Kilpailut ›

krk: Se alkuperäisten bluesukkojen metodi on nimenomaan ollut juuri se suora kopioiminen ja matkiminen (tai opettaja-oppilas -asetelma, jossa on kysymys täsmälleen samasta asiasta), en edes keksi mitään muuta mahdollista tapaa.
No ilmankos he kaikki kuulostavat niin samalta mun korvaan ;-)
Nää sokeat sitruunapiirakat yms. kuivakat puuvillapelloilla yliahavoituneet kaverit.
 
Heidän jälkeensä kaikki merkittävät soittajat ovat tehneet sitä, claptonit ja kumppanit mukaan lukien. Ja kyse on nimenomaan "pilkulleen" opettelusta ja osaamisesta. Näin näennäisen yksinkertaisessa musiikissa kysymys on niistä kaikista pienistä yksityiskohdista ja niiden muodostamasta kokonaisuudesta.
Jaaha..no ilmankos mä en ole koskaan pitänyt Claptonin soitosta hirveesti vaikka arvostankin häntä muusikkona ja lauluntekijänä kyllä. Cream-osastot kolahti toki aikanaan kitaransoitonkin osalta.
En mä jaksa noita wanhoja juttuja muutenkaan enää kuunnella, jotkut jaksaa, vuosikymmenestä toiseen, mun wanhat vinyylit saa ihan rauhassa pölyyntyä.
 
En millään ymmärrä sitä että täällä väitetään likkien ja soolojen plokkaamisessa olevan jotain häpeällistä ja siihen liittyvän jotain mystistä "nurjaa puolta".
Häpeällistäkö? No en kai mä noin ole sanonut? Nurja puoli voi olla se, LUE tarkemmin mitä kirjoitetaan, että jotkut kopio juttuja (mm. nuoret hevipaavot) kopioimisen vuoksi ymmärtämättä hevon vittuakaan siitä mitä he kopioivat ja miksi. Kyseessä on ns "perse edellä puuhun" -efekti.
Se että vuosia tai jopa vuosikymmeniä yhtä ja samaa musalajia harrastaneet jaksaa kopioida edelleen jonkun lickeja toimii varmaan heille ja se heille suotakoon kaikin mokomin, mun juttu se ei vaan ole, eiköhän pikkujärvisiä/claptoneita/kingeja/svr-osastoja ole ihan tarpeeksi ilman muakin?
 
Harmittelen lähinnä sitä ettei itse ole tullut tehtyä sitä enempää, koska se on niin aikaa vievää - tosin myös äärimmäisen palkitsevaa.
Kuten sanottu, 40 vuotta musiikin harrastamista, monenlaisen musan soittamista ja ammatikseen keikkalua n 30 vuotta...uskoisin (toivon) että mulle on jäänyt siitä jotain sellasta kaaliin että kaikkein olennaisinta ei ole tässä kohtaa alkaa kopsaaman jotain albertkingien lickeja tms...mä pidän soittamisesta, mutta varsinaisena luupäänä en halua tietoisesti opetella toisten juttuja, jos mä saan uudelleen virinneestä päivittäisestä ja aika runsaasta, jopa monipuolisesta musan kuuntelusta ja itsekseni treenaamisesta jotain uusia juttuja soittooni niin se on ihan helvetin hyvä ja riittää mulle ;-)
 
Eihän se likkien plokkailu (huom. myös muiden instrumenttien kuin kitaran) todellakaan tarkoita sitä että KAIKKI mitä sitten sen jälkeen itse soittaa on yksi-yhteen plagiointia jonkun aikaisemmin esittämästä. Ei-ei.
Edelleen ; mä sanoin jo aiemmin että jos asioita ei osaa soveltaa käytäntöön niin plokkailu menettää merkityksensä, luetko sä näitä juttuja ollenkaan? Mitä järkeä on soittaa suoraan ja tietoisesti jotain plokkaamaansa lickia?
 
