Yleistä keskustelua musiikista ›

Tässä viime viikolla tuli jonkun 10v. pojan vanhemmat kysymään, että voisinko mie niiku tulla heijä poikaasa opettaa( tiesitvät vissii että mie soitan kitaraa) ku se o kuulemma saanu sähkiksen joululahjaks ja ei kuulemma osaa soitta yhtään. Niin tässä mietin että mitäköhä sille sitte opettais. Nii ja paljonkohan kehtais pyytä palkkaa vaikka tunnilta?
 
elikkä oisko kellään kokemusta vasta-alottelijan opettamisesta?

Opeta bluesia.

- virittäminen
- perus-soinnut
- leirinuotiobiisejä
- ei tilutusta eikä gainit kaakossa

Opeta nyt ainakin niitä perussointuja ja vaikka rokkiskaala.

opeta se kuuntelemaan ja arvostamaan kaikenlaista musiikkia.

Psyykkaa sitä sanomalla aina johonkin väliin: "Ynkkä on paska".

Tottakai perusjutut (soinnut jne.), mutta kyselepä mistä oppilas itse on kiinnostunut ja koita rakentaa sitä kautta tietä muihin musiikkityyleihin, joita esitellä. Äläkä ihmeessä tuputa omia näkemyksiäsi mielipideasioista! Olen pari kertaa vaihtanut opettajaa tuon takia..
 
"Joo joo, kyllä nää bluussit kaikki osaa, ei niitä kukaan jaksa kuunnella.. Mut hei, tää on sitä AITOO musaa, niinku! Kuunteles mitä taiteellista blaa blaa.."
Kaveri ei ymmärtänyt yhtään, että hain silloin GROOVIA ja RUNKKUA siihen musaan! Mutta toisaalta, eihän sellaista voine opettaa..

Kaksi sanaa: Hurriganes.

Tottakai Paranoid... tietää, mitä tullaan tulevaisuudessa huutelemaan... ja usein...

Kaksi sanaa: Hurriganes.
 
Kaksi sanaa? Älkää sille Hurriganesia opettako, jos sitä ei kiinnosta. Varmin tapa tappaa mielenkiinto on väkisin vääntää jotain perusbluesia tai kolmen soinnun rokkia ihmiselle jota ei kiinnosta moinen vääntö. Sellaista musaa ainakin alkuun, mistä niitti itse pitää. Myöhemmin sitten noihin blues/rock- perusjuttuihin.

Psyykkaa sitä sanomalla aina johonkin väliin: "Ynkkä on paska".
 
Off-topic:
Se on kuulemma niin, että jos hokee jotakin tarpeeksi kauan, alkaa lopulta itsekin uskoa siihen...
"Ynkkä on paska"
"Ynkkä on paska"
"Ynkkä on paska"...eiku...

Soitelkaa vaikka Toivelaulukirjoista biisejä, oppii samalla nuotit ja erilaisia sointuja. Tietysti toinen vaihtoehto on käydä läpi jotain kitarakoulukirjaa. Mä kävin joskus pienenä yksityistunneilla kerran viikossa ja hinta oli 80mk kerta.

Kaksi sanaa? Älkää sille Hurriganesia opettako, jos sitä ei kiinnosta. Varmin tapa tappaa mielenkiinto on väkisin vääntää jotain perusbluesia tai kolmen soinnun rokkia ihmiselle jota ei kiinnosta moinen vääntö. Sellaista musaa ainakin alkuun, mistä niitti itse pitää. Myöhemmin sitten noihin blues/rock- perusjuttuihin.
 
Mä uskon, että kyllä lapsen saa innostumaan ihan perus ränttätäntästä. Ei niillä ole kummoisiakaan ennakkoluuloja.

Mä uskon, että kyllä lapsen saa innostumaan ihan perus ränttätäntästä. Ei niillä ole kummoisiakaan ennakkoluuloja.
 
Jepjep, pointti olikin se, että jos se ei kerta kaikkiaan innostu siitä, niin ei väkisinkään kannata yrittää. Lapsen toiveet on etusijalla. En toki kiistä ränttätäntän tärkeyttä, ne on perusjuttuja, jotka jokaisen täytyisi osata.

Tässä nyt muutamia asioita, mitä tuli mieleen:
 
- viritys
- kielten vaihto, kun sen hetki koittaa
- perussoinnut
- pentatoninen- ja bluesskaala
- tekniikkaharjoituksia (slurrit, vibrato, venytykset)
- metronomin hyödyntäminen
- improvisointi
- muutaman helpon kappaleen treenaaminen
 
Näillä nyt pääsee jo varsin hyvin alkuun.
 
Hinnasta on paha mennä sanomaan, 5 €/tunti?

