Klassinen ›

Mitä sublimoituneen emotionaalisen, kohottavan ylevään ja kirkastuneen vaikutuksen hengästyttävyyteen, sooloäänen pitkälinjaiseen korkealla livertävän tematiikan vastustamattoman eleganttiin laulavuteen ja soitinnustaidon hienostuneisuuteen ja lyyriseen hehkuun tulee on melartinin viulukonsertto opus 60 romanttisen konserttotradtion perinteen jatkajana myöhäistromanttisen viulukonserttokirjallisuuden huippuja suomessa niin elegisesti soivan mutta romanttista kaipuutta ja rakkauden kaihoa heijastelevan viulun esimmäisen sisääntulon melodiakuluissa väheksymättä lainkaan fabritiuksen saavutusta aikaisemmin aivan kuten minuun voimakkainmman vaikutuksen tehneen deliusin viulukonsertto britanniassa , ilman sibelle tunnusomaisia kansanomaiseen sävelaineistoon viitaavia maneereja ja melodiikan sentimentaalisuutta, epäyhtenäistä jaksottaisuutta sinfonisista piirteistä huolimatta ja tiettyä rahvaanomaisuutta tai orkestraation raskasta kuormitusta, josta eivät puhu juuri seinen kaupungin soitinnusvalöörit koloristisesta sointiväripaletista tai sointikulttuurin läpikuultava hienostuneisuuskaan. Paganini konsertto oli lemppareitani teininä.
 
tsekatkaa eric konrgoldin hollywoodin kaupalliselle hengelle myönnytyksiä tekevä mutta shownaisuudessaan vastustamattoman briljantti konsertto solistisessa exhibitionistisessa virtuositeetissaan.

JET: Pähkinä purtavaksi: Vaikuttaako suomalaisuutemme siihen että Sibeliuksen viulukonsertto tulee mainituksi monasti?
 
Voiko se olla vaikuttamatta?
 
Mä sanoisin, ettei, vaan teos on yleismaailmallisesti pätevä ja sitä arvioivasta kansasta riippumatta monien mielestä ensiluokkainen; ... Otaksun lisäksi, että tämän kaikkien muiden Sibelius-sävellysten yläpuolelle sijoitettava teos on eksoottisempi vaikka saksalaiselle, koska suomalaisesta kansanmusiikkimelodiikasta edes perusfaktat hallitseva havaitsee tuttuina elementit, jotka saksalaisille ovat vieraita. Tekninen loisto viehättää sekä suomalaista että sakmannia.
 
Kyllä mä luulen että konserton kansainvälinen suosio selittyy aika pitkälti nimenomaan tuolla eksoottisuudella, mikä siitä varmaankin tekee monen ulkomaalaisen korvassa jotenkin piristävällä tavalla erilaisen. Toki konsertolla on muitakin musiikillisia ja ns. yleismaailmallisia ansioita, taitavasti ja tehokkaasti se on ilman muuta rakennettu, mutta onhan se nyt ilmaisultaan ja rakenteeltaan tavallaan aika "epäortodoksia" verrattuna vaikkapa nyt noihin muihin tunnettuihin suosikkikonserttoihin. Kyllä mäkin silti - tai ehkäpä juuri siksi - melkein olisin taipuvainen nostamaan sen ykköseksi. :) Meidän korvissammehan se ei ole mitään eksotiikkaa vaan juuri sitä tuttua suomalaiskansallista väriä mihin Sibeliuksen teoksissa on totuttu, ja luulen kyllä että monelle suomalaiselle ensisijaisesti se tekee konsertosta niin rakkaan.
 
Sibeliuksen viulukonserttohan on tilastojen mukaan levytetyin konsertto kautta äänilevyhistorian, voittaen jopa Vivaldin Vuodenajat.
 
Onko näin? Jostain olen lukenut, että se olisi levytetyin 1900-luvulla sävelletty konsertto, mutta että kaikkein levytetyin..? Voi kai se ollakin.

