Yleistä keskustelua musiikista ›

pkangas: Hyvä etä tutkija on käyttänyt lähdemateriaalona Sabbathia ja Purplea. Jos tutkimuksessa olisvat olleet esim. Kilpi, Timo Kotipellon soololevyt ja nämä nykyajan baritonimurinabändit kolmella kitaralla, jotka kaikki jankkaa sitä saatanan samaa intervallia, niin tutkimustulos olisi ollut kyllä päivastainen..
 
70-luvun jytäbändeisä kun oikeasti oli vahvoja vaikutteita jazz, blues ja kansanmusiikista. Rikasta musiikkia raskaasti ja groovaavasti soitettuna..
 
Niin, tuo 70-luvun kamahan on oikeesti erittäinkin paljon monimutkaisempaa kuin mitä 80-luvun peruskama monelta osin. Aika paljon ne Waspit ja kumppanit on kaavaa kyllä yksinkertaistaneet.

sellisti: Niin, tuo 70-luvun kamahan on oikeesti erittäinkin paljon monimutkaisempaa kuin mitä 80-luvun peruskama monelta osin. Aika paljon ne Waspit ja kumppanit on kaavaa kyllä yksinkertaistaneet.
 
No mun mielestä hevi alkoi olemaan heviä vasta tuolloin 80-luvulla. Heviin kuuluu ehdottomasti yhtenä suurena tekijänä sen yksipuolisuus ja tietynlainen yksinkertaisuuskin, ei siinä välttämättä tartte olla penniäkään vivahteita jatsista tai bluesista ollakseen heviä. 70-luvulla ne hevileimabändit oli sen takia vain hevejä, koska niillä sattu olee pari biisiä jotka pisti head bangerit mäyhäämään. Zeppelinillä Whole Lotta Love, Purplella vaikkapa se Smouk on tö votö jne jne... Näistä biiseistä huolimatta en sanois bändejä siihen aikaan olleen kovinkaan hevejä bändejä. Rainbow oli jo sitten selkeesti enempi siihen suuntaan, mutta vasta 80-luvulla hevi alkoi olemaan Heviä.
 
EDIT: Jytä taitaa olla se sana, jolla niitä wanhoja bändejä pitäis kutsua.

hapan: No mun mielestä hevi alkoi olemaan heviä vasta tuolloin 80-luvulla. Heviin kuuluu ehdottomasti yhtenä suurena tekijänä sen yksipuolisuus ja tietynlainen yksinkertaisuuskin, ei siinä välttämättä tartte olla penniäkään vivahteita jatsista tai bluesista ollakseen heviä. 70-luvulla ne hevileimabändit oli sen takia vain hevejä, koska niillä sattu olee pari biisiä jotka pisti head bangerit mäyhäämään. Zeppelinillä Whole Lotta Love, Purplella vaikkapa se Smouk on tö votö jne jne... Näistä biiseistä huolimatta en sanois bändejä siihen aikaan olleen kovinkaan hevejä bändejä. Rainbow oli jo sitten selkeesti enempi siihen suuntaan, mutta vasta 80-luvulla hevi alkoi olemaan Heviä.
 
EDIT: Jytä taitaa olla se sana, jolla niitä wanhoja bändejä pitäis kutsua.
 
Tolleen saa hevistä kyllä mukavan monotonista jyskettä kun amputoi kaikki mielenkiintoiset bändit pois siitä genrestä.

Teijo K.: Tolleen saa hevistä kyllä mukavan monotonista jyskettä kun amputoi kaikki mielenkiintoiset bändit pois siitä genrestä.
 
