Klassinen ›

Esim. Kaija Saariaho ja muut samaa sarjaa edustavat.

Mozart, Mozart ja Mozart. Pikkusievää piperrystä, piano opettajalle sanoin että Wieniläisklassisesta voin soittaa kurssiin mitä muuta tahansa mutten Mozartia.

Mauro Giuliani

Thevisa: Ei mutta, Gyorgy Ligeti. Pelkkä nimi ahdistaa niin paljon, että vaikka hänellä olisikin mukava sävellys, niin väkisinkin yhdistäisin sen mielessäni Kubrikin Avaruusseikkailun musiikkeihin, jotka ovat ainoana onnistuneet aiheuttamaan unettomuutta.
 
Kävi tuuri, kun osui käteen tuo vinyyli, missä sitä 2001 musiikkiakin on (= Requiem). Lisääkin ottaisin Ligetiä kernaasti hyllyyn, jos vain eteen osuisi. Stockhauseniakin olisi mukava omistaa kyseisessä formaatissa. Joku kyllästynyt halukas myymään? Eihän noita em. herroja joka päivä voi mitenkään kuunnella. Mutta toisinaan...

jon lord: Mozart, Mozart ja Mozart. Pikkusievää piperrystä, piano opettajalle sanoin että Wieniläisklassisesta voin soittaa kurssiin mitä muuta tahansa mutten Mozartia.
 
Nykyisin varsinkin monien suomalaisten taidemusiikin kuulijoiden keskuudessa näyttää olevan muotia vihata Mozartia ja useimmiten ilman sen parempaa tietämystä. "Mozart ei kolahda, koska se ei ole vaikeaa". Arviot on monesti tehty muutaman kevyemmän kappaleen perusteella. Tosi asiassa Mozartin tuotanto on täynnä vakavasti otettavaa musiikkia. Mozart vei klassisen tyylin huippuunsa, ei Haydn (jota niin ikään muodin mukaisesti nostetaan esiin ikään kuin "uutena löytönä"). Nyt on ilmeisesti kotimaassamme muodissa digata Schönbergiä ja Saariahoa (vaikkei niistä mitään ymmärtäisikään) sekä suurimpia barokkitekijöitä ja wieniläisklassikoita selkeästi keskinkertaisempia kansallisromantikkoja, kuten Griegiä ja Sibeliusta.
 
Mozart kirjoitti oopperataiteen uudelle tasolle aikanaan (ja yhä) ylivertaisilla teoksilla Figaron häät, Don Giovanni, Così fan tutte ja Taikahuilu (nämä klassikot ovat tulleet Kansallisoopperaammekin jäädäkseen). Lisäksi noin 20 kypsää pianokonserttoa (joista esimerkiksi d-molli- ja c-molli-konsertot ovat kuumeisen syvällistä materiaalia), ainutlaatuisen kaunis klarinettikonsertto, parikymppisen säveltäjän upeat taidonnäytteet 5 viulukonserttoa ja iso kasa muita konserttoja tekevät Mozartista ehkäpä suurimman konserttosäveltäjän läpi aikojen.
 
Kannattaa myös tutustua Mozartin intiimiin kamarimusiikkiin, esim. d-molli-jousikvartettoon, klarinettikvintettoon, neljään viimeiseen jousikvintettoon ja pianokvartettoihin. Vakavampiin sävellyksiin kuuluvat myös kovan luokan "Gran Partita"-serenadi (näin tulee puhaltimille kirjoittaa), c-molli-messu (jossa täyttyy kirkkomusiikin kauneuden ihanne), c-molli-fantasia pianolle (K.475), trio pianolle, klarinetille ja alttoviululle (K.498), "Prahalainen" sinfonia ja f-molli-fantasia uruille (K.608). Kaikkea muuta kuin "pikkusievää piperrystä".
 
