Media ja viihde ›

Bayonetta 10/10 (XBOX 360)

Ei helevetti :,-----D

Aivan mieletön kokonaisuus, en edes tiedä mistä aloittaisin. Hulppeaa hack'n'slash- ja button smasher-meininkiä, jossa seksikkäällä, tikkareita imeskelevällä ja syntisen täydelliset muodot omaavalla noidalla tylytetään kokonaisia taivaan sotajoukkoja, sillä mennään. Ja kaikki tämä massiivisella WTF-kierteellä.

Vai miltä kuulostaa, jos pelissä:
- käydään kullan, hopean ja pronssin hohtoista serafiarmeijaa vastaan katanalla, ruoskalla ja jalkoihin/kantapäihin kiinnitetyillä pistooleilla
- pyöritetään jumalatonta terillä varustettua kärrynpyörää vihollisen persvaossa
- tungetaan vihollinen giljotiiniin samalla kuin potkitaan sen persettä
- laitetaan huulipuna panospesään ja ammutaan pahista suoraan otsaan
- kaikkein kiivaimman taistelun/demon keskellä kamera zoomaa yllättäen n. puoleksi sekunniksi Bayonettan muodokkaaseen perseeseen
- muututaan kesken juoksun pantteriksi ja juostaan pystysuoraa hissikuilua ylös
- Bayonetta heittää taistelun päätteeksi pomoa bensarekalla, tökkää kusevaa kerubipoikaa esittävän patsaan pystyyn tankkerin kylkeen, bensa valuu peniksestä, Bayonetta ampuu luodin suoraan mulkun päähän jolloin bensa tursuaa kerubipatsaan silmistä ja koko rekka räjähtää
- ajetaan moottoripyörällä avaruuteen laukaistun raketin kylkeä pitkin väistellen lasereita ja enkeleitä

...ja taustalla soi joko pirteän tarttuva j-pop tai monumentaaliset klassiset orkestraatiot, kun taivaista laskeutuu jumalainen auringon valossa liekehtivä lohikäärmehybridi, jolla on massiiviset kimaltavat siivet, hehkuva sädekehä ja kuudet kasvot, joiden suista tulee lonkerot. Loppua kohden homma paisuu naurettaviin mittasuhteisiin: pomoa pomon perään, isoa, isompaa ja vielä helvetisti isompaa kunnes wtf/epic-mittari heilahtaa punaiselle niin ettei sanat enää riitä. Loppupomokin saa lähes God of War 3:n Cronos-matsin kalpenemaan: tuntui ettei vääntö Jubileuksen kanssa lopu koskaan, kun laseria, isoja nyrkkejä, nielaisevia tornadoja ja leijuvia päitä tulee joka suunnasta ja energiamittarin takaa paljastuu aina uusi.

Lisäksi tuntuu, että yhden läpiipelun jälkeen peli vasta kunnolla alkaa. Paitsi että monet eri vaikeustasot pitävät siitä huolen, niin esim. hard-tasolla viholliset vaihtuvat toisiin jolloin haaste kasvaa eksponentiaalisesti. Liikkeitä ja liikesarjoja on tuhottomasti ja tämän peli tekee ihanteellisesti: taistelu on helppo oppia, mutta sinnikkäälle pelaajalle se tarjoaa myös paljon uutta kokeiltavaa ja löydettävää ja yhden pelikerran jälkeen on vasta raapaissut pintaa. Taistelumekaniikka on tappiin asti hiottua ja kontrollit ovat sulavaakin sulavampia, kaikki tapahtuu nanosekunnissa eikä kämmeistä voi syyttää kuin itseään. Ajoittain ruudulla on tosin käynnissä niin älytön kaaos ja sirkus, ettei meinaa perässä pysyä, mutta pelattavuus on joka hetki huippuluokaa. Bayonettalla on käytössä myös aikaa hidastava Witch Time -ominaisuus, joka on korvaamaton apu tiukoissa tilanteissa: juuri kun vihollinen on osumassa, kiskaisee RT-napin pohjaan jolloin aika hidastuu ja pelaaja saa hetkellisen ylilyöntiaseman. Kaikkein vaikeimmalla vaikeustasolla ("Non-Stop Climax") tämä ominaisuus on poistettu.

Peli on suhteellisen iisi pelata läpi aloittelijankin, kun tarjolla on runsaasti helpotuksia, esim. kesken mittelön voi nakata suupieliinsä energiaa/taikavoimia/väliaikaisen suojakehän/lisävoimaa yms. antavan tikkarin, joita voi ostaa kentistä kerätyillä sädekehillä. Hardcore-pelaajille koettavaa on enemmänkin, sillä jokainen kenttä/suoritus arvostellaan erilaisella pystillä: stone, bronze, silver, gold, platinum ja pure platinum. Näihin vaikuttaa se, kuinka paljon on käyttänyt noita lisävoimia antavia tikkareita, montako kertaa on kuollut, kuinka paljon ottanut damagea jne jne. Huomasin lannistuneeni pahasti, kun lähes jokaisen kentän lopussa odotti kivipatsas, eli huonoin mahdollinen. Pari kertaa sain hopean ja varmaan yhden kerran kultaisen. Pure platinum taitaa olla kaukainen haave vielä tässä vaiheessa. Toisaalta, ei ensimmäisellä pelikerralla kannatakaan tähdätä parhaimpaan mahdolliseen suoritukseen (ei tämä ole edes teoriassa mahdollista), sillä pelin läpäistyä niitä chaptereita ehtii kyllä tahkota kyllästymiseenkin. Juju on siinä, että ensin peli vetää pelaajaa turpaan jakamalla paskoja palkintoja, mutta todellinen haaste alkaa siitä kun pelaajan tulee taltuttaa itse peli. Läpäisyyn meni itselläni n. 13-14 tuntia, mutta lisähaasteet, liikesarjat ja pelaamisen hauskuus lisäävät uudelleenpeluuarvoa huomattavasti. Useissa kentissä on myös kätkettyjä Alfheim-portaaleja, jotka sisältävät eri haasteita tyyliin tapa viholliset tietyillä iskuilla tietyn aikarajan sisään.

Juonikin tässä oli, mutta ei sillä niin väliksi. Toiminnan lomassa peli sisältää kuitenkin yllättävän paljon välidemoja ja hahmojen välistä jutustelua/hölmöilyä ja kentistä löydettävät filet kertoilevat myös kohtuu mielenkiintoistakin tarua pelissä esiintyvistä mitä mielikuvituksellisimmista demoneista ja enkeleistä.

Bayonetta on silkkaa syntistä hekumaa, ääliömäisen kitschiä keimailua ja psykedeliaa, addiktiivista mäiskettä ja överin huonoa huumoria. Kannattaa antaa tälle pelille tilaisuus, vaikka melkoista über-japsi-sekoilua onkin. Kuoren alta paljastuu suorastaan saatanallisen timanttinen toimintapeli, joka loistaa joka osa-alueella, antaa rahoille vastinetta sekä viihdyttää ja naurattaa aivan vitusti. Meinasin antaa "vain" 9/10, mutta pakko läväyttää kymppi, oli tämä niin tajutonta settiä.

Ja lopuksi, tämä remix ei lähde päästä kun on kerran kuullut: http://www.youtube.com/watch?v=EV6E13xODyA