Klassinen ›

Pendereckin varhaistuotanto muistuttaa minusta tuonelan joutsenen maisemia. Tunnelma on ainakin väkevä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=_Fsqa55qhUQ&fmt=18

Deliuksen Lullabye for a modern baby on käsittääkseni tunnelmallista joskin Kuulan tunnettua kehtolaulua ja sen arkaaisia sävyjä alluusioiltaan enemmän muistuttavaa musiikkia pianolle ja viululle tai romanssi samalle kokoonpanolle. Late swallows jousiorkesterille fenbyn tulkitsemana joskin barbirolli yltää lähes yhtä hyviin tuloksiin kappaletta tai 3. osaa kvartetosta johtaessaan suuremmalla kokoonpanolla vaikka voimakkaasti kromaattisen soinnutuksensa takia ne eivät identifioidu ja assimiloidu tai rinnastu antisentimentaalisuudessaan viestiketjun aloitusosion ehdottaman esimerkkitapauksen affektio-taajuudelle. Legenda viululle ja orkesterille on haltioitunut teos.

Mä kehottaisin kokeilemaan elävää musiikkia - tänäänkin sai huimat kiksit Shostan vitosesta :)
Esimerkiksi
RSO ke 6.5. Finlandia-talo klo 19.00
KESKIVIIKKOSARJA 14
Tugan Sokhiev, kapellimestari
Vadim Gluzman, viulu
_ostakovit_: Viulukonsertto nro 2
Borodin: Sinfonia nro 2
 
tai 29.5 RSO temppeliaukio
Gabriel Fauré: Pelléas ja Mélisande
Kirmo Lintinen: Pianokonsertto, ke. (YLEn tilaus)
Olivier Messiaen: Lascension
 
Tai Sinfonietan tai HKO:n keikalle.

Kiitos taas kaikille suosituksista. Tullut vähän jumituttua Sibeliukseen(ja lähinnä Pohjolan tyttäreen sekä Lemminkäiseen) kun siihen alkaa pikkuhiljaa päästä sisälle, mutta myös esim. Ekstaasirunoelma kuulosti hyvältä.(Prometheus meni ainakin koekuuntelun perusteella jo vähän yli) Pitää kyllä joku päivä yrittää kuunnella noita muitakin mainittuja jotka on vielä korkkaamatta.
 
Klassiseen tutustumisessa on kyllä se huono puoli että tulen entistäkin nirsommaksi kaiken muun musiikin suhteen, mutta kaipa se on sen arvosta. Pitää sitten väsäillä ambienttia, metallimeteliä sunmuuta itselleen niin saa sellaista kun haluaa, koska tosiaan klassisen kohdalla se on aika toivotonta... :(
 
Sanokaa muuten ihmeessä jos tiedätte jotain vaikka noiden edellämainittujen sävelrunojen tyylistä musiikkia, jotenkin noissa molemmissa on paljon kohtia jotka tunnen tavallaan konkreettisesti, esim. se pohjolan tyttären "pääteema".
 
Straussia ja Thus Spake Zarathustraa(ja varmaan muita sen sävelrunoja, saa suositella :) ) on varmaan seuraavana vuorossa. Modernimpaakin musiikkia voi suositella, joskaan ei mielellään mitään kovin atonaalista ja mieluiten tunnelmaan painottuvaa.(ei varmaan mikään yllätys että olen lievästi sanottuna pihalla nykyklassisen suhteen) Cantus Arcticus ainakin toimi hyvin.

Omegano:
Sanokaa muuten ihmeessä jos tiedätte jotain vaikka noiden edellämainittujen sävelrunojen tyylistä musiikkia, jotenkin noissa molemmissa on paljon kohtia jotka tunnen tavallaan konkreettisesti, esim. se pohjolan tyttären "pääteema".
 
Sibban varhaistuotannosta yksi aivan mainio biisi on Satu tai "en saga" nimellä se menee myös. Tapiola on noista sävelrunoista viimeinen ja paras, mutta se kannattaa säästää vähä myöhemmäksi. Melkoisen haastavaa kuunneltavaa.
 
Täältä voi kuunella paljon Sibeliusta: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=47&t=279
 
Muista sävelrunojen säveltäjistä mieleen tulee Respighin Pines of Rome tai pini di roma vai mikä onkaan:
 
http://www.youtube.com/watch?v=cKXkFZ4FqQ8&fmt=18
 
Gustav Holstin Planeetat:
 
http://www.youtube.com/watch?v=L6NopU9K_8M&fmt=18
 
Ja sitten on tietysti Debussyn La Mer... Sibeliuksen viulukonsertto oli se biisi, jota kautta ajauduin itse klasarimusiikin pariin.
 
