Klassinen ›

Olisi mukava tietää, mitkähän esim. viimeisen 40 vuoden aikana sävelletyistä, tällä hetkellä "ikivihreistä" jää elämään niin, että ne todetaan esim. sadan vuoden päästä saavuttaneen pysyvän, klassisen musiikin kaltaisen aseman.
 
Ehdottakaa kappaleita, jotka uskotte säilyvän satoja vuosia!
 
Onkohan Beatlesien musiikissa sen tasoisia, Yesterday, Let it be??

Luulenpa, että nykypäivän musiikista ajattomiksi klassikoiksi jäävät ennen pitkää lähinnä modernin taidemusiikin edustajat, suomesta esim. Lindberg, Saariaho ym. Heidän musiikkinsa nimittäin kuulostaa nyt siltä, että kahdensadan vuoden kuluttua joku voisi ymmärtääkin siitä jotain :)

Niin, kyllähän viimeisen vuosisadan aikana on paljon tuotettu hyvää musiikkia. Ja koska 1700 ja 1800-luvulta on niin paljon pysyväksi jäänyttä, niin on kumma, jos ei tältäkin vuosisadalta jää..
 
Mutta, mitkä jää säilymään, sen tietävät vasta 2100 elävät. Nyt voidan vasta arvailla.

Rautavaaraltakin voisi veikata joitain teoksia (mm. viulukonsertto ja 7. sinfonia "Angel of Light", ehkä myös Cantus Arcticus).
 
Eipäs unohdeta myös kontrabassokonserttoa "angel of dusk".
 
Suomalaisista tosiaan noita biisejä arvelisin Rautavaaralta. Lindberg ja Saariaho ovat myöskin kovilla. Ehkä myös Segerstam ja Linkola. Muut tällä hetkellä tunnetut suomalaiset jäävät ehkä lähinnä historiallisiksi museoiksi.

Alfred Schnittken sellosonaatti.
 
Yksi monien joukossa...

Angel of Dusk on tosiaan vaikuttava.
 
Henryk Goréckin 3. sinfonia (1976) on myös mielestäni ansainnut paikkansa klassikkojen joukossa.

Paavo Heininen: Silkkirumpu

Uskon että sellanen kappale kuin Starless yhtyeeltä nimeltä King Crimson säilyy kyllä jonkin sortin klassikkona...

Kaikki Charles Ivesin uskomattoman nerokkaat kollaasitekniikkaa soveltavat taide-ja viihdemusiikkia yhdistelevät synteesit, kuten esim. Holidays (Symphony), muodoltaan itse asiassa orkesterisarja koostuen neljästä, osasta, joista viimeinen päättyy uljaan ekstaattiseen kuorohymniin Thanksgiving, fore-fathersday polytonaalisuuden ja polyrytmiikan hengessä, Viiltävän ironisissa osissa Washington´s Birthday, The Fourth July ja Decoration Day Charles ives oli myös atonaalisuuden edelläkävijöitä, kuten jazz-rytmejä ja dissonoivia harmonioita yhdistelevässä Central park in The Dark. Myös Ivesin sinfoniat ovat ainutlaatuisia sävelsulattamoja koostuen kymmenistä lyhyistä populaarimusiikkikatkelmista kollaasitekniikalla työstettyinä monumentaalisina sävelnäkyinä.

Tuli mieleen, että Ivesillä on tosi erikoinen biisi kahdelle pianolle, jotka on viritetty neljäsosasävelaskeleen päähän toisistaan. Ekan kerran kun kuulin tämän teoksen levyltä niin se mikrointervallisävelmaailma särähti korviin kyllä tosi pahasti, mutta kun sitä aikansa kuunteli ja siihen tottui niin alkoi löytää tosi huikeita sävyjä ja värejä..!

Ives'n Concorde-pianosonaatti on upea teos. Ehdoton klassikko. Hupaisaa tässä kappaleessa on, että se sisältää myös huilusoolon :)

Sitten on nämä Ivesin "114" laulua, esim, "General William Booth enters into heaven".
 
Hyvä esim. polyrytmiikan ja polytonaalisuuden integraatiosta ja käyttämisestä samassa teoksessa on Putnams Camp, Redding, Conneticut orkesterisarjasta "3 places in New England", jossa Ives kuvaa 2 eri suunnista marssivaa sotilassoittokuntaa, jotka soittavat eri tempossa ja sävellajissa.

Hyvä esim. polyrytmiikan ja polytonaalisuuden integraatiosta ja käyttämisestä samassa teoksessa on Putnams Camp, Redding, Conneticut orkesterisarjasta "3 places in New England", jossa Ives kuvaa 2 eri suunnista marssivaa sotilassoittokuntaa, jotka soittavat eri tempossa ja sävellajissa.
 
Olen tuon kerran kuullut ja myönnettäköön, että hymy nousi huulilleni. Mahtaa vain olla ikävä soitettava.

...jossa Ives kuvaa 2 eri suunnista marssivaa sotilassoittokuntaa, jotka soittavat eri tempossa ja sävellajissa.
 
Ives muuten sai idean tähän kokeiluunsa luultavasti jo lapsuudestaan. Hänen isänsä oli nimittäin armeijan soittokunnan kapellimestari jossain pikkukaupungissa (nimeä on muista), jossa Ives vietti lapsuutensa.
 
Joka tapauksessa hänen isänsä teki kerran vastaavanlaisen kokeilun: soittokuntia oli 4, ja ne kaikki marssivat kaupungin keskusta-aukiolle neljästä eri suunnasta, soittaen eri sävellajeissa ja tempoissa :)

Ives muuten sai idean tähän kokeiluunsa luultavasti jo lapsuudestaan. Hänen isänsä oli nimittäin armeijan soittokunnan kapellimestari jossain pikkukaupungissa (nimeä on muista), jossa Ives vietti lapsuutensa.
 
Joka tapauksessa hänen isänsä teki kerran vastaavanlaisen kokeilun: soittokuntia oli 4, ja ne kaikki marssivat kaupungin keskusta-aukiolle neljästä eri suunnasta, soittaen eri sävellajeissa ja tempoissa :)
 
Putnam´s Camp kuvaakin lasta piknikillä Yhdysvaltain vapaussodan muistopäivänä 1897, joka näkee mielikuvituksessaan vapauden jumalattaren, sotilaat ja itsensä kenraali Putnamin. Tämä reipas marssi-allegro on eräs Ivesin riemukkaimpia kollaaseja patrioottsista sävelmistä ja lastenlauluista, vaikkakaan ei ole vapaussotaa vakavammassa ja modernistisemmassa hengessä kuvailevan The Fourth of julyn veroinen.

Jos vielä Rautavaaraan palataan, niin uskoisin, että III sinfonia jää melkoisen paljon soitetuksi ja IV suomen musiikkihistorian merkkipaaluksi(Suomen ensimmäinen ja ehkäpä tähän mennessä ainot täysin sarjallinen sinfonia). Pelimannit säilyy myös varmaan aika hittinä ja Vigilia hengellisellä puolella.