Klassinen ›

Mainitse jokin musiikinhistorian pahimmista, traagisimmista tai hauskimmista mieleesi juolahtavista kommelluksista ja sattumuksista kautta historian sivu.
 
Varsin hauskaa oli ilmeiseti Mozartilla eräässä Taikahuilu-oopperan esityksessä, jossa hän halusi pilailla Papagenon osaa esittävän libretisti-ystävänsä Schikanederin kustannuksella, haluten sillä kerralla soittaa itse kellopeliä näyttämön takana, vaan ei montussa, tullen tarkoituyksellisesti sisään eri aikaan, huonolla tahdinosalla, ilm. orkestrerin ja Papagenon esittämän kellopeli-pantomiimin kanssa, välillä myöhästyen, toisinaan ennen aikojaan tai jättämättä kokonaan soittamatta, jolloin kaikki tajusivat että Papageno ei itse soita kellopeliään. No, millä muullakaan tavoin Papagenoa esittänyt Schikaneder olisi voinut vastata Mozartin kenkkuiluun tuskastuneena, kuin huutamalla, että:" Turpa kiinni!", jonka jälkeen yleisö ei kyennyt pidättelemään nauruaan.
 
Edesmennyt italialainen kapellimestari Giuseppe Sinopoli menehtyi varsin traagisella tavalla kapellimestarikorokkeella seistessään saamaansa sydänkohtaukseen kesken johtamansa esityksen viisissäkymmenissä muutama vuosi takaperin. Hän oli tullut tunnetuksi ennen muuta erinomaisena levyttävänä maestrona monien korkealuokkaisten tulkintojensa kautta, vaan ei niinkään teknisesti erityisen taitavana orkesterinjohtajana.
 
Oopperalavat ja näyttämöt ovat olleet tunnetusti varsinainen kommellusten ja leiskuvien tunteiden tyyssija ja temmellyskenttä kautta vuosisatojen. Milloin on laulaja menettänyt äänensä ja hermonsa kesken esityksen, tai on katsomosta kantautuneen solvauksen tuohduttamana rynnännyt aitioon miekka tanassa ja pahoinpidellyt solvaajansa sairaalakuntoon. Tai sitten kohahduttanut yleisöä esiintymällä itsensäpaljastajana riisuuntumalla puolialastomaksi, ellei sitten ole katkeruuden ja kateuden myrkyttämänä hyökännyt laulajakollegoidensa kimppuun kesken esityksen.
 
Laulajien omahyväisyys ja omavaltaisuus oli varmaan sellaiselle periaatteen miehelle kuin Händelille vaikea pala. Francesca Cuzzonia, kultalyyraksi kutsuttu, kohtasi Händelin kuuluisa mielialan ilmaisu, hän kun, Cuzzonin aikoessa kieltäytyä esittämästä erästä hänen mielestään epäkiitollista aariaansa, Falsa imagine, oopp. Ottone, tarttui kiinni niskoittelevaan primadonnaan, uhaten heittää hänet avoimesta ikkunasta ulos, ellei laulaja halunnut muuttaa mieltään: "Että te olette ilmetty piru, sen minä tiedän, mutta minäpä näytän, että minä olen Belsebub, kaikkien paholaisten ylipäällikkö!", jyräytti Händel uppiniskaiselle, joka taipui.

Oopperalavat ja näyttämöt ovat olleet tunnetusti varsinainen kommellusten ja leiskuvien tunteiden tyyssija ja temmellyskenttä kautta vuosisatojen. Milloin on laulaja menettänyt äänensä ja hermonsa kesken esityksen, tai on katsomosta kantautuneen solvauksen tuohduttamana rynnännyt aitioon miekka tanassa ja pahoinpidellyt solvaajansa sairaalakuntoon. Tai sitten kohahduttanut yleisöä esiintymällä itsensäpaljastajana riisuuntumalla puolialastomaksi, ellei sitten ole katkeruuden ja kateuden myrkyttämänä hyökännyt laulajakollegoidensa kimppuun kesken esityksen.
 
Tuntuu, että nuo oopperaesitykset on ihan tylsiä. Amadeus-elokuvassa oli hauskan näköistä menoa. Tiedä sitten, millaista on todellisuus ollut...

Karita Mattila ainakin tempaisi kunnolla Metropolitanissa Salomen osassa esiintymällä puoli-ilkosillaan iltapäivälehtien lööppien kaunistukseksi,
 
Naurettavaa. Jos tuo on ohjaajan näkemys, niin mitä siitä jeesustelemaan. Olen minäkin nähnyt alastoman ihmisen näyttämöllä ties kuinka monta kertaa.
 
