Kitarat: kitarakamat ›

Olen soitanut lankuilla pikku ikäni. Nyt ovat nuo puoliakustiset kaikukoppakitarat alkaneet enemmän kiinnostaa. Eräs keskeinen piirre vaikuttaisi olevan se, että läpi menevä keskikalikka tuntuu jakavan käyttäjiä kahteen leiriin. Jotenkin tuntuisi, että jos keskikalikalla dempataan soivuutta ja erityisesti kiertoherkkyyttä, eikö ole silloin helpompi soittaa lankulla? Toki keskipalkista on muutakin hyötyä, mm. sustainahan tämä tuntuu lisäävän ja tekee kitaran muutenkin tukevammaksi. Jotenkin ristiriitainen ajatus on se, että kun f-aukkoisessa kitarassa akustinen ääni syntyy paljolti siten, että värähtelevät kielet heiluttavat kitaran kantta f-aukkojen välissä. Keskipalkki oletettavasti demppaa tätä liikkettä aika tehokkaasti. Esimerkiksi Gibson 330 -kitaraa tunnutaan pitävän eräänlaisena "karvahattu-335" kitarana, eli eräänlaisena välimallina, koska se on isommalla volalla aika kiertoherkkä. Mutta akustisesti se soi suht kivasti ja antaa sähkösoittoon mukavasti "puun soundia". Miten muiden vastaavilla malleilla, kuten esimerkiksi Epiphonella, Ibanezilla, Graezilla, Guildilla jne. Löytääkö noista hyvin soivaa, ohutta, kesipalkitonta, tasokasta kitaraa joka soisi akustisesti suht hyvin ja toimisi silti sähkösoitossa. Tai pitääkö mennä Joe Pass -tyyppisiin kitaroihin ennen kuin koppa on rakennettu niin, että se kuuluu vahvistimessa? Toki noissa alkaa tulla alapäätä ja edelleen kierto-ongelmia liikaakin jos volaa vähänkään liikaa nostetaan. Siinäkään ei oikein tunnu olevan mieltä, että ensin hankitaan kaikupohjakitara ja sitten tungetaan f-aukot täyteen fylliä kierron eliminoimiseksi. Tai, tokihan se koppa silloinkin siellä soitossa reagoi kun soivuutta pitää hillitä.
 
-Pena

Mä oon tullut aikojen kuluessa siihen päätelmään, että parhaiten sähkökitarankin perusluonteen kuulee, kun soittaa sillä ilman vahvistinta. Olipa sitten umpipuuta, semihollow-body, hollow-body, tai ihan mikä vaan. Perussoinnin kuulee siitä laakista, ja se on se soundi jonka mikit poimii. Mikkien valinnalla pystyy siitä sitten korostamaan tai leikkaamaan tiettyjä asioita, mutta perussoundi on ja pysyy.
 
Kokonaisuudestahan tuo ei sitten vielä kerrokaan mitään, kun vahvistin ja sen asetukset on myös merkittävässä roolissa. Itse kitara on se pohja, josta lähdetään liikkeelle. Se on vähän kuin taiteessa, hyvyys on suhteellista, mutta paskan aina tunnistaa :)

Kyselit näitä muita merkkejä, mutta Gibson ES 330 L -mallia saa nyt kohtuuhintaan euroopasta. Itse olen siitä tuollaisessa blyys-tyylisessä soitossa kovasti pitänyt - P90-mikit on erottelevat ja sopivan räkäiset. Tuossa jotain saundipätkää tallamikillä:
 
http://maihinnousu.net/s/?song_id=6243

En tiedä kuulenko tahallani näin, mutta ikään kuin olisin kuulevinani tuossa Kuha:n näytteessä hakemaani akustisen "honotusta", eli ääni on ikään kuin "auki"...?
Muutoinkin hyvänkuuloista soitantoa. Kiitokset hyvistä kommenteista osallistuneille ja mukavaa joulunaikaa kaikille.
 
-Pena