5 €/tunti?
 
Halvalla menee. Muistan joskus markka-aikaan itse maksaneeni 60 markkaa/tunti.

Halvalla menee. Muistan joskus markka-aikaan itse maksaneeni 60 markkaa/tunti.
 
Juu jos täysin ennestään tuntematonta opettaa, niin silloin hintaa voi laittaa enemmän. Tosin tutuilta en taida edes viitsiä pyytää mitään.

Tärkeitä sisältöjä onkin jo tullut, mutta opetuksen sisältöä kannattaa rakenteellisesti mielestäni lähteä kasaamaan siitä, että tuo "tympeämpi" ja raskaampi perustreeni tulisi jotenkin sovitettua sellaisen "heti" tuloksia tuovan, onnistumisia tarjoavan toiminnan lomaan. Kun kysymys on kuitenkin mukavasta harrastuksesta ja pyrkimyksenä antaa lempeä potku persauksille ja hyvä maku soittamisen suhteen suuhun.
 
Eli eka tunnilta pitäisi jäädä jotain konkreettista ja _oppilaan_ mielestä "siistiä" käteen, vaikka ihan perusränttätänttä-komppia E:stä ja A:sta, jos sellaisesta tykkää. Tai ihan yhden nuotin ja kielen tuttu sävelmä, jota voi sitten kavereille näyttää. Ja siinä sivussa sitten sitä viritystä, helppoja sointuja (avoimia), kitaran osien nimityksiä jne., teoriantynkää, nuotteja. Ihan oppilaan innostuksen ja jaksamisen mukaan, jos pystyt motivoimaan ja tarjoamaan sopivia, innostavia haasteita, niin olet hyvä opettaja.
 
Jos kyseessä on sähkökitaristin alku, niin voisi käydä läpi ihan vahvistimen ja sähkökitaran perusominaisuuksia, mitä mikäkin nappi tekee ja mitä varten, jne.
 
Oppimistulosta ei voi mitata opetettujen asioiden määrällä tai oppilaan soittotaidon kehityksellä vaan sillä, miltä oppilaasta tuntuu soittaa kitaraa ja jääkö hommasta oikeanlainen fiilis.
 
Kitaransoitto vaatii työtä, mutta työn määrä riippuu tavoitteista. Monen tarpeisiin riittää vähäinenkin panostus, jos se kohdistetaan olennaisiin juttuihin.
 
Ensimmäisellä tunnilla kannattaa varmaan keskittyä enimmäkseen puhumaan; selvittää mistä oppilas pitää, mitä haluaisi oppia (jos osaa jotain sanoa, niin hyvä, jos ei, niin koeta johdatella), onko bändiviritelmiä mietteissä(niistäkin jutuista kannattaa sanoa perusfilosofisia asioita, jos aikaa ja innostusta löytyy), mitä muuta harrastaa jne. Hyvä meininki tunneilla on kaiken a ja o.
 
Ja älä missään nimessä hermostu, jos koet että et saa oppia painumaan kalloon tms., sinun hommasi on olla tukena eikä horjuttajana. Ja omilla taidoilla brassailu kannattaa pitää kohtuudessa, taitojen karttuessa toki voi haastaa tällä tavoin oppilasta ylittämään itsensä, jos tarvetta ja halua on.

Kaksi kertaa olen yrittänyt kitaransoittonopettajaa leikkiä. Toisella kerralla oppilaina oli kaksi noin kymmenkesäistä tyttöä. Yritin näyttää jotain helppoja avoimia sointuja. "Ei sormet yletä". Tunnit alkoivat Landoloiden virittämisellä, ne meni pusseissaan epikseen jo tyttöjen kotimatkalla eikä niitä kotona kukaan osannut virittää. Huonoa oli läksyjäkään harjoitella epävireisellä kitaralla ja liian pienillä käsillä.
 
Sitten oli yks murrosikäinen jolppi, joka halusi oppia soittamaan kitaraa, muttei viitsinyt harjoitella. Näytin aluksi avoimen E:n ja A:n, piirtelin vielä ruutupaperille sormitukset. Pyysin treenaamaan ne seuraavaan viikkoon mennessä niin, että sormet menevät hakematta paikalleen ja vaihto soinnusta toiseen sujuu.
Viikon päästä jeppe tulee toiselle tunnilleen, kaivaa piirtämäni muistilapun esiin ja yrittää huonolla menestyksellä saada noita kahta maagista sointua kuuluville.
Kolmatta tuntia ei enää pidetty - homma ei ole minun pinnallani varustetulle henkilölle sopiva.
 
Toivottavasti sinun opetustyösi kantaa parempaa hedelmää eikä nakerra hermoa yhtä pahasti.