Niin, 70-luvun hevi = Zeppelin ja Purple. Me ollaan eläimi-ä!

hapan: No mun mielestä hevi alkoi olemaan heviä vasta tuolloin 80-luvulla. Heviin kuuluu ehdottomasti yhtenä suurena tekijänä sen yksipuolisuus ja tietynlainen yksinkertaisuuskin, ei siinä välttämättä tartte olla penniäkään vivahteita jatsista tai bluesista ollakseen heviä. 70-luvulla ne hevileimabändit oli sen takia vain hevejä, koska niillä sattu olee pari biisiä jotka pisti head bangerit mäyhäämään. Zeppelinillä Whole Lotta Love, Purplella vaikkapa se Smouk on tö votö jne jne... Näistä biiseistä huolimatta en sanois bändejä siihen aikaan olleen kovinkaan hevejä bändejä. Rainbow oli jo sitten selkeesti enempi siihen suuntaan, mutta vasta 80-luvulla hevi alkoi olemaan Heviä.
 
Tottahan tuokin. Mutta tämä tutkija kun oli käsittääkseni keskittynyt nimenomaan noihin 70-luvun bändeihin (jotka kyllä toki ovat olemassa vielä tänäkin päivänä). Kukahan tekisi samanlaisen tutkimuksen 80-luvun hevibändeistä..?
 
Kyllä mäkin olen sitä mieltä että heviin "kuuluu" tavallaan tietynlainen yksinkertaisuus, tai ennemminkin ehkä suoraviivaisuus sekä ilmaisussa että rakenteissa. Mutta toisaalta, ylivoimaisesti suurin osa populaarimusiikista on "yksinkertaista" siinä mielessä.

Hauskaa lukea moinen uutinen kun samalla soi Meshuggahin Transfixion. Olisi hienoa jos meidänkin tiedekunnassa voisi noinkin upeita väikkäreitä tehdä...

sellisti: Niin, tuo 70-luvun kamahan on oikeesti erittäinkin paljon monimutkaisempaa kuin mitä 80-luvun peruskama monelta osin. Aika paljon ne Waspit ja kumppanit on kaavaa kyllä yksinkertaistaneet.
 
Minusta sitten taas death/speed/thrash-metallin myötä mentiin hyvinkin monimutkaisiin rakenteisiin.Improvisoinnillehan tuossa ei ole tilaa juurikaan - päinvastoin kuin 70-luvulla- vaan jutut on tiukasti ennalta sovitettu.

PsychedelicWarlord: Minusta sitten taas death/speed/thrash-metallin myötä mentiin hyvinkin monimutkaisiin rakenteisiin.Improvisoinnillehan tuossa ei ole tilaa juurikaan - päinvastoin kuin 70-luvulla- vaan jutut on tiukasti ennalta sovitettu.
 
Tuo on kyllä totta. Improvisoivaa trashmetallia. Hallelujaa, nyt on uusi genre keksitty!
Alampa kehittämään..

pkangas: Tuo on kyllä totta. Improvisoivaa trashmetallia. Hallelujaa, nyt on uusi genre keksitty!
Alampa kehittämään..
 
Free-thrash... se vasta olisi jotakin!

Mites olis Jazz-Thrash? :D
 
OnTopic: Ei musta kyllä ollu yhtään yllättävä tutkimus tulos. Kyllähän esim. sen kaikki purpleen yhtään tarkemmin tutustuneet tietää, että Jon Lord otti sooloihinsa vaikutteita Bachilta.

Mun mielestä nää ns. neljä suurta eli Black Sabbath,Deep Purple,Uriah Heep ja Led Zeppelin on enemmänkin pelkkiä 60-luvun lapsia joilla on varsin vähän tekemistä hevin kanssa.Tai oikeastaan Black Sabbath on ainoa joka on tuonut heviin mitään eli musiikin raskauden.Pitäisin tärkeämpänä bandinä enemmänkin The Kinksiä koska esimerkiksi You Really Got Me:ssä on kunnon hevikitarariffin ainekset,yksinkertaisuus ja sen toistaminen.Tämä yhdistettynä Black Sabbathiin voidaan keksiä jo Judas Priest joka toi nahkat ja shown mukaan.Siinä ne perushevin rakennusaineet sitten onkin.Toki progemetallit ja muut on tulleet sitten myöhemmin mukaan mutta peruskaava mun mielestä on tossa.

epi2: Mites olis Jazz-Thrash? :D
 
Mr Bungle aloitteli jo 80-luvulla ;)

pkangas: Tuo on kyllä totta. Improvisoivaa trashmetallia. Hallelujaa, nyt on uusi genre keksitty!
Alampa kehittämään..
 
http://metal-archives.com/band.php?id=3540255481

Parasite: On jos on lukenut aineistoa.
 