Kyllä nämä vakavan musiikin aateliset, Wagner ja Brahms, sekä luonnollisen musikaalisuuden kultakukot, Haydn ja Schubert, tiesivät, mistä he Mozartin kohdalla puhuivat. "Ylivertaisin nero". "Suurin säveltäjä". "Kuolematon Mozart". Älkää yrittäkö olla niin in täällä, kun kuitenkin nautitte siellä salaa Mossen hunajaa.

samueld: Eli joku muukin on tátá mieltá JB:ista. Miten se ilmenee? Minun mielestáni se on vaan mitáánsanomatonta ja tylsáá.
 
Brahms on kaikkea muuta kuin mitäänsanomatonta ja tylsää. Polyfonian mestari löi ennalta-arvattavuuden laudalta monipuolisuudessaan hillittömän nerokkailla sinfonioillaan. Brahms on romantiikan Bach, musiikkinsa etenee vääjäämättä uusille urille jäämättä junnaamaan paikoilleen. Esimerkiksi ensimmäisen sinfonian avaus paukkuu monimerkityksellisesti tajuntaan, kolmannen sinfonian finaali on kuin häkellyttävä monumentti ja neljännen sinfonian 1. osa on kenties merkittävin sinfoninen saavutus sitten Beethovenin. Ja sitten vielä se kamarimusiikki. Ja...

Älkää yrittäkö olla niin in täällä, kun kuitenkin nautitte siellä salaa Mossen hunajaa.
 
Niin, en yritä olla in enkä muutakaan. Ikääkin on jo yli 50, joten olen muodostanut elämäni aikana oman siis OMAN käsitykseni siitä mistä pidän ja mistä en. Tuohon joukoon herra Mozart ei valitettavasti ole kuulunut koskaan eikä tule kuulumaan.
Olkoonkin että on tehnyt paljon oopperoita ja muuta musiikkia silti. Yhtä asiaa kuitenkaan hänestä historian kirjoitusten perusteella ei voi sivuuttaa ja suuruuttaan ohittaa. Hän oli kuuleman mukaan aivan erityisen taitava improvisoija ja se on taito jota minä arvostan hänessä, siitä suotakoon hänelle kunnia.
Niin ja lopuksi, en kyllä salaakaan kuuntele Mozartia, edes pimeässä.

Aika hassua, kun kysymys kuuluu: "Säveltäjä, josta et pidä", niin sitten kun joku kertoo ja perustelee, niin joku toinen on toista mieltä :)

gonza: Aika hassua, kun kysymys kuuluu: "Säveltäjä, josta et pidä", niin sitten kun joku kertoo ja perustelee, niin joku toinen on toista mieltä :)
 
Makuasioista voi aina kiistellä. :)

Moz-Art: Nykyisin varsinkin monien suomalaisten taidemusiikin kuulijoiden keskuudessa näyttää olevan muotia vihata Mozartia (...) Nyt on ilmeisesti kotimaassamme muodissa digata Schönbergiä ja Saariahoa
Ai Mosse on uusi Tshaikovski? Muistan lukeneeni haastiksen, jossa E-P Salonen kertoi päässeensä yli nuoren vihaisen miehen Tshaikovski - inhostaan, samoihin aikoihin T koki minusta muuallakin uskottavuuspisteiden palautusta.
 
Eikö Schönbergistä pidä aina pitää, jos aikoo olla vakavastiotettava? Itse en tietenkään ole, kun olen diletantti ja kuuntelija, niinpä en erityisemmin pidä esimerkiksi Schönbergistä. Tämä ei estä arvostamasta, muttä eipä vaan jaksa hehkua kun kaivattua tunneyhteyttä ei synny. Saariaho esimerkiksi sen sijaan kyllä kolahtaa erittäin kovasti. Mistäköhän tämä ero johtuu.
 
Ja vielä tämäkin lopuksi - minusta Mozart on kaikkea muuta kuin helppo ja pikkusievä - itseasiassa sanoisin että sitä menee helppoon jos jää Mozartin kohdalla pikkusievyydestä puhumaan.

Ja vielä tämäkin lopuksi - minusta Mozart on kaikkea muuta kuin helppo ja pikkusievä - itseasiassa sanoisin että sitä menee helppoon jos jää Mozartin kohdalla pikkusievyydestä puhumaan.
 
