Rock, pop, alternative ›

Rock ja muutkin vastaavat ilmiöt tapetaan viimeistään analysoimmalla ne puhki.
Ei rockia (varsinkaan) tarvitse analysoida, se on tarpeetonta. Rockia joko soitetaan tai sitten sitä kuunnellaan. Toki ymmärrän, että on olemassa ihmisiä, jotka saavat kiksinsä tämän populaarikulttuurin tuotteen auki repimisestä ja puhki analyseeramisesta. Normaalit ihmiset pitävät sen sen tuottamisesta tai kuuntelemisesta.

Atomic Cafe: Rock elää jengin pitäisi löytää jostain keskustelija joka kykenee haastamaan Veli Pesosen älyllisellä tasolla, tämän jälkeen seuraisi oikeasti mielenkiintoista kädenvääntöä rokin elämästä ja kuolemasta.
 
Mä oon henk. koht. todennut ensimmäisen tähän ketjuun kirjoittamani viestin ensimmäisessä lauseessa, että kyseessä on näkökulmasta riippuva asia. Mun mielestä se oli kyllä velipesonen, joka ensimmäisenä huomautti että ei, kyse ei ole näkökulmista vaan faktasta, kun häneltä pyydettiin tarkennusta ja lisäperusteluja väittämilleen. Ja koska tämä on mun nähdäkseni edelleen näkökulmista riippuva asia niin on naurettavaa että ketjun aloittaja esittää väitteen jota ei suostu kuitenkaan millään lailla tarkentamaan jotta muut ymmärtäisivät mistä on tarkoitus puhua, ei edes mitä tarkoittaa rockilla, mikä olisi kuitenkin ollut aika selventävää ketjun jatkon kannalta. Vasta paljon myöhemmin aloittaja alkoi puhua "kuolleesta kulttuurimuodosta", mutta totesi kuitenkin että rockin kuolemaa on tarkasteltava ensisijaisesti MUSIIKIN kuolemana. Pian sai kuitenkin lukea saman henkilön suusta lauseen "rock ei ole musiikinlaji". Mun mielestä tuossa kiipeää älyllinen taso pikkuisen liian korkeisiin sfääreihin noin niin kuin keskiverto-m.nettiläisen hiffattavaksi, etenkin jos järkevää keskustelua haluaisi. 90% "rock elää" -huuteluista olisi varmaan jäänyt huutamatta, jos olisi alusta asti ollut selvää mitä tässä nyt haetaan (en mä tiedä onko se vieläkään ihan selvää?) eikä esitetty salaperäistä professoria ja huomautettu kyselijöille että mene kirjastoon lukemaan aiheesta. Ei millään pahalla.

En mä näkis, että tän ketjun tarkoitus olis herättää mitään kovin järkevää keskustelua, kunhan pääsee ampuu parit napsakat onelinerit aina väliin.

En ole valittanut kenenkään tyylistä. Asia on yksinkertaisesti niin, että loputtoman tuntuinen mielipide-fakta-jankkaaminen täytyy olla tulkittavissa, tai se suorastaan täytyy jo tässä vaiheessa tulkita, psykologisesti.
 
Henkilökohtaisuuksiin tässä on menty kerran.

velipesonen: En ole valittanut kenenkään tyylistä. Asia on yksinkertaisesti niin, että loputtoman tuntuinen mielipide-fakta-jankkaaminen täytyy olla tulkittavissa, tai se suorastaan täytyy jo tässä vaiheessa tulkita, psykologisesti.
 
Henkilökohtaisuuksiin tässä on menty kerran.
 
Jos tarkoitat kommenttiani niistä tribuuttibändeistä, niin tarkoitus ei ollut mennä henkilökohtaisuuksiin vaan lähinnä korostaa viestiesi ristiriitaa. Edelleenkin, en näe tribuuttibändeissä mitään pahaa, kuin myös en näe cover bändeissä mitään pahaa.

Lennu: En mä näkis, että tän ketjun tarkoitus olis herättää mitään kovin järkevää keskustelua, kunhan pääsee ampuu parit napsakat onelinerit aina väliin.
 
Tuosta oli ihan pakko rämpyttää plussaa.

Borlag: Rock musiikkina elää vallan mainiosti. Rockin kapinallisuus sen sijaan on lähinnä pelkkä vitsi nykypäivänä. Se mitä rock edusti alkuaikoinaan on muuttunut täysin, itse musiikki ei niinkään, vaan se on pikemminkin haarautunut rockin alalajeiksi aivan kuten kaikille muillekin tyylilajeille on käynyt.
 
