Pantse 15.04.2010 19:19:08 | |
---|
Oulusta pärähtää, kun tämä mainio polkkahevibändi Kozaks of Metallishtan jyräyttää pitkän odotuksen jälkeen ilmoille debyyttialbuminsa. Jo ensimmäiset nettiin ladatut biisit saivat silloin pari vuotta takaperin kiinnostuksen heräämään, ja mielikuvaa vain paransi bändin mieleenpainuva visuaalinen ilme, joka näkyy muun muassa nettisivuillansa. Kuitenkin sitä tärkeintä, eli hyviä biisejä unohtamatta. Bändin musiikkia on verrattu ainakin System of a Downiin, ja jopa Sydän Sydämeen ja Rammsteiniin. Vaikka kaikenlaisia musiikillisia vaikutteita onkin kuultavissa, on bändin vodkanhuuruisessa keitoksessa kuitenkin ihan oma ilmeensä. On myöskin ilahduttavaa, kuinka kaiken sen synkeän Suomalaisen raskaamman musiikin joukosta löytyy myös tällaisia pirteämpiä vaihtoehtoja, kuitenkaan vetämättä hommaa täysin läskiksi meiningin pysyessä hauskana, mutta timminä. Ja muutaman nähdyn keikan jälkeen on ilahdus melkoinen, kun levyn vihdoin sai käsiinsä. Eipä tarvinnut pettyä. Onko täällä muita bändistä innostuneita? Ajattelin näin levyn julkaisun jälkeen avata ketjun, kun ei sellaista ennestään ollut. Ja bändiinhän voi tutustua vaikka täällä: http://www.myspace.com/metallishtan tai http://www.kozaksofmetallishtan.comLive slow, die old. |
TommiTomminen 15.04.2010 20:39:47 (muokattu 15.04.2010 20:42:53) | |
---|
Jaa, musa vois toimiakin, mutta liian vitsi. Borat oli hauskempi. E: No ei ne biisitkään ihan timanttia olleet. Ihan kivoja juttuja hetkittäin ja aika hyvin on ne Systemit kuunneltu. Kuitenkin tuo lauleskelutouhu feikkiaksentteineen ärsyttää enemmän kuin oikeastaan mikään voisi miellyttää. En ymmärtänyt vitsiä, sori. Schönen Donau under Vienna sun! |
Muovinen 19.04.2010 23:15:56 | |
---|
|
Eka arvio Desibelissä. Ymmärtäväisempi kriitikko, ku mitä ois osannu oottaa. Jostain syystä ollaan sen mukaan Rovaniemeläinen bändi, vaikka ollaan asetuttu Ouluhun jo jokunen vuosi sitten... http://www.desibeli.net/arvostelu/4656 |
Muovinen 19.05.2010 21:37:47 | |
---|
|
Muovinen 24.09.2010 20:16:31 | |
---|
Nostoa! Kozaks of Metallishtan -debyytin voi nyt kuunnella trendikkäästi Spotifaista! Hophop sinne kuuntelemahan ;) |
Nuages 25.09.2010 08:35:58 (muokattu 25.09.2010 08:37:23) | |
---|
Oulun yliopiston WC:n seinät ovat täynnänsä teidän tarroja. "Sointua löytyy kahta sorttia: hilipiää ja haikiaa. Ruuri piristää niinku hömpsyt ja molli herkistää porajamahan. Kauvan lasetettuna alakaa ruurit naurattahon, mollit pakkaa rääyttämähän ihimisiä." -Einon urkukoulu |
Muovinen 25.09.2010 17:44:33 | |
---|
Nuages: Oulun yliopiston WC:n seinät ovat täynnänsä teidän tarroja. Tässähän ihan herkistyy... |
inkognito 25.09.2010 17:57:45 | |
---|
Tuli kuunneltua levyä Spotifystä ja kyllähän se vaikuttaisi kaikinpuolin toimivalta kokonaisuudelta. Mutta silti ehkä vähän liikaa paistaa muuan System of a Down läpi niin soundista, tietynlaisesta äkkivääryydestä, laulajan aksentista kuin jopa melodiakuluistakin. Eli seuraavalle levylle SOAD-vaikutteet vähemmälle, jookosta? :) |
Muovinen 26.09.2010 20:53:43 | |
---|
Oma juttu ja soundi muotoutuu pikkuhiljaa. Bändi syntyi ns. vahingossa ja vasta nyt myöhemmin on mietitty ja analysoitu juttuja, eikä vaan tehty päätäpahkaa. Uusia biisejä on työn alla ja paletti vaikuttaa tällä hetkellä aikalailla tummemmalta ja laajemmalta... Kiitos palautteesta! |
WanhaWihtahousu 29.09.2010 14:31:48 | |
---|
Muovinen: Tässähän ihan herkistyy... aaaahhh...mielihyvää... Kaikki haluavat kiihkeän ja lyhyen elämän. Se on perseestä: mieluummin pitkä ja kiihkeä.
Osta levy! http://www.cdbaby.com/cd/KozaksofMetallishtan
http://www.levykauppax.fi/artist/kozaks_of_metallishtan/kom/ |
Muovinen 05.10.2010 14:50:50 | |
---|
Kozaksien Facebook-sivulta löytyy nyt LOV€ niminen biisi, jolla yritettiin Euroviisuihin, mutta ei (yllättäen!) päästy :( |
WanhaWihtahousu 22.12.2010 07:27:22 | |
---|
Kaikki haluavat kiihkeän ja lyhyen elämän. Se on perseestä: mieluummin pitkä ja kiihkeä.
Osta levy! http://www.cdbaby.com/cd/KozaksofMetallishtan
http://www.levykauppax.fi/artist/kozaks_of_metallishtan/kom/ |
WanhaWihtahousu 08.11.2011 21:37:57 | |
---|
http://www.myspace.com/metallishtan |