Yleistä keskustelua musiikista ›

Teijo K.: Homman nimi onkin se, että pääseekö nykyajan nurmiot ollenkaan tekemään sitä debyyttiään, vai pitääkö paketin ja itsevarmuuden olla kasassa jo siitä demovaiheesta lähtien? Mä voisin kuvitella jonkun nykyajan idols/popstar tms. tuomarin kuntelemaan sitä virttä tai Mutsi Mutsia. Ymmärtäisikö ne sen potentiaalin siellä takana?
 
Hannu Juhani Nurmio pääsi levyttämään koska oli Otto Donnerin kamu ja Uuden Laulun ex.päätoimittaja. Suurimmat syyt siihen miksi Suomessa tuotettiin aikoinaan muutakin kun liukuhihna-huttua on Love, Johanna ja Poko. Se aika ei koskaan palaa ja kyllä Tuomari Nurmio kakkosen olisi aika vaikea saada ideoitaan läpi nykymaailmassa. Levy-yhtiöt haluavat valmiin paketin mistä pääsee nopeasti eroon, ei niitä kiinnosta artistin kypsymiset ja kypsyttämiset paskan vertaa.
 
Toisaalta on niinkin että musiikkia voi levittää myös suurten levy-yhtiöden ulkopuolella ja koskaan se ei ole ollut yhtä helppoa kun nykyään. Tämähän on autotalli taiteilijoiden kulta-aikaa. Tästä syystä Suomessa on paljon (genre) bändejä joista kukaan ei tiedä mitään mutta ne tekevät keikkaa täysille saleille niska limassa pitkin Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa. Olkoonkin että salit on pieniä ja keikkapalkkio lautasellinen pahan makuista soppaa(pahimmillaan ainekset on kerätty kaatopaikalta, parhaimmillaan varastettu lähikaupasta).
 
Sitä en oikein ymmärrä itsekään että miten tämä kaikki liittyy koulutukseen ja luovuuteen mutta ainakin siitä saa pirun hyvän aasinsillan siihen että osittain jo nyt ja vielä enemmän tulevaisuudessa suuria levy-yhtiöitä kiinnostavat vain koulusta valmistuneet artistit jotka osaavat soittaa liukuhihnalta ihan mitä tahansa hämähäkkilaulusta Led Zeppelinin ja Sex Pistolsin kautta Olavi Virtaan.

Epämuusikko: Mikä sua vaivaa?????
 
nälkä, täytynee korjata asia muutamal lihapiirakalla, reilusti ketsuppia ja nokare voita =P
 
niijoo, ja rumpali kenen kanssa soitan on hieman ruosteessa.. toistaseks ainakin. Sit on hartiatki pikkasen jumissa just ny. Eikä miula oo vielkään ehtaa PRSsiä, hittolaine ;)
 
nojoo mut eniveis, jos nyt ihan asiain ytimeen mennään, niin samapa se millanen koulutus tai itseoppineisuus muusikon/taiteilijan takana lymyilee, kohan itse musa kuulostaa hyvältä ja herättelee viboja, niin tärkeintä se.
Aina on toki mielekästä analysoida mistä asiat johtuu ja kuinka ne muotoutuu, miten se flow tai/sekä kaavamaisuus ilmenee musiikillisissa teoksissa ja mistä se on peräisin. Jatkakaa

detroit442:samapa se millanen koulutus tai itseoppineisuus muusikon/taiteilijan takana lymyilee, kohan itse musa kuulostaa hyvältä ja herättelee viboja, niin tärkeintä se.
 
Tää on mun lempimusaa:
http://www.youtube.com/watch?v=i2mfaEmOE8Y

Atomic Cafe: Tää on mun lempimusaa:
http://www.youtube.com/watch?v=i2mfaEmOE8Y
 
Hoho! :D ..joo kyl, on kerrassaan sykähdyttävä saundi

Atomic Cafe: Nurmio pääsi levyttämään koska oli Otto Donnerin kamu ja Uuden Laulun ex.päätoimittaja. Suurimmat syyt siihen miksi Suomessa tuotettiin aikoinaan muutakin kun liukuhihna-huttua on Love, Johanna ja Poko. Se aika ei koskaan palaa ja kyllä Tuomari Nurmio kakkosen olisi aika vaikea saada ideoitaan läpi nykymaailmassa. Levy-yhtiöt haluavat valmiin paketin mistä pääsee nopeasti eroon, ei niitä kiinnosta artistin kypsymiset ja kypsyttämiset paskan vertaa.
 
