Rock, pop, alternative ›

jazzmies: Sisällöllisesti musiikki on keskimääräisesti köyhää ja korkeampi osaaminen rockissa tulee vastaan markkinoinnin ja levytuotannon puolella.
 
Jazzmusiikin sisältöä voisi keskimääräisesti kritisoida yksinkertaisuuden tajun puuttumisesta. Parhailla rockin tekijöillä tätä yksinkertaisuuden tajua riitti, mistä osatodisteena hyvät sanoitukset. Kunnon sanoitusta on vaikea läväyttää musiikkiin joka on kadottanut kosketuksensa permantoon. Pystyykö jazztaiteilija uskottavasti heittämään Roger Watersin tapaan:
 
If I had my way I'd have all of you shot
 
? Rockin sisällöllisessä todellisuudessa sekä musiikilla että sanoituksilla oli vankka perstuntuma. Parhaat teemalevyt, kuten Pink Floydin pakkomielteinen ja hulluuden rajoilla sekä aiheeltaan että olemukseltaan pörräävä Wall, säilyttävät kiinnostavuutensa koska niiden eri osilla on yhteinen kontakti lattiaan.

velipesonen: Parhailla rockin tekijöillä tätä yksinkertaisuuden tajua riitti, mistä osatodisteena hyvät sanoitukset.
 
Ja sanoitukset, kuten sanoituksista rakentuva laulumusiikki ylipäätänsä, menee vähintään puoliksi lyriikan eli runouden puolelle, ja näin ollen kysymyksessä ei ole enään musiikin sisäinen kieli, vaan ulkomusiikillinen ilmaisu.

jazzmies: Ja sanoitukset, kuten sanoituksista rakentuva laulumusiikki ylipäätänsä, menee vähintään puoliksi lyriikan eli runouden puolelle, ja näin ollen kysymyksessä ei ole enään musiikin sisäinen kieli, vaan ulkomusiikillinen ilmaisu.
 
Niinpä on. Sanoitus voi kuitenkin olla musiikkiesityksen kokonaisuudessa päälleliimattu tai välttämätön tai mitä vain näiden väliltä. M.A. Numminen on repinyt huumoria päälleliimatun käsitteestä.

velipesonen: Niinpä on. Sanoitus voi kuitenkin olla musiikkiesityksen kokonaisuudessa päälleliimattu tai välttämätön tai mitä vain näiden väliltä. M.A. Numminen on repinyt huumoria päälleliimatun käsitteestä.
 
Sitten on tämä laulaja-lauluntekijä -konteksti, mikä valtaosaltaan on väsyttävää resurssientuhlausta, joka lähtee tekijän pienestä elämästä, mistä oikeasti ei kannattaisi edes kirjoittaa runoja. Parhaimmillaan sekin laji on tosin jopa laulumusiikkia ;)

jazzmies: Sitten on tämä laulaja-lauluntekijä -konteksti, mikä valtaosaltaan on väsyttävää resurssientuhlausta, joka lähtee tekijän pienestä elämästä, mistä oikeasti ei kannattaisi edes kirjoittaa runoja. Parhaimmillaan sekin laji on tosin jopa laulumusiikkia ;)
 
Vaikka ketjun aiheena on kuolema, ikävistä asioista ei viitsisi puhua.

velipesonen: Vaikka ketjun aiheena on kuolema, ikävistä asioista ei viitsisi puhua.
 
Päivän kommentti, jess!

velipesonen: Sitä paitsi rockin kuoleman havaitseminen ei edes vaadi perusteluja, sehän on vain havainto.
 
Miksiköhän se havainto sitten ei tunnu olevan niin selvä kaikille, kun tämäkin ketju on jo ehtinyt yli 60 sivun ja vieläkin aiheesta väännetään kättä..?

sellisti: Miksiköhän se havainto sitten ei tunnu olevan niin selvä kaikille, kun tämäkin ketju on jo ehtinyt yli 60 sivun ja vieläkin aiheesta väännetään kättä..?
 