Tässä ketjua hieman lueskelleena tuleekin mieleeni, että miksi kapinallisuuden tulisi säilyä rockissa. Jos puhutaan rockista musiikkilajina, eikä kulttuurimuotona, niin eikö rockmusiikkia ole mahdollista tehdä ilman kapinaa? Ehkä se ei ole tällöin enään sama asia, mutta eikö tämä samalla kerro siitä, että se muuttuu ja kehittyy, eikä siten ole kuollut.

Zebu: Tässä ketjua hieman lueskelleena tuleekin mieleeni, että miksi kapinallisuuden tulisi säilyä rockissa. Jos puhutaan rockista musiikkilajina, eikä kulttuurimuotona, niin eikö rockmusiikkia ole mahdollista tehdä ilman kapinaa? Ehkä se ei ole tällöin enään sama asia, mutta eikö tämä samalla kerro siitä, että se muuttuu ja kehittyy, eikä siten ole kuollut.
 
Loppujen lopuksi se on aika pitkälti mahdottomuus pitää se kapinallisuus jossain yhdessä tietyssä musiikkilajissa. Jos ajattelee 50-60 luvun nuorisoa jotka kapinoi vanhempiaan ja muita auktoriteettejä vastaan rockin avulla, he ovat nykypäivänä jo reippaasi keski iän ylittäneitä. Jos nyky nuoriso meinaa kapinoida vanhempiaan vastaan musiikin avulla, onko tuolloin rock se oikea vaihtoehto? Heidän vanhemmathan diggasi sitä omassa nuoruudessaan, mahdollisesti vieläkin.
 
Tuosta tulee lopulta kierre jonka takia kokoajan pitää mennä rankempaan ja epäsovinnaisempaan suuntaan, ja sitähän metalli on, joka taas polveutui suoraan rockista. Pikkuhiljaa alkaa olemaan vanhempia jotka diggasi nuoruudessaan metallia, ja jotka hyväksyvät sen omien mukuloidensa kanssa, itsehän olen elävä esimerkki tästä. Mitä nämä muksut voivat kuunnella kapinoidakseen vanhempiaan vastaan, räppiä ja discojumputusta vai?

kapinaintoilijat usein unohtavat sen "faktan", että paras rokki on aina ollut hauskanpitoa eikä mitään sen kummempaa. Nuoriso on luonnollisesti aina halunnut bailata musiikin tahdissa. Näin on näreet.

Atomic Cafe: Rock elää jengin pitäisi löytää jostain keskustelija joka kykenee haastamaan Veli Pesosen älyllisellä tasolla, tämän jälkeen seuraisi oikeasti mielenkiintoista kädenvääntöä rokin elämästä ja kuolemasta
 
Olen sellistin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että tahallinen kryptisyys ja oman ajattelun aukkojen kätkeminen väistämällä selityspyynnöt ja kieltämällä epäloogisuuksien olemassaolon ei ole kovin vakuuttavaa millään tasolla. Selkeä ajateltu tuottaa selkeää tekstiä, eikä megalomanisiin teorioihin nojaaminen kerro kuin yleensä siitä, että tarvitsee niitä keppihevosina. Jopa rock tukehtuu, kun sen päälle vyöryttää länsimaisen sivistyksen koko kaanonin (etenkin, jos tuom kaanonin tulkinta perustuu mutu-metodiin) - ketjun otsikon huomioiden tämä toki on saattanut olla takoituksenakin.
 
Silti velipesosella on mielestäni mielenkiintoisiakin ajatuksia. Jos hän olisi lähtenyt keskusteluun nimenomaan keskustelemaan, eikä julistamaan oikeauskoisuutta, olisi tämä ketju välttynyt kymmenien sivujen jankutukselta. Ampumalla tykillä kärpäsiä kaikki argumentit menettävät kuitenkin merkityksensä, eikä tässä missään vaiheessa olla päästy kuulemaan sellaista hedelmällistä kritiikkiä, josta olisi kenellekään mitään hyötyä.

nottamus: kapinaintoilijat usein unohtavat sen "faktan", että paras rokki on aina ollut hauskanpitoa eikä mitään sen kummempaa. Nuoriso on luonnollisesti aina halunnut bailata musiikin tahdissa. Näin on näreet.
 
Se on ihan makuasia mitä pitää parhaana rokkina mutta siihen jo tuossa aikaisemmin viittasinkin että rock oli aikojen alussa tyhmää bailumusiikkia ja silti se 50-luvun kama toimii edelleenkin kun tauti.
 
