Klassinen ›

Totta kai säveltäjän ja sovittajan täytyy ajatella myös esittävää muusikkoa, ei se toki turhaa ole, mutta ei siinä kannata mennä niin pitkälle että alkaa sen takia tehdä kompromisseja omista näkemyksistään. Soittimissa on aika paljon eroja, ja jos orkesterille jotain kirjottaa niin siinä joutuu äkkiä kumartelemaan niin moniin eri suuntiin jos sille tielle lähtee että valmista voi olla aika vaikea saada.
 
juu pitaa, mutta enimmakseen pitaisi ajatella etta miten hyvin instrumentti sopii paikkaansa, ja etta pystyyko noi phraasit soittamaan, tai siis soittajan ja soittimen valista suhdetta kannattaa miettia.
 
Kuten sanottu, hyvät muusikot soittaa sen mitä eteen annetaan, ja orkesterimuusikot kyllä ymmärtää sen että se lappu ei aina voi olla maailman mielenkiintoisinta soitettavaa.
 
niinpa, kokonaisuus on se tarkea asia.

Timo.T: juu pitaa, mutta enimmakseen pitaisi ajatella etta miten hyvin instrumentti sopii paikkaansa, ja etta pystyyko noi phraasit soittamaan, tai siis soittajan ja soittimen valista suhdetta kannattaa miettia.
 
No sehän nyt on sanomattakin selvä lähtökohta säveltämiselle/sovittamiselle/soitintamiselle että tuntee riittävän hyvin ne soittimet joille kirjoittaa, muutenhan hyvän lopputuloksen saaminen on mahdotonta. Siitä huolimatta ammattimaisesti kirjoitettu stemmakin voi olla epämukava tai raskas soittaa, jos soivan lopputuloksen halutunlainen toteutuminen on säveltäjän näkemyksen mukaan sitä vaatinut. Aika harva suuri sinfonikko on uhrannut montaakaan ajatusta muusikon mukavuudelle teoksiaan tehdessään, lähtien jo Beethvenista, joka aikanaan tokaisi stemmansa epämukavuutta valitelleelle viulistille "Luuletko että välitän kurjasta viulustasi, kun suuri henki puhuu minulle?!" :)

Timo.T: no tossa mun edella sanottiin asiat ihan hyvin. mutta on naurettavaa etta kirjoittaa jotain vain siita syysta etta soittajalla olisi mielenkiintoisempaa.
 
Jostain minulle käsittämättömästä syystä musiikkia pitää usein sekä valmistaa että esittää valmiiksi pureskeltuina ja muotoon puristettuina, kopioitavina tuotteina eli teoksina sen sijaan, että annettaisiin soitinten ja soittajien vapaammin elää hetkessä, puhua omaa kieltään. luoda uutta ja improvisoida. Ennen nykyisen nuottikirjoituksen syntyä tätä ongelmaa ei samalla tavalla ollut, kun partituureja ei joko ollut tai ne olivat graafisia ja jopa värillisiä ja senkin takia hyvin monella tapaa tulkittavissa. Onko tässä asiassa jo vuosisatoja sitten otettu ratkaiseva askel ja mentykin jollain tapaa huonompaan suuntaan samalla kun itsestään selvästä musiikista on väen väkisin haluttu tehdä elinkeino, tiedettä ja taidetta?

Riksteri: Jostain minulle käsittämättömästä syystä musiikkia pitää usein sekä valmistaa että esittää valmiiksi pureskeltuina ja muotoon puristettuina, kopioitavina tuotteina eli teoksina sen sijaan, että annettaisiin soitinten ja soittajien vapaammin elää hetkessä, puhua omaa kieltään. luoda uutta ja improvisoida. Ennen nykyisen nuottikirjoituksen syntyä tätä ongelmaa ei samalla tavalla ollut, kun partituureja ei joko ollut tai ne olivat graafisia ja jopa värillisiä ja senkin takia hyvin monella tapaa tulkittavissa.
 