Totta. Mozartin varhaistuotannossa toki on paljon vielä jokseenkin kypsymätöntä tavaraa, kuten ensimmäiset melko lapselliset sinfoniat ja jousikvartetot, puhumattakaan niistä lukuisista vielä galanttia tyyliä muistuttavista pikku menueteista ja gavoteista joihin piano-oppilaat törmäävät alkeisvihkoissa. Mutta myöhäistuotanto onkin sitten jotain ihan muuta. Jostain c-mollipianokonsertosta - Requiemista puhumattakaan - tuskin kukaan voi sanoa että se on pikkusievää. Jos taas "helppous" on samaa kuin ilmaisun selkeys ja sopusuhtaisuus, niin saman tien sitä voi sitten niputtaa koko wieniläisklassisen tyylisuunnan helpoksi ja pikkusieväksi.

sellisti: Jos taas "helppous" on samaa kuin ilmaisun selkeys ja sopusuhtaisuus, niin saman tien sitä voi sitten niputtaa koko wieniläisklassisen tyylisuunnan helpoksi ja pikkusieväksi.
 
Sitähän se wieniläisklassismi tuuppaa olemaa, helppoa ja pikkusievää...

Tää menee nyt täysin ns. off road eli aiheesta sivuun, mutta mulla on sellainen aavistus ettei selkeys ja helppous ole välttämättä ollenkaan sama asia tai samasta kotoisin. Musiikki voi esimerkiksi olla psykologisesti hyvin haastavaa olematta millään tasolla ei-selkeää.

mll: Sitähän se wieniläisklassismi tuuppaa olemaa, helppoa ja pikkusievää...
 
Miksei samantien sanottaisi, että sitähän se kaikki klassisuus (ei siis pelkästään musiikissa) on, selkeätä, harmonista, pysyväarvoista eli helppoa ja pikkusievää.
 
Sitähän te yritätte tuossa väittää - että klassinen karaktääri olisi helppouden synonyymi.

mll: Sitähän se wieniläisklassismi tuuppaa olemaa, helppoa ja pikkusievää...
 
ja kaikki romantiikkakin on tietysti jotain pateettista tunnepaskaa
 
tuosta olen kyllä samaa mieltä, että mozartin sävelkieli on vielä hivenen sirompaa kuin haydnin... joskin silti vähän outoa jos tykkää h:sta muttei m:stä

ralliolli: Sitähän te yritätte tuossa väittää - että klassinen karaktääri olisi helppouden synonyymi.
 
jupiter-sinfonian finaali ja sielumessun kyrie on kai about ylistetyimpiä sävellysteknisiä suorituksia...

sub zero: jupiter-sinfonian finaali ja sielumessun kyrie on kai about ylistetyimpiä sävellysteknisiä suorituksia...
 
Epäilemättä ylistykseen on syytäkin. Nämä eivät kuitenkaan edusta klassista karaktääriä siinä mielessä kuin vaikkapa Helsingin yliopiston päärakennus, vaan yhtä wieniläisklassimissa käytettyä toposta, oppinutta tyyliä (tuossa finaalissahan topokset vaihtuvat kuten Mozartilla yleensä aivan tykkänään, mutta viitanneet nimenomaan siihen lopun kontrapunktiikkaan).

sub zero: jupiter-sinfonian finaali ja sielumessun kyrie on kai about ylistetyimpiä sävellysteknisiä suorituksia...
 
Tarkoitatko akateemisesti koulumaisen virheetöntä ja harmonisesti rohkeata fuugataitetta?

megatherium: Tarkoitatko akateemisesti koulumaisen virheetöntä ja harmonisesti rohkeata fuugataitetta?
 
vissiin tästä oli kyse.
 
----
 
rupesin muuteen miettimään, että luulis, että chopin on semmoinen säveltäjä, jonka populaari tyyli herättäisi inhoa monissa. silti häntä ei ole vielä mainittu tässä ketjussa...