Aihe: Olenko yksin ongelmani kanssa? Lahjattomat jammailukaverit.
1 2 3
antnis
23.09.2010 20:28:07
Niin klassisella kitaralla meinasin juuri sooloesiintymistä. Steve Morsekin mainitsi jossakin haastattelussa, että kun olet yksin kitaran kanssa lavalla, niin siinähän sitten olet :D
blaekie
23.09.2010 21:22:02
 
 
Ei ihan suoraan liity aiheeseen, mutta sivuaa kuitenkin:
 
Eräs asia tossa "leirinuotio" kitaroinnissa ja silloin tällöin kuulluissa sinänsä hyvissäkin jamittelijoissa harmittaa, että vaikka biisi noin perusteeltaan sointujen osalta tunnettaisiinkin, ja menee ihan jees, ja jengi jurrissa diggaa, niin jos ei kuitenkaan jotkut tietyt ko. kappaleen "nimikkokoukut" lähde, joku likin, riffin tai aksentin pätkä jossain kohtaa, joka merkkaa sen biisin et on just tästä kysymys esimerkiksi jää uupumaan.
 
Eli vähän sellaista puolivillaista sinnepäin soittoa. Suurin osa jengistä ei hönöpäissään varmaan huomaa mitään, ja fiilis on kova.
Ne vaan tahtoo unohtua, jos ei ole oikeesti treenattu sitä biisiä ja sisäistetty niitä juttuja, ja ne ei korvakuulomuistilla aina ehkä tule. Ne kuitenkin lopulta tuo siihen sen oikean meiningin, ja fiiliksen ehkäpä siitä huolimatta vaikka sitä ei aina tietoisesti tiedosteta.
Ihan itse syyllistyn samaan , eli laiskuus se laiskuus.
Nii onkii ... vai oliko sittenkään .. ja jos onkii , nii entäs sitten ...
joku muu sikko
23.09.2010 22:43:26
hallu: Jep, mutta kitaristin virheillä ei ole niin väliä;-). Jos herra rumpali ja herra basisti pitää paketin kasassa, niin herra kielisoitintaiteilija voi sitten rauhassa toteuttaa itseään ilman että koira perään haukkuu.
 
Sehän onkin kitaristilla hienoa kun voi tehdä vaikka 4 sekunnin tauon keskelle sooloa kun on sormet ristissä ja ajatukset lyö tyhjää. Se on vaan musikaalista ja taidetta. :D
Mutta rumpali; yksi puuttuva isku tai epätarkka lyönti niin syyttävät sormet osoittaa kannujen taakse.
Marshall on kuin Ferrari. Jos sitä käyttää säästöliekillä, se menettää tehonsa. -Ritchie Blackmore
aalataur
23.09.2010 22:44:11
 
 
Joo, kyllähän sitä simppeliä kamaa pitää kitarallakin jaksaa soittaa. Ja mä puhuin vain omasta kokemuspohjasta, eli kuitenkin suht kapea. (Rummut, basso, kitara) Viuluhan on varmaan sairaan vaikea soitin, kun nauhaton ja silti tilutetaan :D Rummuissa myös se alkoi ottaa päähän, ettei voinut luoda melodioita ja harmonioita. Bassossa se, että niitä pystyi luomaan muttei kukaan oikein kaivannut niitä basisilta. Metallibändissä basisti usein vaan tuplailee komppikitaroita, luomisenvapautta on vähän.
http://hikipedia.info/wiki/Tilutus
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)