Rock, pop, alternative ›

Atomic Cafe: Jätkä on snobi.
 
Mistä tulikin mieleen että Chuck Berryn on kelpo kirja mutta tämä ote ei ole siitä:
 
Muistaakseni olivat sitten hommanneet tummanvihreän bemarin, ja antoivat sen käyttöön vähän hämärässä parkkihallissa, niin ei Chuck huomannut eroa.

Hemulius: Cash on Cash. Tästä on kylläkin kulunut muutama vuosi joten en nyt osaa kauhiasti perustella, mutta muistan tuon kirjan tehneen syvän vaikutuksen. Täytyykin varmaan lukaista uudelleen joku päivä...
 
täältä myös ääni tuolle, kannattaa lukea

Elämäkerta kirjotetaan ilman ännää muuten.
 
Claptonin omaelämäkerta on ihan luettavaa kamaa kans. Vaikka vähän tuo taso putoaakin niitten pahimpien myrkkyjen kanssa vietettyjen vuosien kohdalla, niin varsinkin alkupää kirjaa on ihan mielenkiintosta luettavaa. On tuoki vaan ihme, että vielä pääsee enskesänäki Slowhandia livenä kattomaan. Hurja kaveri on ollut muinoin.

phiit: täältä myös ääni tuolle, kannattaa lukea
 
Ei kiinnosta Cash yhtään, I walk the line -dvd ollu kattomatta ainakin 5 vuotta (tuli Sideways -dvd:n kylkiäisenä, ei yllättämällä mutta pyytämättä)

sirdickyj: Suomennokset ovatkin sitten asia erikseen, voi päivää sentään. Melkein mieluummin jätän lukematta kuin luen suomennetun version kirjoista.
 
AC/DC'n Maximum Rock & Roll on gyl ihan hyvää shittiä luettuna myös på Finska.
 
Nazareth: Sleepy Sleeperseistä kertova Jytinää Eestissä on aika hervoton kans.
 
Tää sit taas olis niin hewiä shittiä et tarttis ehdottomasti hankkia,mutta ku ei oo missään..!!?
Vinkit jakoon..mistä löytyis ??

Mitä mieltä jengi on tuosta Slashin elämäkerrasta? Ajattelin joululahjaksi pyytää kyseisen opuksen.

Tuli noista kotimaisista vielä mieleen tuo Nightwish-kirja, joka on (muistini mukaan, koska lukemisesta on jo aikaa) aika avoinkin kuvaus bändin uran eri vaiheista.

Calliope: Ei kiinnosta Cash yhtään, I walk the line -dvd ollu kattomatta ainakin 5 vuotta (tuli Sideways -dvd:n kylkiäisenä, ei yllättämällä mutta pyytämättä)
 
Sideways se sitten vasta onkin laatua ;)
 
Ei tuo I Walk The Line kyllä oikein ollutkaan mistään kotoisin

phiit: Sideways se sitten vasta onkin laatua ;)
 
Ei tuo I Walk The Line kyllä oikein ollutkaan mistään kotoisin
 
Cash on yksi monista, joista kaikkien on pakko pitää, mutta kun ei vaan kolahda, sorry

Guitaristi: Mitä mieltä jengi on tuosta Slashin elämäkerrasta? Ajattelin joululahjaksi pyytää kyseisen opuksen.
 
Helkkarin hyvä ja mielenkiintoinen. Suosittelen!
 
Lemmyn kirja on kanssa tosi hyvä. Ja Everett Truen "Nirvana".

Calliope: Cash on yksi monista, joista kaikkien on pakko pitää, mutta kun ei vaan kolahda, sorry
 
Kyllä se Cash kolahtaa kun ikää tulee mittariin tarpeeksi paljon, minulla kesti todella pitkään mutta kyllä se lopulta kolahti. Kun Jerry Lee Lewis kusi keikkansa ja jäi hotelliin ryyppäämään niin lohdutukseksi annettiin liput Johnny Cash konserttiin, minä annoin omani heti pois kun en keksinyt sille muutakaan käyttöä, nykyään menisin eturiviin mutta se on vähän liian myöhäistä, heppu lopetti keikkailun kun sille tuli muita menoja.
 
