näiden luovissa taiteellisissa kyvyissä. luomisvoimaa kun ei myöskään voida mitata ainoastaan saati ollenkaan opuslukujen avulla. edellisellä halusin vain osoittaa että todella merkittävien suurmiesten ja luovien musiikillisten nerojen lukumäärä ei rajoitu vain suppeaan musiikinhistoriaan joka muodostanee vain suuuren yleisön tunteman repertoaarin jolla tuntuu olevan vain lähinnä kaupallista arvoa. tyyliaikakausien väliin pudonneiden säveltäjämestarien perään vain todelliset asiantuntijat tuntevat vetovoimaa. kaikki musiikki on sävelletty ns. elävästä kädestä eikä taiteelliset objektit kaipaa seurakseen lihallista hahmoa tai ristiriitaisia tunteita herättävää persoonaa jonka äly jonka aikaansaannosta musiikki on on tahdosta ja minuudesta erottautunut eikä siten voi ilmetä henkilön käytöksessä tai ulkoisina hyveinä ja habituksena eikä siksi vaadi samanaikaista läsnälöa ja inkarnaatiota musiikin eksistoidessa omalla abstraktilla tasolla riippumattomana luojastaan ja hänen valoisista ja synkistä taipaleistaan henkilönä.
 
Jauha sinä vaan paskaa. Olen eri mieltä. Suksi kuuseen.

jazzmies: Muuten hyvä yritys muttei ole olemassa tällaista jakoa kuin viihde/taidemusiikki.
 
Juu, yleensä puhutaan populaari- ja taidemusiikista.

Hauler: Juu, yleensä puhutaan populaari- ja taidemusiikista.
 
Kun kuitenkin on käytännön tarve joteskin jakaa musaa genren mukaan niin ns "virallinen" jako on taidemusiikki ja rytmimusiikki.