Bassot ›

Bassohan ei saa kuulua yli, mutta sen pitää erottua. Tästä lienee nytkin kysymys.
 
Kokemuksen mukaan Fenderin Jazz Bass on tähän hyvä monella styrkkarilla, suoraan linjaankin. Samoin Presari ja Ampegin SVT/Rantasauna. Rickenbackerin 4003 on myös hyvin erottuva basso.
 
Hifimmät tuppaavat sandaamaan hyvin yksin, mutta niissä ääni menee kitaroiden ja rumpalin tontille ja ne hukkuvat miksiin helpommin.
 
edit: typoja, ja joo, Thunderbird on samaa kategoriaa. Samoin GIban Riper/Grabber bassot. G&L El Toro oli kans aika tykki. Tuuttas läpi helposti.

Gibson Thunderbirdissä on aika alamiddlevoittoinen soundi mikä tuntuu punkevan hyvin seasta.

Riippuu enemmänkin niistä muista soittimista. Studio-olosuhteissa ja ammattitaitoisen äänihahmon kera oikeastaan mikä tahansa basso pelaa.

Riippuu tietysti monesta asiasta, kuten vahvistimesta ja muun orkesterin soundimaailmasta. Mulla on keikkakokemusta enimmäkseen Fender Jazz bassosta sekä Precisionista. Näistä Presarilla saan helpoiten jytkyn soundin, joka on erottuvasti omalla kaistallaan. Jazzari on soundimaailmaltaan monipuolisempi, mutta äänivallin läpi puskevan ja samalla tuhdin soundin löytäminen ei ole ihan yhtä helppoa.

Riippuu tosiaan muista paljon. Toisinaan kun poijjaat jysäyttää putkinupeistaan vähän volaa auki, jää jazzari armotta kakkoseks ja ainoo mikä kuuluu on kilinä.
 
Vastaavasti mitä tossa puhuttiin hifibassojen soundista yksinään, ni kitarasoundikin kuulostaa yksinään tosi mehevältä, jos alapäitä antaa olla reilusti, mut bändikontekstissa soundi on viilattava bändin, eikä yksittäisen instrumentin mukaan.
 
--> jazzari erottuu hienosti, ku kitarat pysyy omalla tontillaan ja sillon basistinkaan ei tarvii muitten tonteilla uida.

Presari. Olin kerran yhdessä projektissa kitaristina ja basistilla oli P-beissi. Kuulosti sairaan hyvältä ihan yhden mikin nauhoituksissakin. Se vaan puskee jotenkin läpi paremmin kuin muut. Sääli kun ne on niin kauheita soittaa, se soundi oli tosi hyvä!

Leo Lindgren: Presari. Olin kerran yhdessä projektissa kitaristina ja basistilla oli P-beissi. Kuulosti sairaan hyvältä ihan yhden mikin nauhoituksissakin. Se vaan puskee jotenkin läpi paremmin kuin muut. Sääli kun ne on niin kauheita soittaa, se soundi oli tosi hyvä!
 
Millaisista bassoista sä sitten diggaat, siis soitettavuuden osalta?

Warwickin Corvette pukkaa nätisti mixin läpi. Epiphonen goottilinnullaki mukava vedellä reeneissä ku tulee iisisti läpi ja jyrisee.

absqua: Millaisista bassoista sä sitten diggaat, siis soitettavuuden osalta?
 
Tuo on hyvä kysysmys. Minä ainakin saan Presarin just sellaseks kun haluan.

Leo Lindgren: Presari...Sääli kun ne on niin kauheita soittaa, se soundi oli tosi hyvä!
 
Onpa erikoinen lausunto. Hyvin säädetty basso on hyvin säädetty basso ja hyvä soittaa. Soundipolitiikka on sitten eri asia.

hollstro: Tuo on hyvä kysysmys. Minä ainakin saan Presarin just sellaseks kun haluan.
 
Mä ymmärrän kyllä tuon jos on tottunut esim. Ibanez-tyyppiseen todella ohueen kaulaan.

absqua: Mä ymmärrän kyllä tuon jos on tottunut esim. Ibanez-tyyppiseen todella ohueen kaulaan.
Sepä se :) Mulla on yli puolet kitaroista ja bassoista ollut Ibanezeja, aina kokeilen jotain muuta ja palaan sitten takaisin Ibaan. Viimeinen "kallis" hankintani oli Peavey Cirrus, joka on aivan unelmaa soittaa ja mielettömän laadukas soitin. Kuitenkin kun olen jo ajat sitten tottunut kapeaan kaulaan niin en kauaakaan sillä Peaveyylä soittanut kun ostin Warwick Fortressin jossa taas on sellanen Iba-tyylinen sikakapea kaula (Warre pre'98).
 