Aarre Merikannon 2. viulukonserton dissonoivat atonaaliset, polytonaaliset ja impressionistiset harmoniat stimuloivat avantgardistisella eksklusiivisuudellaan kaikkein vihkiytyneimpien musiikillisten entusiastisten spesialistien korvaa, välttäessään tinkimättömässä modernien ilmaisutapojen etsinnässään kaikkea olutkapakkaörinätematiikasta tuttua herooista slaavilais-kansallisromanttista patrioottishenkistä paatosta taikdokkaasti työstetyissä kontrapunktisissa sommitelmissaan kuten kaikki professionalistinen ja kultivoitunut taide yleensäkin jonka ensisijainen tarkoitus ei ole kuulijoiden vastaanottokyvyn huonioon ottavassa miellyttävässä ja viihdyttävässä funktiossa merikannon perinteellisemmän uusklasssisen 3. viulukonserton tavoin elitistisen yhteiskuntakerroksen makuvaatimuksille pyhitettynä vaan musiikkia sen itsensä vuoksi olemisen puhtaana tuloksena jossa älyn vapautumisen tuokiona merkittävät musiikilisen älyn puhtaat tuotteet syntyvät vaistomaisiin prosesseihin tunkeutuvan älyllisen subliimin suggestiivisen voiman energisyyden tuloksena josta myös 100-vuotta täyttäneen erkki aaltosen romanttisesti sävyttyneen dodekafonisen viulukonserton voi olettaa saaneen sysäyksensä

Vivaldin vuodenajat ovat mielenkiintoinen viuluteossarja sikäli, että osan mielestä ne ovat tylsillä soinnuilla etenevää popilistista kevytklassista, osan mielestä (kai?) ansaitusti hyvin tunnettua musiikkia. Mutta onko niiden helppotajuisuudesta seurannut suosio ainoa syy miksi ne tulee muistaa vai onko niissä viulukonserttoinakin jotakin erityistä?
 
Hieman offtopic, mutta tämä on myös avaamaani ketju, joten kyllähän tämä
sallitaan. :)

Musta on joteskin erikoista että vain "huono" klasarimusa on suosittua.
Vivaldin Neljä vuodenaikaa
Beethovenin vitonen
Mozartin 40
Sibeliuksen neljäs
Bachin Fuuga ja toccata D-molli
Ravelin Bolero
 
Miksiköhän?

baron: Musta on joteskin erikoista että vain "huono" klasarimusa on suosittua.
Vivaldin Neljä vuodenaikaa
Beethovenin vitonen
Mozartin 40
Sibeliuksen neljäs
Bachin Fuuga ja toccata D-molli
Ravelin Bolero
 
Miksiköhän?
 
Ihmetyksen Boleron kohdalla ymmärrän. Mutta, että muut mainitsemasi sävellyksetkö olisivat huonoja?

Hauler: Ihmetyksen Boleron kohdalla ymmärrän. Mutta, että muut mainitsemasi sävellyksetkö olisivat huonoja?
 
Eihän ne mun mielestä oo huonoja. Mutta niitä on kritisoitu mm. tällä palstalla.

JET: Vivaldin vuodenajat ovat mielenkiintoinen viuluteossarja sikäli, että osan mielestä ne ovat tylsillä soinnuilla etenevää popilistista kevytklassista, osan mielestä (kai?) ansaitusti hyvin tunnettua musiikkia. Mutta onko niiden helppotajuisuudesta seurannut suosio ainoa syy miksi ne tulee muistaa vai onko niissä viulukonserttoinakin jotakin erityistä?
 
Niillä on lisänimet. En minä muuta syytä näe miksi ne Vivaldin tuotannosta muuten erottuisivat.

Mutta eikö Mozartin 40. ole yksi maailmanlaajuisen musiikinhistorian ja kaiken ihmiskulttuurin historian suurimpia mestariteoksia?
 
Sekö, että yksi teoksen nerokas melodia nousee kaikkien tietämäksi, tekee teoksesta, jossa tämä melodia näyttelee vain pientä osaa, huonon, niinkö?!
 
40. on suunnattoman hyvää musaa.
 
Eikö Beethovenin 5. ole "ensimmäinen romanttinen sinfonia"?
 
Vivaldin vuodenajat ovat näitä molempia kevyempää, pinnallisemmalla tavalla melodista sievää musiikkia.

JET: Mutta eikö Mozartin 40. ole yksi maailmanlaajuisen musiikinhistorian ja kaiken ihmiskulttuurin historian suurimpia mestariteoksia?
 
