Media ja viihde ›

Luin Hal Duncanin Vellumin. Ei mikään helpoin kirja, välillä jopa turhauttava. Mutta kun suljin kirjan kannen, jäi sellainen olo, että siihen voisi palata myöhemmin uudestaankin.
 
(sittemmin kirja jäi koiranpennun ulottuville, ja siinä on nyt vähän vähemmän sivuja ja kansimateriaalia)

Eilen illalla luin Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri -kirjan yhdeltä istumalta. Aikamoinen saavutus kieltämättä.
 
Suhteeni Hemingwayn tuotantoon on hieman ristiriitainen. Muutaman kerran olen aiemmin yrittänyt lukea hänen kirjojaan, mutta aina lukeminen on syystä tai toisesta keskeytynyt. Viime viikolla kuitenkin päätin, että nyt on vihdoinkin aika lukea edes yksi Hemingwayn teos alusta loppuun, ja niinpä luin Ja aurinko nousee -kirjan. Hemingwayt ovat kyllä kieltämättä mielenkiintoisia, mutta niiden lukeminen vaatii tietynlaisen mielentilan.
 
Seuraavaksi kenties sitten Jäähyväiset aseille.

jPekka: "Sivistyskielissä"?
 
Eri maissa on eri lukujärjestelmiä. Roomalaiset käyttivät viisijärjestelmää, vanhat kiinalaiset kahdeksanjärjestelmää. Ilmeisesti joku muinaissuomenkielinen porukka kuusijärjestelmää? Sitten kun siirryttiin kymmenjärjestelmään piti keksiä lisää lukusanoja. Ei tuo sen ihmeempää ole.
 
Nyt sä sotket: Numeroiden nimet ja niitten kirjoittaminen/merkit on kaksi eri asiaa.
Lämpimissä maissa voitiin laskea kahden käden sormilla ja jaloilla ja päästiin kahteentoista, Suomessa piti olla rukkanen toisessa kädessä ja päästiin vain kuuteen, yhden käden sormet ja yksi jalka.

Antonella Gambotto:Pimennys; itsemurhamuistelmat.
Vähän synkempää välillä,poliisikin on huolestunut?kasvavista itsemurhaluvuista.
Surullista luettavaa.

Loma alkoi, ja pitäisi jotain sopivaa lukemista keksiä. Nyt on H.J.C. von Grimmelshausenin Seikkailukas Simplicissimus aluillaan, mutta ei vaikuta niin mukaansa tempaavalta kuin tahtoisin. Ennen lomaa oli tenttiin lukemista kovasti parin viikon ajan ja nyt pitäisi saada jotain hyvvää ja vähän kevyempätä.
 
Tenttikirjoina oli mm. Allen Carlsonin Aesthetics and the environment : the appreciation of nature, art and architecture. Ihan mukavaa luettavaa oli. Carlson painottaa nauttimisen luonnon estetiikasta eriävän taiteesta nauttimisesta, sekä näkee tieteellisen tiedon olevan olennaista luonnosta nauttimisessa. Carlson on sitä mieltä, että kuten taideteos on hyvä osata sijoittaa oikeaan kontekstiinsa (Picasson työ ei toimi realististen muotokuvamaalausten luokassa), on myös luonnon ilmiö tarpeen sijoittaa oikeaan kategoriaansa, ja tämä on tieteen sille osoittama paikka.
 
Oli innostavakin kirja monelta osin, mutta sitten taas monet Carlsonin ajatukset tuntuivat toimivan joissain tapauksissa. Tietenkin tieteellinen tieto voi olla hyvinkin kiinnostavaa ja kokemusta syventävää, mutta ei minusta kaikissa tapauksissa välttämätöntä eivätkä tieteelliset lokerot aina ole niitä mielekkäimpiä. Carlsonin itsensä esimerkin mukaan valaan mahtavuudesta voi nauttia oikein ainoastaan jos tietää sen olevan nisäkäs, jos luulee sitä kalaksi, näkymästä vaikuttuminen on vääränlaista vaikuttumista, arvottomampaa. En ole samaa mieltä. Näyttäisi, että Carlsonin mielestä luonnosta tulisi nauttia hyvin järjestelmällisesti ja hillitysti, asioiden suhteita toisiinsa pohtien. Tunteen mukaan heittäytyminen tai ympäröivästä luonnosta kokonaisvaltaisesti sen enempää erittelemättä nauttiminen ei sovi hänen kaavaansa.
 