olen mina tosta samaa mielta, melkein ainakin, ma vaan en usko etta notaatiolla on mitaan tekemista sen kanssa. nuotteja pitaa tulkita, mita on paperilla ei ole sama asia kuin mita musiikki on, se on vain mustetta paperilla. samoin kuin jos luet tarinaa aaneen jollekkin niin et esita robottia, ellei se henkilo ole robotti; ja olla kertomatta mitaan aanellaan on mahdottomuus (tai kuunteljan mielikuvituksen narratiivin poistaminen jos tarkkoja ollaan), ja jos jonkun mielesta, ja tama on se juttu, musiikin pitaa olla toistettavissa niin yhtenaisesti etta yhden savellyksen esitys on aina samanlainen (ja tarkoitan etta ei vain musiikki itsessaan, vaan myos tunteet ja affektit), niin he menettavat jotain todella tarkeaa musiikissa, ja voivat mun puolesta menna istumaan pimeaan huoneeseen kuuntelemaan kuulokkeillaan samaa musiikkia uudestaan ja uudestaan siina toivossa etta jokin sisallaan avautuisi sille kaudeudelle jota musiikki voi antaa.
 
Onko tässä asiassa jo vuosisatoja sitten otettu ratkaiseva askel ja mentykin jollain tapaa huonompaan suuntaan samalla kun itsestään selvästä musiikista on väen väkisin haluttu tehdä elinkeino, tiedettä ja taidetta?
 
ihan hyva kysymys. me eletaan maailmassa jossa elinkeino on valttamaton, sille ei mahda mitaan, musta aina tunutuu etta tottumus suomen ekonomisen helppouteen on saanut monet unohtamaan sen. tiedetta musiikki on aina ollut, monet muusikin rakastajat eivat vain halua myontaa sita, mutta samalla, sen ei tarvitse olla vain tiedetta, ja lainaten itseani on naurettavaa ajatella etta se olisi sita, tai etta jonkun paamaara on saada musiikista tiedetta, mita ikina se onkin. taiteesta en tieda.
 
mun mielesta me ei olla menty huonompaan suuntaan, me ollaan menty valttamattomaan suuntaan, musiikin tai taiteen yhteys kulttuureihin ja sosiologisiin liikkeisiin on monimutkainen, samalla kuin se heijastaa sita mita on olla ihminen (ideaalisti tietenkin) nyt, niiin se myos vaikuttaa siihen ja siten itseensa, mutta sehan on selvaa.. ei, ma en ainkaan usko etta ollaan menossa huonompaan suuntaan, en oikeastaan usko etta ollaan menossa parempaankaan, vaan tarkeaa on etta ollaan menossa, ei sinansa progressiivisuutta progressiivisuuden takia, vaan koska oikeasti mitaan ei ole tapahtunut, tilanteen muutos on sita vain naennaisesti, joten ehka jos asiat muuttuu niin joskus ne muuttuvat oikeasti.

Riksteri: Jostain minulle käsittämättömästä syystä musiikkia pitää usein sekä valmistaa että esittää valmiiksi pureskeltuina ja muotoon puristettuina, kopioitavina tuotteina eli teoksina sen sijaan, että annettaisiin soitinten ja soittajien vapaammin elää hetkessä, puhua omaa kieltään. luoda uutta ja improvisoida. Ennen nykyisen nuottikirjoituksen syntyä tätä ongelmaa ei samalla tavalla ollut, kun partituureja ei joko ollut tai ne olivat graafisia ja jopa värillisiä ja senkin takia hyvin monella tapaa tulkittavissa. Onko tässä asiassa jo vuosisatoja sitten otettu ratkaiseva askel ja mentykin jollain tapaa huonompaan suuntaan samalla kun itsestään selvästä musiikista on väen väkisin haluttu tehdä elinkeino, tiedettä ja taidetta?
 
Musiikki on jokseenkin muuttunut aikojen myötä, sillä lienee joku osa tässä asiassa. Veikkaan että on ollut ihan hyviäkin syitä ruveta kirjoittamaan musiikkia nuotille. Ja sitäpaitsi hyvä muusikko pystyy toteuttamaan noita peräänkuuluttamiasi asioita myös nuotinnetun musiikin kohdalla.
 
On totta että jotkut säveltäjät (esim. Brian Ferneyhough) pyrkii nuotinkirjoituksellaan äärimmäiseen kontrolliin (ko. säveltäjä tosin muihinkin asioihin). Kyllä säveltäjät silti arvostavat heittäytyvää eli hetkessä elävää ja luovaa esitystä. Raamit ovat varmaankin kapeammat kuin jossain toisessa tilanteessa, mutta HYVÄ muusikko ei anna sen muodostua ongelmaksi.

