Media ja viihde ›

Hipelius: Watchmen, Alan Moore ja Dave Gibbons
Täydet pisteet.
 
Sarjakuva on genrenä siitä hieman hankala, että näitä todella vakavasti otettavia ja kunnianhimoisia töitä ei ole (vielä) ilmestynyt valtavaa märää. Siksi arvosteluasteikolle on todella hankala asettaa mitään standardeja - voi vielä tulla uusia töitä, jotka pistävät pakan uusiksi suuressakin mitassa.
 
Luin Watchmenin toiseen kertaan vastikään. Se on yksinkertaisesti loistava. Sarjakuvasta taidemuotona on todellakin pyritty ottamaan irti niin paljon kuin mahdollista. Yksityiskohtia on upotettu mukaan aivan valtavasti ja päälinjan liepeillä etenee hämmentävä määrä omia pieniä tarinoitaan, merirosvojertinys etunenässä. Sarjakuvasivujen välissä olevia tekstisivuja ei vain voi jättää välistä, vaikka ne eivät yleensä suoranaisesti edistäkään tarinaa. Kokonaisuus ratkaisee, ja se on innostavaa luettavaa. Annan kuitinkin arvosanaksi 9, koska...
 
... itselleni kolahti vielä kovempaa saman käsikirjoittajan teos Helvetistä (From Hell). Visuaalisestihan Helvetistä ei ole millään tavalla häikäisevä. Mutta se tarina, varsinkin kun taustateksteistä pääsee hieman kurkistamaan siihen valtavaan taustatyöhön, jonka Moore on tehnyt tarinan luomiseksi. Historialliset yksityiskohdat, spekulaatiot ja puhdas fiktio sekoittuvat piinallisen kiehtovalla tavalla. Tässä on siis sarjakuvateos, jolle annan kymppini (10) tällä hetkellä ja nykyisillä standardeillani. Suosittelen kaikille haastavasta sarjakuvasta kiinnostuneille, varsinkin jos historiallinen ympäristö (1800-luvun Lontoo kiinnostaa millään tavalla). Ja todellakin, unohtakaa, että leffalla on olevinaan jotain tekemistä tämän kirjan kanssa. Sarjakuva on niin paljon enemmän!
 
Moorelta olen myös lukenut vastikään pari Tom Strong -kirjaa. Nämä eivät taida olla läheskään yhtä tunnettuja kuin em. teokset. Strongit ovat tyyliltään lähempänä perinteistä supersankarisarjakuvaa, kuin esim. Watchmen. Näihinkin on kuitenkin haettu hieman äärimmäisempää näkökulmaa, kuin mihin yleensä törmää. Yksittäiset tarinat ovat lyhyehköjä ja ne ovat eri henkilöiden piirtämiä. Kyseessä ei ole myöskään aivan samanlainen tiivis jatkumo kuin esim. kahdessa edellä mainitussa kirjassa. Viihdyttävää luettavaa kuitenkin, arvosana olkoon vaikka 8- Alan Mooren tuotannon mittapuulla.
 
Lisätään nyt vielä, että jo alkupäässä mainitut Maus ja Persepolis ovat molemmat loistavia, kiitettävän arvosanan ansaitsevia teoksia. Historiallinen näkökulma on konkreettisempi, kuin esim. Helvetistä-teoksessa, mutta taiteellisesti jäädään karvan päähän. Annettakoon vaikkapa Persepoliille arvioksi 9 1/2 ja Mausille 9. Ei siksi, että Maus olisi välttämättä missään objektiivisessa mielessä huonompi. Ehkäpä osasin vain enemmän samastua Persepoliin päähenkilöön (vaikka en todellakaan väitä, että omat kokemukseni olisivat millään tapaa verrattavissa päähenkilön kokemuksiin). Mainittakoon vielä, että Persepolis-animaatioelokuvaa voi täysin huoletta suositella katsottavaksi, jopa sarjakuvan lukemisen sijasta. Leffa on joka suhteessa erittäin uskollinen toisinto sarjakuvasta. Asian kääntöpuolena on toki se, ettei se juurikaan tarjoa uutta sarjakuvan lukeneille.