Yks hyvä Fenderi jota testasin oli Meksikon jazzari F-Musiikissa Tapiolassa, siinä oli kans semmonen kohtuu kaponen kaula. Mut se oli niitä "pre-worn" ja hintaa 1200€ ja punainen vieläpä. Vastenmielinen yhdistelmä kokonaisuudessaan hinta ja kaikki, enkä ollu muutenkaan ostamassa uutta soidinta.
 
Presarit on kaikki ollu himmeitä lapioita mitä oon testannu, ei putoa.

Presarit on kaikki ollu himmeitä lapioita mitä oon testannu, ei putoa.
 
Paksu kaula on soundin eduksi, noin pääpiirteittäin.
 
Suosittelen että rupeat soittamaan kontraa. Sen jälkeen kaikki sähköbassot tuntuvat todella ohutkaulaisilta ja kevytsoittoisilta. ;-)

Presarit on kaikki ollu himmeitä lapioita mitä oon testannu, ei putoa.
 
Kevyet tuntuu olevan kokemukset ja samalla vahvat mielipiteet. Näinhän se yleensä onkin.

hollstro: Kevyet tuntuu olevan kokemukset ja samalla vahvat mielipiteet. Näinhän se yleensä onkin.
 
NohNoh! Kanssamatkaajat! Jos jonkun mielipiteet poikkeavat valtavirrasta, ei ne välttämättä ole sen vähemmän punnittuja henkilökohtaisia kokemuksia, kuin muidenkaan. Tällaiset tylytykset ajavat heikoimmat ihmiset valtavirran mielipiteiden vangiksi, ilman että oma mielipide ja maku pääsee kehittymään. Nettikeskusteluiden perusteella on todella vaikea mittailla mielipideiden vahvuutta suhteessa kokemukseen. Siinä äkkiä aletaan kumarrella ja pyllistellä väärille henkilöille.
 
Mutta tuohon keskustelun aiheeseen... "Mixin päällä istuminen" on kovasti kiinni musatyylistä. Tänään soittelin Beatles-rokkia DeArmond-bassolla etumikki täysillä ja tuhina täytti kivasti oman äänilokeron. Treeniäänitykissä tuo soundi istui kivasti kahden kitaran ja rumpujen sekaan, olematta mitenkään erotteleva tai mixin päällä, mutta silti antaen jämäkän botnen musiikille.
 
Toisessa bändissä (väh. 8 henkeä) soittelen omakuvan kiekurabassolla etumikki täysillä ja takamikistä vartti pois soul-tyyppistä musaa. Erottelevuutta löytyy jo huimasti ja aletaan olemaan jo vahvasti mixin päällä.
 
Siitä vaan räpläämään erilaisia bassoja eri tilanteissa, niin kehittyy semmoinen perstuntuma siitä, miten ja milloin päästään "mixin päälle.

hollstro: Kevyet tuntuu olevan kokemukset ja samalla vahvat mielipiteet. Näinhän se yleensä onkin.
 
Minkä sille vaan voi jossei istu käteen ni ei istu? Itsehän sitä soitetaan ja soittimet valitaan itselle, ei muille.

Basso joka "istuu mixin päällä"
 
Häh? Bassohan pitä istua miksissä, ei olla sen yläpuolella. Siinä yläpuolella on laulut ja muut melodiat jo, mitkä - kuten lämmityspatteritkin - ei saa peittää.
 
Passiivibassoista (jazzarit etenkin) olen itse tykännyt eniten, mielellään fläteillä ja mahdollisimman vähällä equalisoinnilla. Fläteissä ja passiivibassoissa on balansoitu soundi joka ei astu kenenkään muun varpaille ja erottuu hyvin juuri basson taajuusalueella. Erottelevaisuutta ei basson kohdalla saavuteta kovalla keskiääneillä tai diskantilla, niissä taajuusalueissa on jo reilusti tavaraa jo mikäli bändïssä on kitarat, laulut, kiipparit ja muut. Niistä soittimista ei myöskään saa irrota liikaa bassoa.

Tämän palstan totuus tuntuu olevan, että jos ei presari, jazzari tai riku istu käteen tai korvaan on parempi mennä peilin ääreen tai lopettaa koko harrastus. Kuka ei tätä ymmärrä, on väärässä.
Marko

stragowa: Minkä sille vaan voi jossei istu käteen ni ei istu? Itsehän sitä soitetaan ja soittimet valitaan itselle, ei muille.
 
Mun pointti on se että jos joku ei istu omaan käten niin ei se tee soitinta "himmeäksi lapioksi".