Riksteri: Jostain minulle käsittämättömästä syystä musiikkia pitää usein sekä valmistaa että esittää valmiiksi pureskeltuina ja muotoon puristettuina, kopioitavina tuotteina eli teoksina sen sijaan, että annettaisiin soitinten ja soittajien vapaammin elää hetkessä, puhua omaa kieltään. luoda uutta ja improvisoida.
 
joo, mutta haluamatta kuulostaa liian elitistilta niin suurin osa ihmisista haluaa sita, sita helppoutta jonka normalisoiminen tuo. kopioutu ja valmiit muodot ovat helppoja kun ei tarvitse miettia liikaa.
 
toi muistutti mua tarinasta Andy Warholesta joka joskus luki jostain etta Picasso oli elamansa aika maalannut 4000 mestariteosta. Andy oli ajatellu etta mitas vaikeeta tossa on, ma pystyn samaan viikossa. kunhan teen yhden mestariteoksen ja kopioin sen 4000 kertaa, niin eiko jokainen niista ole silloin mestariteos? ... oli silla kai kestany reilu puolvuotta kuitenkin. mutta se kuvastaa sita mita ihmiset haluavat, tai oikeastaan demokratiaa itseaan, Andyhan oli esim ihastunut siihen ajatukseen etta riippumatta tuloista, siis riippumatta tuloista jq riippumatta taustastasi, se joka ostaa kokiksen, tai makkarin, saa aina saman tuotteen, se asioitten generalisointi, geneerisyys, se tasaisuus, se on erittain mielyttava asia, se selkeyttaa.
 
ma joskus jarjestin ryhmaa jossa ei ollut saantoja, siis kaikki kavi, ja mukaantulija olivat osia joita sai kayttaa toteuttaakseen omat ideansa, sanon etta ma jarjestin sita, ja tarkoitan etta varasin harjoitus paikat ja pidin listaa yms. ei pitkaankaan kuin yksi tytto, lahjakas soittaja sano etta hanen mielestaan olisi parempi jos kertoisin ihmisille mita pitaa tehda koska mitaan ei tapahtunut, ihmiset puhuivat, mutta kukaan ei tehnyt, ja kukaan ei ollut oikeasti valmis tekemaan, ihmiset haluavat valmiita rakenteita, ne luovat turvallisuutta, sita helppoutta jota tassa olen jo maininnut monta kertaa, ne auttavat sita pelkoa ja itsetunnon vahyytta joka estaa oikean itsenaistymisen ja sen itsensa todellisuudella paljastamisen, ja varsinkin taieteessa nama asiat nakyvat. jos ma sanoisin sulle, tai sanotaan etta se tulee sulle mieleen koska se sopii paremmin tarinaan, sulle tulee mieleen etta 'mapa keksin oman kielen,' sa rupeet ajattelemaan talla kielella ja rupeet kommunikoimaan talla kielella, ja vain talla kielella, mitenkohan hyvin sa selviaisit?
 
aina ei halua etta soittaja elaa hetkessa, yhta tarkeaa on pystya ajattelemaan etta musiikki pystyy ilmaisemaan jotain mita on jo tapahtunut tai jotain mika voi tapahtua, kuin se tila ja tilanne jossa esitys tapahtuu, ja etta se on se asia joka heijastuu, ei nyt. ja kaikki eivat esimerkiksi halua improvisoida, ma olen tavannut todella hyvia klassisia soittajia jotka eivat suostu improvisoimaan koska he eivat ole varmoja mita pitaa tehda! ma en suostu improvisoimaan jos joku tietaa liian tarkasti mita haluaa, jos sa tiedat tarkasti sen, niin kirjoita se ylos!
 
asiat ei ole yks tai nolla, vaan ne liikkuu analogisesti (yritan sanoa etta ne eivat ole bitteja, siis asioita joita voi quantifioida), tarkoitan etta vaikka jokun asia saattaa olla jompikumpi aaripaa, niin se liike jolla se on paassy sinne on aina niitten asioiden valissa.

On totta että jotkut säveltäjät (esim. Brian Ferneyhough) pyrkii nuotinkirjoituksellaan äärimmäiseen kontrolliin (ko. säveltäjä tosin muihinkin asioihin). Kyllä säveltäjät silti arvostavat heittäytyvää eli hetkessä elävää ja luovaa esitystä. Raamit ovat varmaankin kapeammat kuin jossain toisessa tilanteessa, mutta HYVÄ muusikko ei anna sen muodostua ongelmaksi.
 