Itse en näe ollenkaan asiaa näin mustavalkoisena, sillä onhan meillä Texicalli ja Ricky-Tick, jotka varsin ennakkoluulottomasti antavat mahdollisuuksia monennäköisille tekijöille. Se on kyllä totta, että tekijät eivät näissäkään pääse testailemaan enää mitä tahansa kokeiluja, vaan valmis konsepti pitää olla. Niin kuin itsekin sanot, kanavat löytyvät myös "keskeneräisemmille" musiikki-ilmiöille, ja kaikkeahan ei enää tarvitse raudaksi asti painaa.

jazzmies: Itse en näe ollenkaan asiaa näin mustavalkoisena, sillä onhan meillä Texicalli ja Ricky-Tick, jotka varsin ennakkoluulottomasti antavat mahdollisuuksia monennäköisille tekijöille. Se on kyllä totta, että tekijät eivät näissäkään pääse testailemaan enää mitä tahansa kokeiluja, vaan valmis konsepti pitää olla. Niin kuin itsekin sanot, kanavat löytyvät myös "keskeneräisemmille" musiikki-ilmiöille, ja kaikkeahan ei enää tarvitse raudaksi asti painaa.
 
Maalaan tummilla sävyillä mutta tottahan sinä puhut ja uskoisin että mitä enemmän suuret yhtiöt teollistuvat niin sitä enemmän niiden takapihoille nousee pieniä vaihtoehtoja. Olkoonkin että osa näistä vaihtoehdoista on jo nyt suurten yhtiöiden käsissä.
 
Tämä on nykyaikaa:
http://webmagx.jazzrytmit.com/index … elu-yhdistaeae-myspacen-ja-amazonin

sellisti: Miksei kukaan koskaan valita että taidekorkeakoulusta valmistuu luovuutensa menettäneitä kuvataiteilijoita ja teatterikorkeakoulusta tylsiä, mielikuvituksettomia näyttelijöitä? Voihan niitäkin taitoja itse kotona opiskella.
Kyllä sama pelko koskettaa kaikkia taidealoja, noilla yllämainituilla se ilmenee vain toisin, tai ainakin visuaalisten taiteiden puolella korkeakoulussa: taidetta voi hakeutua opiskelemaan laitokseen ja tie taiteilijaksi on institutionalisoitu, mutta taidetta ei voi opettaa. Tämä tarkoittaa että pyörä on pahimmassa tapauksessa taidekoulussakin keksittävä joka kerta itse uudelleen, sillä taiteen ja luovuuden pahin vastakohta on matkiminen. Ja jos oppilas tekee kuten opettaja sanoo, sehän matkii. Ainutkertainen idea nousee siitä mystisoidusta luovuudesta ... ja siksi opettajat aivät aina opeta, edes niitä ammattitaitoon liittyviä perusasioita.
 
Siis tosiaan tuo että koulutus tappaa luovuuden liittyy yleisesti modernistiseen taidekäsitykseen ja siihen sisältyvään autenttisuuden vaatimukseen. Rousseaun romanttinen filosofia on ajattelusssa vahvasti läsnä. Näin uskoisin :)). - niin ja rockiin liittyvä ideologia nojaa tuohon hyvin vahvasti.

Askr: --sillä taiteen ja luovuuden pahin vastakohta on matkiminen.
 
Just, tää on niin tätä. :-D Meinaat että se musiikki vaan napsahtaa tyhjästä jonkun taiteilijan päähän? Siispä Miles Davis, Bill Evans, Pat Metheny, Eddie Van Halen, John Coltrane, Jimi Hendrix yms. jampat, joiden kaikkien tiedetään todella suuressa määrin opetelleen ja plokkailleen esikuviensa juttuja, oli pelkkiä matkijoita vailla luovuutta?
 
