Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Tämä kysymys on askarruttanut paljon.
 
Itse olen kyllä edelleen sillä kannalla, että äänillä, väreillä, kuvilla, sävelkuluilla, harmonioilla ja rytmeillä on jokin yhteys ympäröivään materiaaliseen todellisuuteen, mikä aikaansaa "kulttuuririippumatonta" logiikkaa.
 
Esimerkiksi, onko solisevan veden ääni täysin randomia? Ei kai, vaan siinä on jotain tiettyjä yläsäveliä tai rytmejä enemmän ja toisia vähemmän.
 
tai jos pudotan lasiesineen, joka särkyy? Jälleen, jos olen nurkan takana ja näkymättömissä joku pudottaa lasin kivilattialle, kuulen kyllä äänestä että nyt meni lasia kivilattialle ja särkyi. Ääni ei siis ole satunnainen.
 
Ehkäpä siis myös soinniut vastaavat paremmin jotain materiaalisen maailman tilanteita? Jokin sointu on lähempänä solisevaa vettä ja kesätuulta, toinen sointu lähempänä särkyvää lasia ja hammasten kiristystä?

Musaa on tehty 5000 vuotta ja duurit ja mollit keksitty länsimaiseen musaan joskus 400 vuotta sitten.

Jonkinlainen kulttuurinen sisäänrakennettu tietoisuus? Kun soitan töissä neljä-viisivuotiaille kitaralla duuri- ja mollisoinnut, lapset kyllä osaavat lähes poikkeuksetta sanoa, että molli kuulostaa surulliselta ja duuri iloiselta.

Opetin yhtenä opiskeluvuonnani vähän musiikin teoriaa ja säveltapailua, ja tein muutamia mielenkiintoisia havaintoja. Jos esim. soitin oppilaille pianolla vaikkapa tavallisen C-duurikolmisoinnun alhaalta ylöspäin, c-e-g, niin suurin osa tunnisti soinnun duuriksi, "kun se oli iloinen", mutta jos taas sen jälkeen soitin As-duurisoinnun samalla tavalla alhaalta ylöspäin mutta aloittaen c-sävelestä, siis c-es-as, niin vähintään yhtä suuri osa oli tunnistavinaan tämän mollisoinnuksi, "koska se oli surullisempi". Siis vaikka kyseessä oli duurisointu niin ensimmäisenä kuuluva pieni terssi teki siitä surullisen, etenkin kun terssikäännöksessä sitä suurta terssiä ei kuulu ollenkaan ja ensin oli kuultu samasta sävelestä alkava suuri terssi (C-duurisointu). Toisaalta jos soitin ensin c-mollisoinnun (c-es-g) ja sen perään saman As-duurisoinnun (c-es-as), niin kukaan ei pitänyt jälkimmäistä duurisointua juuri sen iloisempana kuin ensin kuultua mollisointua. Joku muu asia tuntuu siis olevan merkitsevämpi kuin soinnun laatu. Veikkaisin että se liittyy noihin suuriin ja pieniin tersseihin.
 
Kysymykseenhän tämä ei vastaa, mutta tuli vaan mieleen... kulttuurisidonnaisuus varmasti selittää aika paljon asiaa, kohtalaisen monelle meistä tuota varmaan hakataan kalloon jo lapsesta - ja lastenlauluista - asti. Olisi vaan mielenkiintoista tietää miten kauas ajassa taaksepäin pitäisi mennä jotta päästäisiin tämän ilmiön alkulähteille.
 
(Edit) Toisaalta kyllä kai niitä esimerkkejä löytyy siitäkin, että aina molli ei ole surullinen tai duuri iloinen, vaikka kyseessä onkin yksilöllinen kokemus... mutta tuskinpa kovin moni pitää Bachin Airia kovin iloisena vaikka D-duurissa meneekin, tai toisaalta Mozartin 40. sinfonian avausosaa surumielisenä vaikka sävellajina onkin g-molli. Tosiaan siis muutkin asiat vaikuttavat kuin pelkkä sävellaji.

sellisti: Joku muu asia tuntuu siis olevan merkitsevämpi kuin soinnun laatu. Veikkaisin että se liittyy noihin suuriin ja pieniin tersseihin.
 
