Sitten yksi tärkeä asia on bändisoitossa tai parilla kitaralla jammailussa se, että osaa antaa toiselle tilaa soittaa oma juttunsa kunnolla ja luoda sille hyvä pohja.
Tossa kun jammaillaan yhden kitaristin kanssa, niin kyllä yhtä nautinnollista korville on se ku itse komppaat tiukasti mutta liikaa rönsyilemättä ja sopivan kovaa ja kaveri vetäsee tyylikkään tilun tai hitaammankin kuvion siihen päälle. Ainakin meikälläisellä se nostaa ihokarvamittarin täpölle. Kuulostaa hienolle. Ja sama homma toisinpäin myös, kivaa soittaa omat kuviot ja tilut , kun kaveri tekee sille tilaa ha luo hyvän pohjan komppaamalla tiukasti ja tyylillä.
Yhen toisen kitaristin kanssa jammaillessa taannoin homma ei toiminut ollenkaan. Se halus aina paahtaa ykkösenä, oli sitten komppaus tai sooloilu.
Tollanen hyvä vuorotteleva kitaristikaksikko maalailee musiikkityylistä riippumatta helvetin hienoon musiikillisen maiseman ja samalla ne antaessaan toiselle tilaa ruokkii sitä hommaa edelleen ja yllyttää kaverin aina vaan hienompiin suorituksiin. Laiha Lissu oli paras. |
Ei ihan suoraan liity aiheeseen, mutta sivuaa kuitenkin:
Eräs asia tossa "leirinuotio" kitaroinnissa ja silloin tällöin kuulluissa sinänsä hyvissäkin jamittelijoissa harmittaa, että vaikka biisi noin perusteeltaan sointujen osalta tunnettaisiinkin, ja menee ihan jees, ja jengi jurrissa diggaa, niin jos ei kuitenkaan jotkut tietyt ko. kappaleen "nimikkokoukut" lähde, joku likin, riffin tai aksentin pätkä jossain kohtaa, joka merkkaa sen biisin et on just tästä kysymys esimerkiksi jää uupumaan.
Eli vähän sellaista puolivillaista sinnepäin soittoa. Suurin osa jengistä ei hönöpäissään varmaan huomaa mitään, ja fiilis on kova.
Ne vaan tahtoo unohtua, jos ei ole oikeesti treenattu sitä biisiä ja sisäistetty niitä juttuja, ja ne ei korvakuulomuistilla aina ehkä tule. Ne kuitenkin lopulta tuo siihen sen oikean meiningin, ja fiiliksen ehkäpä siitä huolimatta vaikka sitä ei aina tietoisesti tiedosteta.
Ihan itse syyllistyn samaan , eli laiskuus se laiskuus. Nii onkii ... vai oliko sittenkään .. ja jos onkii , nii entäs sitten ... |
hallu: Jep, mutta kitaristin virheillä ei ole niin väliä;-). Jos herra rumpali ja herra basisti pitää paketin kasassa, niin herra kielisoitintaiteilija voi sitten rauhassa toteuttaa itseään ilman että koira perään haukkuu.
Sehän onkin kitaristilla hienoa kun voi tehdä vaikka 4 sekunnin tauon keskelle sooloa kun on sormet ristissä ja ajatukset lyö tyhjää. Se on vaan musikaalista ja taidetta. :D
Mutta rumpali; yksi puuttuva isku tai epätarkka lyönti niin syyttävät sormet osoittaa kannujen taakse. Marshall on kuin Ferrari. Jos sitä käyttää säästöliekillä, se menettää tehonsa.
-Ritchie Blackmore |
Joo, kyllähän sitä simppeliä kamaa pitää kitarallakin jaksaa soittaa. Ja mä puhuin vain omasta kokemuspohjasta, eli kuitenkin suht kapea. (Rummut, basso, kitara) Viuluhan on varmaan sairaan vaikea soitin, kun nauhaton ja silti tilutetaan :D Rummuissa myös se alkoi ottaa päähän, ettei voinut luoda melodioita ja harmonioita. Bassossa se, että niitä pystyi luomaan muttei kukaan oikein kaivannut niitä basisilta. Metallibändissä basisti usein vaan tuplailee komppikitaroita, luomisenvapautta on vähän. http://hikipedia.info/wiki/Tilutus |
antnis
jniska
blaekie
joku muu sikko
aalataur