Varmasti pelivaraa on, mutta aika pienissä puitteissa kuitenkin noin musiikin kokonaisuutta ajatellen. Onko yhtään sellaista orkesteriteosta, jossa muusikot saisivat vapaasti improvisoida ja soittaa kesken kappaleen jotain aivan omasta päästään, silloin kun siltä tuntuu?

Riksteri: Varmasti pelivaraa on, mutta aika pienissä puitteissa kuitenkin noin musiikin kokonaisuutta ajatellen. Onko yhtään sellaista orkesteriteosta, jossa muusikot saisivat vapaasti improvisoida ja soittaa kesken kappaleen jotain aivan omasta päästään, silloin kun siltä tuntuu?
 
tuhansia. mutta improvisointi on vastuu! ei vapaus!

Riksteri: Sori, ajattelin siis suurta, kokonaista sinfoniaorkesteria. Siis ihan oikeasti, silloin kun siltä tuntuu ja mitä vaan haluaa? Missä näitä voisi käydä kuuntelemassa?
 
Aivan perusklasarikonsertoissa on jossain määrin improvisaation tilaa, tietyissä raameissa tosin.
Lefan "sinfonioissa" tietyssä mielessä, Hämeenniemen uusimmassa intiabiisissä, monessa nykkäribiisissä joiden nimiä en muista vaikka olen soittanut. Yleensä on jonkinlaiset raamit.
 
Urkurit (siis ihan oikeat kirkossa kirkkourkuja soittavat urkurit) ovat kautta historian olleet improvisoijia, jotkut hyviä jotkut parempia.
 
Mutta:
missä voi kuulla mitään musiikkia jossa muusikko voi soittaa silloin kun siltä tuntuu ja mitä vaan haluaa ilman mitään raameja? Edes free-jazz ei ole sitä että soitetaan milloin vain mitä vain riippumatta siitä mitä tapahtuu ympärillä, edessä ja takana.
 
Toki niin voisi tehdä että ei olisi missään suhteessa mihinkään eli kanssamuusikoihin, siihen mitä juuri soitettiin jne. Voisi olla musiikkia jossa ei olisi mitään ennalta sovittua ei rakennetta,tempoa, tekstuuria jne. Jotta sitä jaksaisi kuunnella sen pitäisi olla todella hyvin tehtyä.
 
Mutta jos tässä nyt on kyseessä klasari - "kevyt" musiikki -vastakkainasettelu, niin mikä on sellaista "kevyttä" musiikkia joka täyttäisi nuo lainauksessa olevat kriteerit?

Riksteri: Sori, ajattelin siis suurta, kokonaista sinfoniaorkesteria. Siis ihan oikeasti, silloin kun siltä tuntuu ja mitä vaan haluaa? Missä näitä voisi käydä kuuntelemassa?
 
no onhan noita savellyksia tuhansia siis, harvemmin mitaan esitetaan, mut esim toi
 
http://www.myspace.com/londonimprovisersorchestra
http://www.youtube.com/watch?v=7AvO8_ZJmCc
 
ei suomessa ole mitaan semmoista, briteissa on ainakin muutamia jotka esiintyy, siis kokonaan imrpoa harrastavia orkestereita ei ole montaa, mutta yleensa koostuvat yksiloista niinkuin toi LIO, tai joku
 
http://www.notesinegales.co.uk/
 
joka on vahan erillainen, enemman rakenteita yms.
 
tai
 
http://www.anarchicharmony.org/AP/index.html
 
joka on ehka enemman Cage'n suuntauksia edustava orkesteri kuin improvisoiva (mutta aika mielenkiintonen kuitenkin).
 
ei nyt tuu muuta mieleen, mutta kylla ulkomaille pitaa menna
 
no jos tommonen kiinnostaa niin olisiko lisaa ihmisia joita kiinnostaa, perustetaan oma orkesteri, kaikki saa soittaa mita haluaa ja milloin haluaa.

damn u: Aivan perusklasarikonsertoissa on jossain määrin improvisaation tilaa, tietyissä raameissa tosin.
Lefan "sinfonioissa" tietyssä mielessä, Hämeenniemen uusimmassa intiabiisissä, monessa nykkäribiisissä joiden nimiä en muista vaikka olen soittanut. Yleensä on jonkinlaiset raamit.
 