"each to their own" jne. mut mun mielestä heavy on tylsää ja liian yksinkertaista. Siinä on kyse ainoastaan nopeudesta, metelistä ja ulkonäöstä. Heavy on kulttuuri, samalla tavalla kuin rap, ja musiikki on vain osa sitä kulttuuria/liikettä. Siksi se kuulostaa aina samalta. Yhtä puuroa ja melua. Musiikin pitäisi olla kirkas, selkeä ja melodinen.

Masoko: jne. mut mun mielestä heavy on tylsää ja liian yksinkertaista. Siinä on kyse ainoastaan nopeudesta, metelistä ja ulkonäöstä.
 
Pidän itsekin puhtaasta, kirkkaasta ja melodisesta musiikista, mutta musiikin hienous onkin se, että se voi olla vaikka millaisessa muodossa. Monenlaisesta musiikista voi myös pitää, eli vaikka pidänkin puhtaasta, kirkkaasta ja melodisesta musiikista, voin silti myös pitää metallista.
 
Kuulostaako käsittämättömältä? Mullakin oli joskus varsin rajoitettu musiikkimaku, ja se johtui musiikillisesta ahdasmielisyydestä. Ilmeisesti jokin meni vikaan, kun kuuntelen nykyään sekä hyvää musiikkia että tylsää, liian yksinkertaista puuroa ja melua jossa on kyse ainoastaan nopeudesta, metelistä ja ulkonäöstä.

Masoko: "each to their own" jne. mut mun mielestä heavy on tylsää ja liian yksinkertaista. Siinä on kyse ainoastaan nopeudesta, metelistä ja ulkonäöstä. Heavy on kulttuuri, samalla tavalla kuin rap, ja musiikki on vain osa sitä kulttuuria/liikettä. Siksi se kuulostaa aina samalta. Yhtä puuroa ja melua. Musiikin pitäisi olla kirkas, selkeä ja melodinen.
 
On se hyvä, että mielipide muodostetaan perinpohjaisen aiheeseen perehtymisen jälkeen.
 
Heviä on yhtä monta suunnilleen yhtä monta alalajia kuin tekijöitäkin. Miten sun määritelmään sopii hidasta, raskasta, heviltä selvästi kuulostavaa musiikkia alhaisilla desibeleillä soittavat tavallisen näköiset jässikät? Ovatko nekin pyrkineet samoihin päämääriin, mutta ovat vaan liian hitaita, herkkäkorvaisia ja pukeutumistaidottomia?

Mika Kangas: Mun mielestä nää ns. neljä suurta eli Black Sabbath,Deep Purple,Uriah Heep ja Led Zeppelin on enemmänkin pelkkiä 60-luvun lapsia joilla on varsin vähän tekemistä hevin kanssa.Tai oikeastaan Black Sabbath on ainoa joka on tuonut heviin mitään eli musiikin raskauden.Pitäisin tärkeämpänä bandinä enemmänkin The Kinksiä koska esimerkiksi You Really Got Me:ssä on kunnon hevikitarariffin ainekset,yksinkertaisuus ja sen toistaminen.Tämä yhdistettynä Black Sabbathiin voidaan keksiä jo Judas Priest joka toi nahkat ja shown mukaan.Siinä ne perushevin rakennusaineet sitten onkin.Toki progemetallit ja muut on tulleet sitten myöhemmin mukaan mutta peruskaava mun mielestä on tossa.
 
Tässä on pari lainausta tuosta E. Liljan lisensiaattityöstä "CHARACTERISTICS OF HEAVY METAL CHORD STRUCTURES
Their Acoustic and Modal Construction, and Relation to Modal and Tonal Context"
 
"During the 1970s, several followers of these three bands (many of them from America) modified heavy metal into more accessible form (Heavy Metal 2004). In general, this meant simpler and more pre-arranged structures in contrast to early heavy metals often complex and improvised forms this can be clarified by comparing, for instance, the music of Deep Purple or Black Sabbath to that of Kiss or AC/DC."
 
