Rock, pop, alternative ›

Askr: Toisekseen sitä tulee lähestyä sen omista lähtökohdista ja päämääristä käsin.
 
Miksi? Mikä on rockin päämäärä tai lähtökohta?

Päämäärä on saada naista, lähtökohta on puuvillapelto.

Rock ei kuole vielä pitkään aikaan koska se ei tiedä kuolleensa jo kauan sitten.
 
http://www.youtube.com/watch?v=C21yssFhCsk&feature=related

sikki-six: Tämä on hyvä pointti. Ensin Jazzmies kertoo oppilailleen kuin musiikkia tulee tehdä ja nyt vielä musiikin kuuntelijoille kuin sitä tulee kuunnella.
 
Onko sinulla jokin suurikin ongelma?

Veikko: Sillä ei ole mitään arvoa. Jos ostan tällä viikolla rock-levyn niin ei mun lapset kuuntele sitä 30-vuoden päästä, mutta minä kuuntelen levyjä, jotka isäni on ostanut 30-vuotta sitten. Voi olla että "vika" on minussa.
 
Rockin olemusta syö pahasti suorituskeskeisyys, sama paska vaivaa koko yhteiskuntaamme. Ennen kuin voi keikkailla pitää olla ihan saatanan taitava soittaja ja keho pitää olla kuin Adoniksella. Ei rockissa ole koskaan virtuositeetilla pärjätty vaan aitoudella ja rujoudella sekä asenteella, että näin vedetään. Saatana. "Ei se mikään näytän kuinka osaan soittaa" -homma ole. Kysymys on siitä välittyykö vilpitön hauskapito meininki niihin, jotka sitä musaa kuuntelee. jos välittyy se on rock ja ehkä jopa roll
 
PS. Long John on hyvää viskiä.
 
kyllä mun mielestä rockissa voi virtuoositeetillä pärjätä kuten TOTO ja MR.BIG
 
olihan robert plantti zeppeliinissä kolmen virtuoosin keskellä ja david lee roth billy sheehanin ja steve vain välissä soolotouhuissaan
 
ja pärjäsihän Van halen kanssa
 
ps. ja mun mielestä se on aitoutta että on treenannut itsensä virtuoosiksi

Epämuusikko: Onko sinulla jokin suurikin ongelma?
 
Olisin ymmärtänyt, jos olisit kysynyt: "Onko tämä sinulle suurikin ongelma", tuo meni kyllä ohi - ainakin tämän keskustelun puitteissa.
 
Mainiota rokki-syksyä sinullekin! :)

Epämuusikko: Onko sinulla jokin suurikin ongelma?
 
Tätä olen pohtinut tässä jo muutaman kymmentä sivua. Mikä lie se ongelma, joka synnyttää ongelmia. Olisiko se kenties metaongelma - kaikkien ongelmien äiti?

Askr: Ai miksikö? Mistä käsin sitten teosta tarkastellaan ellei siitä itsestään käsin? Jostain yleispätevästä input-output sabluunastako? Onko mielestäsi määriteltävissä hyvän musiikin kaava, jota toteuttamalla saadaan varmuudella taiteellisesti korkealuokkaisia lopputuotteita?
 
Jos musiikkia tarkastellaan siitä itsestään käsin, joudutaan väkisin tarkastelemaan sen sisäistä rakennetta ja siinä tulee kyllä raja vastaan. Sellainen tarkastelu on avarimmillaankin teknokraattista, arkkitektonista. Jotta musiikkia voisi arvottaa, sitä pitää tarkastella ulkoa päin.

Se mistä kannattaa olla huolissaan on jazzin kuolema.Pitkälti verovaroin tuetut musiikinlajit ovat ne jotka alkavat olla vaaravyöhykkeessä kun hallitukset alkavat karsia menoja.Mm.terveydenhuoltomenojen kasvaessa voi olla ,että kiusaus leikata kulttuurin tukea on varsin kova.Ja suurin osa kansasta tuskin nousee barrikadeille "apurahajazzin" puolesta.Myöskään resurssit koulutukseen eivät tule olemaan itsestään selvyys.Jo nyt esiintyy mediassa mielipiteitä ,että taideammatteihin koulutetaan liikaa ihmisiä.Samoin edellytetään työllistymistä ja yritysideoiden syntyä koulutuksen seurauksena eli hyvältä ei tässä mielessä näytä.
 