Vaikka sanoit ettet uudemmasta taidemusiikista välitä niin kokeile silti lindbergin klarinettikonserttoa. Se ei ole mitenkään liian vaikeaa kuunneltavaa ja aivan mahtava biisi.
 
http://www.youtube.com/watch?v=foYUqV2nlqg&fmt=18

Philip Glassin Akhnaten (ooppera, ei sopraanokimitystä) toimii mulle, sitä on tullut kuunneltua viime aikoina. spotifyssä on todella hyvin Glassin levytyksiä.

Kotimaisen säveltaiteemme taso on ilahduttavan korkea 1900-luvun alkupuolella jos mittapuuna käytetään sibeliuksen tuotantoa ja ilmankin sitä, jolloin siinä tapauksessa mikäli häntä ei lasketa lukuun, voidaan ainakin todeta se ettei se myöskään ole ainostaan sen varassa. Eihän sotakaan yhtä miestä kaipaa.Olkoonpa tämä millainen hyvänsä. En tiedä jaatteko kanssani tämänkaltaisen käsityksen ja kokemuksen. Vai onko frustraatio tai jokin uusi ilmiö saanut minut vieraantumaan peinteisestä tonaalisuudesta ja kansallisromanttisesta sävelkielestä.
 
Viimeisimpänä musiikillis-esteettisenä kokemuksena sain todeta väinö raition musiikin pakahduttavuuden hehkuvassa impressionistisessa koloriitissa soitinväripaletissaan joka hienostuneissa harmonioissaan edustaa ja representoi subliimia tunnetta joka ei ehkä ole lainkaan niin oudoksuttavaa säveltäjältä, jonka luomistyön innoituksena oli pianon päällä käyskennellyt kotikissa jolle tämä omisti monia musikillisia luonnekuviakin, mutta oli tulisieluinen modernisti maamme merkittävimpiä siihen aikaan kun sibelius kirjoitti vielä yleiosöystävällisiä perinteisen melodia, harmonia ja rytmi-käsityksen kyllästämiä sinfonioitaan vakavien esteettisten älyn tarkoitusperin työskennelleiden modernistien rinnalla jotka eivät pyrkineetkään millään tavoin miellyttämään kuulijoitaan suosion tavoittelemiseksi johon suuret taiteiljat niin harvoim ovat syyllistyneet, nimittäin myöntyneet populariteettiin ennen kuin raitiokin sitten kiinnostuttuaan uudelleen melodiasta jeftan tytär ja varsinkin prinsessa Cecilia-oopperan myötä käänsi, sulho rannan sanoin, kelkkansa kansallisiin mäkiin joiden lisäksi tulivat radio-orkesterille kirjoitetut helppotajuiset tonaaliset tilausteokset.
 
Mutta sanalla sanoen kerrassaan sydäntä lämmittävää musiikkia nämä hänen pienimuotoiset orkesteriminiatyyrinsä kesäkuvia hämeestä ja metsäkuvia-sarjat pittoreskissa tunnelmamaalailussaan vaikka rohkeimmillaan raitio tunnetaankin atonaalisista teoksistaan kuten antigone, kuutamo jupiterista jne. mutta Debussyn vaikutusta ei voi kieltää.
 
Listatkaas lisää kansainvälisen tason säveltaiteilijoita joista kadunmies on tuskin kuulutkaan mutta joiden musiikissa on substanssia enemmän kuin moni arvaakaan. Aarre Merikanto kenties? Yrjö Kilpistä on pidetty hugo Wolffin kotimaisena vastineena. Kuinka oopperasäveltäjät Pylkkänen, monipuolinen Marttinen tai Launis? Tunnetteko heidän tuotantoaan? Ensin mainittu sävelsi tuntemattoman sotilaan oopperaksi. Marttiselta taas kesti kauan löytää omat äänenpaunonsa ja persoonallisen tyylinsä säveltäjänä dodekafonisten kokeilujen jälkeen "linnunrata" vasta teoksissa Panu, tulen jumala jne.

Viimeisimpänä musiikillis-esteettisenä kokemuksena sain todeta väinö raition musiikin pakahduttavuuden hehkuvassa impressionistisessa koloriitissa soitinväripaletissaan joka hienostuneissa harmonioissaan edustaa ja representoi subliimia tunnetta
Ooh, muutaman minuutin kuuntelulla Raitio nousee kevyesti suosikkieni joukkoon. Täytynee palata asiaan. 8)
 
Debussyn vaikutusta ei voi kieltää.
Aivan kuin siinä olisi Stravinskia (esim. Tulilintu), Ravelia (esim. Daphnis ja Chloé), Rousselia (esim. Metsän runo), Boulangeria (esim. Kevätaamusta)... Ja muutamia sibeliusmaisia muotoratkaisuja. 8)

levesinet: Ooh, muutaman minuutin kuuntelulla Raitio nousee kevyesti suosikkieni joukkoon. Täytynee palata asiaan. 8)
 
