Yleistä keskustelua musiikista ›

Haluaisin tuoda keskusteluun muutaman lisäelementin.
 
Säveltävä ihminen ei ole sama kuin matemaattinen kaava paperilla.
 
Joku ehkä osaa laskea 1 + 1 = 2
 
Tai joku päättelee sen. Vaikka vähän sinnepäin. Se ei ole merkitsevää mielestäni, koska ihminen joka jotain luo on jo itsessään koko elämänsä ja sen hetkisen maailmantilan (tai vaikka energian, karman tms.) summa. Kaikki elämässä vaikuttavat kaikkeen, myös musiikkiin.
 
Harvoin tilanne on myöskään niin pelkistetty, että musiikkia tekee vain yksi ihminen. Luovassa tilanteessa voi olla montakin ihmistä tekemässä kappaletta. Ovatko sitten ne, jotka ovat opiskelleet tyyliin zombeja (eläviä kuolleita, kuolleet teorian mukana henkisesti - otsikon mukaan) vai osaavatko he ehkä kommunikoida vähän helpommin? Ehkä. Ehkä asioita voi kommunikoida monellakin tavalla. Joku voi lyödä päänsä ja osaa yhtäkkiä puhua kieliä? Mistähän se johtuu, luultavasti oppiminen onkin tapahtunut alitajuisesti. Ja estääkö se että laitetaan samaan soppaan koulutettuja ja ei koulutettuja muusikoita. Ei mielestäni. Pitääkö laulajan laulaa vain kirkaasti ja nuottiin? Ei jos olet repivän äänen kanssa syntynyt Tricky ja jonka juttu tulee sydämestä. Hän toisaalta on muutenkin upeasti tehnyt kokonaan uusiksi The Smashing Pumpkinsia ( alkuperäinen: http://www.youtube.com/watch?v=1yDkaO09qkg - Tricky http://www.youtube.com/watch?v=oFPW4M93uYM ) ja Public Enemyä (Black Steel ihan suora versio, mutta Trickyn biitillä ja Martina Topley Birdin tulkitsemana on kuin uusi biisi.) Mutta fanitus sikseen.
 
Mielestäni sävellyksiin vaikuttaa myös hyvin paljon aika ja tila. Fyysinen, henkinen, tunteet, terveys, sydänsurut, ehkä joissain tapauksissa kliseisesti myös nautitut kemikaalit jne. Bill Hicks said the best.
 
Bill Hicks: You see, I think drugs have done some good things for us. I really do. And if you don't believe drugs have done good things for us, do me a favor. Go home tonight. Take all your albums, all your tapes and all your CDs and burn them. 'Cause you know what, the musicians that made all that great music that's enhanced your lives throughout the years were rrreal fucking high on drugs. The Beatles were so fucking high they let Ringo sing a few tunes.
 
..jota Toolkin on samplannut. Mutta ei kadota tässä huumekeskustelun syövereihin sen enempää. Tarkoitan sitä moniulotteista tilaa jossa ihmiset ovat musiikkia tehdessään seinän tai taivaan sävyjä myöden. Olen havainnut etteivät ihmiset pysty enää toistamaan samaa jonkun hetken mennessä ohi, enää edes itseään. Ainakaan niin, että se olisi merkittävää, tai erottuvaa/koskettavaa. Toki he voivat edelleen toteuttaa itseään, mutta tulos ei ole enää sama. Tämän huomaa monien bändienkin kohdalla, jotka ovat vuosia sitten tehneet vaikuttavaa musiikkia, mutta eivät enää pysty samaan. Koska ovat ihmisinä muuttuneet niin paljon.
 
Tavallaan jokainen sävelletty kappale on myös aina vahvasti kiinni siinä hetkessä/hetkissä, joina se on luotu.
 
MGMT sanoi Rumban haastattelussa (muistaakseni) että he olivat kättelyssä sanoneet levy-yhtiölle, etteivät koskaan tule tekemään uutta Kids ( http://www.youtube.com/watch?v=bIEOZCcaXzE ) biisiä. Hyvä niin, koska he eivät pystyisikään enää siihen. Silloin he olivat opiskelijapoikia, nyt maailmanluokan staroja. Kaikki on muuttunut muutenkin vaikka eivät olisikaan menestyneet. Toki he voisivat ottaa ne samat ideat ja lainalaisuudet ja tehdä Kids II biisin. Tulee mieleen Metallica joka vanhetessa teki The unforgiven ll biisin, koska eivät enää olleet samoja kuin nuoruudessaan.. sitä luovuuden tuskaa voi todistaa Metallica: Some Kind of Monster dokumentissa - ei enää Hetfieldiltä lähde. Hämmennys aika pinnalla. Moni joskus Metallicaa alkuaikoina digannut muistaa sen järkytyksen kun Load tuli. Sitä odotti epärealistisesti jotain mahtavaa tunnetta, jonka joskus bändin kautta koki vuosia ennen Loadia. Kyllä, Metallica oli joskus mahtava! ;) Iron Maiden edelleenkin. Tai miten olisi Chris Cornellin soolojärkytys Scream verrattuna vanhaan Soundgardeniin? Nyt hänkin esittää taas parikymppistä versiota itsestään keikoilla ja hyvä niin.
 
Ja kyllä, minä olin Sex Pistolsin comeback keikalla messilässä vuonna papu. Sellaista määrää lavalle lentävää pulloa en ole nähnyt enää sen jälkeen missään. Sex Pistols teki yhden levyn ja sen jälkeen tilanne, maailma jne. muuttui niin paljon. Ettei saman toisto enää ollut mahdollista taiteilijoiden itsensä kohdalla. Biisit tosin on silti aina yhtä ajattomia kyseisellä levyllä.
 
Ihmiset (musiikista nauttivat tahot) ovat aika tarkkoja näiden juttujen suhteen mitkä liittyvät musiikkiin = tunteisiin.
 
Musiikki on mielestäni siis tunnetta ja tunteen voi toki purkaa osiin ja analisoida (sic.) sitä jälkeenpäin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tuota hetkeä voisi enää tuoda takaisin tai toistaa juuri samalla tavalla. Muuten kuin soittamalla se biisi jonka joskus teki uudestaan. Se ei kosketa ihmisiä jos esittää muuta kuin on.
 
Oli sitä koulutusta tai ei.
 
Tähän keskusteluun liittyy myös mielestäni jonkilainen oma-arvontunto: tietoisuus omasta arvosta ja siitä mitä tekee ja ehkä joissain tapauksissa myös lapsuusharha eli siitä että itse on koko maailman keskipiste. Kun on katsonut elämäänsä vain samojen silmien läpi. Uniikki ja ensimmäinen joka niitä nuotteja tapailee. Biisiä ei vaan soiteta C, Am, G ja F - koska se on jo tehty! Pitääkö siis olla itseisarvona täysin uniikki? Ennemmin sitä kuitekin kasvetaan artistina ja ihmisinä kuin ollaan seppiä syntyessä.
 
Tietysti jokainen toisaalta onkin uniikki ja jokaisen kohdalla kaikki on ollut musiikissa ja elämässä täysin uutta. Se löytämisen ilo on edelleen myös mahdollinen, aina uudestaan. Mutta jos ei narsistisesti arvosta muita vaan arvottaa itsensä kaiken jo tehdyn työn yläpuolelle niin on kasvun paikka edessä. Nöyrällä asenteella voi päästä uskomattoman pitkälle, suuntaan tai toiseen katsoen.
 
Tai näin ainakin itse luulen.