Yleistä keskustelua musiikista ›

Kun julkisissa tiloissa tapahtuvaa tupakointia alettiin varovaisesti rajoittaa Suomessa 60-luvun lopulla, kaikki eivät ymmärtäneet alkuunkaan. Ennen sai polttaa mm. linja-autossa ja elokuvateatterissa. Nykyisin ollaan varsin yleisesti sitä mieltä, ettei tupakoitsijoilla ole oikeutta pilata muiden hengitysilmaa, pilatkoon omansa jos tahtovat.
 
Tänä päivänä musiikki on alkanut voimakkaasti noudattaa tiettyjen psykologia-nimisen tieteen osa-alueiden tutkimustuloksia, ja muuttunut aina vain enemmän mainosmusiikin kaltaiseksi. Tällaista musiikkia levittää tehokkaasti mm. Radio Nova. Julkisissa tiloissa liikkuessaan jokainen altistuu tälle musiikille.
 
Mitä tällainen musiikki aiheuttaa? Kaikenkarvaista psykofyysistä rappiota ja alasajoa, sairauksia ja kiputiloja, dementiaa, älykkyyden laskua ja tunne-elämän latistumista. Se on siis aivan tosiasiallisesti monin verroin haitallisempaa kuin tupakansavu, joka sekin on hyvin haitallista esim. sikiölle. Radio Novan ja muiden sellaisten asemien tunkema musiikki on saastetta, jota ei inhimilliset näkökohdat huomioonottaen pitäisi olla olla olemassakaan. Se on niin suuri ongelma ettei sitä ole helppo hahmottaa. Minäpä kuitenkin yritän.
 
Kohdusta hautaan Radio Novalle altistuva henkilö taantuu henkisesti jo ennen kuin hänen älyllis-emotionaalinen kehityksensä on ehtinyt kunnolla alkaakaan. Hänen koko elämänsä on tylsää rimpuilua joutavanpäiväisyyden ja tyhjänpäiväisyyden välimaastossa. Hänen kuuloelimensä ja -aistinsa pyhittyy vastaanottamaan täyslaidallisen roskaa kaikkialla missä hän liikkukin. Hän ei pysty suorittamaan kaupassa asioidessaan ostopäätöstä ellei Nova-sekunda soi. Aikoinaan korvalappustereoista käytettiin nimitystä pipodisco. Nykyään näillä on pipo päässä aivan kirjaimellisesti sisälläkin ja pipon alla nappikuulokkeet jotka syytävät dementoivaa pöpinää.
 
Ääni muuttuu musiikiksi vasta kun se merkitsee vastaanottajalleen tunnetasolla jotain. Niinpä nimitänkin Nova-musiikkia tästä lähtien epämusiikiksi tai pelkästään häiriöksi. En tohdi edes ajatella mitä tällainen häiriö jollekulle aktiivikuluttajalle emotionaalisesti merkitsee. Tieteen tehtävänä on parantaa ihmisen elämää, ja olisikin verratoman hauskaa, jos kaiken II maailmansodan jälkeen kertyneen viestinnällis-havaintoteoreettis-psykologisen tiedon seurauksena saisimme joka vuosi Lennon-McCartneyn tasoisia lauluntekijöitä, jotka myöskin tulisivat hyvin suosituiksi ja joiden musiikkia iskelmäradiot soittaisivat kilpaa. Ei. Näin ei ole käynyt. Kuka tahansa täysjärkinen joutuu myöntämään että 20- ja 30-lukujen viihde- ja iskelmämusiikki oli peninkulmamitalla nykyistä listamusiikkia parempaa.
 
Mutta ei ole syytä joutua epätoivoon. Tarvitsee vain kieltää niiden radioasemien toiminta, jotka soittavat tällaista musiikkia! Monta muutakin terveydelle äärimmäisen haitallista asiaa on kielletty ja minun mielestäni hyvä niin. Myöhemmin voidaan kieltää tällainen musiikki kokonaan. Ei, tämä ei ole makuasia eikä liioin terveys- tai muutakaan fasismia. Edelleen minun toivelistallani olisi, että kouluissamme siirryttäisiin kokonaan pois a) itseopiskelusta eli etsiytymisestä tiedon luo ja b) ryhmätöistä. Myös power pointin, piirtoheittimen yms. käyttöä tulisi merkittävästi rajoittaa. Tekstiä ja kuvaa ei saisi yhdistää eli kuvaa ei saisi liittää tekstin joukkoon tai päin vastoin. Opetuksen tulisi tapahtua voittopuolisesti kuuloaistin välityksellä ehdottoman hiljaisuuden vallitessa niin, että oppilaat joutuisivat kuuntelemaan pitkiä virkkeitä ja kappaleita kokonaisuudessaan alusta loppuun ja hahmottamaan niiden sisältöä. Niskuroijat ja häiritsijät siirrettäisiin välittömästi pois normaaliluokilta ja rangaistuskäytännöt olisivat nykyistä ankarampia.
 
Miten koulu liittyy musiikkiin? Siten, että joutumalla opiskelemaan kuulonvaraisesti ihminen myös alkaa panna enemmän painoa sille mitä kuulee eikä väistämättä hyväksy iskelmäradioiden yms. levittämää häiriötä. Edellä luonnostelemani vaatimukset eivät ole utopiaa vaan ehdottomia vähimmäisvaatimuksia ja vieläpä hyvin lieviä. Ne ovat myös toteutettavissa heittämällä nykyisessä yhteiskuntajärjestyksessä, kunhan vain ensin herätään ymmärtämään että äänihäiriössä on jotain pahasti vialla.
 
2000-luvun puolella myös rock-musiikki on paljolti sävyttynyt edellä kuvaamallani tavalla. Grunge oli tavallaan rockin toistaiseksi viimeinen vaimea parkaisu. Kyllä minä uskon, että rockissa ja bluesissakin on vielä paljon käymättömiä korpimaita, ja vilpittömästi toivon että niiden samoajat myös saavuttaisivat suuremman yleisön. Ongelmana sielläkin tosin on, että höyrypäistä erikoisuudentavoittelua herkästi luullaan jonkin aidosti uuden löytämiseksi, vaikka kyse onkin vanhan tavaran pätkimisestä ja pätkien sekoittamisesta uudelleen. Ne tuotokset ovat nonfertiilejä kummajaisia, eivätkä musiikkia nekään vaikkeivät taatusti Novalla soikaan.
 
Ehdotan välittömiä toimia epämusiikkia vastaan, kansanliikettä ja puolueettomia lääketieteellisiä tutkimuksia kaikkialla päälle vyöryvän äänihäiriön todellisesta luonteesta. Vaadin kouluopetuksen uudistamista perin pohjin edellä kuvaamallani tavalla.