Kitarat: soittaminen ›

Huom! Olet kirjoittamassa yli 1989 päivää vanhaan ketjuun!
 
Haudankaivaja iskee jälleen. :-----)
 
Mä en huomannukaan että täällä oli jo ketju Petruccizelle. Piti ihan lukea läpi että mitä läppää täällä on heitetty... ja arvatenki melkosta sotimistahan se ol'.
 
Aattelin heittää tähän oman täydellisen mielipiteeni soittajasta. Niinku oon jo yhessä ketjussa sanonuki, niin Petrucci on mulle ainoo sellanen kitaristi, jonka jutut on mua innostaneet. Ku miettii jotain muita kitaristeja, niinku vaikka Adrian Smithiä, Jimi Hendrixiä, Steve Vaita, Richie Blackmorea, Jimmy Pagea, Bill Friselliä jne. etc. niin hyviä soittajia kyllä kukanenkin, mutta eivät varsinaisesti oo mussa herättäneet mitään suurempia fiiliksiä... toisin ku John.
 
Totuus on kylläkin, että ne vanhempien levyjen Nintendo-melodiat olivat se juttu, mikä itelle kolahti koviten. Niinku vaikka tää:
http://www.youtube.com/watch?v=boE_ifBGNZs
 
Oon kuunnellu tyypin kaikki haastattelut, kaikki dokkarit missä se on ollu, jopa noitten DT:n keikkojen kommenttiraidat. Yhessä välissä (tais olla joku Beyond This Life menossa) naureskelivat just omalle soitolleen tyylin... "kuuntele, tää kohta meni siis niin puhtaasti" ja sit taas seuraava juoksutus: "ahh, you can't get them all" jne.
 
Tosi lepposa tyyppi mun silmiin, enkä siksi tota rankkaa heviä herralta hirveänä ymmärräkään. Mulla on sellanen teoria, että ku Mike on aikansa hyppiny sen naamalle kaiken maailman Metallicoista ja Meshuggaheista, niin sit se on vaan päättäny, että ihan sama, onkai tää ihan siistiä.
 
Leppoisuuden lisäksi oon just huomannu ton nörttiysaspektin. Eli tyyppi on hullu soittonörtti. Juttuja pitää vetää teknisesti vaan siksi, että ne ois teknisiä. Toisia se häirittee, mua ei niinkään... suurimmaksi osaksi. :) Ei hän kuitenkaan tolla saralla (tai itsensä toistamisessa) oo läheskään yhtä paha kuin Rudess.
 
Monesti kritisoidaan sitä, että kun juttuja kirjoitetaan biiseihin niitten teknisyyden takia, että se ois jotenki väärin tai huonoa. Ite oon ihan sitä mieltä, että niin sen pitää mennäkin. Mä tykkään teknisistä jutuista, niistä tulee kivoja fiiliksiä... nörttifiiliksiä. :) Ja jos oikeasti kirjottaa tällaista musaa, niin se on vaan päätettävä, että "pistetäänpä tähän väliin joku outo tahtilaji". Jos se sit kuulostaaki ihan totaalipaskalta jo kirjottajanki mielestä, niin ei ne sitä siihen jätä, mutta ei nää jutut mitään naurista puremalla päähän nouse. Ne pitää vaan tehä... ihan niinku kaikessa muussaki musassa.
 
Itseä Petruccin soitossa häiritsee eniten just se teennäisyys. Niinku jo mainittin, niin yritetään väkisin vääntää niitä rankkoja Metallica-riffejä, vaikka sitten ne ei kuitenkaan kuulosta yhtään sellaselta, mitä tyypiltä odottaisi. Samaten nää herkät State of Grace -vedot kuulostaa jotenki niin väkisin väännetyiltä, että niitä kuunnellessa vaan nukahtaa. Niissä ei oo sellasta innostusta mukana... ne on vaan sellasia suorituksia. Ja suorituksista puheen ollen Under A Glass Moonin soolo menee täsmälleen samaan kategroiaan. Ehdottomasti I&W:n heikoin biisi.
 
Näitä teennäisii juttuja on DT:ssä yllättävän paljon ja se vähän häirittee kyl, mutta siitäki huolimatta tykkään Petruccin soitosta. Ne hyvät jutut on niin hyviä, että ne polkee helposti alleen kaiken sen paskan, mitä John lisäksi kantaa mukanaan.
 
Eli joo, Nintendo-melodiat iskee kaikkein koviten ja siksi just tykkään eniten DT:n kahesta ekasta levystä. Awake alko mennä jo liian... synkäksi jotenkin. Se ei ollut enää niin melkodista, vaan siellä oli enemmän just sellasia sointupohjasia riffejä ja sit tällasia erikoisia sooloja, joista vaan puuttu se pirteys. Kyl siellä paikoitellen sitäki toki näky, niinku Erotomanian siinä Silent Man soolossa, mutta huomattavasti vähemmän ku Images & Wordsilla.
 
Okei, jääköön nyt tähän tältä erää. Kirjottelen myöhemmin lisää, jos tulee mieleen jotain tärkeää, joka kaikkien pitää vielä kuulla. ;)
 
E: Oho, huomasin että ite oon rekisteröityny 22.8.2004. Täähän vasta vanha ketju on. :D