Näkemyserohan tuo on loppujen lopuksi. Jokaikinen näistä rockin kuoleman puolesta puhujista on samalla niitä samoja ihmisiä jotka eivät hyväksy ajatusta rockin alagenreistä tai niiden kehittymisestä.

Borlag: Näkemyserohan tuo on loppujen lopuksi. Jokaikinen näistä rockin kuoleman puolesta puhujista on samalla niitä samoja ihmisiä jotka eivät hyväksy ajatusta rockin alagenreistä tai niiden kehittymisestä.
 
Länsimainen nykyrock osuu ikävästi todellisen rockin ja metallin väliin, ettei se ole oikein mitään muuta kuin länsimaista nykyrockia - rockia kahdella adjektiiviattribuutilla varustettuna. Eli jotenkin se halutaan vielä yhdistää esi-isäänsä, joka svengasi ja mähisi orgaanisesti. Länsimainen nykyrock adjektiiviattribuutteineen aiheuttaa sen, että laji haisee (kuulostaa) pahasti kuolleelle, mikä on perinteisesti yksi kuoleman merkeistä. Kuolema ilmenee ennalta-arvattavuutena ja genre-lähtöisyytenä. Ennen (1956-1986) tehtiin ja hekeä haukottiin. Nyt ei.

velipesonen: Ei ole linkkejä tai viitteitä.
 
Niinpä.Eli kovin laaja ei tuon näkemyksen levinneisyys ole.

jazzmies: Ja tottahan se on, että jos verrataan esim. jazzin ja rockin välillä itse musiikin sisältöä, niin jazz vaatii esittäjältään aivan eri luokan osaamista.
 
Erilaista osaamista.Aivan totta.Vaikka olisit koko elämäsi ajanut taksia ei silti saattaisi rekan ajo onnistua.Tai jos on ajanut traktoria koko ikänsä ei silti motocross onnistu kertaistumalta jne.
 
Jos jannu on soittanut koko elämänsä pelkkää rockia, niin jazzista ei tule yhtään mitään. Mutta taas jos kaveri on soittanut koko elämänsä pelkkää jazzia, niin hän saa helposti kammettua kaiken olennaisen rockin sisällöstä irti, mutta eihän se rockiksi muutu, kun siitä puuttuu se rock :D Ja se on fakta.
 
Enpä usko ,että esim.Elvin Jones olisi ollut kovinkaan hyvä rumpali vaikkapa Rainbowiin tai Purpleen tai Zeppeliiniin.Hiplaustahan se tyyli olisi varmaan noihin ollut ja tarpeellinen botne olisi jäänyt puuttumaan täysin.
 
Ja sama tietysti kääntäen.

PsychedelicWarlord: Enpä usko ,että esim.Elvin Jones olisi ollut kovinkaan hyvä rumpali vaikkapa Rainbowiin tai Purpleen tai Zeppeliiniin.Hiplaustahan se tyyli olisi varmaan noihin ollut ja tarpeellinen botne olisi jäänyt puuttumaan täysin.
 
Kyllä mää vähän luulen että se äijä olisi pudottanut ne kuviot ilman lappuja vaikka kylmiltään.

velipesonen: Vaikka ketjun aiheena on kuolema, ikävistä asioista ei viitsisi puhua.
 
hoho.
 
"vitutus ja taide menevät helposti sekaisin" (Joni Mitchelliä mukaillen).

Moniosaaminen ei sinänsä ole ongelma koska ihminen voi oppia hyvinkin erilaisia asioita ihan riittävän hyvin mutta moniosaaminen saattaa kuitenkin olla yksi syy siihen miksi rock on kuollut.
 
Joskus aikoinaan parhaat rokkarit olivat hörhöjä, friikkejä, kylähulluja ja muita surkimuksia joista ei ollut normaalielämään. Nämä hörhöt hakeutuivat rockin pariin koska se oli tasan ainoa paikka joka otti ne avosylin vastaan.
 
