Klassinen ›

Netistä löytyi näköjään ilmaisetkin nuotit.
Kiitoksia hyvistä linkeistä! En nyt äkkiseltään arvioisi Alkanin musiikkia kovin syvälliseksi verrattuna Beethoveniin, mutta kyllä siinä on jotain niin viihdyttävää että täytynee ihan aktiivisesti altistua. Noh, se siitä off topicista. :)

Beethoven on kyllä itsellenikin The Säveltäjä jonka parissa vartuin ensimmäiset klassisen musiikin kuunteluvuoteni. Ja tarkennettakoon, että viides sinfonia on The Sinfonia jota muut sinfoniat korkeintaan edeltävät, jäljittelevät tai kommentoivat, ja Kuutamosonaatti (ml. erittäin taidokas Presto Agitato) The Pianosonaatti... :)
 
No jos nyt vakavasti puhutaan, niin löytyyhän Luddelta muutakin mahtavaa kuten tuo Kuorollinen, ja oikeastaan voisin tässä välissä kehua kaikki keskustelussa jo aiemminkin mainitut teokset. Erityisen kunniamaininnan antaisin 7. sinfonian toiselle osalle. Se on nerokas!
 
Tosin minua vähän ihmetyttää tämä Karajanin lyttääminen tässä ketjussa. Ehkä noin puolet kuulemastani Beethovenista on ollut Karajanin johtamaa, ja kyseessä on ehdottomasti paremmanlaatuinen puoli. Miten kapellimestari voi tuoda "egomaniaansa" musiikkiin? Musiikkihan on kapellimestarin tulkinnan jäljiltä lähinnä joko parempaa tai huonompaa, ja mielestäni Karajanin tulkinnat ovat timanttisia. No, asiasta voinee olla montaa mieltä.

No jos nyt vakavasti puhutaan, niin löytyyhän Luddelta muutakin mahtavaa kuten tuo Kuorollinen, ja oikeastaan voisin tässä välissä kehua kaikki keskustelussa jo aiemminkin mainitut teokset. Erityisen kunniamaininnan antaisin 7. sinfonian toiselle osalle. Se on nerokas!
 
Tosin minua vähän ihmetyttää tämä Karajanin lyttääminen tässä ketjussa. Ehkä noin puolet kuulemastani Beethovenista on ollut Karajanin johtamaa, ja kyseessä on ehdottomasti paremmanlaatuinen puoli. Miten kapellimestari voi tuoda "egomaniaansa" musiikkiin? Musiikkihan on kapellimestarin tulkinnan jäljiltä lähinnä joko parempaa tai huonompaa, ja mielestäni Karajanin tulkinnat ovat timanttisia. No, asiasta voinee olla montaa mieltä.
 
...ja on hyvä että ollaankin montaa mieltä. Karajan on tietenkin normaaliin peruskeksiarvoon verrattuna skarpimpi, joskin orkesterillakin on osuutensa aisassa. Karajan johtaa hyvin tarmokkaasti ja autoritaarisesti luoden vaikutelman hellittämättömyydestä, kuitenkin sillä hinnalla että kaikki draamalliset kontrastit eivät saa riittävästi elintilaa. Eli hän puskee liikaa. Tämä on todellakin makuasia, josta sietää kiistellä. Makuasioista kiistellään liian vähän.
 
Jotkut kapellimestarit johtavat kaiken niin että se kuulostaa itsetietoiselta (Karajan). Jotkut niin että se kuulostaa itsetiedottomalta (Celibidache). Tykkään siitä kun veivataan näiden kahden välillä tilanteesta riippuen.

osaamaton: ...Ja tarkennettakoon, että viides sinfonia on The Sinfonia jota muut sinfoniat korkeintaan edeltävät, jäljittelevät tai kommentoivat...
 