Urkurit (siis ihan oikeat kirkossa kirkkourkuja soittavat urkurit) ovat kautta historian olleet improvisoijia, jotkut hyviä jotkut parempia.
 
Mutta:
missä voi kuulla mitään musiikkia jossa muusikko voi soittaa silloin kun siltä tuntuu ja mitä vaan haluaa ilman mitään raameja? Edes free-jazz ei ole sitä että soitetaan milloin vain mitä vain riippumatta siitä mitä tapahtuu ympärillä, edessä ja takana.
 
Toki niin voisi tehdä että ei olisi missään suhteessa mihinkään eli kanssamuusikoihin, siihen mitä juuri soitettiin jne. Voisi olla musiikkia jossa ei olisi mitään ennalta sovittua ei rakennetta,tempoa, tekstuuria jne. Jotta sitä jaksaisi kuunnella sen pitäisi olla todella hyvin tehtyä.
 
Mutta jos tässä nyt on kyseessä klasari - "kevyt" musiikki -vastakkainasettelu, niin mikä on sellaista "kevyttä" musiikkia joka täyttäisi nuo lainauksessa olevat kriteerit?
 
joku John Zornin musiikki pelit vois olla semmosia. ei ehka niin kevytta musiikkia sinansa, mutta pitaa sisallaan kevyen musiikinkin.

damn u: Mutta:
missä voi kuulla mitään musiikkia jossa muusikko voi soittaa silloin kun siltä tuntuu ja mitä vaan haluaa ilman mitään raameja? Edes free-jazz ei ole sitä että soitetaan milloin vain mitä vain riippumatta siitä mitä tapahtuu ympärillä, edessä ja takana.
 
Heh, ehkä baarissa? En välttämättä niin abstraktia musiikkia siis haluakaan kuunnella, joka ei ota huomioon ympäristöään ja sitä, mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu. Valmiiksi sävelletyt teokset, nuotit ja partituurit ovat ikävä kyllä juuri tuolla tavalla huonoja, ne eivät voi samalla tavalla yhtä paljon elää hetkessä vaan ovat tavallaan jo syntyessään mennyttä aikaa ja historiaa.

... ei suomessa ole mitaan semmoista, briteissa on ainakin muutamia jotka esiintyy, siis kokonaan imrpoa harrastavia orkestereita ei ole montaa, mutta yleensa koostuvat yksiloista niinkuin toi LIO
 
Iso kiitos, juuri tuon LIOn ja Notés Inegalesin tyyppistä musiikkia etsin. Korva höröllään tuota haluaa kuunnella eikä mikään tunnu karkaavan käsistä, kun muusikot luonnostaan kuuntelevat toisiaan ja reagoivat tilanteeseen paljon herkemmin, mihin mikään valmiiksi kirjoitettu kykenisi.

Riksteri: Heh, ehkä baarissa? En välttämättä niin abstraktia musiikkia siis haluakaan kuunnella, joka ei ota huomioon ympäristöään ja sitä, mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu. Valmiiksi sävelletyt teokset, nuotit ja partituurit ovat ikävä kyllä juuri tuolla tavalla huonoja, ne eivät voi samalla tavalla yhtä paljon elää hetkessä vaan ovat tavallaan jo syntyessään mennyttä aikaa ja historiaa.
 
niin, Eric Dolphy'han sano etta musiikissa on se hienoa etta 'when it's over it's gone, you can never catch it again' tai jotain tommosta, en takaa sitaattia.
 
ai, jos joku pystyis, tai no oikeastaan sointi ympariston pois sulkeminen musiikista ei olekkaan niin vaikeata kuin ajattelin, ei tarte kun soittaa cd'ta. mutta kuitenkin. mua taas kiinostais seemonen, taysin kontekstista poistettu, ehka se on abstraktia, mut minkas maulleen voi. ma en ole kyl samaa mielta, mun mielesta äänitys on sita, tuota mennytta aikaa, se on kuin hatara vaasi joka juuri ja juuri kestaa kosketusta (jos on hyvaa), mutta yleensa se on kuin keltainen laatikko, joka pistetaan aina samaan paikkaan, riippumatta missa tilassa se on. mutta kun musiikki soi, riippumatta onko se savelletty tai improvisoitu, sita tilaa, sita paikkaa ei saada uudestaan, ma en ainakaan saa, siina on savoja vivahteita, mutta ei se ole sama asia, ei ollut tuota lasin helahdysta, tuota yskaysta, joku juuri kaveli ulos vessaan vasemmalla, tai kaikki lumoutuvat, tai sitten ihmiset eivat, ja se on hienoa, ehka osittain siksi itse tykkaan niin paljon savellyksista jotka pitavat improvisaatiota sisallaan koska ne yhdistaa pohjanaan taman hetken ja menneisyyden, mutta samalla molemmat ovat asioita joiden kautta luomme tulevaisuutta, ja se etta ne ovat niin selkeasti musiikissa on hienoa.
 