Aivan kuin siinä olisi Stravinskia (esim. Tulilintu), Ravelia (esim. Daphnis ja Chloé), Rousselia (esim. Metsän runo), Boulangeria (esim. Kevätaamusta)... Ja muutamia sibeliusmaisia muotoratkaisuja. 8)
 
varmasti niin onkin mutta persoonallisena synteesinä. Uuno Klamin viulukonsertossa kuului korviin impressionisrine muotokieli joka on yhtä paljon velkaa edellisille säveltäjille vaikakin musiikki menee suoraan sydämeen kun debussy jättää kuulijan aika kylmäksi.

megatherium: varmasti niin onkin mutta persoonallisena synteesinä. Uuno Klamin viulukonsertossa kuului korviin impressionisrine muotokieli joka on yhtä paljon velkaa edellisille säveltäjille vaikakin musiikki menee suoraan sydämeen kun debussy jättää kuulijan aika kylmäksi.
 
Vai velkaa edellisille säveltäjille? Jos maksaisit laskusi niin mihin ne haluaisit kohdistaa?

megatherium: Kotimaisen säveltaiteemme taso on ilahduttavan korkea 1900-luvun alkupuolella jos mittapuuna käytetään sibeliuksen tuotantoa ja ilmankin sitä, jolloin siinä tapauksessa mikäli häntä ei lasketa lukuun, voidaan ainakin todeta se ettei se myöskään ole ainostaan sen varassa. Eihän sotakaan yhtä miestä kaipaa.Olkoonpa tämä millainen hyvänsä.
 
Se on helppo nyt sanoa... mutta minkähänlaiseksi olisi suomalainen musiikkikulttuuri muotoutunut 1900-luvulla jos ei Sibeliuksen kaltaista jättiläistä olisi ollut luomassa polkua aikamoiseen pystymetsään ja antamassa lukemattomille muusikoille ja säveltäjille inspiraatiota, innostusta ja uskoa suomalaisen musiikin voimaan. Hänen vaikutustaan ei voi eikä pidä aliarvioida.

entä jos ei pidä sibeliuksen musasta?

entä jos ei pidä mikko alatalon musasta?

ralliolli: Opit pitämään.
 
Olen tällä hetkellä aivan lumoutunut hänen musiikistaan. Kaipaan luontoa ja saan sitä parhaiten musiikista. Metsien humina ja tuulen kirpeä vingunta; jouduin seikkailun keskelle - yksin, luontoon. Elämys!
 
Minä puolestani päinvastoin olen lumoutunut kaikkien muiden menneiden aikojen suomalaisten teknisesti hämmästyttävän taitavien kontrapunktikkojen ja syvällistä ekspressiivistä tunnetta musiikisaan ilmaisemaan kykenevien säveltaiteilijoiden teoksista joista en ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Erik Fordellin, 44 sinfoniaa luoneen pohjalaisen kapellimestarin ja pianonsoition opettajan, joka sai yksityisopetusta Aarre Merikannolta ja opiskeli Bengt Carlssonin johdolla söävellystä tuotantoa en vielä tunne lainkaan. Mutta monet muut ovat jo ytehneet suuren vaikutuksen jollaista en Sibeliuksen musiikista milloinkaan oikein löytänyt.

ralliolli: Opit pitämään.
 
reilut 6-7 vuotta olen yrittänyt eikä ole vielä tapahtunut. en ilmeisesti ole yhtä valaistunut kuin te...

rkellu: entä jos ei pidä sibeliuksen musasta?
 
Walesissä tykkäävät, kun Janne sävelsi niille yhden kansallislaulun. Joten llongyfarchiadau i Siôn Sibêliws a i cherddoriaeth dda iawn yn Findir!
http://www.youtube.com/watch?v=SYoDsBJNK4w
 
Mauton sovitus.

rkellu: reilut 6-7 vuotta olen yrittänyt eikä ole vielä tapahtunut. en ilmeisesti ole yhtä valaistunut kuin te...
 
Ei kaikkia kriitikoitakaan, säveltäjiä ja tieteilijöitä hänen syntaksinsa suinkaan aina puhutellut, joista tunnetuimpia lienevät Adorno, Virgil Thompson, Peterson-Berger, Leibowitz ja Kalisch, jonka näkemyksen mukaan sibelius lopetti usein kun olisi ollut huippukohdan paikka ikään kuin hänellä ei lopulta olisi paljon sanottavaa; tässä sen pitäisi olla, kuvitelkoot loput.

kokeilepa näitä perinteisiä ehdotuksia kuten Griegin Peer Gynt - sarja, Rimsky-korsakovin Szeherazade, Borodinin Polovetsialaisia tansseja, Hatsaturjanin Sapelitanssi ja Fryygian Adagio... Entäs Rodrigon Kitarakonsertto (Aranhuez) tai Prokofjevin huilusonaatti (soitetaan viulullakin). Nämä biisit eivät ole kestoltaan megamittaisia. Mahler uuvuttaa...