Kaikki ihmiset on oman kulttuurinsa orjia. Nyky yhteiskunnassa kenenkään ei ole mahdollista eristäytyä niin, etteikö ympäröivä kulttuuri vaikuttaisi kaikkeen omaan ajattelemiseen ja tekemiseen. Jos ihminen elää ikänsä länsimaisessa yhteiskunnassa, niin hänen tekemänsä musiikki kuulostaa länsimaiselta, yritti hän tietoisesti vältellä sitä tai ei. Näin yksinkertaista se on. Jos haluaa tehdä jotain uutta, siis ihan oikeasti jotain uutta, niin aivan ensimmäisenä kannattaisi tehdä selväksi itselleen omat kulttuuriset vaikutteet ja mahdollisesti ajattelua rajoittavat tekijät. Siihen puolestaan ei ole mitään muuta keinoa, kuin opetella oman kulttuurinsa historiaa, siis sitä, mitä on jo tehty.
 
Jos ei matki ikinä ketään, niin silloinhan se pyörä nimenomaan on keksittävä koko ajan uudelleen. Matkimalla oppii tietämään ja tuntemaan niitä juttuja joita on jo tehty, minkä jälkeen on paljon helpompaa keksiä jotain uutta, kun ei ensin tarvitse yrittää keksiä uudestaan toisten jo mahdollisesti vuosikymmeniä sitten keksimiä juttuja, jotka joka tapauksessa jollain tavalla on alitajunnassa ja jotka sieltä käsin ohjaavat omaa ajattelua ja luovuutta.

Tänään tuli hyvä esimerkki luovuudesta. Oltiin koulun musiikintunnilla, mutta se nyt ei littynyt tohon luovuuteen mitenkään. Tehtiin kaverin kanssa tämmönen biisi:
 
http://www.mikseri.net/artists/?id=123887
 
Siis just oli vaan hyvä hetki ja sämplättiin ja lätkittiin vaan kaikenlaisia ääniä. Kumpikaan meistä osaa pelkästään perusteet tuottamisesta/miksaamisesta/äänityksestä/äänisynteesistä ja laitteet oli paskimmat mahdolliset (mm. kannettavan oma mikki) mut eipä haitannut. Itselleni tuo biisi sisältää mahdottoman paljon siistejä juttuja, joita en voi mitenkään kuvitella taidolla saavutettavaksi.

kimurantti1: Just, tää on niin tätä. :-D Meinaat että se musiikki vaan napsahtaa tyhjästä jonkun taiteilijan päähän?
 
niin? siis nimenomaan näin. Ainakin jotkut toimii.
Sentakia esim. termi ja asia nimeltä "inspiraatio" on olemassa.
Toki jos jotain ns. "napsahtaa tyhjästä päähän" ei se tarkoita etteikö k.o. asiaa olisi sitä ennen ollut jo olemassa, se vaan on hieman eri juttu jotta tiedostaako ja tunnistaako entuudestaan sitä vaiko ei?
 
..ja itsestäänselvyyshän on sanomattakin, mutta sanonpa nyt, jotta tottakai sillä mitä "tyhjästä" keksii on tietty aina joku pohja, alitajuiset vaikutteet, fiilis, musa jota oot elämäs aikana kuluttanut kuunnellen, äänet joita oot kuullut, ihmisten puhe siinä missä auton moottori ja vaik tuulen huminaki, kaikki. Ei se ole mitään tietoista matkimista, vaan alitajuista vaikuttamista ;)
Sitten ko saa aikaseks mitä saa, niin kuulee itsekritiikin ja oman arvostelukyvyn kautta, onko materiaali ns. originaalia ja oman kuulosta vaiko eikö.
Kyllä se voi melkosta eetteristä repimistä vaan olla, ilman sen kummempaa suunnitelmallisuutta.
 