Mä veikkaisin, että noissa sun soittamissa progressioissa se jälkimmäinen "As-duuri" hahmottuu selvemmin Cm+5 (#5,b6,b13,aiolinen, same difference) -soinnuksi - juuri sen vallitsevan pohjaäänen, eli C:n ansiosta. Progressio Eb - Ab/C kuulostaa jo toisen soinnun osalta kovasti erilaiselta.

sellisti: Veikkaisin että se liittyy noihin suuriin ja pieniin tersseihin.
 
Onhan perusmuodossa olevassa duurisoinnussa pieni terssi terssin ja kvintin välillä ja mollisoinnussa suuri terssi samojen sävelten välillä.
Keksi parempi selitys.
 
Dim7 soinnussa on vain pieniä terssejä (perättäisten sointusävelien välillä). Kuinka surullinen se sitten on?

Janus: Mä veikkaisin, että noissa sun soittamissa progressioissa se jälkimmäinen "As-duuri" hahmottuu selvemmin Cm+5 (#5,b6,b13,aiolinen, same difference) -soinnuksi - juuri sen vallitsevan pohjaäänen, eli C:n ansiosta.
 
Todennäköisesti, mutta duurisointu se silti on. :) Pointti olikin, että pelkkä duuri-molli -jako ei välttämättä selitä noita iloinen/surullinen -mielleyhtymiä, ihan joka tilanteessa ainakaan.
 
Progressio Eb - Ab/C kuulostaa jo toisen soinnun osalta kovasti erilaiselta.
 
Totta.
 
baron: Onhan perusmuodossa olevassa duurisoinnussa pieni terssi terssin ja kvintin välillä ja mollisoinnussa suuri terssi samojen sävelten välillä.
Keksi parempi selitys.
 
Tiedetään, mutta perussävelen ja terssin välillä oleva terssihän se merkitsevämpi terssi niistä onkin. Sitä on ihan meitä viisaammat jopa tutkineetkin. Jos korva kuulee suuren terssin c-e niin kyllä se ennemmin assosioi sävelet C-duurisoinnun kuin a-mollisoinnun säveliksi, ja toisaalta pieni terssi c-es tuo mieleen ennemmin c-mollisoinnun kuin As-duurisoinnun.
 
En mä mitään selityksiä yritä keksiä, kunhan pohdiskelen siinä missä muutkin. Mun ajatus oli se että sillä ei välttämättä ole väliä iloisuuden/surullisuuden kannalta onko sointu duuri vai molli, kuten edellä kuvailin esimerkkitapauksia. Kokeilepa soittaa pianolla (murrettuna) ensin a-mollisoinnun terssikäännös c-e-a ja sitten As-duurisoinnun vastaava c-es-as. Veikkaisin että aika moni pitäisi ensimmäistä iloisempana, vaikka se on mollisointu. Terssikäännöksenä duurisoinnussa kuuluu pieni terssi kun taas mollisoinnussa suuri terssi, sillä voi olla vaikutusta asiaan. Sitä yritän tarkottaa, että kaiken kaikkiaan tää saattaa näin "molekyylitasolla" olla vähän monimutkasempi asia kuin vain että duuri on iloinen ja molli surullinen.
 
Dim7 soinnussa on vain pieniä terssejä (perättäisten sointusävelien välillä). Kuinka surullinen se sitten on?
 
