Jazz ›

Eihän omaperäisyys ja tyylinmukaisuus ole toisiaan poissulkevia juttuja. Kyllä soittajan tuntee käsialasta vaikka soolot tyylilajin kielioppia mukailisivatkin.
 
Kaikista kamalampia tyylilajin raiskaajia ovat mun mielestä konserttimusiikin puolelta tulevat laulajat jotka päättävät laajentaa ilmaisuaan viihdemusiikin tai oikein jazzin puolelle. Fraseeraus ja time kusee aasta ööhön ja äänenmuodostus tyylilajin sisällä kuullostaa parhaimmillaankin vain tahattoman koomiselta. Eikä tässä ole vielä edes kyse improvisoinnista.
 
Vähän sama juttu on soittajien kanssa. Tunnen yhden loistavan klasarikitaristin jolla on hinku soittaa jotain fuusiohommeleita. Muuten kyllä, mutta kun ei. Tuolta de Narvaez - Tiensuu akselilta on helvetin pitkä loikkaus Tribal Techiin. Tekniikka varmaan piisaisi mutta lopputulos vaan kuullostaa vähän sellaiselta. Ei vaan ole tyylilajin perinne tarttunut näppeihin. Sooloissa se perinteen puuttuminen loistaa sitten kauas. Tämä kaveri on diblomitasoinen pelimanni, ja tiedostaa pikku puutteensa, joten varmaan ajan kanssa...
 
Sammo: Anekdoottina vaan, kannattaa tutustua Allan Holdsworthin 'standardi'-levyyn, None Too Soon -- mä tykkään sen soitosta todella paljon sekä sen omasta tuotannosta tai vaikkapa poppipändin solistina (Level 42). Mun mielestä AH on kehittänyt täysin omanlaisensa lähestymistavan soittoon, mutta tuossa osittain perinnekamassa se ei vain ainakaan mun korvaan kuulosta kovin hyvältä...
 
Eipä itsellänikään oikein napsahtanut tuo None Too Soon. Arvostan toki Holdsworthia, mutta tuossa tuli mun kohdalla huti.

Sammo: Kuuntelin tänään työmatkalla Jarrettin stankku/trio levyä, ja aika vahvasti on hallussa myös perinnetietoisuus miehellä hallussa niissä ja varmaan ollut jo Kölnin konsertin aikaankin.

Olen kuunnellut viimeaikoina jonkin verran sekä Coltaranea ja vähän Ornette Colemania (Something Else!! on levyn nimi). Molemmat on kai aika kuuluisia omanlaisensa jazzkielen kehittämisessä, mutta kyllä noilla edellä mainituilla ainakin varhaisemmilla levyillä kuulee että perinnetietoisuus on ollut hyvin hanskassa. Parkerkin oli mun käsittääkseni perinnevelkansa maksanut ennen kuin oma tyyli sen pohjalta löytyi?

Anekdoottina vaan, kannattaa tutustua Allan Holdsworthin 'standardi'-levyyn, None Too Soon -- mä tykkään sen soitosta todella paljon sekä sen omasta tuotannosta tai vaikkapa poppipändin solistina (Level 42). Mun mielestä AH on kehittänyt täysin omanlaisensa lähestymistavan soittoon, mutta tuossa osittain perinnekamassa se ei vain ainakaan mun korvaan kuulosta kovin hyvältä.

Petrin kielianalogia on hyvä -- meidän esikoinen (3.5v) vääntää tutut fraasit omassa päässään paljon hauskemmiksi kuin alkuperäiset (esim. helppoa/halpa-kuin-nakki tai voi-veljenpojat). Jazzia hän ei tosin (vielä) soita.
 
Juu, ja Wes veteli Charlie Christianin sooloja 1:1 aluksi.

antnis: Juu, ja Wes veteli Charlie Christianin sooloja 1:1 aluksi.
 
Ja Pat Metheny Wesin sooloja. Sanoipa jossain joskus plokkailleensa koko Incredible Jazz Guitar-levyn kokonaan.

Ihan elävästä elämästä pari esimerkkiä, pari kaveria ovat juuri sitä mieltä että lickien opettelu on turhaa ja tyhmää ja sitten ei ole mitään omaa soitossa. Kun näiden kanssa soittaa jazzia niin tästä ketjusta erästä kommenttia lainaten "time ja fraseeraus kusee aasta ööhön" ja se kama mitä ne suoltaa ei todellakaan kuulosta jazzilta. Että näin.

_teemu_: Ihan elävästä elämästä pari esimerkkiä, pari kaveria ovat juuri sitä mieltä että lickien opettelu on turhaa ja tyhmää ja sitten ei ole mitään omaa soitossa. Kun näiden kanssa soittaa jazzia niin tästä ketjusta erästä kommenttia lainaten "time ja fraseeraus kusee aasta ööhön" ja se kama mitä ne suoltaa ei todellakaan kuulosta jazzilta. Että näin.
 
tuskimpa nää edes yrittää olla kovin jazz-muusikoita

No kovasti molemmat niitä stankkuja haluaa veivata.

Musta on enemmän ja enemmän alkanut tuntua siltä, että sointujen/arpeggioiden kahlaaminen sekä lickien opettelut ja soveltaminen erilaisiin ympäristöihin on kaksi tärkeintä juttua, jos meinaa oikeasti oppia improvisoimaan jotain muutakin kuin pentatonista autopilottihuttua.

Huilistina kuuntelen paljon fonisooloja, kun ei huilujatsia paljon ole eikä ainakaan vakuuttavaa sellaista. Mistähän mahtaa johtua?
 
Joo, tottakai historia täytyy tuntea.