Aihe: Kozaks of Metallishtan
1
Pantse
15.04.2010 19:19:08
Oulusta pärähtää, kun tämä mainio polkkahevibändi Kozaks of Metallishtan jyräyttää pitkän odotuksen jälkeen ilmoille debyyttialbuminsa. Jo ensimmäiset nettiin ladatut biisit saivat silloin pari vuotta takaperin kiinnostuksen heräämään, ja mielikuvaa vain paransi bändin mieleenpainuva visuaalinen ilme, joka näkyy muun muassa nettisivuillansa. Kuitenkin sitä tärkeintä, eli hyviä biisejä unohtamatta. Bändin musiikkia on verrattu ainakin System of a Downiin, ja jopa Sydän Sydämeen ja Rammsteiniin. Vaikka kaikenlaisia musiikillisia vaikutteita onkin kuultavissa, on bändin vodkanhuuruisessa keitoksessa kuitenkin ihan oma ilmeensä. On myöskin ilahduttavaa, kuinka kaiken sen synkeän Suomalaisen raskaamman musiikin joukosta löytyy myös tällaisia pirteämpiä vaihtoehtoja, kuitenkaan vetämättä hommaa täysin läskiksi meiningin pysyessä hauskana, mutta timminä. Ja muutaman nähdyn keikan jälkeen on ilahdus melkoinen, kun levyn vihdoin sai käsiinsä. Eipä tarvinnut pettyä.
 
Onko täällä muita bändistä innostuneita? Ajattelin näin levyn julkaisun jälkeen avata ketjun, kun ei sellaista ennestään ollut. Ja bändiinhän voi tutustua vaikka täällä: http://www.myspace.com/metallishtan tai http://www.kozaksofmetallishtan.com
Live slow, die old.
TommiTomminen
15.04.2010 20:39:47 (muokattu 15.04.2010 20:42:53)
Jaa, musa vois toimiakin, mutta liian vitsi. Borat oli hauskempi.
 
E: No ei ne biisitkään ihan timanttia olleet. Ihan kivoja juttuja hetkittäin ja aika hyvin on ne Systemit kuunneltu. Kuitenkin tuo lauleskelutouhu feikkiaksentteineen ärsyttää enemmän kuin oikeastaan mikään voisi miellyttää. En ymmärtänyt vitsiä, sori.
Schönen Donau under Vienna sun!
Muovinen
19.04.2010 23:15:56
 
 
Hop-hop! Kiitos runsaasta kommentoinnista! Levyä saa nyt myös Levykauppa Äxästä - http://www.levykauppax.fi/artist/kozaks_of_metallishtan/kom/
 
KE 28.4. ollaan keikalla Oulun 45 Specialissa.
Muovinen
06.05.2010 14:18:14
 
 
Eka arvio Desibelissä. Ymmärtäväisempi kriitikko, ku mitä ois osannu oottaa. Jostain syystä ollaan sen mukaan Rovaniemeläinen bändi, vaikka ollaan asetuttu Ouluhun jo jokunen vuosi sitten...
 
http://www.desibeli.net/arvostelu/4656
Muovinen
19.05.2010 21:37:47
 
 
Muovinen
24.09.2010 20:16:31
 
 
Nostoa! Kozaks of Metallishtan -debyytin voi nyt kuunnella trendikkäästi Spotifaista! Hophop sinne kuuntelemahan ;)
Nuages
25.09.2010 08:35:58 (muokattu 25.09.2010 08:37:23)
Oulun yliopiston WC:n seinät ovat täynnänsä teidän tarroja.
"Sointua löytyy kahta sorttia: hilipiää ja haikiaa. Ruuri piristää niinku hömpsyt ja molli herkistää porajamahan. Kauvan lasetettuna alakaa ruurit naurattahon, mollit pakkaa rääyttämähän ihimisiä." -Einon urkukoulu
Muovinen
25.09.2010 17:44:33
 
 
Nuages: Oulun yliopiston WC:n seinät ovat täynnänsä teidän tarroja.
 
Tässähän ihan herkistyy...
inkognito
25.09.2010 17:57:45
Tuli kuunneltua levyä Spotifystä ja kyllähän se vaikuttaisi kaikinpuolin toimivalta kokonaisuudelta. Mutta silti ehkä vähän liikaa paistaa muuan System of a Down läpi niin soundista, tietynlaisesta äkkivääryydestä, laulajan aksentista kuin jopa melodiakuluistakin. Eli seuraavalle levylle SOAD-vaikutteet vähemmälle, jookosta? :)
Muovinen
26.09.2010 20:53:43
 
 
Oma juttu ja soundi muotoutuu pikkuhiljaa. Bändi syntyi ns. vahingossa ja vasta nyt myöhemmin on mietitty ja analysoitu juttuja, eikä vaan tehty päätäpahkaa. Uusia biisejä on työn alla ja paletti vaikuttaa tällä hetkellä aikalailla tummemmalta ja laajemmalta... Kiitos palautteesta!
WanhaWihtahousu
29.09.2010 14:31:48
 
 
Muovinen: Tässähän ihan herkistyy...
 
aaaahhh...mielihyvää...
Kaikki haluavat kiihkeän ja lyhyen elämän. Se on perseestä: mieluummin pitkä ja kiihkeä. Osta levy! http://www.cdbaby.com/cd/KozaksofMetallishtan http://www.levykauppax.fi/artist/kozaks_of_metallishtan/kom/
Muovinen
05.10.2010 14:50:50
 
 
Kozaksien Facebook-sivulta löytyy nyt LOV€ niminen biisi, jolla yritettiin Euroviisuihin, mutta ei (yllättäen!) päästy :(
WanhaWihtahousu
08.11.2011 21:37:57
 
 
http://www.myspace.com/metallishtan
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)