Mut hei, jokainen tyylillään, työskentelytapoja on ihan yhtä paljon ko tekijöitäkin, eikä mitään yhtä ainoaa oikeaa tapaa.
Ei se meikän viisaria väräytä suuntaan tai toiseen, tekeekö joku muzakkia niiko matematiikan kotitehtäviä kouluajoilta vaiko vetää improvisoitua jamia suoraan narule ja ideoi sieltä, jokainen tyylillään.
Paska on silti paskaa ja helmet on helmiä.
 
kyse on pähkinänkuoressa siitä, että kummasta päästä narua vyyhtiä lähtee purkamaan, teoreettisemmasta/suunnitelmallisemmasta, vaiko tuntemuspohjalta/fiiliksestä.
Lopputulos johtaa kuitenkin samaan , taiteen syntymiseen. Mentiin sinne päämäärään ihan mistä suunnasta tahansa. Taidetta voi syntyä mitenkä vain.
 
tosin, siitä voipi sitten jokainen olla omaa mieltä, jotta mitenkä päin on suurempi mahdollisuus altistua "matkimiselle", suunnitelmalliselta (opetellut kaavat/kuviot) vai fiilispohjalta (alitajuiset/kokemuspohjaiset vaikutteet). ? .
Viksut soveltaa "best of both worlds" niinsanotusti ja käyttää omaa arvostelukykyä.
 
olikos se Salvador Dali joka aikoinaan tokas, että sellanen taiteilija joka väittää että ei omaa vaikutteita/esikuvia, valehtelee.
Niinp, kaikki siitä sekunnista lähtien ko kohdusta ulos pulpahtaa, on vaikutetta tuleviin tekemisiin, pätee myös taiteeseen. Tekotaide on sitten asia erikseen, määritelköön jokainen sen niiko ite huvittaa.
Se jotta mitenkä vaikutteita päättää sitten käyttää saadakseen jotain aikaan, on yksilön henk.koht valinta, tai ainakin suurimalle osalle uskotellaan näin olevan ;)
 
Aitaus on aina vähän hankala paikka olla hirveen luova, mut ainahan voi ruveta pistään banaania poskeen jos rupee oikeen ahistaa =P
Siinä sitten samalla veivaa positiivaria josta tulee ennalta määrätyt sävelet ulos sillai, niiko ne on sinne joku mystisesti kirjaillut. Hoho

Askr: Ja jos oppilas tekee kuten opettaja sanoo, sehän matkii.
 
Aivan, ja esim. musiikkiopinnoissa se nimenomaan on tarkoitus jotta oppilas oppii soittotekniikan. Luovuutta ei tietenkään opi - eikä opeteta - matkimalla, mutta se että oppii vaikkapa soittamaan jonkun teoksen ylipäätään yhdellä tavalla, olkoon se sitten se opettajan suosima tulkinta, parhaassa tapauksessa avaa oppilaan silmät lukemattomille muillekin tavoille joita voi sitten itse alkaa työstää. Ja siinä ei ole rajana muu kuin se oma luovuus. Olettaisin että aika pitkälti samasta on kysymys muissakin taiteissa. Se, mitä monet kutsuvat matkimiseksi tai "muottiin painamiseksi" on hyvin pitkälti sitä mistä kimuranttikin puhui; on tarpeellista tietää, tuntea ja hallita tietyn verran historiaa (esim. musiikin puolella esityskäytäntöjä ym.) jotta pystyy sitä uutta luomaan.
 
Koulutus ei tapa luovuutta, mutta ei se sitä synnytäkään jos ei sitä oppilaasta itsestään yhtään löydy.
 
detroit442: niin? siis nimenomaan näin. Ainakin jotkut toimii.
Sentakia esim. termi ja asia nimeltä "inspiraatio" on olemassa....
 
Mun ymmärtääkseni tuossa nyt ei ollut kyse siitä voiko taiteilija ammentaa omasta kokemusmaailmastaan inspiraatiota teoksiinsa vaan vähän laajemmasta asiasta. Koko taiteen kehitys jostain luolamiesajoista lähtien on ollut sitä että on matkittu toisia, otettu vaikutteita, kehitetty edelleen, keksitty jotain uutta joukkoon, ja sitten seuraavat ovat taas matkineet sitä ja niin edelleen. Tuo lausahdus että musiikki ei vaan pälkähdä säveltäjän päähän viittasi käsittääkseni siihen, että ei Mozartkaan olisi omaa persoonallista tyyliään kehittänyt eikä kypsiä mestariteoksiaan säveltänyt jos ei olisi saanut ensin aikansa matkia muita, vaikka häntä kuinka pidetään ihmelapsena ja suurena luovana nerona. Näin se on opiskelussakin. Ei mikään taidesuuntaus ole vain tyhjästä kehittynyt; aina ne ovat seurausta jostain aikaisemmasta.