Tämän biisin sanoma on että Tutti Frutti on hieno homma
http://www.youtube.com/watch?v=QFq5O2kabQo&feature=related
 
Tässä on väännetty punkin arpista kättä joka suuntaan mutta sen tärkein tavoite on unohtunut. Punkin alkuperäinen tavoite ei ollut muuttaa maailmaa vaan saada perseet heilumaan. Se ei ollut tanssimusiikkia sanan varsinaisessa merkityksessä mutta se oli paluu yksinkertaiseen ja suoraviivaiseen rokkiin aikakaudella jolloin rokkia kuunneltiin perseet penkissä ja naamat norsun vituilla, mietittiin olemassaolon perimmäisiä kysymyksiä ja oltiin taidetta vaikka kuola valui pöhöttyneistä suupielistä lattialle ja aivot löi tyhjää kun mummon kaappikello. Toisaalta punkissa oli myös aitoa kapinahenkeä ja sanoituksissa oli oikeaa sisältöä joten ei hauskanpito ja kapina sulje toisiaan pois.
 
C'mon Everybody
http://www.youtube.com/watch?v=idhZFp-yR_c&feature=related
 
Olkoonkin että eivät punkit olleet tuohon aikaan ainoita joille rock ja matalaotsainen hauskanpito tarkoittivat ihan samaa asiaa: http://www.youtube.com/watch?v=H91zK-rU5zc

Askr: Silti velipesosella on mielestäni mielenkiintoisiakin ajatuksia. Jos hän olisi lähtenyt keskusteluun nimenomaan keskustelemaan, eikä julistamaan oikeauskoisuutta, olisi tämä ketju välttynyt kymmenien sivujen jankutukselta.
 
Eipäs. Minulla on omat mielipiteeni jotka kerron täysin avoimesti. Minulla on oma näkemykseni jonka kerron täysin avoimesti. Jos kerron jonkun filosofin vaikuttavan ajatteluuni, sen luulisi olevan sallittua ilman että alettaisiin syyttää pakoilusta ison selän takana. Asiani ei muuttuisi miksikään vaikka jättäisin ne asiat kertomatta. Huomattakoon sekin seikka, että olen tässäkin ketjussa tuonut esiin aika paljon ns. historiallista faktatietoa, eikä sen oikeellisuuteen ole kellään ollut huomauttamista.
 
Edustat pahemman kerran juuri sitä mielipidettä, jolle sananvapaus on ongelma. Ja muuten, sivumennen sanoen, rock on kuollut.

velipesonen: Edustat pahemman kerran juuri sitä mielipidettä, jolle sananvapaus on ongelma.
 
Ei pidä paikkaansa, mun puolestani saat esittää aivan mitä vaan, mutta oman näkemykseni mukaan myös minä voin mielestäni esittää ne kysmykset, joita esityksistäsi nousee. Ja jos kysymyksiin vastataan etenemättömällä jankutuksella niin myös minä voin sanoa mitä olen sellaisesta mieltä. En voi mitään sille, jos koet ajatuksiisi kohdistuvan kyselyn kiusalliseksi.
 
Teoreetikot ovat toki mielenkiintoisia, mutta jos niitä pöytään tuo niin silloin pitää kyllä varautua siihen, että niiden itse asiaan kuuluvuudesta voi nousta kysymyksiä - kysely ja tarkennuspyynnöt ovat kuitenkin aivan tavanomainen ja oleellinen osa sellaista keskustelua, jossa tuollaista kulttuurianalyysia sivutaan. Samoin ihan mitä tahansa ei ihan kaikille voi syöttää nimienkään varjolla. Enkä edelleenkään ole varma onko hedelmällisintä lähestyä rockia massiivisella teoria-aparaatilla, onko tällainen lähestymistapa sellainen joka on rockille ominainen ja siitä nouseva.

velipesonen: Huomattakoon sekin seikka, että olen tässäkin ketjussa tuonut esiin aika paljon ns. historiallista faktatietoa, eikä sen oikeellisuuteen ole kellään ollut huomauttamista.
 
Aivan totta. Ei täällä kukaan niin pöhkö ole että sellaisia lähtisi kiistämään. Sen sijaan ne "faktat" joista täällä on napistu ovat nimenomaan niitä vähintäänkin tulkinnanalaisia näkemyksiä jonkun historiallisen faktatiedon sijaan.
 
Edustat pahemman kerran juuri sitä mielipidettä, jolle sananvapaus on ongelma.
 
Ei toi sananvapaus nyt liity mun mielestä millään tavalla tähän ketjuun. Ei täällä kukaan ole kieltänyt ketään sanomasta jotain. Sananvapaus on täysin eri asia kuin se, että sun esittämiin väittämiin tartutaan ja vaaditaan lisäperusteluja tai ollaan jopa eri mieltä.

