Media ja viihde ›

tsugaru: Ehkä paras tähänastisista Röyhkän kirjoista.
 
Ainaki niistä, mitä ite oon nyt lukenu, ni aika selkee ykkönen tosiaan...
 
Itchy: Ja Miss Farkku-Suomestahan ollaan tekemässä elokuvaa vaikkakin ilman Röyhkän suurempaa yhteistyötä.
 
Sen haluisin kyl kans nähdä. Saattais olla aika hyväki leffa, edellyttäen, et seurattais vaan tarpeeks uskollisesti tota kirjaa...
 
Yllättäen mua muuten taas kiinnosti tossaki kirjassa paljo enempi ne bänditreeni- ja keikkakuvaukset ku mitkään naisjutut... ;)

Henry Millerin Kauriin kääntöpiiri luettu. Pidin enemmän kuin Kravun kääntöpiiristä, vaikka tässä ehkä toisaalta olikin vähän turhankin sekopäistä meininkiä... :) Huomaa toisaalta Millerin vaikutuksen eräisiin myöhempiin kirjailijoihin.
 
Nyt lähti Dostojevskin Idiootti.

China Miéville: The City & The City.
Asetelmiltaan varsin omalaatuinen dekkari - Miévillehän tunnetaan ns. uuskumman kirjoittajana - mutta pohjimmiltaan dekkari, hyvässä ja pahassa. Lisää tuolla: http://www.yrttimaa.net/Blogi/?p=1249

Olen nyt lukenut kaksi osaa tuosta Stephen Kingin Musta torni -sarjasta, ja kolmas on lopuillaan. Sen verran eeppistä tavaraa lupailee, että en uskalla toivoa että sarja loppuisi ansaitsemallaan tavalla. Ja mitä tossa viikonloppuna kaverin kanssa juttelin, niin näin siinä taitaa taas käydä, että se eeppisyys vaan unohtuu jossain vaiheessa, ja rullataan vapaalla maaliin. Ei siinä mitään, pakko se on lukea kokonaan kun nyt kerran aloitti.
 
Jostain syystä nyt tuo King ollut meikäläisellä viime aikoina tarkkailun alla. Tykkään siitä, miten äijä kuvaa ihmismielen toimintaa, pelkoja ja muistoja. Oleellinen asia kaikessa tarinankerronnassa on se, että päähenkilön oppii tuntemaan, ja sen King osaa mielestäni hyvin. Toistuvina teemoina pyörii kohtalo tai ihmisen ohjaus ulkopuolisen toimesta, lapsuus/aikuisuus ja jokin arkikokemuksen ulkopuolinen maailma. Mutta toistuva vaiva on juuri tuo tarinan lässähtäminen lopussa.

 
Muistaakseni Röyhkä on jossain haastattelussa sanonut että on tapahtumiltaan lähinnä fiktiivinen kirja. Voisi kuitenkin uskoa kun puitteet ovat melko lähellä Röyhkän omaa nuoruutta niin päähenkilössä on tavallista enemmän kirjoittajaa itseään.
 
Houkutus uskoa näin on suuri.
Mutta tosiaan erinomaisen sujuva teos, luin liki yhdeltä istumalta. JOtenkin tuo Röyhkän tapa, että kirjat ei ole mitään 800-sivuisia tiiliskiviä, istuu hyvin tuommoiseen verraten pienessä piirissä tapahtuvaan juttuun.
 
Ja Miss Farkku-Suomestahan ollaan tekemässä elokuvaa vaikkakin ilman Röyhkän suurempaa yhteistyötä.
 
Tässä taas on suuri houkutus uskoa, että homman voi ryssiä komeasti.
Jotenkin tuon kirjan tunnelma tulee justiin kielen keinoilla. Se, mikä kirjassa näyttää hyvältä, voi leffassa latistua vain kuvaukseksi oudosta oululaisnuoresta.

Jack Higginsin Kotka on laskeutunut tuli luettua. Stephen Kingin Yön äänet -teosta luin parin novellin verran ja siihen se jäikin. Melko tyhjänpäiväinen pala kioskikirjallisuutta, jos multa kysytään. Nyt menossa Petter Sairasen Sähköllä valaistu talo, piristävän erilaista tekstiä. Sattumalta kirjaston poistomyynnistä tarttui mukaan joskus aikoinaan ja tossa hyllyssä se on väijynyt otollista lukuhetkeä.

Runoja seuraavaks Paham kukkiam. Baudelaire.

Pentti Saarikosken Aika Prahassa & Euroopan reuna..on se aikamoinen ukko ollut kyllä. Christophen Sandfordin Keith Richards - Satisfaction ja Steven Rosenin kirjoittama Black Sabbath-kirja menossa myös.