E. Päätin tuplata.

sellisti: E. Päätin tuplata.
 
Tuplasitko sellolla?
 
Peruspotti
http://www.youtube.com/watch?v=2YBtLu5KncQ&feature=related
 
Hevipotti
http://www.youtube.com/watch?v=JpDgoFE1dEE&feature=related
 
Pelikone musiikkia pianolla
http://www.youtube.com/watch?v=ORO1yoEiwoU&feature=related

Asiaa, detroit. Ja sellisti, ei niitä vaikutteita tarvi tietoisesti ottaa.

kimurantti1: Just, tää on niin tätä. :-D Meinaat että se musiikki vaan napsahtaa tyhjästä jonkun taiteilijan päähän?
Sori, taisin ilmaista itseni vähän hätäisesti, pyrin vain kuvailemaan sitä ajattelua ja niitä käytäntöjä joita ainakin itse olen huomannut em. taidelaitoksissa.
 
Ettei siis jäisi epäselväksi - en itse ajattele noin. Klassinen musiikki on itseasiassa minusta aika hyvä vasta-argumentti tuolle ajattelulle. Kukaan ei oleta, että jos sulle laittaa viulun käteen niin sitä joko osaa soittaa tai ei osaa ja that's it. On itsestään selvää ihan yleisesti kaikille, että sitä voi arvoida tai omaa ääntään etsiä vasta aikamoisen opettelun, mekaanisen toiston jne jälkeen kun joku tekninen taso on saavutettu. Mutta esimerkiksi piirtämisen suhteen ja ei-klassisen musisoinninkin suhteen tapaa aika paljon ajattelua, että sitä joko on lahjoja tai ei ole. Ja että se myötäsyntyinen, omaperäinen lahjakkuus katoaa, jos sen turmelee sillä sivistyksellä, esimerkiksi koulutuksella. Tätä ajattelua pyrin siis vain kuvaamaan, en siihen yhtymään.

detroit442: ehkä jos hän olis ollut pikkasen enemmän Rock, niin ei olis ruhoansa dumpattu kottikärryillä mutaseen joukkohautaan tusinan talonpojan kanssa mätänemään.
 
Tuosta tulikin mieleen että maailman ensimmäinen rocktähti ja viulunsoiton Jimi Hendrix oli Niccolò Paganini
 
Kiertuetaiteilija ja paholaisen viuluniekka jonka olemusta on luonnehdittu noitamaiseksi: käärmemäinen ruumis, pitkät, kalpeat kasvot, korostuneet piirteet, koukkunenä ja kotkan silmät, kihara tukka, joka liehui olkapäillä. Käyttäytymistään myöten aikansa rocktähti, jonka soitto sai aikaan voimakkaita tunnereaktioita ja jonka perään naiset huokailivat.
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Niccol%C3%B2_Paganini

Hyviä pointteja detroit, sellisti ja atomikahvila!
 
Jos vielä palaamme tuohon koulutuksen perustehtävään luovilla aloilla, niin se on nimen omaa käsityötaidon opettaminen.
 
Eli, inspiraation tai taiteellisen idean oletetaan tulevan hyviin teoksiin vieläkin salaman lailla, koulutusmaailmassakin, mutta sitten inspiraation kesyttämiseen saatetaan tarvita koulua, riippuen taiteenalasta. Jos taiteenlajina on Motörhead, niin alkuinspiraatio on kutakuinkin yhtäsuuri kuin valmis kappale. Mutta jos lajina on gilevansmainen big band, alkuinspiraatio ei yksinkertaisesti vain riitä, vaan käsityötaito (perspiraatio) tekniikoineen on se varsinainen tekeminen.
 
Mutta kyllä inspiroitumistakin voi opiskella, silloin kun iskevää salamaa ei kuulu: kuunnella kokeneempia taiteilijoita, mitä he tekevät sillä hetkellä, kun joulupukki ei tuo namia. Jokaisella mestarilla on omat niksinsä inspiroitumiseen, ja koskaan ei voi ennalta tietää, mihin lopputulos johtaa.
 
