Kitarat: soittaminen ›

Kuinka merkittävänä Erkkiä pidätte? Jimi Hendrixin osuutta kitaroinnin mullistamisessa kyllä hehkutetaan enemmän kuin kylliksi, ja ihmekös tuo, mutta eikös se mennyt niin että Cream julkaisi debyyttinsä Fresh Cream vuotta ennen Jimi Hendrixin vastaavaa? Ihmeen vähän tuntuisi olevan tyypistä keskustelua täällä, että pistäkäähän mielipiteitä tulemaan..

Kuinka merkittävänä Erkkiä pidätte? Jimi Hendrixin osuutta kitaroinnin mullistamisessa kyllä hehkutetaan enemmän kuin kylliksi, ja ihmekös tuo, mutta eikös se mennyt niin että Cream julkaisi debyyttinsä Fresh Cream vuotta ennen Jimi Hendrixin vastaavaa? Ihmeen vähän tuntuisi olevan tyypistä keskustelua täällä, että pistäkäähän mielipiteitä tulemaan..
 
Loistava keskustelunaihe, Brian May Jr.! Olihan Clapton merkittävä kitaransoiton uudistaja siinä mielessä, että hän oli ensimmäisiä blues-soittajia joka huomasi kuinka hyvin Les Paul/Marshall-yhdistelmä soveltuu bluesin soittoon. Clapton oli myös ensimmäisiä soittajia, jotka käyttivät feedbackiä soiton tehokeinona. Ehkä Claptonin kitaransoiton uudistamisessa merkittävin kausi oli 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun alkuun.

Ainakin meikäläisen kitaroinnin tuo Bluesbreakers/Clapton -levy mullisti kertaheitolla.

Minä henkilökohtaisesti pidän enemmän Claptonin 1970-luvun sekä 1980-luvun alun musasta vaikkei se olekaan sitä Claptonin kitaransoitton uudistavaa musaa. Yksi mielestäni parhaista Claptonin levyistä on "Money and Cigarettes", jota monet pitävät yhtenä Claptonin huonoimmista levyistä. Ko. levyn helmi on minusta "I´ve Got a Rock´n Roll Heart". Pidän erityisesti "Money and Cigarettesin" soundista, joka on minusta sielukas ja ei liian sliipattu (kuten Claptonin viimeisimpien levyjen) sekä "Money and Cigarettes" kuulostaa siltä kun se olisi äänitetty livenä ilman päällekkäisäänityksiä. Lisäksi levyllä soittavat loistavat kitaristit Albert Lee ja Ry Cooder, joiden soittotapa mielestäni sopii loistavasti yhteen Claptonin soiton kanssa.
 
Miten Claptonin soitto on sitten omaan soittooni vaikuttanut? Claptonin soitto on vaikuttanut soittooni erittäin paljon. Olen Claptonin soitosta oppinut pitämään asiat yksinkertaisina eli sanomaan muutamilla nuoteilla paljon sekä lisännyt tunnetta peliin entistä enemmän.

Loistava keskustelunaihe, Brian May Jr.!
 
Ihanko tosissasi oot? Jee, kerrankin onnistuin!

että hän oli ensimmäisiä blues-soittajia joka huomasi kuinka hyvin Les Paul/Marshall-yhdistelmä soveltuu bluesin soittoon.
 
Vaikea tuota olisi ollut aiemmin huomatakin, koska Jim Marshall aloitti vahvistimien pykäämisen vasta tuolloin. Mutta ensimmäiset versiot olivat tietääkseni pitkälle kopioita (silloin Englannissa tavattoman kalliista) jenkki-Fendereistä.
 
Kyllähän samantyyppistä soundimaailmaa olivat aikaisemmin käyttäneet monetkin blueskitaristit, etenkin ne kolme Kingiä. Eric oli jossakin mielessä ennen kaikkea se, joka esitteli perinteen uudelle yleisölle ja (Yardbirdseissä) uudessa musiikillisessa ympäristössä.

Arvostan Claptonia kyllä suuresti kitaristina ja muusikkona. Mielestäni juuri Cream oli se "mullistavin" projekti, jossa Clapton oli mukana. Beano-albumi on kyllä loistava, mutta kuten tuossa edellä todettiinkin, ei ehkä kuitenkaan niin uudistava. Toki se inspiroi lukemattomia kitaristeja ja avasi bluesia kokonaan uudelle yleisölle.
 
Itse en kuulu niihin, jotka arvostavat vain Claptonin varhaistuotantoa. Mielestäni uran kaikista vaiheista löytyy kyllä hyviä juttuja, enkä ihmettele miksi äijä sai muutaman ylikierroksilla vietetyn vuoden jälkeen tarpeekseen kitarasankarin roolista.

Eikös Clapton ollut ensimmäisiä, joka käytti punomatonta G-kieltä sooloilun helpottamiseksi?

Nyt olisi muuten mahdollisuus lähteä huutamaan vaikka Kläbän "Blackieta", jos pikkurahasta ei ole puutetta. Jos siitä saisi vaikka ylimääräistä mojoa soittamiseen..