Kun itse on penskasta asti elellyt metsäisissä paikoissa, leikkinyt niissä ja tehnyt töitä sekä sen semmoista niin tuntuu vähän hölmöltä lukea jonkun luokitteluja siitä, mikä on oikeanlaista nauttimista luonnosta ja mikä ei, voisi jopa sanoa vähän kärjistäen, että Carlson väitti kirjassaan minun maailmankatsomukseni olevan virheellinen.
 
Mutta hyvä kirja oli ja innostava. Hyviä näkökulmia ja ajatuksia kyllä löytyy, tätä ei kuitenkaan minusta pidä lukea ainoana totuutena. Suht. mukavasti kirjoitettukin. Mielestäni kuitenkin liian ehdoton joissain jutuissa. Jos ympäristön estetiikka kiinnostaa aiheena niin suosittelen. Carlson on käsittääkseni jossain määrin uranuurtaja tässä aihepiirissä. Kovasti hänen ajatuksiaan on sitten kritisoitukin, niihinkin on hyvä vähän tutustua.

Jorma Kurvinen - Susikoira Roin seikkailut
 
Oikein mainio kirja muuten mutta typerät kirjoitusvirheet ja pari kesken jäänyttä lausetta vähän latisti tunnelmaa.

Joulunpyhinä luettuja:
 
Rimmisen Pussikaljaromaani, en oikeen taas tykänny tästäkään. Alusta tuli semmonen fiilis, että "tääovvarmaan tosihyvä", mut eisesit kuitenkaan ollu. Tässei musta tapahtunu oikeestaan mitään. Tai toisaalta tapahtu paljonki, mut tapahtumat ei tuntunu liittyvän toisiinsa mitenkään. Juoni siis kiinnostavuudessaan ihan puhelinluetteloluokkaa. Alun "raikkaalta" tuntuva kielenkäyttöki jotenki tuntu vaan hiipuvan tylsähköks juopottelukuvaelmaks. No, kaipa se oikeesti aikalailla tommosta varmaan usein onki, mut emmä ainakaan juur tykkää tämmöstä lukee. Ja tää on ollu sentäs Finlandia-ehdokkaanaki, joskaan en ihan ymmärrä miks, niinku en niitä takakanteen painettuja kehujakaan kyllä. Onkohan noi tyypit nyt ihan varmasti lukenu saman kirjan, vai mitä niitten päissä mahtaa liikkuu? Kaloja...
 
Jarmo Pulkkinen: Sudenluusta supertietokoneeseen - Laskemisen kulttuurihistoriaa. No tää oli kyl semmonen ihan semihyvä, joskin kärsi nyt pikkasen siitä, että olin just vasta lukenu suunnilleen samaa aihetta käsitteleviä muita kirjoja, joten "vanhan kertausta" tuli aika paljo. Toinen mua(kin) pikkasen häirittevä juttu oli taas noi paino- tai oikeestaan pikemminki kielioppivirheet: "yhdys sana virheitä", vääriä sijamuotoja peräkkäin ja muuta semmosta, melko selkeesti tekstiä "korjailtaessa" tulleita mokia, jotka on jääny oikolukijaltaki (jos semmosta oli ees käytetty?) huomaamatta. Eipä ne asian ymmärtämistä sillai häirinny, mut mua vaan ärsyttää, kun se lukeminen tahtoo mennä semmoseks virheitten bongaamiseks. Loppupuoli kotitietokoneiden ja niitä valmistavien isojen firmojen historioineen oli musta ehkä kiinnostavinta antia tässä.
 
Veikko Huovisen Hamsterit. Tää oli sit taas esim. just ton Pussikaljaromaanin melko täydellinen vastakohta: aluks tuntu jopa aika tylsähköltä, mut lopun lukiki jo ihammelki huomaamattaan. Ei tässäkään paljon mitään sillai tapahtunu, äijät vaan hamstras eväitä talven varalle, mut toi kielenkäyttö oli jotenki niinku niin mukaansatempaavaa. Klassikkoteoshan tääki jo tietysti on, eikä varmaan ihan suotta. Semmonen ilonen ja elämänmyönteinen meininki. Tykkäsin.
 
