Rock, pop, alternative ›

Miusta Starlight on myös aika maaginen biisi. Siis tuon Fergien biisin ohella.

Nyt levy kuunneltu kerran läpi ja ei voi muuta sanoa kuin että jäipä hyvä maku suuhun ensi kuuntelemalta.
 
Mukavaa yllättyä positiivisesti, en paljoa odottanut tältä levyltä, mutta paremmin tää mulle toimi kuin vaikka Chinese Democracy eka kuuntelulla vaikka hyvä levy sekin on.
 
Sooloista sen verta, että vaikkea "päähän jäänytkään soimaan" niin kyllä niitä mielellään kuunteli. Ensi kuuntelulla mun makuun parempaa sooloilua kuin vaikka Libertadilla.

Uusi levy tässä kuuntelussa ja ensivaikutelmat on positiiviset. Soololevyksi ja kitarasankarin levyksi mielestäni mielenkiintoinen toteutustapa kierrättää vokalisteja. Hyvät soundit, rouheet kitarat, mutta se mikä häiritsee on se, että jotenkin herra Slashin soolokynässä on tylsä terä. Monta kertaa tulee fiilis, että herra on jo soittanut osin saman soolon jollain gunnareiden levyllä. Hiukan hankala selittää, mutta sellaisia dejavu-pilkahduksia vanhoista sooloista. Lisäksi monesti sooloissa sellainen päälleliimatun maku. Jotenkin sama ilmeni VR-levyillä.
 
Tämä ei millään tavalla ole mitään pilkkaa vaan aitoja tuntemuksiani. Kyseinen silinteripää on meikäläiselle ehkä kuitenkin se suurin idoli kitaransoiton saralla.
 
Edit-täydennetään sen verran, että minun korviini kovin raita on kyllä Nothing to say.

Veikko: Mua häiritsee toi, että joka piisissä on eri laulajat. Ei oikoin pysy kokonaisuus kasassa.
 
Tää on musta kans tosi nihkeetä

Yksi varsin positiivinen huomio levyn soundimaailmasta. Levyä ei minun korviin ole kompuroitu lyttyyn ja eritoten rummut "hengittävät" hyvin.
 
Levyn toteutus muistuttaa mielestäni paljon kymmenisen vuotta sitten julkaistua Tony Iommin soololevyä. Slashin ja Iommin biisit eivät olisi kantaneet kovinkaan pitkälle yhdellä ja samalla laulajalla, mutta laulajien vaihtaminen antaa levyille mukavan piristysruiskeen. Molemmat levyt ovat kokonaisuutena hiukan hajanaisia, mutta tuskinpa niistä olisi saanutkaan kovin yhtenäistä pakettia eri laulajien vuoksi.
 
Ei ehkä mikään klassikko, mutta varsin positiivinen yllätys kuitenkin.
 
***/*****

Slash w/ Lemmy - Doctor Alibi: 2010 Golden Gods Awards - Los Angeles, CA
 
http://www.youtube.com/watch?v=Jiw8KnDxSBc

By the sword ja gotten on jo ärsyttävien laulajiensa takia aivan perseestä. Eikä kummassakaan oo mitään muutenkaan ihmeellistä. Stockdalen tilalle olis voinu ottaa jonku oikeesti hyvän laulajan jota oikeesti jaksais kuunnella. Muuten ihan ok albumi, Fergien biisi oliki yllättävästi levyn paremmast päästä.

Kuuntelin uuden levyn pariin otteeseen SlashOnlinesta. Positiivinen yllätys tosiaankin: hyvät soundit ja ihan hyviä biisejä. Heikoin lenkki levyllä on Andrew Stockdale. Voisin jopa ostaa levyn, kunhan joskus kylille lähden.

Kai tätä vois kommentoida, kuunneltu pariin otteeseen ja ei oikeen uppoa millään, ikävä on Snakepit aikoja

phiit: Kai tätä vois kommentoida, kuunneltu pariin otteeseen ja ei oikeen uppoa millään, ikävä on Snakepit aikoja
 
Vois olla parempi että en kirjottais tätä, mutta mainitsen nyt kuiteskin.
Täällä jonkinverran verrataan VR:n tuotantoon ja Snakepittiin mikä on mielestäni sillai hölmöä, että tää on selvästi proggis (ajankulua, kun ei laulajaa löydy) ja noi 2 muuta oli enempi bändejä. Snakepit levyt, varsinkin Ain't Life Grand nyt on niin timanttista, että ne haastaa G'n'R levytkin ja mun mielestä VR:kin oli/on tässä musiikkiteollisuuden jäteaikakautena oikein mainio rock orkesteri. Kelpo levyjä molemmat.
Tää "friends" projekti on mun mielestä oma juttunsa.

letthekidout:
Tää "friends" projekti on mun mielestä oma juttunsa.
 
Jos levy ei iske niin ei iske. Sama kai koska se julkaistaan.