tuosta tuli mieleen etta Cage joskus sano etta kun konsertit ei kiinnostanut, han oli liian kohtelias kavellakseen ulos, ja toisaalta nautti vahan kaikesta, niin han rupesi katselemaan soittajia, sita kun joku trumpetisti poistaa sylkea putkesta sita miten joku toinen istuu, miten vaivaantuneelta yleiso nayttaa yms. kai se osittain ainakin tulee hanen kiinnostukesesta buddhismiin missa on sanonta etta kun joku asia on tylsaa kahden tunnin jalkeen, tee sita viella tunti, ja jos se on viella tylsaa niin tee sita viella puol tuntia, ja jos se on viella tylsaa niiin tee sita viella 15 minuuttia, toisin sanoen tee sita siihen asti etta loydat siita sen asian mika tekee sen mielenkiintoiseksi sinulle.

Riksteri: Heh, ehkä baarissa? En välttämättä niin abstraktia musiikkia siis haluakaan kuunnella, joka ei ota huomioon ympäristöään ja sitä, mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu. Valmiiksi sävelletyt teokset, nuotit ja partituurit ovat ikävä kyllä juuri tuolla tavalla huonoja, ne eivät voi samalla tavalla yhtä paljon elää hetkessä vaan ovat tavallaan jo syntyessään mennyttä aikaa ja historiaa.
 
Esittäjän vastuulle jääkin olla niin taitava että jokainen esityskerta on ainutkertainen.
Minusta siinä ei ole ikävä kyllä mitään huonoa. Kuuntelen mielelläni historiallista musiikkia.

damn u: Esittäjän vastuulle jääkin olla niin taitava että jokainen esityskerta on ainutkertainen.
Minusta siinä ei ole ikävä kyllä mitään huonoa. Kuuntelen mielelläni historiallista musiikkia.
 
Historia on kyselemällä kerättyä tietoa, satuja ja tarinoita menneestä ajasta. Hauskaa ja opettavaistahan sekä satu- että historiankirjoihin tutustuminen on, kunhan muistaa ajatella tiedon todenperäisyyttä sillä korvalla, että viimeinen kertoja ja viimeinen kuulija elää. Sekä esittäjä että kuulija saa itse päättää mieltääkö esityksen totena vai satuna, proosana vaiko runona tahi kenties näiden yhdistelmänä. Ad hoc -syntyvä musiikki on kuitenkin eri tavalla totta ja mielenkiintoista vaihtelua.

Tosi kiinnostavaa keskustelua, noi Timon postaamat linkit oli tsekkaamisen arvoisia, kiitos niistä!!
 
Timo.T: mutta on naurettavaa etta kirjoittaa jotain vain siita syysta etta soittajalla olisi mielenkiintoisempaa.
 
Ihan piti alkaa miettimään että olenko aivan metsässä sen ajatukseni kanssa, että soittajaa huomioi ... sitten tajusin että ehkä muotoilin asiani huonosti, koska soittajan huomiointi ja jonkin kirjoittaminen vain että soittajalla olisi tekemistä ovat toki kaksi täysin eri asiaa. Oikeassahan tietty olette että on mielipuolista kirjoittaa jotain partituuriin vain siksi että soittajalla olisi kivaa.
 
Ehkä yritin jotenkin muotoilla sitä, että kirjoittaessa asettuu soittajan asemaan ja ymmärtäen kunkin soittimen ominaisuudet sitten mahdollisuuksien mukaan (siis muuttamatta sitä musiikillista ajatusta itseään) pyrkii tarjoilemaan asian muusikolle haasteena johon on hauskaa tarttua.
 
