 sub zero
02.03.2010 23:39:22 | |
|---|
mozartilla poikkeavin, mitä olen kuullut, on 39. sinfonian loppu
beethovenilla 14. jousikvarteton loppu en ole kännissä, en elä huumeessa, kirjoitan vaan viestini kovassa kuumeessa /
rölötysketjut ovat mulle aika vaikeita, aina ei voi aavistaa moderaattorin aikeita |
 sellisti
03.03.2010 08:58:47 | |
|---|
Straussin Also Sprach Zarathustran loppu on melkoisen merkillinen, mutta noudattaa kyllä uskollisesti teoksen dualistista luonnetta. "Musiikki on kuin huumori. Toisille sitä ei kannata selittää, toisille ei tarvitse." -Kari Suomalainen |
 lxi
03.03.2010 12:06:25 | |
|---|
Mozartin Ein musikalischer Spass. |
 Schnowotski
03.03.2010 13:12:56 (muokattu 03.03.2010 13:33:28) | |
|---|
Michel Corretella oli jo barokkiajalla laivojen tuhoutumista kuvaavia klustereita cembalobiiseissään. Biberillä oli polytonaalisia kohtia kuvaamassa sitä kun sotilasjoukkio laulaa vähän miten sattuu. Machautin Ma fin est mon commencement on sävelletty palindromiksi.
ed: Lopetukset. Aa. Sori. Lukutaito on heikko tässä vaiheessa. Tolkuton kännikrapula. Lainausmerkit, nuo kirjotetun kielen "kondomit" - väärinymmärrysten "ehkäisyvälineet". |
 levesinet
03.03.2010 18:06:55 (muokattu 03.03.2010 18:15:53) | |
|---|
Gesualdon myöhäistuotanto tietysti, alusta lopetukseen asti herkullisen poikkeavaa. Heh, oikeastaan Gesualdossa ja Debussyssä on paljon yhteistä. |
Thevisa
03.03.2010 18:21:53 | |
|---|
Otan vapauden tuoda esiin yhden modernin teoksen. Schönbergin toisen jousikvarteton päätösjakson atonaalinen vingutus päättyy kauniiseen duurisointuun. |
Schnowotski
03.03.2010 18:35:27 | |
|---|
Thevisa: Otan vapauden tuoda esiin yhden modernin teoksen. Schönbergin toisen jousikvarteton päätösjakson atonaalinen vingutus päättyy kauniiseen duurisointuun.
Kuten myös hänen "Oodi Napoleon Bonapartelle" päättyy duurikadenssiin. Onhan siinä tiettyä tsymboliikkaa. Ehkä. Lainausmerkit, nuo kirjotetun kielen "kondomit" - väärinymmärrysten "ehkäisyvälineet". |
megatherium
18.03.2010 18:55:26 (muokattu 18.03.2010 19:05:54) | |
|---|
Melartinin epäfunktionaalinen kadenssi erään, 4. ?, sinfonian lopussa muistuttaa richard straussin tyypillisiä ratkaisuja vaikka jälkimmäinen merkitsi tyylillisesti todellista taka-askelta simppelissä soinnukäytössään wagnerin uudistuksiin verrattuna jotka enteilivät tonaalisuuden hajoamista tonaalisten keskiöiden käsitettä vastaan heitetyssä haasteessaan mm tristan und isoldessa jossa ei voida havaita yhtään kohtaa jossa musiikki lepuuttelisi tietyssä sävellajissa jatkuvasti moduloivan tonaalisia keskiöitä kiertävän liukuvaan soinnukäyttöön johtaneen kehittyneen muunnesointutekniikkansa avuin mistä debussy ja schönberg tekivät äärimmäiset johtopäätöksensä. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
Ehkäpä Felix Krohnin tuon suomen musiikkitieteen uranuurtajan Ilmari Krohnin joka ryhtyi vielä kahdesissakymmenissä suururakkaan psalttarin raamatun vanhan testamentin 150 laulua käsittävän kirjan sävelittämiseksi, joista hän valitsi 68 psalmia, pojan esikoissinfonian, ainokaiseksi jääneen muodoltaan rapsodisen sinfonian breviksen romanttisen tunnekylläisesti maalailevan harmonselta kieleltään aistillisen ja täyteläisen avausosan runollisesti hehkuvien tunnelmien ja affektien vaihtuminen päätösosan hurlumkenkisen ranttalimaiseen aavistuksen marssimaiseen ja hienoiseltaan huolimattomasti soitinnettuun ja rakennettuun vauhdikkaaseen vaskien ilotulitukseen fugatokehittelyineen joka osoittaa joko säveltäjän voimien ehtymistä tai tietoista valintaa huumorin hyväksi mutta joka toimi ponnahduslautana viipurin orkesterin perustamiselle. Yksinlauluissaan säveltäjä osoittaa suurempaa kypsyyttä ja taitoa ylläpitää inspiraatio laajan kaaren loppuun saakka toisinaan pohjatonta surumieltä ilmentävissä romanttisen kaihoisissa lauluhelmissään jotka ovat jääneet suotta unohduksiin populaarimmalta repertoaarilta.
Kaunista ja sielukasta liedmusiikkia jota toivoisi kuulevan enemmän sillä musiikissa tunne on tärkeimmällä sijalla ei historiallisesti merkittäviksi noteerattujen henkilöiden ympärille rakennettu nerokultti ja status jossa toissijaista on musiikillinen substanssi kun primaarista ovat muistomerkin suuruus ja hienot juhlapuheet joilla on sydänten tunteiden kanssa kovin vähän tekemistä kansallisen itsetunnon ja identiteetin heräämisen ulkomusiikillisista meriiteistä ja merkityksistä huolimatta jolloin niiden historiallinen viitekehys ja konteksti muodostuvat musiikillista metafyysistä merkitystä ja arvoa painavimiksi, millä on toisin sanoen vain välinearvoa niiden silmissä joille protokollan mukainen viihdyttäminen ja patriotismi ovat puhdasta ja taiteen itsensä ehdoilla luotua absoluuttista musiikkia suuremmassa huudossa markkina-arvoa unohtamatta. Se mikä taiteessa on respektaabelia tai tuntematonta kuuluisi olla keskeistä eikä toisin päin. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