Onkohan kukaan musiikin parissa työskentelevä onnistunut putoamaan näyttämöltä orkesterimonttuun, kuten muistaakseni Ritva Valkama jossain näytelmässä?

Huono onni oli myös taannoin säveltäjällä ja kapellimestarilla nimeltä Lully (jos en ihan väärin muista). Hän menetti henkensä kirjaimellisesti työtapaturman johdosta; aikanaan oli tapana johtaa orkesteria isoa ja painavaa tankoa maahan rytmikkäästi lyöden. Lully sattui kerran lyömään varpaaseensa, joka tulehtui ja meni kuolioon. Tämä sitten lopulta vei koko miehen hengen.

Huono onni oli myös taannoin säveltäjällä ja kapellimestarilla nimeltä Lully (jos en ihan väärin muista). Hän menetti henkensä kirjaimellisesti työtapaturman johdosta; aikanaan oli tapana johtaa orkesteria isoa ja painavaa tankoa maahan rytmikkäästi lyöden. Lully sattui kerran lyömään varpaaseensa, joka tulehtui ja meni kuolioon. Tämä sitten lopulta vei koko miehen hengen.
 
Jep, pitää paikkansa. Tuon teki mahdolliseksi aikakauden huono hygienia ja hoitotoimenpiteet yleensä.

Kerrotaan, että harjoituttaessaan oopperaansa Don Giovanni Mozart ei saanut irti riittävän vakuuttavaa kiljaisua laulajattaresta, joka esitti don Giovannin lähentelyä vastustelevaa Zerlinaa. Niinpä Mozart hiipi harjoituksen aikana laulajattaren taakse ja tarttui häntä ratkaisevalla hetkellä vyötäisistä. Nainen kiljaisi. "Juuri noin viaton neito parkaisee, kun hänen hyveellisyyttään uhataan", sanoi Mozart.

Tässä vähän traagisempi tarina:" 28-vuotiaana kuolleen, v. 1808-1836 eläneen, aikansa huomattavimman ja juhlituimman, oopperalaulajattaren Maria Malibranin innostus ratsastamiseen muodostui hänen kohtalokseen. Eräällä ratsstusmatkalla lontoossa v. 1836 hevonen pillastui ja laahasi häntä pitkän matkaa perässään. Malibran sai pahan haavan otsaansa, mutta hänen onnistui salata se mieheltään, joka oli vastustanut tätä ratsastusmatkaa, mutta joka välitti vaimostaan vain tämän rahojen vuoksi. Malibran lauloikin samana iltana huolimatta hirvittävistä tuskistaan. Tämän jälkeen hän sai tiedottomuuskohtauksen toisensa jälkeen, mm. joka kerta, kun kuuli urkujen soittoa. Hän pyörtyi parissakin konsertissa, mutta palattuaan tajuihinsa astui sisukkaasti jälleen paikalleen ja lauloi. Eräänä iltana, kun hänellä jälleen oli ollut tiedottomuuskohtaus kirkossa, hän lauloi oopperassa erityisen kauniisti. Hänen oli toistettava aariansa. Hän tekikin sen mahdollisesti vieläkin paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, mutta päästyään näyttämöltä hän sai vaikean kouristuskohtauksen. Sen jälkeen ei häntä voitu enää pelastaa. Suuri laulajatar vaipui henkiseen tylsyyteen, johon osansa arveltiin olleen myös hänen käyttämillään stimuloivilla lääkkeillä.
 
Hänen suuresta suosiostaan kertoo, että ollessaan Venetsiassa laulamassa ihmiset riistivät hänet kullalla silatusta gondolistaan ja kantoivat hänet hotelliin repien rikki hänen vaatteensa saadakseen muistoesineitä."

Huono onni oli myös taannoin säveltäjällä ja kapellimestarilla nimeltä Lully (jos en ihan väärin muista). Hän menetti henkensä kirjaimellisesti työtapaturman johdosta; aikanaan oli tapana johtaa orkesteria isoa ja painavaa tankoa maahan rytmikkäästi lyöden. Lully sattui kerran lyömään varpaaseensa, joka tulehtui ja meni kuolioon. Tämä sitten lopulta vei koko miehen hengen.
 
Tahdintakomiskeppi on täsmällisempi määritelmä mainitsemallesi tangolle, jolla Jean Babtiste Lully kiivauksissaan teloi jalkansa, sai verenmyrkytyksen ja kuoli.
 