Veikko: Ei rockia (varsinkaan) tarvitse analysoida, se on tarpeetonta.
 
Kaikkea analysoidaan, sellainen on ihmisen perusluonne. Olkoon asia mikä tahansa, niin siitä löytää muutaman vuoden jälkeen sen ilmestyttyä useita vähintään maisterin tasoisia tutkielmia, jos vain asialla on vähääkään kulttuurista merkitystä.
 
Ensimmäiset analyysit tehdään heti kun musiikkikappale kuullaan kuulijan kompetenssin mukaan - pohditaan sanoituksen merkitystä, arvotetaan kappaleen laatu, löydetään kipaleen koukku, mietitään mitkähän soinnut on kertosäkeessä, kitarasoolo poimitaan ja se pilkotaan lickeiksi...ja noudetaan väitöskija painosta.
 
Tänään muuten johdatin opinnäyteseminaariryhmäni taidekirjastoon lähdeaineiston pariin. Tutkailimme siellä sähköistä aineistohakua ja tutustuimme siellä e-aineistoon. Merkittävimmistä artikkelihauista löytämämme musiikinanalyyttinen aineisto painottui ehdottomasti klassisen musiikin perinteeseen ja jazziin. Rockista kirjoittaminen painottui näkemmämme perusteella erityisen paljon sosiologiseen analyysiin, tekijyysproblematiikkaan ja reseptiotutkimukseen. Sehän paljastaa hetimiten pari seikkaa, ettei musiikillisen sisällön kanssa ole hurraamista, joten tutkimuskohde rockin sisällä automaattisesti ohjautuu musiikkiytimen ulkopuolelle. Sointia on viimeaikoina tutkittu, mutta paljoa lähemmäksi kovaa ydintä ei helposti pääse. Siinä nimerkki Veikko on ehdottoman oikeassa.

Eiku joo. Unohdin kokonaan sen, että epäoleellisuuksiin tarttumisen lisäksi paras puolustus on ignooraaminen!
 
Miks sä velipesonen ensin sivuutat kysymyksen siksi, että peräänkuulutat perusteluja kysymyksen esittämiselle, ja siiten kun ne esitetään, jätät vastaamatta? Tekis melkein mieli lyödä vetoa, ettet vastaa tähänkään. (Huom! Viimeinen lause on provokaatiota!)

jazzmies: Sehän paljastaa hetimiten pari seikkaa, ettei musiikillisen sisällön kanssa ole hurraamista, joten tutkimuskohde rockin sisällä automaattisesti ohjautuu musiikkiytimen ulkopuolelle. Sointia on viimeaikoina tutkittu, mutta paljoa lähemmäksi kovaa ydintä ei helposti pääse. Siinä nimerkki Veikko on ehdottoman oikeassa.
 
Paljastaa myös sen että rock on klassista ja jazzia huomattavasti nuorempi tapaus, ja vielä nuorempi tutkimuskohde. Tuskin kovin kauaa on ollut akateemisessa urakehityksessä (sehän se on kuitenkin tärkeintä) meriitti tutkia jotain niin "alkeellista" kuin rock. Korkeintaan, kuten sanoit, on ollut hyväksysttyä tutkia sitä sosiologiselta kannalta tai muuten eimusiikkina, pelkästään ilmiönä.
 
Huomasitteko kirjastokäynnillä onko esim. sinun korkealle noteeraamaa Zeppeliniä tai vaikkapa muiden tahojen käsittääkseni myös musiikkillisesti vahvoina pitämiä The Who:ta tai Mötörheadia tutkittu ansiokkaammin musiikillisen sisällön osalta kuin rockia keskimäärin, vai onko niin ettei havainto olemattomasta tutkimuskiinnostuksesta korreloikaan musiikilliseen painoarvoon? Jätin Beatlesin tarkoituksella pois, koska se on yhteisen hyminän vallitessa "hyväksi musiikiksi" hyväksytty erikoistapaus.

jazzmies: Rockbändit ovat siitä kimurantti analyysikohde, että jokainen yksikkö tai koulukunta on omahko juttunsa, joten rockin tutkimisesta tulee kokonaisuuden kannalta helposti kuriositeettitutkimusta. Ne ovat ehdottomasti rockmusiikin ääri-ilmiöt, kuten proge, missä on pintaa paljon lähestyä kohdetta musiikinanalyyttisin keinoin. Ja "paljon pintaa" voidaan ainakin jossakin määrin pitää synonyyminä käsitteelle "sisältösubstanssi".
 