Kukaan selväjärkinen ihminen ei kykene edes kuvitelemaan Remua töissä ruokakaupan kassalla vaikka itse se aikoinaan sellaisesta kovasti haaveili.
Juice oli poikkeuksellisen älykäs kummajainen jota ei saanut sopimaan tähän yhteiskuntaan edes kirveellä ja sehän sanoi itsekin että ura ammattimuusikkona ei ollut vapaaehtoinen valinta vaan olosuhteiden sanelema pakko.
 
Kun nuo friikit joita kummasteltiin ja hämmästeltiin kun ulkoavaruudesta laskeutuneita muukalaisia löysivät rockin ja itseilmaisun niin ne laittoivat peliin koko sielunsa. Rock ei ollut työtä vaan tasan ainoa keino pärjätä yhteiskunnassa edes jollakin tavalla ja tasolla. Osaamisen taso oli kapea mutta se mitä tehtiin tehtiin viimeisen päälle huolella niin että sielu soi ja pallit tärisi. Osa joi itsensä hengiltä koska mikään tässä maailmassa ei ole rankempaa ja vaadi enempää rohkeutta kun oman sielunsa kaiveleminen ja sen esille laittaminen.
 
Moniosaaminen on nykyään päivän sana, sielu on jätetty narikkaan mutta kaikki osaavat kaikkea. Nykyajan perusrokkari on kitaristi, laulusolisti, rumpali, basisti, sanoittaja, säveltäjä, valomies, lavastemies, maskeeraaja, meikkaaja, hiusmuotoilija, vaatesuunnittelija, valokuvaaja, liikemies, kuvittaja-graafikko, suutari, bussikuski ja lentokapteeni.
 
Vanhan liiton rokkarit ja nykyrokkarit tulevat aivan eri maailmoista ja ovat ihan eri ihmisryhmää ja ihmistyyppiä. Friikit istuvat nykyään tietokoneen äärellä aamusta myöhäiseen yöhön kun taas rokkarit pohtivat kuumeisesti sitä että lähtisikö opiskelemaan musiikkia vai liiketaloutta tai kenties molempia kuten moni muukin tekee.
 
Viimeinen Kylähullu: http://www.youtube.com/watch?v=9HRhShJizUM

Eriskummalliset ihmiset on nykyisin opittu sulkeistamaan ja käsittelemään niin että heidän toimeliaisuutensa suuntautuu itsensä viihdyttämiseen enemmän kuin rakentavaan luovaan työhön. Kovin harvalla taiteilijalla on nykyisin enää omaa viestiä kannettavanaan, tai jos on niin se viesti on herkästi pelkkää kliseetä tai jonkin poliittisen tai uskonnollisen ryhmän ohjelman toitottamista.
 
Taide on jossain hyvin syvällisessä mielessä terapeuttista, mutta psykoterapiaa sen ei olisi ensisijaisesti tarkoitus olla.

velipesonen: Eriskummalliset ihmiset on nykyisin opittu sulkeistamaan ja käsittelemään niin että heidän toimeliaisuutensa suuntautuu itsensä viihdyttämiseen enemmän kuin rakentavaan luovaan työhön. Kovin harvalla taiteilijalla on nykyisin enää omaa viestiä kannettavanaan, tai jos on niin se viesti on herkästi pelkkää kliseetä tai jonkin poliittisen tai uskonnollisen ryhmän ohjelman toitottamista.
 
Taide oli aikoinaan pakotie niille joita ympäristö ei muuten hyväksynyt ja tästä johtuen meidän kansalliskirjailijammekin oli pesunkestävä kummajainen jonka olemassaoloa ja kummallisuutta kummasteltiin ja päiviteltiin päivät pitkät ja päivitellään vieläkin, erityisesti kesäaikaan ja ihan bussilasteittain.
 
Taiteen avulla kummajainenkin kykeni vähemmän kummalliseen itseilmaisuun ja parhaimmillaan kummajaisesta tuli arvostettu taiteilija jolla oli täysi oikeus olla kummallinen koska se oli taiteilija. Tämä kaikki motivoi kehittymään hyväksi taiteilijaksi koska vaihtoehtojen puute ja yksinäisyys on hyvä kannustin, se on vähän kun potku keskelle persettä.
 