Mielenkiintoista. Minulle se on kolmas, Eroica, ensimmäinen suuri sinfonia. Se on sävelletty harkiten, kuten Beethovenilla aina, eikä vain parissa viikossa hutaisten niin kuin aikaisemmin oli pakon sanelemana tapana. Toiseksi eniten olen kuunnellut kuudetta, pastoraalia. Se ei silti ole niin ikoninen kuin kolmas ja yhdeksäs. Seitsemäs oli kai Beethovenin oma suosikki. Viides - pari kertaa olen jaksanut sen kuunnella, silloinkin jättäen yli vuoden väliin. Ehkä pitäisi palata siihen nyt tietäväisempänä. Nerokashan se on, älymusiikkia.

velipesonen: Karajan painottaa mielestäni vääriä asioita ja tulee luoneeksi säveltäjästä kuvaa aggressivisena egomaanikkona
 
Hauska mutta tavallaan osuva luonnehdinta. :)
 
Karajan todellakin korostaa Beethovenin musiikin tietynlaista kulmikkuutta. Karajanin Beethoven-tulkinnoille on luonteenomaista erittäin korkea intensiteetti ja herooinen mahtipontisuus. Joku kriitikko onkin takavuosina osuvasti sanonut, että tokkopa olisi Karajan pystynyt leyvttämään Beethovenilta edes pikkuista romanssia saamatta senkin kuulostamaan jumalten ja titaanien mittelöltä. Mutta vaikka ns. suurista säveltäjistä Beethoven lieneekin yksi puhtaasti maskuliinisimpia, onhan Beethovenin musiikissa toki runsaasti muitakin aspekteja. Nämä jäävät usein vähän paitsioon Karajanin levytyksissä (erityisesti myöhäisissä), ja kun Karajanin jälkeen kuuntelee toisia tulkintoja, Beethovenista aukeaa aivan uusia ulottuvuuksia.
 
Siitä huolimatta laittaisin ainakin yhden Karajanin Beethoven-sinfoniasarjan ns. pakollisten kuunneltavien joukkoon. On se vaan niin "heviä". :)
 
Omat suosikit? Taidan kallistua siihen enemmistöön, joka preferoi parittomia sinfonioita. Ihan ykköstä lukuun ottamatta nuo parittomathan muutenkin sisältävät enimmäkseen sellaista materiaalia, joka kolahtaa maallikkoonkin. Ysi on ysi, mahtava päätös ja kruunu huikealle sinfoniasarjalle - jotakuinkin täydellinen sinfonia (jollei sitten sitä joku laske miinukseksi, että mukaan on otettu orkesterin lisäksi ihmisääni). Seiska usein jää aivan aiheettomasti muiden parittomien varjoon. Vitosen parhaat palat löytyvät aivan muualta kuin ensimmäisestä osasta. Ja kolmosesta löytyy enemmän draamaa kuin monista oopperoista.
 
Parillisista taitaa kasi olla se suosikki. Kutosessa ohjelmallisuus vähän häiritsee - tämä tuntuu paikoitellen enemmän näytelmämusiikilta kuin sinfonialta, mutta mehukasta materiaalia joka tapauksessa. Kakkosessa myös säväyttävät hetkensä.
 
Tämän päivän oma ranking: 9 - 7 - 5 - 8 - 3 - 6 - 2 - 4 - 1. Perustuu ihan siihen kuinka usein ovat levylautasellani, eli äärimmäisen subjektiivinen.
 
Fidelio ei ole mielestäni kovin edustava näyte Beethovenin tuotannosta eikä saksalaisesta oopperastakaan. Vaikka Fideliosta on muutamia levytyksiä, joita kuuntelen oikein mielelläni, teoksen musiikkia leimaa jonkinlainen kankea virkamiesmäisyys. Tietyt jaksot ovat tuskallisen pitkästyttäviä vaikka solistit olisivat huippuluokkaa, ikään kuin säveltäjältä olisi lopahtanut inspiraatio kesken. Beethovenin aikalaisen Weberin oopperat ovat dramatiikan kannalta aivan toisella tasolla - ja niin ovat jotkin Beethovenin omista sinfonioistakin. Beethoven itsekin tiedosti sen, että homma ei skulannut ihan niin hyvin kuin olisi voinut, joskin pisti sen hengettömänä pitämänsä libreton piikkiin. Ei liene ihme, että Beethoven ei säveltänyt lisää oopperoita.
 