Kyllähän tossa nyt 10 kuuntelun jälkeen ihan hyviä biisejä edelleen on, voisin jakaa 3 kastiin.
 
parhaiten kolahtaneet:
Ghost (Ian Astbury)
Beautiful Dangerous (Fergie)
Back From Cali (Myles Kennedy)
Promise (Chris Cornell)
I Hold On (Kid Rock)
 
keskitasoa:
Crucify The Dead (Ozzy Osbourne)
By The Sword (Andrew Stockdale of Wolfmother)
Nothing To Say (M Shadows of Avenged Sevenfold)
Starlight (Myles Kennedy)
We're All Gonna Die (Iggy Pop)
 
en jaksa innostua/kuunnella enää:
Gotten (Adam Levine)
Doctor Alibi (Lemmy Kilminster)
Watch This (Dave Grohl/Duff McKagan)
Saint Is A Sinner Too (Rocco De Luca)

phiit: Kai tätä vois kommentoida, kuunneltu pariin otteeseen ja ei oikeen uppoa millään, ikävä on Snakepit aikoja
 
Otetaan vähän takasin, kuuntelin vielä lisää ja onhan siellä ihan hyvääkin seassa, mutta silti tää kuulostaa enemmän kun Slash olisi vieraileva kitaristi jonkun muun levyllä.

Loistolevy. ekalla kuuntelukerralla toi iggyn biisi ja toi instrumentaali grohlin ja duffin kanssa kolahti ihan täysillä!

Tosiaan aika sillisalaattifiilis tästä tulee. Biisit ja soundit sekä useimmat vokalistit potkii kyllä täysillä mutta jollakin tapaa on vaan hankalaa kuunnella koko paska alusta loppuun kun ei löydä minkäänlaista punaista lankaa. Vaan toisaalta olihan tuo odotettavissakin.
 
Oli miten oli, menee kyllä klassikko-osastolle meikäläisen levyhyllyssä. Seuraavaksi rokkilevy 2010-luvun soundeilla ja Rod Jacksonin laulamana, toos.

Loistavaa kitarointia tällä levyllä, mutta ongelma on että siihen se aika lailla jääkin. Levystä tulee mieleen Santanan uudemmat tuotokset eli idea on ollu selvästi käyttää paljon vierailijoita ja soitella eri tyylisiä biisejä, mutta homma ei vaan onnistu yhtä hyvin kuin Santanalla. Lisäksi kaipailisin jonkin sortin kokonaisuuden tuntua. Joitain valopilkkuja toki löytyy, kuten esim. Promise jossa Cornell heittää upean laulusuorituksen ja kelpo slovari Gotten. Myles Kennedy on pienoinen pettymys sikäli kun mielestäni mies on yksi maailman parhaimpia rock -laulajia, mutta hänenkin biisit on keskinkertaista luokkaa Ghostin ja I Hold Youn ohella. Loput tuolta ei sitten sytytä millään lailla.

krautio: ...ja eritoten rummut "hengittävät" hyvin.
 
Hoho. Just kun pääsin manaamasta, että oliskohan Saulin kandenu nenäkarkin sijasta laittaa hillot kiinni studiorumpaliin, vaikka siihen Grohliin, ettei olis tarvinnut käyttää yli puolessa biiseistä noin tökerön kuuloista softadrummeria. Crucify The Deadissa erityisesti konerumpu käy iljettämään. Eihän nää mitään helvetin kotidemoja ole!?
 
Musiikillisesti levystä jäi todella keskinkertainen fiilis. Isojen starbojen esittämät rallit ovat ehdottomasti platan masentavinta antia, lukuunottamatta Ozzyn ja Iggy Popin vetoja sekä aivan puskista Kid Rock pääsi ekaa kertaa koskaan yllättämään positiivisesti (tai ehkä se oli vaan se biisi). Levyn paras veto on ehdottomasti Adam Levinen vetämä Gotten. Hätiinsä 5-6 biisiä löytyy sellaisia, joiden pariin tekee millään muotoa mieli palata uudemman kerran.

jannu: Hoho. Just kun pääsin manaamasta, että oliskohan Saulin kandenu nenäkarkin sijasta laittaa hillot kiinni studiorumpaliin, vaikka siihen Grohliin, ettei olis tarvinnut käyttää yli puolessa biiseistä noin tökerön kuuloista softadrummeria. Crucify The Deadissa erityisesti konerumpu käy iljettämään. Eihän nää mitään helvetin kotidemoja ole!?
 
Häh? Mistä oikeen sait käsityksen että softarumpuja tässä käytetään? Josh Freese on kreditoitu melkein joka biisin rumpaliksi jos ei sitten ole vierasta ole ollut soittamassa.

bubu: Häh? Mistä oikeen sait käsityksen että softarumpuja tässä käytetään? Josh Freese on kreditoitu melkein joka biisin rumpaliksi jos ei sitten ole vierasta ole ollut soittamassa.
 
No sitten menee laiskan sampletuksen piikkiin. Edelleenkin kuulostaa paskalta.