Mielestäni matkiminen ei ole koulutuksen perustehtävä rytmimusiikin alalla, vaan aina joko "syvempi" tai käsityötaidon välittäminen.

Maailmaan mahtuu monia luovia muusikoita niiden muutaman "taiteilijan" lisäksi, joita tässä keskustelussa on nostettu esiin. Mä nostaisin esiin nimenomaan ihan perusmuusikon näkökulman, joita taiteellisiin performansseihin tarvitaan yhtä taiteilijaa kohden keskimäärin 3-5 kappaletta. Tätä kokonaisuutta kutsutaan bändiksi.
 
Väittäisin, että hyvin pieni prosentti musiikillisista vaikutteista ja oman soittimen kanssa räpeltämisestä tapahtuu koulun penkillä, veteli sitten bysanttilaista dädää tai suomirockia. Onhan mullakin omat juttuni, jotka sykähdyttävät mun omaa mieltäni. Jos niihin on vaikutteita saatu, niin sitten on, ne on kuitenkin mun mielestä just tosi taiteellisia juttuja, ja nimenomaan "mun juttuja". Ehkä niitä pääsee vielä viljelemään laajemmaltikin, ehkä ei. Musiikki on mulle ja varmasti suurimmalle osalle soittajista melko henkilökohtainen ilmaisukeino, mutta mitä enemmän olen pitänyt korvia auki, huomaan, että moni muu osaa ilmaista jopa niitä "mun omia juttujani" paljon paremmin. Ja sen lisäksi nää muut kokevat juttunsa varmaan ihan yhtä henkilökohtaisiksi ja omaa mieltänsä sykähdyttäviksi. Sitten on vaan otettava lusikka käteen ja hiottava lopputulosta. Tieto lisää tuskaa tunnetusti.
 
Jos haluaa kuitenkin tehdä keikkoja ja saada rahaa, on kuitenkin hyvä ymmärtää myös se, mitä joku muu haluaa mun tekevän sen tai sille sävellettyihin biiseihin. Siinäpä on sitä opettelemista kerrakseen. Väittäisin, että tässä on aika monen muusikon työsarka, ja työn tuloksen arvioi melko usein joku ns. "luova" ihminen, joka vain haluaa, että soittajalla olisi ammattitaito tuoda esiin luovasti se, mitä kukin biisi tarvitsee. Siitä onko muuntautumiskyky sitten luovuutta vai matkimista, voitte vääntää vaikka maailman tappiin asti.
 
Pitäisikö kuitenkin lakata leikkimästä, että jokaisen soittajan - koulutetun tai kouluttamattoman - tulisi olla niitä ismoalankoja, tuomarinurmioita tai jimihendrixejä. Arki on kuitenkin toisaalla, eikä monikaan musiikkioppilaitos kouluta ammattitaiteilijoita, vaan ammattimuusikoita.
 
Te, jotka luulette ammattilaisuuden hylkivän taiteellisuutta: kurkatkaapa, keitä esim. Ismo Alangon taustabändissä on vedellyt. Yllättävän paljon on koulutettua porukkaa, "opistojazzareita" ja niin edespäin. Siitä huolimatta Ismo Alangon biiseissä ja keikkaseteissä (joita avoimet taiteilijasielut sitten antaumuksella palvovat) kuuluu varsin vahvasti näiden koulutettujen ammattilaisten kädenjälki. Jopa sovituksissa saakka. Voisi kuvitella, ettei taiteilija anna sovittaa biisejään, jos ne taipuvat opistojatsarien käsissä puiseviksi varman päälle vedellyiksi perusralleiksi.
 
