Kitarat: soittaminen ›

Tulipas sitten pisin viesti vähään aikaan. Pyydän anteeksi.
 
Tonski: Syyttäisitkö sinä huonosta taidekritiikistä jos blues-kitaristia haukuttaisiin nopeuden puutteesta?
 
Olet asian ytimessä, tekisin juuri näin. Kelaapa ääritilannetta - kriitikko kirjoittaa B. B. Kingin esiintymisestä "illan pääesiintyjä oli teknisesti täysin kelvoton verrattuna vaikkapa aikamme huippukitaristihin, kuten Steve Lukather tai John Petrucci. Maneerinomaisesti King toisteli soolosta ja kappaleesta toiseen samoja muutamia motiiveja ja fraaseja maneerinomaisella vibratolla ryyditettynä. Äänenväri oli toivottoman vanhanaikainen, onkohan King koskaan kuullut gain-nappulasta vahvistimessaan? Laulutaidot olivat mitäänsanomattomat, kappaleiden harmoninen substanssi oli kolme sointua, ja lyyrinen sisältö oli toivottoman arkirealistista, tarjoten totta kai kaupalliseen menestykseen helposti ja vaivattomasti kantavaa samastumispintaa suurille yleisömassoille, mutta jättäen taiteellisesti kyltymättömämmän kuulijan täysin kylmäksi."
 
Missä kohtaa edellisessä mentiin vikaan?
 
Musta tuntuu, että vaikka Titor yleensä laukookin paljon asiaa, on GG hänelle jotenkin semmoinen kaveri, jota nyt ei vaan saa arvostella ja joka tekee aina asiat joka tilanteeseen parhaalla, tyylikkäimmällä ja sopivimmalla tavalla - kyseenalaistajat ovat automaattisesti väärässä ja huonoja taidekriitikoita. Jopa silloin kun tylsää etydimäistä sooloa erehtyy sanomaan tylsäksi ja etydimäiseksi. Vaan missä ovat luova rytminkäyttö ja hengähdystauot? Kyllä niitä vielä Bachin musassa oli.
 
Ei GG mikään täydellisyyden ilmentymä ole, mutta sen tekemiset ovat hyvin loppuun asti mietittyjä ja kokonaisia, eheitä näkemykseltään. Mun mielestäni sen soitosta on hyvin vaikea keksiä kritisoitavaa muuten kuin subjektiivisessa "meikä nyt ei diggaa tämmösestä kamasta" -mielessä, jollainen pölinä on mun mielestä aivan vitun turhaa. Vasta, kun mielipiteet ovat jäsentyneellä tasolla, tarkasti argumentoitavissa ja eriteltävissä, niistä voidaan alkaa keskustella. Siihen asti ne ovat vain "porkkana on pahaa/eipäs ole" -tason juttuja, jotka eivät perustu mihinkään.
 
Itse asiassa, mitenköhän monta kertaa mä oon edes sanonut "tykkääväni" GG:n soitosta ennen tätä keskustelua? :D Sä vaan automaattisesti tulkitset mun esittämän analyysin niin, että kun se ei ole negatiivistä, mä subjektiivisesti tykkään GG:n soitosta. Jos mä kerron joulukinkusta 100 hyvää puolta, tarkoittaako se, että mä tykkään siitä? Siinäpä pohdittavaa.
 
Pointti on just siinä, mitä sä sanoit: "Jopa silloin kun tylsää etydimäistä sooloa erehtyy sanomaan tylsäksi ja etydimäiseksi."
Niin. Kaikki tietää että se on etydimäinen (tylsä on arvottava, subjektiivinen termi, josta ei kannata puhua tässä yhteydessä) - mitä hyödyttää sanoa se ääneen? Missä on analyysi? Mitä uutta tuon toteaminen tuo keskusteluun? Tollainen kommentti on vain lievästi analyyttisempi kuin "se soitti kitaraa säröllä". Miksi siis todeta jostain, mitä se on, ja haukkua sitä siitä, mitä se ei ole, eikä päinvastoin - analysoida/arvostella asiaa sen omilla ehdoilla?
 
Wohltemperte Klavierissakin on ainakin jokunen preludi ja fuuga, jotka ovat käytännössä tauotonta nuottivirtaa. Mä esitän sulle yhden ajatuksen: Jos otetaan jokin, mikä tahansa musiikillinen ilmiö, se tuottaa aina tietyn fiiliksen. Väitän, että jokaikiselle fiilikselle on käyttöä oikeassa kohdassa. Se, että joku ei tykkää siitä fiiliksestä, ei tarkoita, ettäkö ilmiö itsessään olisi huono tai epäonnistunut, tai että se olisi väärässä paikassa. Ihminen ei vaan musiikkia kuunnellessaan ole tottunut kaipaamaan moisia tunnelmia ja siksi asia tuntuu vieraalta. Usein se tällöin tulkitaan myös automaattisesti huonoksi.
Mitenkäs se meni - mutsit ei kuuntele heviä siksi, että niille tulee siitä aggressiivisia fiiliksiä. Niiden pojat sen sijaan kuuntelee sitä, täsmälleen samasta syystä. Suuri osa ihmisistä ei pidä kauhuleffoista, koska niitä pelottaa niitä katsoessa. Muut pitävät niistä - kappas, samasta syystä.