Kopioiminen on harjoitusta, väline, jolla kehitetään omaa sanavarastoa, omaa tatsia, omaa kuuntelua, omaa näkemystä, omaa soittotekniikkaa, omaa ilmaisua. Kyllä, se vaatii viitseliäisyyttä ja asennetta. Mitä enemmän sitä tekee, sitä enemmän siitä saa irti.
Erilaisten soolojen plokkailu ja nuotinnus kuuluu käsittääkseni opistojen ohjelmaan, tottakai siitä on hyötyä JOS asialla on päämäärä ja se plokkaaminen on osana treenausta. Itsetarkoituksena ja irrallisena se on perseestä, MUN mielestä.
 
Miten pitkään likkien plokkailua sitten on hyvä harjoittaa? Yksinkertainen vastaus: niin kauan kuin haluaa kehittyä.
Miksi pitkään soittanut muusikko, en puhu nyt välttämättä itsestäni, ei vois luoda "omaa" soittotyyliään treenaamalla, soittelemalla niitä näitä, kehittelemällä omia juttuja, en mä ymmärrä tuota plokkaamisen ylistämistä ainoana keinona oppia soittamaan uskottavasti saati että se olisi lähes ainoa ja oikea keino kehittyä soittajana.
 
Tämä voi kuulostaa kovalta, mutta väitän että soittaja, joka sanoo että "ei tässä enää ketään tarvitse kopioida, olen jo niin kova" on samalla hyväksynyt että oma kehitys on pysähtynyt.
Joo, aika moni jazz-muusikko on näin todennut siis että ei kuuntele enää muitten soittoa ettei saisi vaikutteita, jos vähän karrikoidaan ;-)
 
Eikä siinä mitään, ihan rauhassa saa olla sitä mieltä, ja se taso jolle on päässyt voi todella jo ollakin ihan helvetin kova.
Eiköhän tässä maailmassa saa olla ihan just sitä mieltä mitä haluaa? Pikkujuttuja 50:n vuoden päästä, enivei ;-)
 
Mutta turha on siitä huolimatta tällaisenkaan mestarin tulla sanomaan että likkien kopioimisessa olisi jotain "nurjaa". Eikä kukaan todellinen mestari tällaista väittäisikään. Itse koen olevani niin tähtitieteellisen kaukana mestareiden tasosta että haluan kehittyä vielä tässä iässäkin (pian 48 v.).
No kopioikaa ihan rauhassa ja niin paljon kuin sielu sietää, mä en jaksa, kuuntelen musaa ja yritän sieltä saada uusia juttuja soittooni, kuin myös soittelen nykyään helvetin paljon itsekseni, myös ilman taustoja, yritän kehittää tatsia ja haen erilaisia juttuja sitä kautta, se sopii mulle. Järkevää treenausta löytyy mulle ilman plokkailuakin.
Toki Viinakaisen jazz-kirja odottaa harjoituksineen, siinä on hommaa kyllikseen, jos sen joskus saa edes aluille. Siellähän on aika vaativia biiseja, kuin myös plokkaustehtäviä.
 
Ja kyllä, musiikissa pitää minunkin mielestäni olla kysymys jostain muusta kuin soittotekniikan esittelystä, musiikilla pitää kertoa jotain, välittää tunnetta jne.. Mutta millä ihmeellä soittaja voi sitä "tunnetta" ja "elämää" ilmaista ellei soittoteknisin keinoin?
Rupea, särmää, epävirettä, huonoa timea, tätähän tässä haetaan?Pitäskö opetella ikäänkuin soittamaan huonommin että olis uskottava blueshahmo?Joskus tuntuu että näin on asia...
 
Mä olen tietyistä asioista varmasti eri mieltä kuin moni täällä, ehkä se johtuu osittain siitä että pystyn näkemään ns metsän puilta, ikänsä bluesin kanssa puuhaillut on saattanut tietämättään jämähtää tiettyihin juttuihin. Eikä tämä ole mitään vittuilua vaan asiallista keskustelua ja mielipiteiden esittämistä, se kai täällä vielä sallitaan?