"Tuosta kiukuttelusta hänen kuolemansakin välillisesti aiheutui. Eräässä harjoituksessa Lully näet löi haavan jalkaansa tahdintakomiskepillä - siihen aikaan tahtia todella lyötiin: Paksulla sauvalla kolkutettiin permantoon musiikin iskuiset kohdat! - Haava paheni ja lopulta siihen tuli verenmyrkytys, joka vei säveltäjän hautaan.", kertoo Sulho Ranta Säveltaiteen Mestareita-kirjassa.

Tämä kommellus nyt tuskin ihan musiikinhistoriaan jää, mutta aika omituinen tapaus sattui kun olin eilen kuuntelemassa Moskovan Bolshoi-teatterin orkesterin sinfoniakonserttia Kerimäen puukirkossa. Joka puolella olevissa seinäpapereissa luki isolla, että väliaika kestää 30 minuuttia. Niinpä siitä sitten ihmiset lähtivät rauhassa piharakennukseen kahvin ostoon, kun puoli tuntia sentään riittää aika hyvin siihen. Kun n. 20 minuutin kuluttua ihmisiä palaili kirkolle, huitoi ovimies meitä kiireesti sisään ja totesi vain, että "pojat aloittivatkin vähän aikaisemmin". Ja toden totta, Tsaikovskin 5. sinfonian 1. osa oli jo täydessä käynnissä!!! Ei auttanut muu kuin hipsiä hiljaa lähimpään penkkiin. Muutaman seuraavan minuutin ajan ihmisiä tuli todella hämmästyneen ja vihaisen oloisina kirkkoon. He, jotka luottivat tuohon 30 minuuttiin, menettivät ensimmäisen osan lähes kokonaan, itseltäni taisi sentään jäädä vain alkutahdit kuulematta. Arvoitukseksi jäi, minkä ihmeen takia järjestäjät antoivat orkesterin aloittaa konsertin toisen puoliskon, vaikka vasta puolet ilmoitetusta ajasta oli kulunut, ja he näkivät hyvin, että ihmisiä seisoskeli vielä ulkona. Kukaan ei myöskään tullut ilmoittamaan, että konsertti jatkuukin odotettua aikaisemmin. Ellei konsertti olisi ollut niin erinomaisen hyvä, olisi tuosta jäänyt melkoisen ikävä sivumaku. Omistuista toimintaa.

Markus Kajo kertoi kerran sellaisen jutun, että Venäjällä (vai oliko Neuvostoliitossa) oli kesken konsertin sammuneet valot ihan kokonaan. Soittajat olivat kuitenkin jatkaneet ja saaneet soitettua kappaleet. Tunnelma oli kuulema aika huikea. Lopulta valotkin palasivat.

Joku Suomen huippukapelimestareista oli konserttia johtaessaan yhtäkkiä huomannut sepaluksensa olevan auki. Kapu käänsi nolona selän orkesterille ja veti vetoketjun kiinni.

Joku Suomen huippukapelimestareista oli konserttia johtaessaan yhtäkkiä huomannut sepaluksensa olevan auki. Kapu käänsi nolona selän orkesterille ja veti vetoketjun kiinni.
 
Täh..? Käänsi selän orkesterille eli kääntyi yleisöön päin vetääkseen sepaluksen kiinni? Olisikohan kumminkin ollut pienempi paha pysyä orkesteriin päin..! =)

En tiedä sitten onko tämä kasku totta vai ei, mutta kerrotaan, että Rossinin säveltäessä jotakin oopperaa vuoteessaan partituurin sivu oli pudonnut lattialle ja ennen kuin olisi vaivautunut nostamaan sen ylös, sävelsi koko sivun uudestaan. Laiskuutta kerrakseen!

Traagisempi kommellus oli se, kun Toivo Kuula julisti käyttävänsäö hengen miekkaa uljaammin kuin koskaan suomen itsenäistyttyä ja vapauduttua Venäjän vallasta, ja olevansa onnellinen voidessaan säveltävää vapaan Suomen kunniaksi vapaassa maassa, vain hetkiä aikaisemmin kun surmanluoti lävisti hänen päänsä.

Kuulan tapaus on totisesti Suomen musiikinhistorian traagisimpia, mutta aika julmaa kutsua sitä "kommellukseksi"..!

Kuulan tapaus on totisesti Suomen musiikinhistorian traagisimpia, mutta aika julmaa kutsua sitä "kommellukseksi"..!
 
