Etno, proge, latin ›

Onko tämä yltiöialiarvostettu orkesteri tuttu täkäläisille? Itseltä löytyy vain yksi levy, The Turn Of A Friendly Card, löytyykö muualta tuotannosta vastaavia mestariteoksia? Edellä mainittu konseptiplätty on nimittäin kohonnut ehdottomien henkilökohtaisten suosikkilevyjeni joukkoon. Entä onko varteenotettavia live-DVD-julkaisuja?

Ainoastaan tuttu The Eye in the Skyn perusteella, joka on kyllä kokonaisuutena hyvä levy, vaikka hieman popimpaa linjaa edustaakin. Pitäisi kyllä tutustua paremmin tähänkin yhtyeeseen.

Alan Parsons Project, lyhyt oppimäärä:
http://www.youtube.com/watch?v=2Duj2oZIC8U

kokeilin kerran jotain näiden keskeistä levyä kirjastosta, mutta ensireaktio oli että "poppipaskaa" enkä jaksanut kuunnella enempää.
 
jossain synthesizer greatest levyillä on ollut näiden jotain instrumentaalibiisejä, jotka on ollut OK muttei erikoisempia

Ammonia Avenuella on hieman ELO-tyyppistä poppiskamaa. Biisit melko mukiinmeneviä.

I Robot on kyllä loistava levy, Camelin levyjen ohella mielestäni parasta 70-lukulaista kevytprogea, joskin sieltä popimmasta päästä. Turn of A Friendly Card on myös hyvä, Pyramid taas muutamaa biisiä lukuunottamatta aika vaisu.

Joo, kyllä näitä tuli kuunneltua aikanaan. Tuotanto siihen Eve -levyyn (-79) saakka on tuttua, mutta kun c-kasetti ajasta poistuttiin ei näitä wanhoja enää ole tullut kuunneltua. Muistan jotenkin, että itellä ei koskaan ollu rahaa ostella levyjä mutta sitten onneksi jollain kaverilla oli näitä ja siitä sai kasattua oman "compilationin". Tuo fiilis kulminoituu just Projektiin.
 
En tiedä miksi, mutta siinä ensimmäisessä Tales and mystery... levyssä jotenkin jäi mieleen sanoitukset Edgar Allan Poe:n kirjallisen tuotannon pohjalta.
 
Noh, kun tämä nyt täällä tuli puheeksi niin pitääpä vissiin kahlata tuo matsku jollain konstilla uudelleen läpi. Selviääpähän uudelleen, onko se niin aikuiseen makuun enää.
 
Hyvä topic kuitenkin.

Eye in the Sky on varmaan kliinisimpiä studiorottalevyjä koskaan, mutta kyllä ne biisit päähän jäävät. You're Gonna Get Your Fingers Burned on kyllä suorastaan epätoivoinen yritys rokata.
 
Tales of Mystery and Imagination on sangen mainiota kevytprogea, toimii nimenomaan kerralla kuunneltuna. Etenkin Tarr & Feather rokkaa huumorintajuisesti. Olisi kyllä kiva kuulla sekin remasteri, jossa EI ole Parsonsin -87 ymppäämiä geitattuja rumpuja ja kitarakuvioita.
 
Andrew Powellin orkesterisovitukset bändin biiseistä eivät tainneet olla mitään kovin välttämätöntä kuultavaa, joskin Luciferista taisi olla hyvä versio.

Mulle I Robot on ehkä Parsonsin paras levy, ainakin niistä mitä omistan/olen kuullut. Samoin Pyramid on hyvä, "mystinen" platta (mulla on LP vuosimallia -78). Turn Of A Friendly Card on myös hyvä kokonaisuus. Sitten Eye In The Sky oli paha pettymys, höttöä listapoppista, ei sen enempää. 80 -luvun muukin tuotanto jäänyt vaille kuuntelua.
 
Mielestäni Alan Parsons Project ei oikeastaan ole progea ensinkään, enemmänkin taiderock -genren kamaa. Ja alkupään levyt hyvää sellaista.

I Robot ja Pyramid ovat molemmat mainioita levyjä. Ihan omanlaisensa kliininen tunnelma. Mies kyllä tietää mitä ääni on, sen voi kuulla myös Dark side of the moonilla.
 
'I Wouldn't want to be like you' esim. potkii kaikessa korniudessaan aivan täysillä persiille.

Joskun nössinä oli C-kasetille tarttunut jokin biisi mitä pitkään ihmeteltiin että mikä tämä mystinen ja mahtipontinen biisi ja esittäjä oikein on. Myöhmmein selvisi että se oli "In the lapt of the gods". Siitäpä lähti tutustuminen Parsonsiin. Loistava biisi vieläkin, parasta tuotantoa. Useita levyjä hankkineena parhaimmistoon nousee just tuo Pyramid ja tietysti I Robot. Hyviä biisejä matkan varrelta löytyy paljonkin.
Onkohan Alan saanut vietyä projektinsa jo loppuun - mahtavatko vielä keikkailla?

Onkohan Alan saanut vietyä projektinsa jo loppuun - mahtavatko vielä keikkailla?
 
Kyllähän nuo keikkaa vielä tekee, tosin ilmeisesti aika harvakseen - materiaali on sen verran suureellista, että taitaa vaatia aikamoisen miehistön, että siitä livenä mitään tulee. Alan itse ei taas konserttitilanteissa juuri kummempaa roolia vedä kuin komppaamalla akustista kitaraa ja laulamalla taustoja.

Alan itse ei taas konserttitilanteissa juuri kummempaa roolia vedä kuin komppaamalla akustista kitaraa ja laulamalla taustoja.
 
Onhan tuo toisinaan ottanut esiintymispaikakseen myös miksaustiskin takana istumisen. Kapellimestariin hän itseään vertasi silloin kun haastattelin joskus kymmenkunta vuotta sitten.

velioj: Ihanko todella olet haastatellut? Minkälaisen tapahtuman yhteydessä pääsit tuollaista tekemään?
Eikös muuten Alanilla ollut jonkinlaisena aisaparina Eric Woolfson?
 
Kyllä vain, sanotuksista on tehnyt käsittääkseni suurimman osan ja sävellyksiäkin poppoolle jonkin verran. On toki vetänyt myös lead-vokaaleja ja pianoa ainakin APP:ssa.

velioj: Ihanko todella olet haastatellut? Minkälaisen tapahtuman yhteydessä pääsit tuollaista tekemään?
 
"On Airin" ilmestyttyä 1996, jolloin Parsons kävi Helsingissä haastateltavana - luultavasti joillekin muillekin medioille kuin vain Rumballe, johon itse kirjoitin. Istuimme hotellin aulassa puolisen tuntia juttelemassa niitä näitä. Sopi ehkä juuri tähän haastattelutilanteeseen, että nauhuriin tuli toimintahäiriö, joten hyvästeltyämme kävelin aulan toiseen päähän ja kirjoitin lehtiöön mahdollisimman nopeasti muistiin kaiken sen mitä muistin keskustelusta (en tykkää siitä haastattelijana tai haastateltavana, että keskustelun aikana tehdään muistiinpanoja).
 
Asiallinen, miellyttävä ja huomaavainen mies. Kuten tietysti tuottajan kuuluu ollakin. Hyvä puolen sivun juttu siitä tuli.