Tämä selkeyttää ongelmaa (tai asiaa) enemmän kuin vain se että "vähän rock-musiikin tutkimusta" -> ei tutkittavaa. Kovin pitkälle ei taida akateemisessa maailmassa, varsinkaan nykyään, kantaa tutkiminen tutkimisen takia (ei saa sekoittaa perustutkimukseen), vaikka kohde tutkijaa kiinnostaisikin ja hän siitä mielestään saisi jotain irti. Se että rock-jakautuu musiikillisesti pieniin, vain pientä piiriä kiinnostaviin yksiköihin varmasti osaltaan aiheuttaa sen ettei sitä ole tutkittu, ja voi olla että esim. proge on jo lähtökohdiltaan otollisempaa tutkittavaa kuin rockin "yksinkertaisemmat" muodot ja sen tutkimiseen käyvät osin samat menetelmät ja työkalut kuin vanhempiin ja vakiintuneempiin musiikkitutkimuksen kohteisiin. Onko niin että hyvänkin rockin ydin on jotain sellaista jonka tutkimiseen ei ole kehitetty sopivia menetelmiä ja instrumentteja, vaan se vähä mitä on tutkittu on tutkittu epäsopivilla välineillä?
 
En usko että rockista tulee musiikkina koskaan kovin suurta akateemista kuhinaa aiheuttavaa kohdetta. Suuri osa rockista ei tosiaankaan kaipaa eikä kestä tarkempaa analyysiä, musiikillisesti laadukkaankaan rockin tutkiminen ei ole akateemisen karriäärin kannalta järkevää, rockin tutkimisesta ei ole lyhyen tai pitemmän aikavälin taloudellista hyötyä tutkijalle tai rahoittajille, rockilla ei ole kulttuurista statusta josta tutkija saisi osansa.
 
E: Olisiko rock (ja rytmimusiikki laajemminkin) kokemuksena samanlainen yksinkertainen, sanoja ja analyysiä kaihtava kuin humala* tai seksi? Molemmat ovat varmaankin ne ihmistä koko historian eniten ajaneet asiat, ja kuitenkaan niitä kokemuksena ei voi kuvata ja analysoida kuin korkeitaan pinnalta ja yleensä nolosti. Niitä koskeva tutkimuskin kiertää itse asiaa, on kemiaa, fysiologiaa, biologiaa, sosiologiaa, kulttuuritutkimusta ja mitä vain mutta itse asiaan ei päästä kiinni. Kuitenkaan kukaan ei voi väittää etteikö kummatkin olisi jotain olennaista ihmisen kannalta. Olisiko ainakin hyvässä rockissa jotain samaa?
 
Rockin tutkiminen tuotteena ja bisneksenä on tietysti hienoa ja yhteiskunnan innolla kannattamaa, mutta se ei kuulune tähän. Rockin sosiologinen tutkimus lienee enemmän kasaria, vai joko sekin on tullut takaisin.
 
*tarkoittaa mitä tahansa pään sekoittamista, ei vain kalsarikännejä, vaan kaikkea millä ja missä tarkoituksessa on nuppia sekoitettu, jallusta poppamiesten yrtteihin.

jazzmies:Sehän paljastaa hetimiten pari seikkaa, ettei musiikillisen sisällön kanssa ole hurraamista
 
Ei paljasta koska tämä kertoo enemmän kirjoittajista kuin kirjoituksen kohteesta.Olen samaa mieltä siitä ,että rockista on kirjoitettu paljon ulkomusiikillisista lähtökohdista.Tämä ei kuitenkaan kerro niinkään kirjoituksen kohteesta kuin kirjoittajasta.
 
Vaikka Esim.Olavi Virrasta kirjoitettiin paljon ns. sensaatiojuttua niin eihän se tee hänestä suinkaan huonoa laulajaa.Ja vaikka Miles Davis kertoo omassa elämänkerrassaan huumeidenkäytöstään ei se tee hänen musiikistaan huonoa.Ulkomusiikilliset "aktiviteetit" ja niistä kirjoittaminen ovat liittyneet lukemattomiin muusikoihin.Ja ei vain muusikoihin vaan myös muihin taiteilijoihin.
 
Rockissa kyse on mielestäni lähinnä siitä ,että monet rockia analysoivista eivät omaa musiikillista taustaa joten päädytään usein "kapinaan","rock-elämäntapaan" ym.ulkomusiikillisiin seikkoihin.Kyse on siis rock-journalismin tasosta - ei rockin musiikillisesta sisällöstä sinänsä.