Suuressa maailmassa riittää vielä populaa jazzillekin ,mutta Suomessa se on goodbye jos julkinen tuki loppuu.Suuntaus on ikävä eikä mahdollinen elitistinen pullistelu todellakaan paranna asiaa.Suuntaus on mielestäni ikävä koska kaikkea musiikkia tarvitaan.
 
Rockilla ei tässä suhteessa ole hätää koska se on aina toiminut enemmän tai vähemmän markkinaehtoisesti eikä ole muutenkaan kovin riippuvainen julkisesta tuesta.

jazzmies: Suomenkielessä on laaja sanasto ja niitä kaikkia saa käyttää Suomen lain mukaan, jopa nettikeskustelussakin. Jos jotakin sanaa ei ymmärrä, niin ainahan voi hakea sen merkitystä netistä - ja kas kummaa, taas saatiin sanavarastoon ja sivistykseen pieni lisä.
 
Näinhän se on, loistavaa. Mutta sanoja voi käyttää myös provosoivaan ja ylimieliseen pyörittelyyn, sekä omien mieltymysten pönkittämiseen ja oman totuuden julistamiseen.
 
Rock-piireissä yleisesti ilmenevä, äärielitistinen virhekäsitys on se, että rockin kuvitellaan käsittävän ylivertaisen määrän tunnesisältöä verrattuna muihin musiikinlajeihin.
 
Itse en ole koskaan törmännyt tuohon "rock-piireissä" yleisesti ilmenevään, äärielitistiseen virhekäsitykseen. Enkä edes elitistisyyteen. Ehkä enemmän kyse on oikeanlaisen voimakkaan tunteen ja vapauden kokemisen riemusta, eikä erilaisia tunnepotentiaaleja vertailla eri genrejen välillä. Toimivammin tunnepotentiaaleja vertaillaan musiikin ja jonkun muun käsitteen välillä. Vaikka onhan niitä umpimielisiä ja ahdasmielisiä henkisiä juntteja joka genren harrastajissa ja jopa yleismuusikoissa, mutta toisaalta itse en edes lähtisi luokittelemaan moniakaan porukoita rock-piireiksi. Ennemminkin puhuisin muusikkopiireistä. Tiedän ettet pahastu, mutta minua huvittaa, että juuri sinä puhut rock-piirien äärielitistisyydestä. Muutenkin rock-piirien elitistisyys on vähän kummallinen käsite verrattuna vaikkapa sinun väkinäisiin ja jyrkkiin linjauksiin.
 
Sanoisin niin, että aniharva rock-kappale on tunnesisältöistä diivailun, tanssittamisen, egoilun, sorminäppäryyden korostamisen tai tyhjän räyhäämisen ohessa. Sanoisin näin, että rockin tunnelataus vaikuttaa niin ylivertaiselta, koska musiikillinen sisältö on varsin kevyttä.
 
Arvoisa jazzmies, tunnelataus ei ole monestikaan kiinni musiikillisesta sisällöstä, eli sen monimutkaisuudesta, raskaudesta tai keveydestä. Väitän.
 
Monissa muissa musiikeissa on vähintään samantasoinen tunnelataus näin keskimäärin, mutta niissä on musiikillista älyä vielä enemmän. Tuloksena on tunneälypitoisempaa tekemistä, missä itse musiikki pystyy parhaimmillaan ilman sanoitustakin tekemään tunnetason kultivoituneelle kuulijalle selväksi: flamenco, moderni jazz, raga, maqam, impressionismi... Rockissa on mukana tavallisesti vielä sanat helpottamassa tunteen välittämisessä, joten näistä kokonaisuutena tämä hieman "maanpinnalle palauttava" rock-kritiikkini.
 
Tuo ei mairittele "monipuolisen ja avarakatseisen musiikillisen älysi puolesta". Eli mm. rock on vähempiarvoista ja tunneköyhempää, koska siinä käytetään lähes aina tukikeinona sanoja? Joo, todella tipahdin maan pinnalle tuosta kritiikistä. Ja rock-musiikki myös. Muahh! :)
 
Neilyoungmainen musiikki-ilmaisu ei kyllä kaikista sulavinta ole itsessään, joten kyllä siitä ihan käypää tekemistä kokonaisuutena tulee, kun hän esittää sen tuontasoisella vakavuudella. Jotkut saattavat parhaimmillaan jopa samaistua hänen tunnetasoonsa.
 
