Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Laitetaanpa oma korsi kekoon biisiarvosteluina:
 
1. Dialectic Chaos
 
Ihan toimiva aloitusbiisi, n. 1:30 kohdalla alkavat soolotiluttelut+harmoniat toimii erittäinkin hyvin. 4/5
 
2. This Day We Fight!
 
Kuten jo edellä mainittiin, on kyseessä vähän perushuttua eli tätä ns. "levyn täytettä" Keskinkertainen Megadeth-biisi siis kyseessä, mutta kyllähän sellainenkin ansaitsee 3/5
 
3. 44 Minutes
 
Biisin alku on perinteistä Megadeth-laatua, ja lupaileekin enemmän kuin mihin kappale loppujen lopuksi pystyy. Laulu on vähän liian puhemaista (vaikka eipä laulumelodiat se Megadethin vahvin osa-alue ikinä ole ollutkaan). Lopun soolot ihan toimivia, mutta ei kuitenkaan mitään tajuntaa räjäyttävää. 3/5
 
4. 1,320
 
Nyt ollaan Megadethin sielussa, ytimessä ja sydämessä. Alkuriffi on kuin Rust In Peacelta ja sama meno jatkuu myös biisin muissa osioissa. Kyseessä ei suinkaan ole haikailua vanhan perään (kuten aiempi arvostelija hereettisesti väitti!), vaan suoraa jatkumoa vanhalle laatutavaralle. Lopun soolot eivät kyllä aivan yllä samalle tasolle kuin biisin aiemmat osat, mutta ei ne mitään jöötiäkään ole. 5/5
 
5. Bite the Hand
 
Mahdollisesti levyn huonoin biisi, mutta se ei kyllä ole paljoa kun Megadethista puhutaan. Kuten Suen arvostelussa tästä levystä todettiin, Megadeth on kuten pizza tai seksi, huonoimmillaankin se on varsin toimivaa. Riffit ei pahemmin iske, ja biisi on aikalailla saman jankkausta. Lopussa taas soolotiluilua, joka ei ainakaan biisiä paranna. 3/5
 
6. Bodies
 
Tässä ollaan omasta mielestäni hieman Countdown to Extinctionin jalanjäljillä, mutta ei kyllä Bodies mahdu täyttämään CtE:n saappaita. Myöskin levyn jonkinlainen täytebiisi joka ei tarjoa mitään säväyttävää. 3/5
 
7. Endgame
 
Varsin toimiva biisi, jossa riffi ei ole monimutkainen mutta sitäkin jämäkämpi ja toimii laulun suunnannäyttäjänä kuin Petterin nenä pukille pimeässä. Biisi nostaa hyvin tahtiaan 1:30 kohdalla, ja siitä eteenpäin seurataankin taas poikien kitarataituruutta mahdollisesti jopa hieman liiaksikin asti. Mutta osaavathan he hommansa! Tässä biisissä on omasta mielestäni ehkäpä levyn parhaat soolomelodiat. 4.5/5
 
8. The Hardest Part of Letting Go...Sealed With a Kiss
 
Levyn. Paras. Biisi. Ja mitä Broderickin taitamattomuuteen tulee, niin Suen haastattelussa hän sanoi että kyseinen kappale on ainakin osaltaan hänen aikaansaannostaan. Wikipediassa kappaleen tekijöiksi näkyy merkityn Mustaine sekä Broderick yhdessä, Mustainen nimi ensimmäisenä, onhan hän Mika Häkkinen (ja näköjään Vladimir Putinkin, Davesta on moneksi!) Ainut levyn hitaampi biisi ja ehkäpä sen takia toimiikin niin hyvin, loistavine akustisine melodioineen. Tästä kappaleesta löytyy sitäpaitsi jopa laulumelodiaa, ja vieläpä toimivaa sellaista. 1:50 kohdilla alkava itämaisfiiliksillä sävytetty riffi tuo mieleen In My Darkest Hourin, ja se on jo paljon, onhan IMDH mielestäni yksi bändin parhaista biiseistä 5/5
 
9. Head Crusher
 
Ensimmäinen biisi jonka levyltä kuulin Radio Rockin rautaa vai roskaa äänestyksen kautta. Ei iskenyt silloin, mutta nytpä iskeekin. Osoitus siitä, että kuunteluympäristöllä on merkitystä (autoradio vs. kotona kuulokkeilla). Edelleen perinteistä Megadeth-junnausta, mukavan nopeatempoinen jyräys edellisen hitaan balladin jälkeen. Soolokin tällä kertaa ihan toimiva, hieman vaan tässä vaiheessa levyä alkaa jo puuduttaa tämä "jätetään biisin loppuosa tiluttelulle" - kaava. 4/5
 
10. How the Story Ends
 
Toimiva tsipale tämäkin, lyhyet melodiset osuudet sopivat kokonaisuuteen oikein hyvin. Kerrankin myös soolo (siis se 2:30 alkava) tuntuu olevan yhtenäinen osa kappaletta, eikä sitä ole vaan ympätty biisin loppuun, jotta kappaleille ja levylle saataisiin lisäpituutta. 4/5
 
11. The Right to Go Insane
 
Tämä on sitten selkeästi tätä uudempaa Megadeth-tuotantoa, mutta toimiihan se silti. Riffi on kaikessa yksinkertaisuudessaan toimiva mylly, joka jauhaa kuin tuulimylly syysmyrskyllä, ja riffin puolesta kappale erottuukin levyn muista biiseistä positiivisella tavalla. Aivan kelvollinen lopetus levylle, tosin ehkä itselle joku hitaampi värssy olisi sinetöinyt levyn paremmin. Ja löytyyhän sitä lopun tilulilu-sooloilua tästäkin biisistä. Ehkä onkin sopivaa lopettaa levy siihen, mitä se suurimmaksi osaksi sisältääkin: Tilutteluun. 4/5
 
Yhteenveto: Tasavahva Megadeth-pläjäys, joka sisältää liikaa melodisesti (ei suinkaan teknisesti, sillä taitoa heiltä kyllä löytyy) keskinkertaista soolottelua. Itsekin Friedmanin Megadeth-ajoista varsinkin soolottelun puolesta eniten pidän, ja tämän levyn soolot jättivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta katsomaan kaihoisasti sitä kun mummo ripustaa vauvoja pyykkinarulle.
 
Levy on kyllä paljon tasaisempi laadultaan kuin United Abominations, tosin kuten aiemmin mainittiin, minustakin UA:lla ehkä on parempia yksittäisiä biisejä. Kokonaisarvosanana tälle levylle antaisin 4/5, tarkemmin 8.5/10, vielä tarkemmin 87/100.