Kaikki ei voi olla taiteilijoita, mutta koulutettujen muusikoiden luovuuteen tuntuu yllättävän moni "oikea" taiteilija luottavan. Ei siinä, etteikö sinne kouluttamatonkin mukaan mahtuisi, mutta onhan se kiva, jos voi odottaa kuulevansa monipuolisia näkemyksiä omien biisiensä toteuttamiseksi sen sijaan, että taustabändissä vetelisi joku yhden jutun ihme. Jokainen kotitarvetaiteilija ja katuojankyntäjä voi sitten fiulistella sitä omaa taiteilijuutta ja yrittää toteuttaa luomuksiaan lyömällä vaikka kattilankansia yhteen kellaristudiossa. Ei pidä kuitenkaan purnata, jos ei tuotos sitten kelpaa levy-yhtiölle. Aika kun ei ole mennyt pelkästään huonompaan suuntaan; nykyään laatuakin osataan arvostaa, asenteesta kuitenkaan tinkimättä. Jos haluaa väkisin tehdä paskaa, kannattaa varautua siihen, että käteen jää vastaisuudessakin pelkkää paskaa maailmanmaineen sijasta.
 
Ei tätä asiaa tartte oman pään sisässä pyöritellä ja kehitellä mitään yläaste-filosofioita. Kyse on musiikista. On hyvä ja laittaa levyt pyörimään ja käy itse kurkkaamassa opisto-opiskelua, niin pääsee jo asian ytimeen. Turha tulla kenenkään kitaristin tai kiipparistin väittämään, että tätä ääntä ei kukaan oo koskaan ennen soittanut ja että tää on uniikki. Höpö höpö, aina on joku vaikute ja joskus sellaiset ylitaiteelliset uniikkiuden korostukset osoittavat vain suurta musiikillista yleissivistyksen (ja myös musikaalisuuden) puutetta.
 
Mitä tulee vaikutteisiin, niin joskus jossain loistavassa Ylen radio-ohjelmassa diggailtiin Hendrixiä. Mieleen jäi jonkun musahistorijoitsijan tms. sanat: "Jimi Hendrix otti selviä vaikutteita 5-6 kitaristilta, jonka jälkeen n. 5 - 6 miljoonaa kitaransoittajaa ottivat selviä vaikutteita Hendrixistä". Määrä selittyy ajan kulumisella ja sähkiksen yleistymisellä, mutta yksi asia on varmaa: kaikki ottavat vaikutteita.

tarmo: Maailmaan mahtuu monia luovia muusikoita niiden muutaman "taiteilijan" lisäksi, joita tässä keskustelussa on nostettu esiin. Mä nostaisin esiin nimenomaan ihan perusmuusikon näkökulman, joita taiteellisiin performansseihin tarvitaan yhtä taiteilijaa kohden keskimäärin 3-5 kappaletta. Tätä kokonaisuutta kutsutaan bändiksi.
 
Väittäisin, että hyvin pieni prosentti musiikillisista vaikutteista ja oman soittimen kanssa räpeltämisestä tapahtuu koulun penkillä, veteli sitten bysanttilaista dädää tai suomirockia. Onhan mullakin omat juttuni, jotka sykähdyttävät mun omaa mieltäni. Jos niihin on vaikutteita saatu, niin sitten on, ne on kuitenkin mun mielestä just tosi taiteellisia juttuja, ja nimenomaan "mun juttuja". Ehkä niitä pääsee vielä viljelemään laajemmaltikin, ehkä ei. Musiikki on mulle ja varmasti suurimmalle osalle soittajista melko henkilökohtainen ilmaisukeino, mutta mitä enemmän olen pitänyt korvia auki, huomaan, että moni muu osaa ilmaista jopa niitä "mun omia juttujani" paljon paremmin. Ja sen lisäksi nää muut kokevat juttunsa varmaan ihan yhtä henkilökohtaisiksi ja omaa mieltänsä sykähdyttäviksi. Sitten on vaan otettava lusikka käteen ja hiottava lopputulosta. Tieto lisää tuskaa tunnetusti.
 
Jos haluaa kuitenkin tehdä keikkoja ja saada rahaa, on kuitenkin hyvä ymmärtää myös se, mitä joku muu haluaa mun tekevän sen tai sille sävellettyihin biiseihin. Siinäpä on sitä opettelemista kerrakseen. Väittäisin, että tässä on aika monen muusikon työsarka, ja työn tuloksen arvioi melko usein joku ns. "luova" ihminen, joka vain haluaa, että soittajalla olisi ammattitaito tuoda esiin luovasti se, mitä kukin biisi tarvitsee. Siitä onko muuntautumiskyky sitten luovuutta vai matkimista, voitte vääntää vaikka maailman tappiin asti.
 