Niin, jopas on henkisesti köyhää ja musiikillisesti ala-arvoista, että joku voi jopa samaistua esittäjän tunnetasoon ja saada voimakkaita tuntemuksia. Puhumattakaan että vielä nauttisi sekundaarisen rockin voimasta. Koska sinun tunneäly-maailmassasi rockilla ei ole voimaa tai vaikuttavaa tunnetasoa? Ja mielestäni mm. Neil Youngin tunnetasot pesee monin paikoin sellaiset hissimusiikki-levyillä soittavat rivipillipiiparit, jotka ovat perehtyneet noihin mainitsemiisi ylempiin ja tunnepitoisempiin musatyyleihin.
 
Olet jo monesti todistanut tässä ketjussa, että musiikillinen älysi ei voi olla kovin monipuolinen. Tai sitten kyse on vain muusta ehdottomasta reaktiomallista, jonka syyt voi olla mitä vaan. Mielestäni koulututuksesi ja tutkintosi antavat sinulle paljon keskivertoa parempia työkaluja analysoida musiikkia, mutta epäilyttää oletko liian syvällä siellä nähdäksesi sen paremmin kokonaisuutta, kuin joku musiikillisesti tai tunneälyisesti vapaampi sielu. Annat kyllä ymmärtää ymmärtäväsi paljon ja olevasi muiden yläpuolella arvioidessasi ja tuomitessasi mitä vaan musiikin laajasta maailmasta.

PsychedelicWarlord: Se mistä kannattaa olla huolissaan on jazzin kuolema. Rockilla ei tässä suhteessa ole hätää koska se on aina toiminut enemmän tai vähemmän markkinaehtoisesti eikä ole muutenkaan kovin riippuvainen julkisesta tuesta.
 
No se, rock on riippuvainen omasta elinvoimastaan. Sanos jazzmies onko jazz kuollut? Ja jos ei ole kuollut, miksi rock olisi? Ai niin siksi, että rock kuoli 1986 ollen enää vain kaupallista massan tukemaa kuollutta skeidaa, kun jazz taas on sentään vielä niin elinvoimaista ja kultivoitunutta, että ei ole riippuvainen massakulutuksesta, vaan vähän ylempiymmärryksisten uuskataislaisten ja kokoomuslaisten huippumenestyjien, toisin sanoen eliitti-ihmisten tukipäätöksistä..? Näin sen on mentävä.

PsychedelicWarlord: Suuressa maailmassa riittää vielä populaa jazzillekin ,mutta Suomessa se on goodbye jos julkinen tuki loppuu.Suuntaus on ikävä eikä mahdollinen elitistinen pullistelu todellakaan paranna asiaa.Suuntaus on mielestäni ikävä koska kaikkea musiikkia tarvitaan.
 
Olen joskus ollut soittajana sellaisillakin keikoilla joita ei olisi tarvittu.
 
En tiedä mikä on oikea luku mutta kovin moni ei Suomessa jazzin soittamisella elä vaan melkein kaikki soittavat myös muuta musiikkia ja/tai opettavat. Vähälukuinen on myös se vihkiytynyt jazzyleisö, joka ei itse ole musiikin ammattilaisia. Vielä 60 vuotta sitten koulujen ja työpaikkojen ruokaloissa keskusteltiin siitä kumpi on parempi, Rich vai Krupa. Ei sellaisesta voi tänään nähdä edes unta.
 
Lehdessä oli juttu siitä kuinka klassinen musiikki on länsimaissa menettänyt yhteiskunnallisen merkityksensä. Ihanks totta. Eivät tajunneet kirjoittaa että kaikki musiikki on menettänyt yhteiskunnallisen merkityksensä.

Cimble: Sanos jazzmies onko jazz kuollut? Ja jos ei ole kuollut, miksi rock olisi?
 
Luehan ketjua tarkemmin, täällä on moneen kertaan tullut esille jazzin kuolinvuosi joka kaiken todennäköisyyden mukaan on 1967.

velipesonen: Jos musiikkia tarkastellaan siitä itsestään käsin, joudutaan väkisin tarkastelemaan sen sisäistä rakennetta ja siinä tulee kyllä raja vastaan. Sellainen tarkastelu on avarimmillaankin teknokraattista, arkkitektonista. Jotta musiikkia voisi arvottaa, sitä pitää tarkastella ulkoa päin.
 