Paul Davies: Kultakutrin arvoitus. Nojoo, kyllähän tänki ny taas luki, vaikkeise munmielestä mitenkään kauheen silmiinpistävästi eronnukkaan tuhannesta muusta samaa aihepiiriä (tiede/kosmologia) käsittelevästä teoksesta, joita on tullu aiemmin luettuu. Lopussa oli kyl ihan suht hyvä yhteenveto näistä erilaisista näkemyksistä, mutkylnoi kvanttimekaniikan monimaailma-tulkinnat sunmuut menee aikalailla yli mun hilseen nykyään jo. Suurin ongelma täs tais kuitenki olla se, et oikoluku oli tehty aika huonosti, ts. "kirotus vihreitä" näky piisaavan. Einy iham mikään "Raketti miähiäm" -paha (siinä kirjas juur muuta ollukaan!) sentäs ollu, mut kuitenki tommoset aina pikkasen häirittee (vaikkei varmaan uskois, ku itekki kirjotan just tälleen) sitä keskittymistä siihen ite aiheeseen, ku kokoajan vaan oottaa seuraavaa mokaa... vaikka suomentajan (Hannu Karttunen) vastuullahan toi taitaaki olla, eikä alkuperäsen tekijän. Karttunen on kyl yleensä ihan hyvää jälkee tehny, eikä noikaan virheet varmaan pahasti oo häirinny juur ketään muita ku tämmösiä nipopipoja just... ;)
 
Sitte luin ton Erlend Loen Supernaiivin tos kans, vaikken oikeen tiäkkään mix. Varmaanki sixsixsix, ku sitä niim monet oli täälläki kehunu. Emmä ainakaan siitä paljo mitään saanu taas irti, tylsiä listoja vaan tylsistä asioista, ei puhuttele kyl mua juurkaan semmonen, ei. Olitääny silti huomattavasti parempi mitä se kuorma-autohomma, minkä joskus aikasemmin jo luin, mutteikyl kääntäny mua mikskään Loe-faniks viäkään. Aattelin vissiin, että pitää antaa kaikille toinenki mahollisuus... no, kolmatta en enää anna!
 
Semmonen "hauska" yhteensattuma muuten, et tossa Supernaiivissa se päähenkilö lukee just ton Daviesin (ilmeisesti jotain vanhempaa) kirjaa ja lähettää sille sähköpostiaki. Ihan sattumalta tuli nyt ittekki luettuu just nää kirjat tolleen "päällekkäin" tai "limittäin" vai mitensensanois... yleensä en ees kahta eri kirjaa tykkää lukee samanaikasesti, ellei ne sitte tosiaan oo IHAN eri maailmoista, niinku esim. just tässä tapauksessa. Entiesit kuinkapaljo tää flunssa vaikutti noihin arvosteluihin, ku näytti niin negatiiviselta taas... no tuskinpa mä näistä oisin kauheesti enempää tykänny terveempänäkään... :/

Carlos Ruiz Zafon - Tuulen varjo
 
Miellyttävän kevyt ja viihteellinen tarina sodan jälkeisestä Espanjasta, jossa salaisuudet seuraavat toisiaan. Hyvä kirja.

Jayne Anne Philips: Kiuru ja Termiitti.
 
Intensiivistä ja maagista kerrontaa, jossa tapahtumat etenevät syvän etelän kuumuudessa ja takautuvasti Korean sodassa.

Lukujen historia - Sormilla laskemisesta tietokoneisiin, toimittanut Graham Flegg.
 
Tämmönen tuli tossa parin unettoman yön aikana lueskeltua läpi. Jäi vähä semmonen toisaalta-ja-toisaalta -fiilis: monet laskuesimerkit "oudoilla" numerojärjestelmillä, helmitauluilla jne. oli musta melko tylsiä ja pitkäpiimäsiä, mut sit taas niitten lukusanojen (varsinki suomalaisten, joista oli oma, Ulla-Maija Kulosen kirjottama "liitelukunsa" kirjan lopussa) etymologiat kiinnosti kuitenki mua ns. "ihan simona"; moniko teistä on ikinä tullu aatelleekskaan (mä en ainakaan ollu) esim. että sanojen "kahdeksan" ja "yhdeksän" varsinainen alkuperänen merkitys ois ollu "kahden päässä" ja "yhden päässä" (siis täydestä kybästä, joka on se koko meitin lukujärjestelmän kantaluku), vaikka nytku senki oikeen kirjasta luki, ni tuntuu ihan ilmiselvältä! Tarttee varmaan ettii joku "etymologiahylly" kirjastosta jo seuraavalla käynnillä... ;)
 
Egyptiläisten "yksikkömurtoluvut" (siis muotoa 1/n) tuntu kans eka ihan järjettömiltä. Että ne siis esitti KAIKKI murto-osat mieluiten tommosten 1/n -lukujen summana, vieläpä niin, ettei samaa nimittäjää saanut käyttää kahdesti yhtä lukua esitettäessä! Mut sittekku niitä esimerkkejä vaan luki, ni rupes tuntuun, et "niin joo, näinhän tää meneeki", vaikkei ne siltikään kyl miltään kauheen käytännöllisiltä vaikuttanu...
 