Fideliostahan usein sanotaankin, että se on merkittävä ja pysyy oopperatalojen ohjelmistoissa vain ja ainoastaan sen takia, että säveltäjä sattui olemaan Ludwig van Beethoven - ei niinkään sisältönsä ansiosta.

toi seiska on mulle semmonen kevyt välityö. siinä on helppotajuisia melodioita, jotka jää kuitenkin selvästi jälkeen esim vitosen ja kutosen teemoista. ehkä ensimmäisen osan kehittelyvaihetta lukuunottamatta teos perustuu lähinnä noihin yksinkertaisiin teemoihin, eikä siinä synny mitään syvällisempää vaikutelmaa. hitaan osuuden suosittu teema on ihan kiva, muttei enempää.
 
kutonen teki aikanaan aika voimakkaan vaikutuksen, tosin teokseen ei sitten myöhemmin ole tullut palattua. mutta melodiat vaan on sen verran hyviä ja siinä on mukana semmoista kehittelyäkin, joka tuo vähän syvyyttä hommaan. teoksen tanssi-osuus on yksi parhaimpia menuetti/scherzo/muutanssi-osuuksia ja teoksen myrsky on kans sävellyksenä erittäin kekseliäs. tää kuutonen myös kyseenalaistaa beethovenin "maskuliinisuutta". muutenkin tuo beethovenin "maskuliinisuus" on mulle semmoista satujen ritari-tyyppistä meininkiä, joka ei siis varsinaisesti ole maskuliinisuutta. enemmän antaisin painoa luonneanalyysissä beethovenin teosten herttaisille hetkille.

sub zero: toi seiska on mulle semmonen kevyt välityö. siinä on helppotajuisia melodioita, jotka jää kuitenkin selvästi jälkeen esim vitosen ja kutosen teemoista. ehkä ensimmäisen osan kehittelyvaihetta lukuunottamatta teos perustuu lähinnä noihin yksinkertaisiin teemoihin, eikä siinä synny mitään syvällisempää vaikutelmaa. hitaan osuuden suosittu teema on ihan kiva, muttei enempää.
 
Samaa mieltä olen seiskasta, 'kevyt välityö', ainakin verrattuna hran muun sinfoniatuotannon tasoon. Beethovenin mittapuilla kevyt välityö. :)

tutustuin vastikään arkkiherttua-trioon ja 14. jousikvartettoon. tuli taas aika selväksi, että keski- ja myhäiskauden beethovenit ovat kuin kaksi eri säveltäjää. arkkiherttua on sitä tuttua juttua mihin olen niin tottunut aiemmissa teoksissa...

Kuka se olikaan, joka sanoi Beethovenin olevan "jättiläinen, joka painii jumalten kanssa"? Lenin muuten sanoi aikoinaan pateettisen sonaatin olevan täydellisintä musiikissa. Go proletariaatit!

levesinet:
 
Myös Liszt ja Alkan olivat 'suuria' pianosäveltäjiä
http://www.youtube.com/watch?v=iyQ1QPLOol0
 
http://muhi.siba.fi/muhi/bin/view/Articles/lehti_rom_alkan?s
 
Tuo etydinäyte voi johtaa harhakäsitykseen Alkanin musiikista. Eivät kaikki hänen kappaleensa ole tilutusta koskettimiston äärilaidalta toiselle, ja silloin kun ovat, on niissä aina taustalla jonkinlainen melodinen sisältö, joka juontaa juurensa nimenomaan kansanmusiikin tematiikasta. Tämä tekee hänen musiikistaan helpommin lähestyttävää kuin Lisztin (jonka Wagneriaaniset piirteet karkottavat ainakin minut luotaan).
 
Tiivistettynä siis: minua viehättää Alkanin kansanlaulumainen tematiikka, musiikin ikuinen nuoruus sekä nerokas harmonisointi. Sen sijaan Lisztin "ylitaiteellisuus" on NIIN myöhäisromanttista että hohhoijaa.
 
Alkanin "Grande sonaten" 2. osa:
 
1/2: http://www.youtube.com/watch?v=QHQfe4jMwXw
2/2: http://www.youtube.com/watch?v=OVacAeAThT8
 
Mutta, kuten äsken joku mainitsi: se siitä off-topicista :D

Laddy Master: Kuka se olikaan, joka sanoi Beethovenin olevan "jättiläinen, joka painii jumalten kanssa"? Lenin muuten sanoi aikoinaan pateettisen sonaatin olevan täydellisintä musiikissa. Go proletariaatit!
 
Jos Lenin kehuu jotain niin tahdon olla eri mieltä. Ei kai Beethovenia voi syyttää aikamme suurimman roiston tekemisistä.

Jos Lenin kehuu jotain niin tahdon olla eri mieltä. Ei kai Beethovenia voi syyttää aikamme suurimman roiston tekemisistä.
 
Itse puoltaisin Hitleriä. Tarkoittaako tämä että Wagner on boikotissa?

Laddy Master: Itse puoltaisin Hitleriä. Tarkoittaako tämä että Wagner on boikotissa?
 