Jep. En mä sanonut että PELKÄSTÄÄN tersseillä ja niiden laaduilla on väliä. Samalla tavalla ylinousevassa kolmisoinnussa on pelkkiä suuria terssejä eikä sekään varmaan kovin monen mielestä silti aivan riemastuttavan hilpeä ole. Mutta jos nyt ajatusleikkiä jatkais niin molemmat soinnut ovat aika mielenkiintoisia tapauksia; niiden kohdalla ratkaisevaa on se missä ympäristössä ne esiintyvät. Sellaisinaan ne ovat melko neutraaleja eivätkä oikein profiloidu sen iloisemmiksi kuin surullisemmiksikaan. Molemmat soinnut voivat purkautua sekä duuriin että molliin, jolloin niiden "iloisuusasteen" varmaankin määrittää se mihin ne lopulta puretaan jos puretaan. Näin ihan mutulla ja omien kokemusten perusteella.

sellisti: Todennäköisesti, mutta duurisointu se silti on. :)
 
Testataanpa. Soita molemmat soinnut peräkkäin (Cm eli C-Eb-G ja "Ab/C" eli C-Eb-Ab) ja laula kummankin soinnun päälle diatoninen asteikko pohjasävelistä, eli C:stä oktaavi ylös. Mitkä äänet/asteikot valitsit?

Janus: Testataanpa. Soita molemmat soinnut peräkkäin (Cm eli C-Eb-G ja "Ab/C" eli C-Eb-Ab) ja laula kummankin soinnun päälle diatoninen asteikko pohjasävelistä, eli C:stä oktaavi ylös. Mitkä äänet/asteikot valitsit?
 
Ymmärrän ponttisi ja oon samaa mieltä siitä että jos ja kun sointu kerran koetaan tässä tapauksessa c-molliasteikon (ei melodisen) kuudennen asteen soinnuksi niin se saa vähän "surumielisemmän" sävyn ja voi siksi tulla tulkituksi mollisoinnuksi. Mutta c-es-as ON duurikolmisointu vaikka sitä kuinka kääntelisi ja vääntelisi ja esittäisi eri ympäristöissä. Sehän se mun pointti olikin että duuri ei välttämättä aina kuulosta iloiselta.
 
E. Tästä duurien ja mollien sekoittumisesta jäi mieleen esimerkki taannoin kun AC/DC:n Black Ice -levy ilmestyi ja joku lontoonkielinen taho kirjoitti siitä arvostelun oikein biisi biisiltä, se kopioitiin tänne m.nettiinkin AC/DC-ketjuun. Smash 'n Grab -biisi menee A:sta, ja bridge-osassa sointukulku on C - F - D - D. Arvostelija kirjoitti suurin piirtein lähes pudonneensa tuolilta todettuaan että AC/DC:n biisistä löytyi mollisointu! Yhtään mollisointuahan tuosta ei kuitenkaan löydy. Eivät ne tarkkaan ottaen duurisointujakaan ole kun ilman terssiä tietysti mennään koko ajan, pelkillä kvinteillä. Mutta jos sen terssin sinne lisäisi niin duurejahan ne toki olisivat, ei AC/DC sentään progea ole. :) Toki sointukulku C - F tekee sävellajista luonnollisen mollin kuuloisen kun A:sta mennään, se varmaan harhautti arvostelijan puhumaan mollisoinnuista.

E. Ylimääräinen postaus

sellisti: Ymmärrän ponttisi ja oon samaa mieltä siitä että jos ja kun sointu kerran koetaan tässä tapauksessa c-molliasteikon (ei melodisen) kuudennen asteen soinnuksi niin se saa vähän "surumielisemmän" sävyn ja voi siksi tulla tulkituksi mollisoinnuksi. Mutta c-es-as ON duurikolmisointu vaikka sitä kuinka kääntelisi ja vääntelisi ja esittäisi eri ympäristöissä. Sehän se mun pointti olikin että duuri ei välttämättä aina kuulosta iloiselta.
 
Tässähän tämän luulisi olevan kiteytettynä, kontekstistahan kaikki on kiinni. Onhan se nyt ihan eri asia, sanotko "Onpa kaunis päivä!" kukkaniityllä vai hautajaisissa. Käytännössä vaikkapa jos edellisessä soinnussa on ollu f- ja vaikka d-säveltä, niin voi ehkä miettiä miks E-duurisointu ei välttämättä kuulosta kaikkein iloisimmalta, edelleenkin riippuen siitä, millain näitä on pyöritelty(idea siis että korva havaitsisi laajennuksen E7b9-tyyppiseksi). Toisaalta jos jossain poppisbiisissä melodia on tosi elävä ja melkein euforinen, niin joskus mollisointukin antaa toivon siitä, että duuri tulee kohta tämäkin on iloinen kohta - vastakohta tälle olisi jos ennen mollisointua soinut sointu olisi ollut mollikolmisointu puolta sävelaskelta ylempää, silloin mielikuva on vähän kierompi.