Niinpä, varsinkin kun luoti lähti "omien" ampumana.

Mainitse jokin musiikinhistorian pahimmista, traagisimmista tai hauskimmista mieleesi juolahtavista kommelluksista ja sattumuksista kautta historian sivu.
 
Varsin hauskaa oli ilmeiseti Mozartilla eräässä Taikahuilu-oopperan esityksessä, jossa hän halusi pilailla Papagenon osaa esittävän libretisti-ystävänsä Schikanederin kustannuksella, haluten sillä kerralla soittaa itse kellopeliä näyttämön takana, vaan ei montussa, tullen tarkoituyksellisesti sisään eri aikaan, huonolla tahdinosalla, ilm. orkestrerin ja Papagenon esittämän kellopeli-pantomiimin kanssa, välillä myöhästyen, toisinaan ennen aikojaan tai jättämättä kokonaan soittamatta, jolloin kaikki tajusivat että Papageno ei itse soita kellopeliään. No, millä muullakaan tavoin Papagenoa esittänyt Schikaneder olisi voinut vastata Mozartin kenkkuiluun tuskastuneena, kuin huutamalla, että:" Turpa kiinni!", jonka jälkeen yleisö ei kyennyt pidättelemään nauruaan.
 
Edesmennyt italialainen kapellimestari Giuseppe Sinopoli menehtyi varsin traagisella tavalla kapellimestarikorokkeella seistessään saamaansa sydänkohtaukseen kesken johtamansa esityksen viisissäkymmenissä muutama vuosi takaperin. Hän oli tullut tunnetuksi ennen muuta erinomaisena levyttävänä maestrona monien korkealuokkaisten tulkintojensa kautta, vaan ei niinkään teknisesti erityisen taitavana orkesterinjohtajana.
 
Oopperalavat ja näyttämöt ovat olleet tunnetusti varsinainen kommellusten ja leiskuvien tunteiden tyyssija ja temmellyskenttä kautta vuosisatojen. Milloin on laulaja menettänyt äänensä ja hermonsa kesken esityksen, tai on katsomosta kantautuneen solvauksen tuohduttamana rynnännyt aitioon miekka tanassa ja pahoinpidellyt solvaajansa sairaalakuntoon. Tai sitten kohahduttanut yleisöä esiintymällä itsensäpaljastajana riisuuntumalla puolialastomaksi, ellei sitten ole katkeruuden ja kateuden myrkyttämänä hyökännyt laulajakollegoidensa kimppuun kesken esityksen.
 
Laulajien omahyväisyys ja omavaltaisuus oli varmaan sellaiselle periaatteen miehelle kuin Händelille vaikea pala. Francesca Cuzzonia, kultalyyraksi kutsuttu, kohtasi Händelin kuuluisa mielialan ilmaisu, hän kun, Cuzzonin aikoessa kieltäytyä esittämästä erästä hänen mielestään epäkiitollista aariaansa, Falsa imagine, oopp. Ottone, tarttui kiinni niskoittelevaan primadonnaan, uhaten heittää hänet avoimesta ikkunasta ulos, ellei laulaja halunnut muuttaa mieltään: "Että te olette ilmetty piru, sen minä tiedän, mutta minäpä näytän, että minä olen Belsebub, kaikkien paholaisten ylipäällikkö!", jyräytti Händel uppiniskaiselle, joka taipui.
 
Sinulla taitaa olla tekemisen puutetta.

Sinulla taitaa olla tekemisen puutetta.
 
Älä lue jos ei kiinnosta.

uuden musiikin festivaaleilla göteborgissa, se oli muutama vuosi sitten, pianisti tarttui moottorisahaan ja pisti pianon kappaleiksi. sitten sahasi omaan jalkaansa vahingossa. kun häntä kannettiin paareilla pois, ukko yritti vielä sännätä moottorisahalle jonka kanssa olisi jatkanut taiteen tekemistään.
 
minusta myös jotkut john cagen teokset ovat eriskummallisia kommelluksia. mm. se 600 vuotta kestävä urkuteos jota par'aikaakin jossain päin eurooppa esitetään.
 
Le Monte Youngin monen vuoden kestoiset konstellaatio-teokset saavat suupieleni kääntymään hymyyn kun niistä ensi kertaa luen.
 
varmaan Fluxus on myös kokonaan yksi eriskummallinen kommellus, lukekaa jos ette tiedä mistä oli kysymys: http://www2.siba.fi/historia/1900/lansio_artikkelit/fluxus.html