Jaahas, ne oliki sitte taas siinä... ja eiku maanantaina hakeen kirjastosta taas uus kassillinen... :)

e: joo, taidan olla turhan juovuksissa sanoakseni mistään mitään

Nick Cave: The Death Of Bunny Munro
Kiertävä kosmetiikkamyyjä kiertää Englantia poikansa kanssa. Mustaa huumoria ja seksiä. Ainakin oli kevyempi luettava kuin Caven edellinen kirja Kun aasintamma... jne.
 
Nick Hornby: Juliet, Naked
Taattua laatua Hornbyltä. Parisuhdekiemuroita, 80-luvulla kadoneen muusikon fanitusta (tai stalkkausta). Loistava kirja, loppua kohti ehkä vähän kuitenkin hiipui.

Tuomas Lius: Haka.
 
Natsien joukkotuhoase makaa järvenpohjassa lentokoneen hylyssä ja siitä kiinnostuvat niin leegio rikollisia kuin toisaalla sakki norjalaissotilaita. Soppaan sotkeutuu naispolisii, jonka mies oli mukana toisessa ryhmässä ja joka kaappaa poliisin pikkupojan. Poliisi puolestaan saa avustajakseen ja kuskikseen viinijärveläisen automekaanikon...
 
Mielenkiintoinen teos kyllä. Jos Die Hard tehtäisiin kirjaksi, se olisi tällainen. Liikkeellä ollaan koko ajan, autoilla, veneillä tai lentokoneilla, tapahtumapaikkoja on vaikka miten, äijää kylmenee ja alun luuseri-autokorjaajakin kasvaa kirjan edetessä mieheksi paikalleen ja saa kunnian täräyttää pahiksia hengiltä.
Periaatteessa täysin epäuskottava, mutta vauhdikas teos, luin lähes yhdeltä istumalta.
Henkilöhahmoja ja muutamia rönsyjä tästä olisi voinut ehkä karsia. Kielenkäyttö ei ollut liian tosikkomaista, mukana on kevennyksiäkin.
 
Äksön-viihteen ystäville. 8.

Jos Die Hard tehtäisiin kirjaksi...
 
Yllätys yllätys, The Hard perustuu kirjaan: http://en.wikipedia.org/wiki/Nothing_Lasts_Forever_%281979_novel%29
 
Luen nyt: Neal Stephensonin Anathem. Filosofiaa ja metafysiikkaa älykköluostarissa. Hyvää paskaa.

Dan Brownin Angels and Demons tuli luettua alkuperäiskielellä. Ihan viihdyttävä teos, Brown osaa ton hommansa kyllä. Nyt olisi vuorossa Jari Tervon Myyrä.

baron: Nyt sä sotket: Numeroiden nimet ja niitten kirjoittaminen/merkit on kaksi eri asiaa.
 
Eivät ole. Puhekieli ja kirjoitus ovat kehittyneet toisiaan suuntaan tahi toiseen töniskellen viimeiset vuosisadat, joissain paikoin tuhannetkin.

Andre Breton : Nadja.
Surrealismin isän novelli. Mielenkiintoista novellissa oli valokuvat, joita oli ripoteltu havainnollistamaan kerrontaa.

jPekka: Eivät ole. Puhekieli ja kirjoitus ovat kehittyneet toisiaan suuntaan tahi toiseen töniskellen viimeiset vuosisadat, joissain paikoin tuhannetkin.
 
???
Suomen kielen puhe on varmaan monta tuhatta vuotta vanhaa mutta kirjoittamisen yrittäminen aloitettiin joskus 500 vuotta sitten.

Luettuja:
 
Martin Gardner: Ongelmatarinoita
 
Kuvittelin kovastikki tykkääväni just tämmösistä arvotuksista, mut nyt ei kyl toiminu paljo yhtään. Eniten tökki ehkä kirjan rakenne: ekaks oli tää osio nimeltä "Ongelmat", missä oli esitelty 34 matemaattista ongelmaa lyhyiden (mutta siitä huolimatta yllättävänkin tylsien) scifitarinoiden muodossa; sitte oli toinen osio nimeltä "Ratkaisut", joka jakaantu vielä "ensimmäisiin, toisiin ja kolmansiin" ratkaisuihin, ja sit vielä "Jälkilause", joka ois yhtähyvin voinu olla nimeltään "neljännet ratkaisut". Ekoissa ratkaisuissa siis kysyttiin joku toinen aiheeseen jotenki liittyvä arvotus, johon toisissa vastattiin, esittäen samalla taas uus ongelma jne. jne. Entykänny paljo yhtään kyl tommosesta systeemistä. Ylimääräsenä arvotuksena ois ihan hyvin voinu vielä olla: "Keksitkö sinä tavan lukea tätä kirjaa alle viiden kirjanmerkin avulla? Itse käytin vain kahta. Keksitkö miten?" Novittu, taitoin kaks pitkää paperiliuskaa (kirjaston lainakuitteja) molemmista päistään sinne sivujen väliin ja vitut välitin niistä viimesistä ratkaisuista! Ehkä en sit vaan kuulunukkaan tän kirjan "kohderyhmään", mikä ikinä se sit taas olikaan. Ei näin, ei todellakaan näin...
 