Tajusin myös tätä pohtiessani että aika paljon kirjoittelen tilauksesta sovituksia tilauksessa määritellylle instrumentaatiolle ja tilaaja odottaa että lähtökohtaisesti kaikilla on jotain soittamista, kun kerta nimenomaan tietylle kokoonpanolle tilattiin - silloin on oma näkemys ja esittävä kokoonpano pitää naittaa mielekkäästi yhteen. Näissä hommissa tosin sitten ei mennä ihan samoilla säännöillä kuin jos itte säveltää täysin omista lähtökohdistaan. Joten mulla varmaan sitten nää hommat ovat osin lyöneet leimansa siihen miten ajattelen esittävää osapuolta kirjoittaessani.

Yritän käytännön esimerkkiä: vaikkapa kokonuoteista koostuva harmoninen taustaelementti jousille - sen voi kirjoittaa pelkkinä "kananmunina" jolloin saattaa olla että joku siellä jousistossa huokaisee mielessään että "taas näitä kananmunia". Kun saman jakson kirjoittaa niin että ajattelee siihen nyanssit, vibraton käytön yms. esittämiseen liittyvät jutut ja kirjoittaa ne selkeästi ulos, sama stemma ei enää näytäkään tylsältä vaan paljon mielenkiintoisemmalta. Vaikka nyanssi olisi koko matkalta sama, ja esitysohjeena 'tranquillo, non vibr.' jengi vetää sitä paljon paremmalla motivaatiolla kun niille on selkeää mitä haetaan, ja tasaisen rikkomattoman sointipinnan tuottaminen näyttäytyy haasteena eikä tylsyytenä.
 
Nojoo, tuli nyt ajateltua ääneen forumilla. Joka tapauksessa kiva ketju ja mielenkiintoista lukea teidän muiden ajatuksia.

Dr Dominant: Tosi kiinnostavaa keskustelua, noi Timon postaamat linkit oli tsekkaamisen arvoisia, kiitos niistä!!
 

 
Ihan piti alkaa miettimään että olenko aivan metsässä sen ajatukseni kanssa, että soittajaa huomioi ... sitten tajusin että ehkä muotoilin asiani huonosti, koska soittajan huomiointi ja jonkin kirjoittaminen vain että soittajalla olisi tekemistä ovat toki kaksi täysin eri asiaa. Oikeassahan tietty olette että on mielipuolista kirjoittaa jotain partituuriin vain siksi että soittajalla olisi kivaa.
 
Ehkä yritin jotenkin muotoilla sitä, että kirjoittaessa asettuu soittajan asemaan ja ymmärtäen kunkin soittimen ominaisuudet sitten mahdollisuuksien mukaan (siis muuttamatta sitä musiikillista ajatusta itseään) pyrkii tarjoilemaan asian muusikolle haasteena johon on hauskaa tarttua.
 
Tajusin myös tätä pohtiessani että aika paljon kirjoittelen tilauksesta sovituksia tilauksessa määritellylle instrumentaatiolle ja tilaaja odottaa että lähtökohtaisesti kaikilla on jotain soittamista, kun kerta nimenomaan tietylle kokoonpanolle tilattiin - silloin on oma näkemys ja esittävä kokoonpano pitää naittaa mielekkäästi yhteen. Näissä hommissa tosin sitten ei mennä ihan samoilla säännöillä kuin jos itte säveltää täysin omista lähtökohdistaan. Joten mulla varmaan sitten nää hommat ovat osin lyöneet leimansa siihen miten ajattelen esittävää osapuolta kirjoittaessani.

Yritän käytännön esimerkkiä: vaikkapa kokonuoteista koostuva harmoninen taustaelementti jousille - sen voi kirjoittaa pelkkinä "kananmunina" jolloin saattaa olla että joku siellä jousistossa huokaisee mielessään että "taas näitä kananmunia". Kun saman jakson kirjoittaa niin että ajattelee siihen nyanssit, vibraton käytön yms. esittämiseen liittyvät jutut ja kirjoittaa ne selkeästi ulos, sama stemma ei enää näytäkään tylsältä vaan paljon mielenkiintoisemmalta. Vaikka nyanssi olisi koko matkalta sama, ja esitysohjeena 'tranquillo, non vibr.' jengi vetää sitä paljon paremmalla motivaatiolla kun niille on selkeää mitä haetaan, ja tasaisen rikkomattoman sointipinnan tuottaminen näyttäytyy haasteena eikä tylsyytenä.
 