Pitäisikö kuitenkin lakata leikkimästä, että jokaisen soittajan - koulutetun tai kouluttamattoman - tulisi olla niitä ismoalankoja, tuomarinurmioita tai jimihendrixejä. Arki on kuitenkin toisaalla, eikä monikaan musiikkioppilaitos kouluta ammattitaiteilijoita, vaan ammattimuusikoita.
 
Te, jotka luulette ammattilaisuuden hylkivän taiteellisuutta: kurkatkaapa, keitä esim. Ismo Alangon taustabändissä on vedellyt. Yllättävän paljon on koulutettua porukkaa, "opistojazzareita" ja niin edespäin. Siitä huolimatta Ismo Alangon biiseissä ja keikkaseteissä (joita avoimet taiteilijasielut sitten antaumuksella palvovat) kuuluu varsin vahvasti näiden koulutettujen ammattilaisten kädenjälki. Jopa sovituksissa saakka. Voisi kuvitella, ettei taiteilija anna sovittaa biisejään, jos ne taipuvat opistojatsarien käsissä puiseviksi varman päälle vedellyiksi perusralleiksi.
 
Kaikki ei voi olla taiteilijoita, mutta koulutettujen muusikoiden luovuuteen tuntuu yllättävän moni "oikea" taiteilija luottavan. Ei siinä, etteikö sinne kouluttamatonkin mukaan mahtuisi, mutta onhan se kiva, jos voi odottaa kuulevansa monipuolisia näkemyksiä omien biisiensä toteuttamiseksi sen sijaan, että taustabändissä vetelisi joku yhden jutun ihme. Jokainen kotitarvetaiteilija ja katuojankyntäjä voi sitten fiulistella sitä omaa taiteilijuutta ja yrittää toteuttaa luomuksiaan lyömällä vaikka kattilankansia yhteen kellaristudiossa. Ei pidä kuitenkaan purnata, jos ei tuotos sitten kelpaa levy-yhtiölle. Aika kun ei ole mennyt pelkästään huonompaan suuntaan; nykyään laatuakin osataan arvostaa, asenteesta kuitenkaan tinkimättä. Jos haluaa väkisin tehdä paskaa, kannattaa varautua siihen, että käteen jää vastaisuudessakin pelkkää paskaa maailmanmaineen sijasta.
 
Ei tätä asiaa tartte oman pään sisässä pyöritellä ja kehitellä mitään yläaste-filosofioita. Kyse on musiikista. On hyvä ja laittaa levyt pyörimään ja käy itse kurkkaamassa opisto-opiskelua, niin pääsee jo asian ytimeen. Turha tulla kenenkään kitaristin tai kiipparistin väittämään, että tätä ääntä ei kukaan oo koskaan ennen soittanut ja että tää on uniikki. Höpö höpö, aina on joku vaikute ja joskus sellaiset ylitaiteelliset uniikkiuden korostukset osoittavat vain suurta musiikillista yleissivistyksen (ja myös musikaalisuuden) puutetta.
 
Mitä tulee vaikutteisiin, niin joskus jossain loistavassa Ylen radio-ohjelmassa diggailtiin Hendrixiä. Mieleen jäi jonkun musahistorijoitsijan tms. sanat: "Jimi Hendrix otti selviä vaikutteita 5-6 kitaristilta, jonka jälkeen n. 5 - 6 miljoonaa kitaransoittajaa ottivat selviä vaikutteita Hendrixistä". Määrä selittyy ajan kulumisella ja sähkiksen yleistymisellä, mutta yksi asia on varmaa: kaikki ottavat vaikutteita.
 
opistojazzareilla on eri genret paremmin hallussa kuin nahkatakkirokkareilla jotka veivaavat sitä omaa geneeristä juttuansa!
 
opistojazzarit vs nahkatakkirokkarit:):):)
 
ps.Mutta aina tulee lisää muusikoidennetissä ja ulkomaailmassa niitä nahkatakki hevi/rokkareita joiden mielestä luovuus tyrehtyy jos tietää mistä sävelistä e-molli muodostuu.