mattim: Minä katselen tätä aihetta enempi akselilla amatööri/ammattilainen.
Tää on paljon järkevämpi vastakkain asettelu. Musta ammattilaiset erottaa amatööreistä se asenne, jolla hommaa tehdään, maksettiin siitä tai ei. Päänsisäinen juttu, joka kyllä aika hyvin näkyy ulospäin ja heijastuu aika suoraan itse tekemiseenkin. |
mattim: Minä katselen tätä aihetta enempi akselilla amatööri/ammattilainen. Olen vahvasti amatööri, sanan varsinaisessa merkityksessä (asian rakastaja).
http://en.wikipedia.org/wiki/Amateur
Matti Näin se minustakin menee. Amatööri, eli asian rakastaja voi harrastaa asiaansa, vaikkei siitä tule pennin latia tuloa. Ja vaikka tulisikin kuten harrastajamuusikolla ei sillä tulolla ole tekemisen nautintoon verrattuna mitään merkitystä. Ammattilaiseksi voisi itseään kutsua silloin kun miettii, että jos minä tämän asian tekemisen lopetan onko sillä vaikutusta minun tulotasooni ja elämisen mahdollisuuksiin. Jos on, niin vaikuttaa siltä, että olet sen asian ammattilainen. Mutta jos esm. minä lopettaisin musiikin parissa touhuamisen niin menisi vain hermot. Ei tulot. Ja usein ammattilainen tekee työtään toisten vuoksi, pyynnöstä tai käskystä ja elää sillä tulolla. Harrastaja voi harrastaa ihan vain itsekseen eikä välttämättä tuo sitä muille esille. Ou jee soo ist das leeben |
Kari Suomalainen sanoi aikoinaan, että "onnellisin ihminen maailmassa on iloinen diletantti, joka voi puuhastella rakastamansa asian parissa tarvitsematta saada siitä toimeentuloaan". Se oli aika hyvin sanottu.
Mutta siltikin, mä teen työkseni ääntä, kieltä, kuvaa, painettua tekstiä ja liikkuvaa kuvaa. Näen aika ajoin todella paljon vaivaa osatakseni nauttia asioista "sellaisina kuin ne ovat", eli haluan osata kuunnella musaa kuuntelematta miten se on tehty, haluan lukea kirjoja miettimättä mikä on kirjailijan formaatti, haluan Aku Ankan puhuvan minulle suomea eikä käännettyjä anglismeja ja pakolla sovitettuja idiomeja, osaan joskus unohtaa elokuvien kelanvaihtomerkit, olla miettimättä kolmipistevalaisun sijoittelua ja sallia liikesuunnan rikkomisen, enkä välttämättä hermostu vaikka valokuvan optinen keskipiste ei vastaisi matemaattista ja lyijyvalkoinen olisikin titaanivalkoista. Pyrin tietoisesti voittamaan ajoittain sairastamani hyperakusian, studiokuulon jossa kaikki taajuudet kuuluvat samalla teholla niiden sisältämästä energiasta riippumatta, ja pyrin antamaan rajallisesti tilaa neurasteeniselle synalgialle, vai mikä se nyt onkaan, ristihavaintohäiriö, jollainen mulla ilokseni myöskin on. Nuo on molemmat ammatin tuomia sairauksia siinä missä vatsakatarri, uniapnea ja hemorroidit.
Ilokseni pystyn vaihtamaan päätyötäni jatkuvasti, joten kirjaa kirjoittaessani tai tauluja maalatessani voin hetken vain harrastaa musiikkia, rankan studiopäivän jälkeen voin katsoa elokuvaa vain elokuvana.
Siltikin, mulla on tapana sanoa, ettei mulla ole harrastuksia, koska saadakseni kasaan edes kohtuullisen toimeentulon mun pitää laskuttaa kaikesta mitä teen. Ennen harrastin sentään kirjojen lukemista, mutta vuosia sitten sattunut odottamaton kutsu Finlandia Junior -raatiin muutti jopa lukemisen palkkatyöksi.
:-D |
Musiikki on enemmänki vähä niinku elämäntapa. Ei siitä irti pääse, rahaa menee niinku viimeistä päivää eikä aina oo kivaakaan. Yleensä toki on, mutta aina joskus sitä vain soittaa vaikka kaikki soittamisessa ottaa päähän. Mutta oli fiilikset millaiset tahansa niin soitto vain jatkuu. Jokin siinä vain koukuttaa. Ollaan jo iham lähelm |
kimurantti1
HarriP
kivi
Numb
Sanetium