Nojoo, tuli nyt ajateltua ääneen forumilla. Joka tapauksessa kiva ketju ja mielenkiintoista lukea teidän muiden ajatuksia.
 
ma olen samaa mielta, etta sun lauseen muotoilu oli syy miksi sanoin noin, siis etta "vain: siita syysta.muuten olen samaa mielta, itse kun kirjoitan niin selkeasti nayn soittajan kaikki liikkeet, muistan kun kirjoitin pianolle kappaletta niin osa musiikista tuli vain siita etta miten halusin pianistin kasien liikkuvan, miten kadet tanssivat ympari pianoa.
 
joo, no tilaus tyot on mulle aina ollu monimutkanen asia, mun mieli on ainakin niin jokapaikassa etta saattaa tulla idea, joka on aivan mahtava, mutta ma tiedan etta se ei vain toimi noilla soittimilla, joten sita ei voi niille kirjoittaa, vaan sille mille se kuuluu. ma kirjotin meidan koulun big bandille joskus miniatyyreja ja vaikka he tykkasivat ensimmainen kommentti, tai siis toinen - heti parin 1/4 savelaskelien jalkeen, oli etta mites toi rytmipuoli? etsa mitaan niista halua tanne? ja en voinu kun sanoa etta en. ne ei ainakaan noihin kuulu, joten niita ei ikina soitettu.
 
ja ma kylla yhdyn tohon, etta kaikki, pitaa miettia, jotain asioita voi tyyli syista jattaa soittajalle, tai omista syista, jos ne pystyy selittamaan, mutta se etta jattaa asioitten kirjoittamisen pois partituurasta ei tarkoita etteiko se pida itse miettia etta mites mina haluan etta se soitetaan. hyva soittaja kuitenkin soittaa sen niinkuin han itse sen tuntee, ottaen tai ottamata saveltajaa huomioon, ja parhamassa tapauksessa voidaan miettia yhdessa etta miten asiat voivat toimia parhaiten. toisaalta kun tahan ei ole mahdollisuus niin juuri tuo selkeys ja se etta on mietitty miten asiat sopii soittimille ja kaikki pienet nyanssit kylla tekevat soittamisesta mielekasta, minulle ainakin.
 
Riksteri: Historia on kyselemällä kerättyä tietoa, satuja ja tarinoita menneestä ajasta. Hauskaa ja opettavaistahan sekä satu- että historiankirjoihin tutustuminen on, kunhan muistaa ajatella tiedon todenperäisyyttä sillä korvalla, että viimeinen kertoja ja viimeinen kuulija elää. Sekä esittäjä että kuulija saa itse päättää mieltääkö esityksen totena vai satuna, proosana vaiko runona tahi kenties näiden yhdistelmänä. Ad hoc -syntyvä musiikki on kuitenkin eri tavalla totta ja mielenkiintoista vaihtelua.
 
mun mielesta Bertrand Russel anto hyvan neuvon filosofian lukemiseen mita voi soveltaa myos musiikin kuulemiseen; siis se, etta kun esnimmaisen kerran lukee niin pitaa uskoa mita sanotaa taydella sydammella, elaytya ja nahda etta nainhan tama asia on. sitten toisella lukemisella pitaa taysin dekonstroida kaikki, kaikki nyanssit, ja kayda kaikki mielenyhtymat, mahdollisuudet ja argumentit lapi, siis tuhota (mun sana) asia mita mietitaan mahdollisimman pieniin paloihin ja tutkia antaumukselle ne kaikki. ma olen aina tykanny tosta neuvosta.

Riksteri: Historia on kyselemällä kerättyä tietoa, satuja ja tarinoita menneestä ajasta. Hauskaa ja opettavaistahan sekä satu- että historiankirjoihin tutustuminen on, kunhan muistaa ajatella tiedon todenperäisyyttä sillä korvalla, että viimeinen kertoja ja viimeinen kuulija elää. Sekä esittäjä että kuulija saa itse päättää mieltääkö esityksen totena vai satuna, proosana vaiko runona tahi kenties näiden yhdistelmänä. Ad hoc -syntyvä musiikki on kuitenkin eri tavalla totta ja mielenkiintoista vaihtelua.
 
No nimenomaan vaihtelua, onneksi on siis muutakin. On se ainakin totta sillä hetkellä joo, entä sen jälkeen.
 
Tulisiko parempia oopperoita jos kuorolaiset saisi tehdä musiikki olisi "ikävä kyllä parempaa"?
Eikö tässä jo jaaritella aika itsestäänselvistä asioista?