Tuo edellä mainittu kirja on ihan hyvä teos vaikka siinä ehkä maalaillaan vähän turhankin vaaleanpunaisilla sävyillä tätä rosoisen karheaa miestä.
 
Kun kuolleista puhutaan niin tuo Everett Truen tositarina on erittäin hyvä kirja.
 
Truen teos on kaikkea muuta kuin tyypillinen elämäkertakirja; vaikka keskiössä onkin Nirvana, peilaa True omaa suhdettaan yhtyeeseen ja etsii samalla omaa identiteettiään. Ja mikä parasta, tässä teoksessa huomiota saavat myös basisti Krist Novoselic ja rumpali Dave Grohl. Huomiota ei ole upotettu liiaksi kitaristi-laulaja Kurt Cobainiin ja hänen vaimoonsa Courtney Loveen.

Atomic Cafe: Kun kuolleista puhutaan niin tuo Everett Truen tositarina on erittäin hyvä kirja.
 
Komppi. Myös Come As Are You on hyvä kirja Nirvana kirja. Se taitaa olla ainoa (kunnon) Nirvana kirja, joka on julkaistu, ennen Kurtin kuolemaa. Kirja nojaa suurimmaksi osaksi Cobain-Novoselic-Grohl haastatteluihin, mutta mukana myös kiertuemanagereita, entisiä jäseniä ym. eikä mitään tyyppejä tyyliin entiset naapurit tms.
 
Please Kill Me (Punkin sensuroimaton esihistoria) on myös hyvä. Elikäs suunnilleen Velvet Undergroundista/Detroitin meiningeistä jonnekin tonne 90-luvun alkupuoliskolle punkin tarinaa (melko ulkomusiikillisesti) kertovat kaikennäköset hahmot kuten Danny Fields, Lou Reed, Iggy Pop, Wayne Kramer, Deedee Ramone jnejne. Jos kiinnostaa mm. mitä Iggy Pop teki, kun suurikokoinen moottoripyöräjengi tulokas heitteli kananmunia lavalle koko keikan ajan tai minkä takia MC5:n jäsenet lukittautuivat taloonsa ja ampuivat seinät täyteen reikiä niin suosittelen tätä kirjaa. Jos taas kiinnostaa mitä kitaroita/vahvistimia kyseiset kaverit käyttivät soittaessaan, niin saattaa olla, että kannattaa jättää kaupan hyllylle...
 
Samalla tyylillä tehtyä Replacementsista kertovaa All Over But The Shouting kirjaa suosittelen ko. bändistä tykkääville nyt ainakin.

Käyttäjätunnus:
 
Please Kill Me (Punkin sensuroimaton esihistoria) on myös hyvä.
 
Olin juuri mainitsemassa tämän, mutta ehdit ensin!
 
Kannattaa lukea, koska kirja kertoo koruttomasti myös rock n' roll-elämän kurjemmasta puolesta. Viimeisillä sivuilla ei rupatellakaan katkon jälkeisestä päihteettömästä elämästä rakastavan perheen keskellä ja satunnaisesta keikkailusta keskinkertaisten levyjen kustannuksella. Bändit hajoaa, harhaillaan New Yorkin kaduilla, nukutaan vierailla sohvilla ja viimeistään huumekuolemat hiljentää bileet lopullisesti.

Abysmal: Olin juuri mainitsemassa tämän, mutta ehdit ensin!
 
Kannattaa lukea, koska kirja kertoo koruttomasti myös rock n' roll-elämän kurjemmasta puolesta. Viimeisillä sivuilla ei rupatellakaan katkon jälkeisestä päihteettömästä elämästä rakastavan perheen keskellä ja satunnaisesta keikkailusta keskinkertaisten levyjen kustannuksella. Bändit hajoaa, harhaillaan New Yorkin kaduilla, nukutaan vierailla sohvilla ja viimeistään huumekuolemat hiljentää bileet lopullisesti.
 
Juuri näin.

