Koskettimet ›

Mikä siinä on, että vaikka kuinka hyvin olisi harjoitellut jonkin kappaleen, niin esiinymistilanteessa tuntuu homma olevan hanskassa, mutta hanskat hukassa?
Kädet tärisee, kesken kappaleen unohtaa, missä mennään..
 
Kuulostaako tutulta?

Mikä siinä on, että vaikka kuinka hyvin olisi harjoitellut jonkin kappaleen, niin esiinymistilanteessa tuntuu homma olevan hanskassa, mutta hanskat hukassa?
Kädet tärisee, kesken kappaleen unohtaa, missä mennään..
 
Kuulostaako tutulta?
 
Ei mitään muuta keinoa kuin lisää esiintymisiä.
Pikkujännitys ihan OK.

Mikä siinä on, että vaikka kuinka hyvin olisi harjoitellut jonkin kappaleen, niin esiinymistilanteessa tuntuu homma olevan hanskassa, mutta hanskat hukassa?
Kädet tärisee, kesken kappaleen unohtaa, missä mennään..
 
Kuulostaako tutulta?
 
Jep. Lisää esiintymisiä. Sillä se jännitys lievenee. Pikkujännitys tekee paremman suorituksen lajissa kuin lajissa...

Treenin ja kokemuksen kautta tosiaan voi keskittyä olennaiseen, eli biisin soittamiseen sen muistelemisen ja stressaamisen sijaan.
 
Se on hienoa, kun siihen pisteeseen pääsee.
 
Mutta hirveintä on, jos siitä tulee hyvänolontunne ja ryhtyy pitämään sitä itsestäänselvyytenä.

Kädet tärisee, kesken kappaleen unohtaa, missä mennään..
 
Kuulostaako tutulta?
 
Jos itse esiintyisin kyseisessä mielentilassa,ei esitettävä teos välttämättä kuulostaisi kovin tutulta. ;-)

Jos itse voi valita ohjelmiston, niin eka piisi tuttu ja turvallinen.
 
Ainakin mulla jännitys laukeaa, kun ekat sävelet saa ilmaan.

Ollessani soittamassa ensimmäisiä häitä yksin kiipparillani -onneksi tutulle - ja häävallsin (siis eka biisin) aika tuli, niin kauhukseni huomasin sulhasen ja morsiamen keskustelevan keskenään, että minkä häävalssin pyytävät soittamaan!
Ihan niinkuin osaisin kaikki maailman kappaleet!
Onneksi sain änkytettyä, että to tota noin olen tota valmistautunut soittamaan tämän ja tämän.
 
Alkuillasta jännitti soittaminen ja loppuillasta se, kuka humalaisesta tanssijajoukosta seuraavaksi kaatuu niskaani.

Ollessani soittamassa ensimmäisiä häitä yksin kiipparillani -onneksi tutulle - ja häävallsin (siis eka biisin) aika tuli, niin kauhukseni huomasin sulhasen ja morsiamen keskustelevan keskenään, että minkä häävalssin pyytävät soittamaan!
Ihan niinkuin osaisin kaikki maailman kappaleet!
Onneksi sain änkytettyä, että to tota noin olen tota valmistautunut soittamaan tämän ja tämän.
 
Alkuillasta jännitti soittaminen ja loppuillasta se, kuka humalaisesta tanssijajoukosta seuraavaksi kaatuu niskaani.
 
Kun mä oon häissä soittamassa, niin vaikka ei varsinaista taustamusiikkia olekaan tilattu, olen aina sopinut muutamasta "lämmittelykappaleesta" ennen häävalssia, jotain muuta kuin tanssimusiikkia (ettei joku känninen erehdy tanssimaan) ja aina toiveeni on ymmärretty ja hyväksytty.

Kun mä oon häissä soittamassa, niin vaikka ei varsinaista taustamusiikkia olekaan tilattu, olen aina sopinut muutamasta "lämmittelykappaleesta" ennen häävalssia..
 
Tuo on viisasta ja hyvä vinkki.

Kädet tärisee, kesken kappaleen unohtaa, missä mennään..
Kuulostaako tutulta?
 
Joo, kuulostaa. Ja sitten kun muutaman kerran munaa oikein totaalisesti, niin ei paljoa huvita enää edes yrittää.

se on muutenkin jännä että soittotaidottomat ihmiset kuvittelevat että muusikot osaavat soittaa ihan mitä vaan harjoittelematta. tietysti jotkut osaavat mutta yleinen käsitys on se että muusikot soittavat mitä vain.

Ai tää olikin kosketinsoitin osastolla.
 
Ei mutta silti vaikka laulaja olenkin niin kyllä se esiintyminen muakin jännittää, tosin vain ennen kaikkaa,mutta heti kun keikka on saatu turvallisesti aloitettua niin ei ole enää mitään hätää.
 
Vaikka tuon tiedostaakin niin silti ennen keikkaa täytyy olla aina p.... housussa :-)
 
Mutta keikalla on kyllä aina h....... hauskaa.

Pitää vaan yrittää "unohtaa" yleisö ja soittaa siitä soittamisen ilosta, tavallaan yrittää unohtaa paineet... silloin se sujuu yhtä hyvin kuin treenikämpällä
 
EDIT: Tarkemmin luettuna tuo Fortunen kommentti oli jo aika oikeilla jäljillä.

Pitää vaan yrittää "unohtaa" yleisö ja soittaa siitä soittamisen ilosta, tavallaan yrittää unohtaa paineet... silloin se sujuu yhtä hyvin kuin treenikämpällä
 
EDIT: Tarkemmin luettuna tuo Fortunen kommentti oli jo aika oikeilla jäljillä.
 
Unohtaa yleisö?
Siksihän mä harrastelijana just käyn keikoilla, että tykkään esiintymisestä!
Soittamisen ilo tulee juuri yleisölle soittamisesta.
 
Ei niin huonoa keikkaa olekaan, ettei se treenikämppää voittaisi.

Unohtaa yleisö?
Siksihän mä harrastelijana just käyn keikoilla, että tykkään esiintymisestä!
Soittamisen ilo tulee juuri yleisölle soittamisesta.
 
Siis kommentin idea oli varmaankin se, että pitäisi soiton aikana pystyä keskittymään soittoon eikä yleisön läsnäoloon.

Siis kommentin idea oli varmaankin se, että pitäisi soiton aikana pystyä keskittymään soittoon eikä yleisön läsnäoloon.
 
Mähän soitan just yleisölle, mä haluan tiedostaa, että ne on siellä.

Mähän soitan just yleisölle, mä haluan tiedostaa, että ne on siellä.
 
Pitääki tiedostaa, ja soittaa paremmin... Mä soitan ainaki jengin edessä paremmin ku yksin. (Lopputulos ei välttämättä ole kaksinen mutta kuitenkin; en siis tarkoittanut brassailuksi tuota)

Paras lääke esiintymisjännitykseen on mokata oikein perusteellisesti muutamalla keikalla, ja ehdottomasti selvin päin.
 
Mä olen huomannut että yleisön määrällä ei ole mitään tekemistä esiintymisjännityksen kanssa. Siis, on ihan sama onko 10 kuulijaa vai 1000, ei jännitä. Mutta, jos kuulijoiden joukossa on tuttuja, erityisesti tarkkakorvaisia muusikoita, saattaa pienoista kramppikuumetta esiintyä. Yleensä se kyllä häviää kun eka biisi lähtee soimaan.

Yleensä se kyllä häviää kun eka biisi lähtee soimaan.
 
Tänää ei lähteny, lieneekö syy saatanan amma-remppa-reiskojen vai??
 
No, syytän MOTIFia tästä