Jotta musiikkia voisi arvottaa suhteessa muihin genreihin, totta, mikäli sen kokee tarpeelliseksi. Genren sisäinen kritiikki on kuitenkin ihan eri asia. Jos puhutaan ihan vaan rock-kritiikistä, niin eihän ole mitään järkeä lähteä vertaamaan arvioinnin kohdetta muihin genreihin jonkun "laaja-alaisuuden" tai sivistyksen varjolla. Jos kriitikko kirjoittaa arvion rock-konsertista tai -levystä, niin eihän hän sitä vertaa muihin genreihin vaan saman genren sisällä vallitseviin arvoihin ja lainalaisuuksiin.
 
jazzmies: Juuri sen takia rock-kirjoituksiani tavataan pitää ongelmallisina, koska tarkastelen kohdetta musiikkina.
 
Mutta et kuitenkaan rockmusiikkina. Se tässä se ongelma on. Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä on se joku kaikkien genrejen yläpuolella oleva abstrakti ja universaali "musiikki"-käsite ja sen laatukriteerit, joiden perusteella kaikkia musiikinlajeja voi arvioida samanarvoisesti keskenään. Eihän siinä ole mitään järkeä. Totta kai musiikkikriitikolle on hyödyllistä tuntea musiikkia ja genrejä laaja-alaisesti, mutta se on kuitenkin ihan eri asia kuin että alkaa sotkea niitä arvioinnissa keskenään. Se on epäloogista ja harhaanjohtavaa. Tietenkin musiikin peruselementit ovat olemassa genrerajoista riippumatta, mutta jos arvioija olettaa että ne ovat samoin kriteerein arvioitavia elementtejä esim. Mozartissa ja Iron Maidenissa, niin ei olla ihan kyllä tehtävän tasalla.
 
Sä sanot että täällä ollaan hakoteillä musiikin kuuntelun kanssa, mutta en olis ihan varma siitä osuuko toi sun toisen ääripään näkemyskään aivan asian ytimeen.

velipesonen: Jos musiikkia tarkastellaan siitä itsestään käsin, joudutaan väkisin tarkastelemaan sen sisäistä rakennetta ja siinä tulee kyllä raja vastaan. Sellainen tarkastelu on avarimmillaankin teknokraattista, arkkitektonista. Jotta musiikkia voisi arvottaa, sitä pitää tarkastella ulkoa päin.
 
Taisin tuolla aiemmin sanoa, että teosta tulee tarkastella sekä suhteessa muihin konteksteihin että omista lähtökohdistaan käsin. Mielestäni tämä ei tarkoita sitä että musiikkia tarkasteltaisiin pelksätään siitä itsestään käsin. Tarkoitinpahan vain, että mielestäni teoksesta pitää tunnistaa sen keskeiset ilmaisukeinot ja arvioida niitä, eikä ulkopäin lätkäistä jotain sihtiä, joka voi siivilöidä aivan vääriä asioita esiin ja päästää raoistaan läpi ne keskeiset.

velipesonen: Luehan ketjua tarkemmin, täällä on moneen kertaan tullut esille jazzin kuolinvuosi joka kaiken todennäköisyyden mukaan on 1967.
 
Joo, huomio tämän ketjun totuuksista ja eri genrejen tarkoista kuolinvuosista jäi vähän puutteelliseksi.

Mikä musiikinlaji mahtaa olla vielä elossa?

StJerky: Mikä musiikinlaji mahtaa olla vielä elossa?
 
En tiedä enkä tiedä onko mikään.

Askr: Taisin tuolla aiemmin sanoa, että teosta tulee tarkastella sekä suhteessa muihin konteksteihin että omista lähtökohdistaan käsin. Mielestäni tämä ei tarkoita sitä että musiikkia tarkasteltaisiin pelksätään siitä itsestään käsin. Tarkoitinpahan vain, että mielestäni teoksesta pitää tunnistaa sen keskeiset ilmaisukeinot ja arvioida niitä, eikä ulkopäin lätkäistä jotain sihtiä, joka voi siivilöidä aivan vääriä asioita esiin ja päästää raoistaan läpi ne keskeiset.
 
Olennaisen erottaminen epäolennaisesta on eräs aikuisuuden merkki ihmisessä. Mutta toivon välttyväni siltä positiivisen ajattelun vitsaukselta, jossa musiikintekijän sanottavaa arvioidaan silloin kun hän ei sitä sano. Konteksteihin sitominen on usein toiveajattelua.