Eiköhän kaikki musa ole hyvää kun lokeroidaan tarpeeksi tarkasti ja tarkastellaan tuotoksia vain siinä lokerossa. Silti mun mielestä voi reilusti sanoa, jos joku nyt vaan kuulostaa tylsältä, puuduttavalta ja ei-niin-omaperäiseltä.
 
Ja loppukaneettina: GG on mun mielestä todella osaava soittaja, ei siinä mitään. Ne parhaat pläjäykset vaan ovat jossain ihan muualla kuin tuossa kiistanalaisessa soolossa.
 
Pari ajatusta tuosta soolosta (jonka muuten pistin joskus nuoteillekin, koska siinä on niin näppäriä juttuja):
 
A) Se on tekniseltä kannalta, puhtaasti esityksenä, ihan tautisen hyvin vedetty. Merkillepantavaa on se, kuinka pitkän lepotauottoman, jatkuvaa nuottivirtaa olevan pätkän muusikko esittää, täysin virheettömästi. Merkillepantavaa on se, millä tasolla tekniikan täytyy olla, jotta noin säröttömällä, rehellisellä saundilla pystyy esittämään tuollaista kamaa.
 
B) Se on sävellyksellisesti erittäin korkeatasoinen ja osoittaa huomattavan kehittynyttä ajattelua, lähtien ihan siitä, että yhdistäessään fuusiomaailman melodista ajattelua hyvin perinteiseen, kliseiseen, klassiseen sointukiertoon säveltäjä-soittaja samalla myös lisää jonkin uuden ajatuksen siihen perustapaan, jolla usea kitaristi tuollaista harmoniaa lähestyisi.
Melodialinja on koko ajan erittäin loogista, äänenkuljetukseltaan huomattavan kehittynyttä ja jäsentynyttä, tasaisesta nuottivirrasta huolimatta äänet kulkevat harmonian ja melodian ehdoilla. Tasaisesta kuudestoistaosavirrasta nousee esiin myös hyvin selkeitä päällä kulkevia hitaampia melodisia motiiveja, joissa äänenvälit täytetään kuudestoistaosalinjan pitämiseksi tasaisena.
 
C) Harmonisessa taitekohdassa, dominanttiteholla, jännite on niin korkealla, että sille täytyy tehdä jotain, jos musiikki halutaan pitää elossa. Tässä tapauksessa jännite on rytmisellä tasolla - tasainen kuudestoistaosanakutus muuttuu tuskaisaksi kuulijalle ja sitä pidempään jatkamalla se muuttuu yhdentekeväksi. Vaihtoehtoja on kolme - rytmin siirto, rytmin harvennus tai rytmin tihennys. Näistä mikään ei ole sinänsä yhtään huonompi tahi parempi vaihtoehto objektiiviselta kannalta, laatu riippuu toteutustavasta. Se, että GG tekee tässä kitaristisesti kaikkein vaativimman ratkaisun - tihentää rytmiä, eli soittaa nopeammin, on sen tason suoritus, ettei se olisi edes mahdollista suurimmalle osalle kitaristeja. Kun homma on edelleen melodisesti kiinnostavaa tästä eteenpäin esim. äänenkorkeudellisten suhteiden kannalta ajatellen, suoritus on vieläkin kovempi.
 
D) Jos, kuten olisin taipuvainen uskomaan, soolo on improvisoitu, kaikki edelliset ansiot nousevat uudelle tasolle.
 
Edellinen on nyt jonkinlainen esitys siitä, miksi kyseistä sooloa voi pitää mielenkiintoisena ja onnistuneena. Se ei millään tavalla liity siihen, TYKKÄÄKÖ soolosta vai ei. Sitä mielipidettä ilman analyysiä on mun mielestä vaan niin turha esittää. "Vittu, kato Pensseli-setä!" "Joo, niin on, kiva kun kerroit. Aivoni tosin osaavat edelleen analysoida näköhermoani pitkin saapuvia signaalikimppuja ja käyttää niistä syntyvää informaatiota maailmaan kohdistuvan tavoitteelissen toiminnan pohjana. Ilmeisesti sunkin aivot osaa sen, koska päätit ilmaista näkemäsi ääneen."
 
Mun mielestä GG:n suurin miina soittajana on se, että se ei tee mitään suoranaisesti kokonaisvaltaisesti uutta. Tästä johtuen vaatii ihan vitusti musiikillista perehtyneisyyttä pystyä ymmärtämään edes jollain kumman tasolla sen tekemisten vaativuusaste. Se on oikeasti ihan käsittämättömän kova jätkä - eri asia on se, tykkääkö siitä. Nämä kaksi asiaa on mahdollista erottaa toisistaan, vaikka se onkin ilmeisesti perin hankalaa.