Kitarat: kitarakamat ›

Olen soitanut lankuilla pikku ikäni. Nyt ovat nuo puoliakustiset kaikukoppakitarat alkaneet enemmän kiinnostaa. Eräs keskeinen piirre vaikuttaisi olevan se, että läpi menevä keskikalikka tuntuu jakavan käyttäjiä kahteen leiriin. Jotenkin tuntuisi, että jos keskikalikalla dempataan soivuutta ja erityisesti kiertoherkkyyttä, eikö ole silloin helpompi soittaa lankulla? Toki keskipalkista on muutakin hyötyä, mm. sustainahan tämä tuntuu lisäävän ja tekee kitaran muutenkin tukevammaksi. Jotenkin ristiriitainen ajatus on se, että kun f-aukkoisessa kitarassa akustinen ääni syntyy paljolti siten, että värähtelevät kielet heiluttavat kitaran kantta f-aukkojen välissä. Keskipalkki oletettavasti demppaa tätä liikkettä aika tehokkaasti. Esimerkiksi Gibson 330 -kitaraa tunnutaan pitävän eräänlaisena "karvahattu-335" kitarana, eli eräänlaisena välimallina, koska se on isommalla volalla aika kiertoherkkä. Mutta akustisesti se soi suht kivasti ja antaa sähkösoittoon mukavasti "puun soundia". Miten muiden vastaavilla malleilla, kuten esimerkiksi Epiphonella, Ibanezilla, Graezilla, Guildilla jne. Löytääkö noista hyvin soivaa, ohutta, kesipalkitonta, tasokasta kitaraa joka soisi akustisesti suht hyvin ja toimisi silti sähkösoitossa. Tai pitääkö mennä Joe Pass -tyyppisiin kitaroihin ennen kuin koppa on rakennettu niin, että se kuuluu vahvistimessa? Toki noissa alkaa tulla alapäätä ja edelleen kierto-ongelmia liikaakin jos volaa vähänkään liikaa nostetaan. Siinäkään ei oikein tunnu olevan mieltä, että ensin hankitaan kaikupohjakitara ja sitten tungetaan f-aukot täyteen fylliä kierron eliminoimiseksi. Tai, tokihan se koppa silloinkin siellä soitossa reagoi kun soivuutta pitää hillitä.
 
-Pena