En näe syytä boikotoida ketään säveltäjää.

Laddy Master: Lenin muuten sanoi aikoinaan pateettisen sonaatin olevan täydellisintä musiikissa. Go proletariaatit!
 
Hah. No ei se sit musasta mitään tajunnut. 8) On se aika hyvä.

sakvaka: Tuo etydinäyte voi johtaa harhakäsitykseen Alkanin musiikista. Eivät kaikki hänen kappaleensa ole tilutusta koskettimiston äärilaidalta toiselle, ja silloin kun ovat, on niissä aina taustalla jonkinlainen melodinen sisältö, joka juontaa juurensa nimenomaan kansanmusiikin tematiikasta. Tämä tekee hänen musiikistaan helpommin lähestyttävää kuin Lisztin (jonka Wagneriaaniset piirteet karkottavat ainakin minut luotaan).
 
Tiivistettynä siis: minua viehättää Alkanin kansanlaulumainen tematiikka, musiikin ikuinen nuoruus sekä nerokas harmonisointi. Sen sijaan Lisztin "ylitaiteellisuus" on NIIN myöhäisromanttista että hohhoijaa.
 
Kivaa, muitakin jotka tykkää Alkanista. Raymond Lewenthal, joka oli 1900-luvulla suuri Alkanin musiikin tunnetuksitekijä sanoi aika hyvin että jättimäisistä mittasuhteista ja teknisistä haasteistaan huolimatta Alkanin musiikki on silti hengeltään lähempänä Chopinia kuin Lisztia, vaikka sävelkieleltään Alkan parhaimmillaan olikin vähintään Lisztin veroinen uudistaja tai ainakin radikaali. Mutta hänellä on tosiaan noiden mammuttietydien lisäksi paljon pienoiskappaleita useassakin opuskokoelmassa, ja esim. 25 preludia on aivan ihastuttava sarja pieniä, oivaltavia ja yksinkertaisen kauniita kappaleita ilman valtavaa tilutusta tai arpeggiovyörytystä.
 
Vaikka kyllähän konsertto soolopianolle on silti sellainen superhitti että alta pois. :)
 
E. Ai niin, tää oli Beethoven-ketju. Anteeksi.
 
E2. Anteeksi vielä, mutta pakko sanoa "tasapuolisuuden" vuoksi, että kyllä Lisztin h-mollipianosonaattikin on niin saakelin hieno teos että.

sellisti:
Vaikka kyllähän konsertto soolopianolle on silti sellainen superhitti että alta pois. :)
 
Puhumattakaan "sinfoniasta", mutta ehkä aika palauttaa - viidennen kerran - keskustelu Beethoveniin :D

sakvaka: Puhumattakaan "sinfoniasta", mutta ehkä aika palauttaa - viidennen kerran - keskustelu Beethoveniin :D
 
Joo, sen A-molli bagatelli on joteskin kiva, siinä on "hittiainesta"!

Sain järjestettyä Vänskän ja Minnesotan SACD-levyistä ne, jotka sisältävät 4., 5. ja 9. sinfonian. Ensituntumalta voisin todeta, että soitto ja äänitys ovat erittäin tarkkaa työtä, joskin kvintofoninen miksaus on toteutettu kotiteatterimaiseen tapaan.
 
Orkesteri soi tavalla, joka pistää ajattelemaan että se on hankkinut kannuksensa ranskalaisen musiikin parissa. Sointi on läpikuultavaa ja kevyehköä muttei mitenkään laveaa. Vänskä johtaa hyvin päättäväisesti ja jäntevästi, mikä on hyväksi ainakin Yhdeksikön finaalissa. Sitä vastoin hän liioittelee fermaatteja, mikä rikkoo ainakin Viitosen avausosan rytmistä jännitettä. Ilmaisullisesti hänen otteestaan puuttuu paatosta, mikä antaa kokonaisuudelle hieman vanhan ylivalottuneen ja lievästi kauhtuneen polaroidkuvan olemusta.
 
Crescendot ovat erittäin tarkkoja ja äänitteen dynamiikka erinomainen. Mikähän siinä on orkesterin ja mikä äänittäjän aikaansaannosta, emme saane tietää. En siis erityisemmin suosittele näitä kahta levyä kuin niille jotka ovat kiinnostuneet äänitekniikasta.

Kuvitelkaa sitten musiikki ja maailma ilman Beethovenia. Näyttäisi aika erilaiselta.