Tietokonejutut (laskentanopeudet jne.) oli osin jo aika pahastikki vanhentuneita (kirja siis kirjotettu jo 1989, vaikka suomennettu vasta 2002), mistä suomentaja (Karttunen taas vaihteeks asialla; eimuuten ollu läheskään niinpaljoo painovihreitä mitä siinä Daviesin kirjas; hyvä, Hannu!;) muutaman kerran suluissa jotain semihumoristista huomautteliki...
 
Eli pari lukua vaikutti ihan mahtavilta, loput kirjasta taas melko puisevalta, siis mun mielestä. Enkä oikeen tiedä ees keille/minkätyylisille ihmisille tätäkään kirjaa vois suositella, mut varmaan ainaki semmosille, jokka tykkää "mahollisimman vaikeesti lasketuista" suht yksinkertasista laskuesimerkeistä... ;)
Ite taidan tosiaan seuraavaks ettiä jotaki enempi tohon etymologiaan painottuvaa... ;)

NHR: Lukujen historia - Sormilla laskemisesta tietokoneisiin, toimittanut Graham Flegg.
 
moniko teistä on ikinä tullu aatelleekskaan (mä en ainakaan ollu) esim. että sanojen "kahdeksan" ja "yhdeksän" varsinainen alkuperänen merkitys ois ollu "kahden päässä" ja "yhden päässä" (siis täydestä kybästä, joka on se koko meitin lukujärjestelmän kantaluku), vaikka nytku senki oikeen kirjasta luki, ni tuntuu ihan ilmiselvältä! Tarttee varmaan ettii joku "etymologiahylly" kirjastosta jo seuraavalla käynnillä... ;)
 
Sorry off-topicia mutta ootteko kiinnittäneet huomiota että sivistyskielissä on omat lukusanat 12 asti ja vasta sitten johdannaisia, meillä vain kuuteen ja sitten jo alkaa johdannaiset.

Bruce Swedien: Make Mine Music
 
Jo yli viisikymmentä vuotta alalla ollut äänittäjä/tuottaja muistelee ja kertoo mieluisimmista äänitystekniikoistaan. Vaatii vähän pohjatietoja äänitekniikasta, mutta leppoisaa lueskeltavaa. Lisää tuolla: http://www.yrttimaa.net/Blogi/?p=1271

baron: Sorry off-topicia mutta ootteko kiinnittäneet huomiota että sivistyskielissä on omat lukusanat 12 asti ja vasta sitten johdannaisia, meillä vain kuuteen ja sitten jo alkaa johdannaiset.
 
Mistäs seitsemän on johdannainen? Ja onhan kymmenenkin oma lukusanansa?

päänahka: Mistäs seitsemän on johdannainen? Ja onhan kymmenenkin oma lukusanansa?
 
Kymmenen tulee kämmenistä eli kaikki sormet.
Seitsemästä ei ole tarkkaa tietoa mutta kyllä se joteskin on kolme pois kämmenistä.

Bukowskin Postitoimisto.
 
Hyvää settiä, toinen Bukowskini. Oli minusta parempi kuin Pystyssä Kaiken Aikaa.

Encyclopedia Idiotica on nyt paria sivua vaille valmis. Ihan ookoo oli. Seuraavaksi työn alla joku liberalismia käsittelevä kirja ja pari runokokoelmaa.

baron: Sorry off-topicia mutta ootteko kiinnittäneet huomiota että sivistyskielissä on omat lukusanat 12 asti ja vasta sitten johdannaisia, meillä vain kuuteen ja sitten jo alkaa johdannaiset.
 
"Sivistyskielissä"?
 
Eri maissa on eri lukujärjestelmiä. Roomalaiset käyttivät viisijärjestelmää, vanhat kiinalaiset kahdeksanjärjestelmää. Ilmeisesti joku muinaissuomenkielinen porukka kuusijärjestelmää? Sitten kun siirryttiin kymmenjärjestelmään piti keksiä lisää lukusanoja. Ei tuo sen ihmeempää ole.