Kiinnostavimpia lukiemiani ketjuja Mnetissä pitkään aikaan. Olen itsekin miettinyt, mikä psykologinen seikka aiheuttaa mollin "surullisuuden" ja duurin "iloisuuden".
 
Muistan muuten, kun IRL kysyessäni samaa joku alkoi opettavaisella äänellä selittää eron olevan pienessä ja suuressa terssissä, no daa, se vastaaja ei aivan tajunnut, että kysyin juuri syytä, miksi se pieni terssi aiheuttaa aivoissa sen "surullisuus-reaktion"... :)
 
Vielä yksi näkökulma tähän kiintoisaan tutkimukseen:
 
Samassa dokumentissa tutkittiin myös puheen ja musiikin yhteyttä. Yksi mielenkiintoinen huomio oli että lähes joka kulttuurissa lapset kutsuvat äitiään samalla melodialla. Siinä sanan alku soi molliterssin korkeammalta kuin loppu. Myös "äitii tuu ikkunaan..." rallatuksessa on äiti sanalla tuo sama molliterssin intervalli.
 
Kun aloin kuunnella päässäni tuota "äiti tuu ikkunaan" (joka todellakin tulee kuin luonnostaan pienenä laskevana terssinä), niin en kuitenkaan hahmottanut sitä molliasteikon III ja I sävelinä. Ensimmäinen mielikuva olivat duuriasteikon V ja III sävelet, koska "huutomelodia" tuntuu jäävän ilmaan leijumaan kuin III säveleen päättyvä biisi. Yksinäinen laskeva terssi ei siis välttämättä kuulosta mollilta. Tietysti asia muuttuu helposti, kun melodiaan lisätään muita säveliä ja intervalleja, jotka muokkaavat sävellajimielikuvaa.
 
Joidenkin laitteiden merkkiäänten sisältämä vastaavanlainen pieni terssi tuntuu muodostavan saman "V-III duuriasteikolta" -vaikutelman.
 
Myös testailin isolla laskevalla terssillä. Sepä kuulostaa (minun mielestäni) yksinäänkin asteikon I säveleen päättyvältä (intervalli III, I), siis duuriasteikon I säveltä tietysti tarkoitan.
 
En väitä tietäväni, mistä mainittu ilmiö johtuu ja kuinka moni muu tuntee samoin. Jos pitäisi alkaa arvailla selitystä, niin oisko vaikka se, että... viitaten aiemmin mainittuun "duuriterssin puhtaammalta kuulostamiseen johtuen sen aikaisemmasta esiintymisestä yläsävelsarjassa"... yksinäisen pikkuterssin hahmottaminen tapahtuisi vaistonvaraisesti V,III-välille, koska siinä on ensimmäinen pikkuterssi luonnollisessa yläsävelsarjassa (ajattele ensimmäisiä yläsäveliä duurisointuna), ja vastaavasti yksinäinen iso terssi löytyy väliltä III,I joka siis ehkäpä luonnollisemmin kuulostaa perussäveleen palaamiselta kuin laskeva pikkuterssi kuulostaa.
 
_Nouseva_ yksinäinen pikkuterssi kuulostaa kyllä sitten mollin I, III -intervallilta eikä duurin III, V -intervallilta... Huh, näissä asioissa on musiikkipsykologeilla työnsarkaa :)

glx405: Jonkinlainen kulttuurinen sisäänrakennettu tietoisuus? Kun soitan töissä neljä-viisivuotiaille kitaralla duuri- ja mollisoinnut, lapset kyllä osaavat lähes poikkeuksetta sanoa, että molli kuulostaa surulliselta ja duuri iloiselta.
 
tai sit tiedostamatonta johdattelua? kasvot on soittajal vähän eri taval kun se soittaa mollin ja duurin, tai käsi liikkuu hilpeemmin toises tapaukses

Onhan tämä aika kulttuurisidonnaista.
 