"Heavy metal is often seen as being derived from hard rock as its subgenre (Walser 2004a), but as in almost all genre-labelling we are usually forced to refer to elements outside the music while attempting to establish a difference between heavy metal and hard rock. For example, Moore (2004) basically relies on the lyrics: The subject matter of the hard rock songs emphasizes a misogynistic, macho sexuality and an unfocussed but often environmentally aware liberal politics. Hard rock, however, avoids heavy metals leaning towards madness, violence and the occult. However true this may be, the distinction is made by other than musical terms. Actually, it is quite possible that the distinction cannot be made by musical terms alone. Elsewhere Moore (2001:147-151) has pursued to find some musically significant distinguishing features, asking the profound question to what extent do the subtle differences between different brands of metal (about which fanatics make great play) equate to differences of musical style --? (ibid: 151). In spite of several important findings, some conclusions seem simplistic and contradictory perhaps because Moore emphasizes the role of heavy metal as a subgenre of hard rock. For example, Deep Purple is said to be hard rock and not heavy metal, although there is no obvious reason for this. Apparently, this labelling is done on the grounds that hard rock tends to favour an organ instead of a second guitar (ibid: 149). However, the underlying reason as to why the favouring of an organ over a second guitar should be the musical definition for hard rock, appears to be that in Deep Purple there is an organ and not a second guitar (ibid.). So it seems that Moore has first decided that Deep Purple is hard rock and the musical factors that serve to identify them (ibid: 148) are then used only to support this pre-determined view. In fact, it is hard to find an unambiguous distinction between hard rock and heavy metal, and many bands (such as Deep Purple) are frequently put under both labels."
 
"Nevertheless, this study follows Moores suggestion (ibid.) to treat hard rock and heavy metal as points of a style continuum. However, this is done without trying to point out some significant differentiation. In fact, those terms are very much in parallel: if someone called something hard rock and something heavy metal, the next writer would probably do the exact opposite. Thus, all the music studied here is in some way put under the label heavy metal. As stated above, the objective of this study is not to define exactly which bands are, or are not, heavy metal, but rather to explore some common melodic-harmonic features of the music that at some point of time has been called heavy metal (together with its main influences and numerous subgenres).Only by doing this we might, some day, be able to tell, what are the basic musical features distinguishing heavy metal from other styles. Still, the question remains as to whether this kind of strict categorisation is ever possible or relevant at all. As stated before, the usage of the term (and the terms) seems to be quite a personal matter varying from one individual to another. Here, because of this, the term is understood and used in a very broad sense. Thus, in the text, musical examples from commonly accepted heavy metal canon of the 1970s and 1980s coincide with the pre-heavy music of The Who, Jimi Hendrix and Cream of the late 1960s."

John Titor: On se hyvä, että mielipide muodostetaan perinpohjaisen aiheeseen perehtymisen jälkeen.
 
Heviä on yhtä monta suunnilleen yhtä monta alalajia kuin tekijöitäkin. Miten sun määritelmään sopii hidasta, raskasta, heviltä selvästi kuulostavaa musiikkia alhaisilla desibeleillä soittavat tavallisen näköiset jässikät? Ovatko nekin pyrkineet samoihin päämääriin, mutta ovat vaan liian hitaita, herkkäkorvaisia ja pukeutumistaidottomia?
 
Esimerkkejä?

Masoko: Esimerkkejä?
 
Ootko ihan tosissas? Väität että kaikki hevi on "tylsää ja yksinkertaista, jossa on kyse ainoastaan nopeudesta, metelistä ja ulkonäöstä"?
 
Vähän kuin pyytäisi esimerkkejä "hyvästä jazzista".
 
Joko tää oli provo, tai harvinaisen huonosti on perehdytty asiaan.