Eikös Clapton ollut ensimmäisiä, joka käytti punomatonta G-kieltä sooloilun helpottamiseksi?
 
Kyllä vain! Näin minäkin olen ymmärtänyt. Se meni vissiin niin, että Clapton ei ollut tyytyväinen sen aikaisiin kielisarjoihin (siihen aikaanhan ei ollut ainakaan näin paljon eri paksuisia ja eri merkkisiä kielisettejä kuin nykyisin) joten hän kokosi oman sarjansa, jossa oli punomaton G-kieli.

Juju oli ilmeisesti ottaa senaikainen kevyehkö kielisetti ja vaihtaa sitten kielien paikkaa. Eli ala-E jätettiin pois ja A-kieli siirrettiin sen (E:n) paikalle jne. Ylä-E korvattiin sitten sopivalla, ohuella banjon kielellä.

Kyllä Cläpton on ollut merkittävä kitaristi. Viimeiset vuosikymmenet ovat kyllä menneet aika Layla hukkaan. Kaikella on aikansa.
Creamin tuotannosta levy Disraeli Gears on minun ehdoton suosikkini.
Sitä ennen John Mayall with Eric Clapton on minulle henkilökohtainen mullistus.
Tutustuin toki Claptonin kitarointiin ja paljon aikaisemmin. Tarkemmin sanottuna Yardbirds'ien varhaisen tuotannon kautta. Yardbirds yhtye on minun mielestä jäänyt suurelta osin vaille sitä huomiota mikä sille kuuluisi. Claptonin lisäksi yhte on kasvattanut sellaisia kitaristeja kuin Jeff Beck ja Jimmy Page. Ei tule mulla ainakaan heti mieleen toista yhtyettä josta olisi tullut yhtä monta nimikitaristia.

Ei tule mulla ainakaan heti mieleen toista yhtyettä josta olisi tullut yhtä monta nimikitaristia.
 
Totta...eikä yhtä merkittävää kitaristia. Ei ole tullut, eikä koskaan tulekaan!
 
Kyllähän Clapton lienee yksi merkittävinpiä henkilöitä, että blues musiikista tuli suosittua myös valkoisissa "piireissä".

Beano, sekä kaikki Creamit ovat kovia. Samoin Layla. Soolotuotannosta kolahtaa eniten 461 Ocean Boulevard, Slowhand, aliarvostettu Another Ticket ja varsin onnistuneet AOR lätyt Behind The Sun sekä Journeyman. From The Cradle lienee kumminkin se kovin Laylan jälkeinen tuotos (jos puhutaan pelkästään studiolevyistä).
 
Kyllähän Clapton on eittämättä merkittävimpiä hahmoja rock kitaroinnin historiassa. Väitänpä, että Clapton olisi vielä paljon korkeammalla jalustalla mikäli Jimi Hendrix nimistä jamppaa ei olisi koskaan ollut. Omaan soittotyyliin on kyllä vaikuttanut enemmän Clapton kuin Hendrix.

cream kiehtoo, ja jopa jokunen claptonin soolouran alkumatskukin, mutta kaikkien ois tajuttava lopettaa siinä vaiheessa kun rupee tuleen tätä "tears in heaven" ja "wonderful tonigt" osastoo

cream kiehtoo, ja jopa jokunen claptonin soolouran alkumatskukin, mutta kaikkien ois tajuttava lopettaa siinä vaiheessa kun rupee tuleen tätä "tears in heaven" ja "wonderful tonigt" osastoo
 
Mitä vikaa noissa biiseissä muka on? Olen muutenkin täysin eri mieltä niiden kanssa, jotka väittävät ettei Kläbä ole tehnyt mitään kunnollista viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Ymmärrän hyvin ettei artisti halua jämähtää loppuiäkseen kymmenen minuutin sooloja veteleväksi kitarasankariksi.
 
Kyllä itseänikin nuo varhaisemmat vaiheet kiehtovat enemmän, mutta kuuntelen ihan mielelläni myös uudempaa matskua. Vaikka osa studiolevyistä on hieman ponnettomia, on Kläbä aina ollut kova livenä. Ja kyllä se blues on aina kuulunut läpi soitossa.

Ei se Calpton minusta ainakaan oo parempi kuin Jimi. Jimin musiikki on kokonaisuutenakin parempaa eikä pelkästään kitaroinnin osalta.

Ei tule mulla ainakaan heti mieleen toista yhtyettä josta olisi tullut yhtä monta nimikitaristia.
 
Onhan tuossa G3:ssa kuulemma muutama kohtalainen.
 
Hymijö.

Juju oli ilmeisesti ottaa senaikainen kevyehkö kielisetti ja vaihtaa sitten kielien paikkaa. Eli ala-E jätettiin pois ja A-kieli siirrettiin sen (E:n) paikalle jne. Ylä-E korvattiin sitten sopivalla, ohuella banjon kielellä.
 
Tämä jippohan taitaa mennä Henkan piikkiin; noo, kyllä varmaan muutkin.