Onhan sitä jotkut länsimaalaiset ihmetelleet aasiassa (Thaimaa? Indonesia? ei voi muistaa lennosta) miksi hautajaisissa soitetaan iloista musiikkia.
Paikallinen hautajaismusiikki siis on duurissa. Sikäläiset eivät kuitenkaan pidä musiikkia iloisena, koska heille duurissa menevää musiikkia soitetaan vain hautajaisissa. Kuten ketjussa aikaisemminkin keskusteltu, kyse on siitä mihin me kasvamme kulttuurissamme. Todennäköisesti duurikierto kuulostaisi lähtökohtaisesti traagiselta ja mollimelodiat tihkuisivat riemua, jos olisimme kehdosta saakka oppineet yhdistämään nämä asiat toisiinsa.

JPQ: Kieroa tosin monissa kulttuureissa kuoleman väri on musta mulle se on henkilökohtaisesti ilman mitään kulttuuriakin enemmin valkoinen.
 
En mä oo ikinä nähnyt mustaa ruumisarkkua, joko valkoisia tai aito puun väri.
 
Mut tostahan mä sain idiksen: Mä teen mun jälkeläiset perinnöttömiksi, jollei mulle hankita mustaa ruumisarkkua.
(Tervattu raaka mäntylauta!)

JPQ: Kieroa tosin monissa kulttuureissa kuoleman väri on musta mulle se on henkilökohtaisesti ilman mitään kulttuuriakin enemmin valkoinen.
 
Eikös yleensä valkoinen ole hyvinkin monissa kulttuureissa kautta pallon puhtauden ja kuoleman väri (häät, hautajaistilpehööri) kun taas musta on surun väri (mm. vaatteet hautajaistilaisuudessa)?
 
Kuten todettu, kyllä Suomessakin se valkoinen on kuoleman väri (esim. valkoiset kukat on yleensä hautajaisia varten etc.)

baron: Mun on kovin helppo uskoa sun KVG tuloksiin eli meille muskarissa opetetaan että duuri on iloinen ja molli surullinen ja tämän indoktrinaation seurauksena tunnemme jatkossa niin.
 
http://www.youtube.com/watch?v=qQBLZMULSbo
 
Niinpä, sekä tässä kauhian iloinen Duuribiisi.
 
Kun en musiikin teoriasta vielä mitään tajunnut, ihmettelin tuota Duurin iloisuutta ja mollin surullisuutta. En havainnut eroa ja syytin sävelkorvaani.
Noita itsestään selviä "kaupunkilegendoja" syötetään joka paikkaan.
 
Duuri ja molli ovat samaa skaalaa oktaavista toiseen, vain puolisävelaskeleiden paikat ja soinnutus on erilainen eri skaalassa, ja kun sekin voi vaihtua kesken biisin..
Kappaleen luonteeseen vaikuttaa myös paljon sanat ja melodia, sekä rytmin poljento.
Kun vanhan Suomielokuvan pussihousuinen jalka lyö tahtia lattiaan "Hip, hip hip" huudahduksin, on tunnelma yleensä katossa, ellei ole, lyörähän puukoolla.
 
Jostain syystä C-Duuri kyllä kuulostaa iloiselta keski c:ssä ja ylempää, mutta kun meille musiikin teorian tunneilla tehtiin sointuharjoitus testejä, virheitä tuli melkein kaikille, vähänkin epävireinen piano, sekä matala sävelkorkeus hämää helposti soinnun tunnistamisessa, käännetyissä soinnuissa varsinkin.
 
Saati sitten melodia, laitoin joskus ketjun jossa kysyin miten tunnistaa onko Duuri vai mollisävellaji, jos ei tiedä sointuja eikä loppusäveltä.
Kukaan ei sanonut että iloisuudesta tai surullisuudesta.