Risto Varteva: Taas siellä on jono
 
...vaan juurikin näin! Kokoelma alunperin eri tiedelehdissä ja Hesarin tiedepalstalla 10-15 vuotta sitten (kirja oli siis jo vuodelta 2001) julkaistuja lyhyitä tiedejuttuja ja -uutisia, joita on ollu suorastaan ilo lueskella. Sopivan humoristisella otteella kerrottuja tarinoita, joitten aihepiiritkin vaihtelee oikeen mukavasti, matikasta fysiikkaan ja biologiaan, kielen ja mielen kummallisuuksiakaan unohtamatta. Tykkäsin ja suosittelen!
 
Vielä vähän kesken:
 
Veijo Meri: Sanojen synty - Suomen kielen etymologinen sanakirja
 
Ekaks tuli kyl kieltämättä semmonen "eikä saatana!" -fiilis useemmanki eri hakusanan selityksestä, mut sit taas niitä entuudestaan tuttujaki juttuja oli kuiteski sevverta paljo, että tuskinpa Meri kuitenkaan ihan omasta päästään näitä juttuja on heitelly. Esim. ilmansuuntien nimet oli yks tämmönen juttu, jota enno ikinä tullu ees aatelleeks, että mistä neki on alunperin saatu. Kodat pystytettiin kuulemma aikoinaan yleensä niinpäin, että etelä oli kodan ovelta katsoen edessä, pohjoinen taas takaseinän eli "pohjan" suunnassa. Idässä aurinko nousee, eli "itää", koillinen tarkotti suunnilleen samaa ("aamun koi"), kaakko oli kaakkurin muuttosuunta, lounas tarkotti keskipäivää (siis etelää, mitä se viäki tarkottaa mm. eestissä) ja sillon syötävää ateriaa, luode tuli siitä lasku- tai nousuvedestä jonku ikiaikasen sekaannuksen kautta ja... ihan hemmetin mielenkiintosia juttuja musta!
 
Sari Kunnari & Tuula Savinainen-Makkonen (toim.): Mistä on pienten sanat tehty - Lasten äänteellinen kehitys
 
Täähän on siis periaattees ihan oppikirja joillekki puheterapeuteiks, psykologeiks, opettajiks yms. aikoville, mut tosi mielenkiintosta luettavaa ihan muutevvaanki, vaikken noista sanojen taivutusmuotojen nimistä ja muista semmosista hevovvittuukaan taas tuntunu tajuuvankaan... mut eipä mun onneks tarttekaan! Viiminen luku (Äänteellisen kehityksen ongelmat ja kuntoutus) tosin viä lukematta, mut saahan se vaikka jäädäkki niin; eipähän oo tenttiä maanantaina tästä(kään) aiheesta... ;)

baron: ???
Suomen kielen puhe on varmaan monta tuhatta vuotta vanhaa mutta kirjoittamisen yrittäminen aloitettiin joskus 500 vuotta sitten.
 
Sitten tulivat hymiöt ja kirjoitustaito taantui.

Täytyypä sanoa, että pidän kovasti Jari Tervon kirjoitustyylistä. Myyrän lukaisin. Lisää tätä.

Nuages: Täytyypä sanoa, että pidän kovasti Jari Tervon kirjoitustyylistä. Myyrän lukaisin. Lisää tätä.
 
Juu, itellä ois Troikka tossa oottelemas lukuvuoroonsa, Myyrä ja Ohrana tuliki jo aikasemmin luettua. Jonkinlainen "trilogiahan" noi kolme kirjaa kai on, vaikka pikkasen eri porukat onki niis pääosissa... mut tykänny oonkyl näistäki kans.