Tottakai se on. Huolimatta siitä, että se on rakenteellisesti suhteellisen kevyt, jopa Mozartin omalla (myöhäiskauden) mittapuulla. Harva osaa kirjoittaa niin kaunista melodiaa kuin puhutun sinfonian finaalissa. Henkilökohtaisesti tuo g-molliteos vetoaa myös tunteisiin, siinä on kova lataus (etenkin menuetti&finaali). Beethovenin viideskin on parhaimmillaan loistavaa musiikkia, esim. triona viekas fugato ja finaalissa kaikenlaista kekseliästä ottaen huomioon sävellysajankohdan. Viitonen on kuitenkin moderneille korville sangen triviaali teos, eivätkä melodiset ansiot ole Mozartin luokkaa tai harmoniset Bachin tasoa. Näihin teoksiin alkaa vääjäämättä kyllästymään, kun niitä tulee vuosikaudet joka tuutista. Siksi meikäläinenkin kuuntelee nykyisin enimmäkseen sinfonioita, oopperaa ja muuta (tuntemattomampaa) musiikkia eri aikakausilta, Suomesta ja muista Pohjoismaista, Venäjältä, Italiasta, Ranskasta, Briteistä, Espanjasta, USA:sta, Unkarista, Tshekeistä - melkein mistä vaan. Kun vain saisi ajan riittämään.
 
Vivaldin "Neljä vuodenaikaa" ei eroa laadultaan juuri säveltäjän muista konsertoista. Yhtä päteviä barokkikonserttoja mies sävelsi vähintäänkin kymmeniä ja kymmeniä (eiväthän nämä oikein missään suhteessa Bachille pärjää, mutta Vivaldi on kuitenkin hyvä esteettinen säveltäjä, jonka tuotannossa on lukuisia kauniita pieniä yksityiskohtia). Mistäköhän juuri "Neljän vuodenajan" suosio on peräisin? Nähdäkseni aivan yhtä hyvin oltais voitu repäistä Vivaldin neljä sellokonserttoa ja kutsua niitä jonkin tekaistun syyn perusteella "Neljäksi elementiksi". Luultavasti suosio olisi taattu, kun näitä olisi vain tarpeeksi ihmisten päähän taottu.

La stravaganza ja estro armonico ovat 12 konserton sarjoja jotka esittelevät monipuolisesti vivaldin mestaruutta viulukonserttojen säveltäjänä.Mutta vaikka en tarkkaan tiedäkään suomen hienomman viulukonserton säveltäjää niin oman käsitykseni mukaan, älkää toki loukkaantuko, sibeliuksen tunnettu ja populaari pseudosinfoninen teos on taatusti viimeisenä paciuksen konserton ohella omalla listallani joidenkin nykyteosten ohella.

Sibeliuksen viulukonsertto on kiinnostavin ja paras tähän mennessä kuulemistani. En ole mikään suuri Sibelius-fani, ja viulukonserttokin kuulostaa minun korviini kaikkea muuta kuin suomalaiselta. Se kuulostaa kosmopoliittiselta ja ajatusrikkaalta, hieman pahansuovalta (Nietzscheläiseltä?) teokselta joka tuntuu askartelevan lähinnä moraalisten ongelmien parissa.

Kiinnostavimmat suomalaiset ovat Melartin opus 60, Tuukkanen konsertto numero 2, saikkola, klami, nordgrenin 3 konserttoa. Ikosen konserttoa en valitettavasti ole onnistunut kuulemaan vaikka epäilemättä sen vuolas pitkälinjainen hehkuva melodinen ekspressiivinen kauneus ansaitsisi sijansa ohjelmistossa. tässä omat suosikkini joihin voisi lisätä fabritiuksen ja marttisen jahka olen ensin tutustunut sen vapaasti dodekafoniaa soveltavaan ilmaisukieleen joka saa alkunsa universumin alkuräjähdytksestä joka sinkoaa teoksen keskeiset motiivit ilmoille.


2006 koettiin lauri saikkolan viulukonserton uusi tuleminen mahdollisesti hko:n konsertissa kevätkaudella. aarre merikantoa on levytettykin konsertot 2 ja 4, jotka niinikään edustavat parasta osaa viulukonserttokirjallisuudessamme varsinkin radikaaliin kauteen sijoittuva 20-luvun modernismin merkkiteos jonka merkitys ei niinkään perustu virtuoosiseen ekshibitionismiin kuin sisäisten musiikillisten näkyjen välittämiseen ja pukemiseen säveliksi ennenkuulumattomalla harmonisella rohkeudella, jollaista sibeliuksen konservatiivisesta musiikista on turha etsiä.

Moz-Art: Tottakai se on. Huolimatta siitä, että se on rakenteellisesti suhteellisen kevyt, jopa Mozartin omalla (myöhäiskauden) mittapuulla.
 
Onko se kevyt jopa Mozartin höyhenenkevyen myöhäiskauden lepertelyn mittapuulla? Sittenhän kyseessä täytyy olla Euroviisusävelmiä heppoisempi yritelmä!
 
Tarkoitit varmaan "- joskin pelkästään Mozartin omalla -- " etkä "jopa".