Käyttäjätunnus:
 
Samalla tyylillä tehtyä Replacementsista kertovaa All Over But The Shouting kirjaa suosittelen ko. bändistä tykkääville nyt ainakin.
 
Kyllä! Erinomainen teos.

Juutas:
Ian Carr: Miles Davis
 
Paras muusikkoelämäkerta mitä olen ikinä lukenut! Suhtautuu Milesiin samanaikaisesti taitelijaneroutta ihannoiden mutta kriittistä otetta unohtamatta. Kokonaisuus avautuu varsin uskottavasti ja todenoloisesti. Ja se tärkein.. Musiikkia analysoidaan todella huolellisesti ja levytyssessiota kuvaillaan kuin olisi kärpäsenä katossa. Mukana mm. nuottiesimerkkejä musiikinteoriasta kiinnostuneille. Suosittelen mikäli Davis tai jazz kiinnostaa!!
 
Tuo on silkkaa asiaa. Pari kertaa sen olen huonomuistisena läpi lukenut ja avaa Mileksen tuotantoa verbaalisesti aika mainiosti. Onko kukaan lukenut Ashley Kahnin Kind of Blue - Modernin jazzin avain -kirjaa?
 
Sibelius - tuo rokkareiden ja jazzareiden elämäntapa esikuva - on tallennettu varmaan miljoonaan kirjaan, mutta Vesa Sirénin Aina poltti sikaria on aika hyvä; ainakin tälläisen kulttuurisesti ja henkisesti jälkeenjääneen aivoillekin tajuttavaa. Harmi, että sitä ei löydä enää mistään, kun haluaisin sen omaan hyllyyn.

glx405: Onko kukaan lukenut Ashley Kahnin Kind of Blue - Modernin jazzin avain -kirjaa?
 
Tällä hetkellä juuri luennassa.
 
Erittäin mielenkiintoinen syväluotaus aiheesta. Kirjassa käsitellään lähes kaikki mahdollinen. Jokaisesta studio-otosta aina kansien suunitteluun ja julkaisuun. Sen ajan äänitys-ja tuotantometodit ovat myös hyvin esillä. Yksityiskohdissa mennään todella syvälle ja kuvamateriaaliakin on mukavasti.
 
Suosittelen lämpimästi vaikka Miles ei olisikaan se suurin suosikki.

Mikko Meriläisen Wigwam on hyvää luettavaa ja antaa tasapuolisen kokonaiskuvan bändistä. Nikke Nikamokin pääsee ääneen. Radiopuhelimet-kirjaa suosittelen lämpimästi. Kirja on kokelma haastatteluja, studio- ja kiertuepäiväkirjoja ynnä muuta. Bändin itsensä näköinen kirja, jossa jäsenet pääsevät muun muassa esittelemään mielestään maailman parhaan biisin. Keikkatarinoissa on nauruhermoja kutkuttavia episodeja. Lido Salosen Elämä, jota en olisi halunnut elää olis mulla varmaan seuraavaksi vuorossa, kun Albert-kirja tuli just luettua.

Abysmal: Viimeisillä sivuilla ei rupatellakaan katkon jälkeisestä päihteettömästä elämästä rakastavan perheen keskellä...
 
Tämmönen "happy end" pilasi mm. Eric Claptonin omaelämäkerran ja CBS:n ex-pomon Walter Yetnikoffin "Musiikkimogulin muistelmat". Tuolla uskoontulemisella ikään kuin kuitataan kaikki, mitä aikaisempina vuosina on tapahtunut.
 
Ei sen puoleen, kumpikin kirja hyllystä löytyy ja on niissä hyvätkin hetkensä.
 
Tosin, kuten esim. Woodyn "It's only rock'n'roll" -kirjaan liittyen on jo todettu: ihmeen hyvin äijät huuruisiltakin vuosilta pikkuasioitakin muistavat.
 
Näistä kolmesta kirjasta eniten diggaan nimenomaan Woodyn rehelliseltä vaikuttavaa tilitystä. Hyväuskoinen hölmöhän se on ollut - tai diilejä hyväksyessään joko tuhannen päissään tai hirveessä pöllyssä.