Taidemaailma on viihteellistynyt, pinnallistunut ja kaupallistunut, se vaatii sellaista osaamista ja sosiaalisuutta mihin kummajaiset harvoin kykenevät, taidemaailma on muotoutunut muottiin mihin kummajaiset eivät mahdu, ei ainakaan työväenluokan kummajaiset. Tästä johtuen myös taiteilijan sädekehä on riisuttu, taitelijalla ei ole oikeutta olla kummallinen koska taiteilijakin on ihan tavallinen ihminen.
 
Epäile Vain
http://www.youtube.com/watch?v=aU-HyKmPgHU

krautio: Mielenkiintoinen otsikko, johon pitää ehdottomasti vastata. Huom. En lukenut ketjusta yhtään aikaisempaa viestiä, joten nämä asiat ovat saattaneet tulla jo esille.
 
Minun mielestä rokin suurin ongelma tällä hetkellä on se, että bändejä ja soittajia on aivan liian paljon. Lahjakkuuden määrä on vakio ja se ei lisäänny sillä, että kaupungissa X soittaa 100 bändiä, kun siellä ennen soitti 10.
 
Ottamatta muuhun kirjoitukseesi kantaa lainkaan, millä perustelet tämän? Perus maalaisjärkikin sanoo että mitä enemmän harrastajia jollakin asialla on, sen todennäköisempää on että lahjakkuuksia tulee enemmän. Tämä sama asia on havaittavissa käytännössä aivan kaikessa, oli kyseessä sitten työelämän taidot, musiikki, urheilu, mikä vaan. Ainoa mikä tekee musiikista ja muista taiteenaloista jokseenkin ainutlaatuisen, on se että täysin kouluttamaton ihmisellä on mahdollisuudet tuonne huippulahjakkuuksien joukkoon ilman kouluttautumista.

Tarkoitan tässä lahjakkuudella kykyä tehdä hyviä kappaleita. Teknisesti hyviä soittajia on varmasti enemmän kuin ennen, koska usempi ihminen harrastaa nykyään musiikkia. Mutta sellaiset biisintekijät, jotka tullaan muistamaan vielä vuosikymmenien jälkeen, ovat edelleen harvassa. Käsittääkseni monet klassikkobiisien tekijät eivät ole olleet hääppöisiä soittajia, esim. Juice Leskinen.
 

 
Borlag: Ottamatta muuhun kirjoitukseesi kantaa lainkaan, millä perustelet tämän? Perus maalaisjärkikin sanoo että mitä enemmän harrastajia jollakin asialla on, sen todennäköisempää on että lahjakkuuksia tulee enemmän. Tämä sama asia on havaittavissa käytännössä aivan kaikessa, oli kyseessä sitten työelämän taidot, musiikki, urheilu, mikä vaan. Ainoa mikä tekee musiikista ja muista taiteenaloista jokseenkin ainutlaatuisen, on se että täysin kouluttamaton ihmisellä on mahdollisuudet tuonne huippulahjakkuuksien joukkoon ilman kouluttautumista.

krautio: Tarkoitan tässä lahjakkuudella kykyä tehdä hyviä kappaleita. Teknisesti hyviä soittajia on varmasti enemmän kuin ennen, koska usempi ihminen harrastaa nykyään musiikkia. Mutta sellaiset biisintekijät, jotka tullaan muistamaan vielä vuosikymmenien jälkeen, ovat edelleen harvassa. Käsittääkseni monet klassikkobiisien tekijät eivät ole olleet hääppöisiä soittajia, esim. Juice Leskinen.
 
Nykyään on kieltämättä tuo teknisyys kokoajan enemmän esillä, mutta silti uskaltaisin väittää että kyllä niitä biisintekijöitäkin tulee edelleen tasaiseen tahtiin, he eivät vaan välttämättä pääse esille niin helposti.