Aihe: Hyvä halpisbeissi kitaristille - 70-80 luvun japsit?
1
Solex
02.04.2009 00:15:37
Olen tälläinen jo kitaraa jo kymmenettä vuotta soittava lurjus jolle basistin ja rumpalin todellinen voima yhteissoitossa valkenee liian myöhään. Paikatakseni musiikillisia puutteitani, ajattelin jättää tiluttelut vähemmälle ja alkaa kehittämään bändisoiton musiikillista selkärankaa - basson soittoa. Mitä selkeämpänä ja käytännöllisempänä basismini pysyy, sen tyytyväisempi olen.
 
Skittapuolelta olen todennut 80-luvun ja 90-luvun alun japsikopiot Fendereistä ja Gibsoneista hinta/laatusuhteeltan vallan mainioiksi. Hyvän soittimen saa jopa alle neljällä sadalla kun sattuu kohtuullisesti pidetty yksilö kouraan. Bassopuolella perinteikkyys ei ole minun lähtökohdastani ollenkaan huono lähtökohta - Siispä etsin ensisijaisesti hyvää jatsaria tai presaria. Tärkeintä olisi turvallisen hyväksi havaitun konseptin saaminen lavassa lukevaan tekstiin turhaan tuijoittamatta.
 
Varsinaiseen kysymykseen: Millaiset kokemukset muusikoilla on 70-luvun japsikopioista? Merkkejä tältä ajalta on monia, nykyään on vielä elossa on ainakin Tokain arvostetumpi ja Fernandesin hieman tuntemattomampi brändi. Pahat kielet puhuvat että näiden kultakausi osui jenkkien aallon pohjaan 80' luvun alusta puoleenväliin mutta aikaisemmat eivät olleet ehkä niin kummoisia. Entäs minkäslainen tämä Aria Pro II on kun siitä kaikki puhuvat? Lähemmäs kolkyt vuotiaita moisia löytyy välillä 250 euroon japsivintageputiikeissa.
 
Ainoastaan käytettyjä metsästelen ja budjetti persaukisena opiskelijana on hieman päälle neljäsataa.
TommiW.
02.04.2009 09:19:31
Tohon hintaluokkaan kannattanee etsiä mm. Tokain kopioita. Seitkytluvun kopioistakin aletaan nykyään ottaa vintage-lisää, joten kahdeksankymmentäluvun puolelle kallistunee. Varsin oivia pelejä.
 
Aria Prot ovat melkosen keskiäänivoittoisia vehkeitä, mutta suurin osa on melko pienellä kielivälillä ja kapealla kaulalla varustettuja soittimia joten voisi senkin puolesta sopia kitaristille. Hyvä hinta-laatu-suhde niissäkin on.
"Sillon kun oikeen nussitaan niin siin munatkii on vaan tiellä. Eli ei mitään kutumusia häiritsemään, jellyä vaan huleen ja jordaania tuulensuojaan. " -juki68
Cathi777
02.04.2009 11:20:46
 
 
TommiW.: Tohon hintaluokkaan kannattanee etsiä mm. Tokain kopioita. Seitkytluvun kopioistakin aletaan nykyään ottaa vintage-lisää, joten kahdeksankymmentäluvun puolelle kallistunee. Varsin oivia pelejä.
 
Aria Prot ovat melkosen keskiäänivoittoisia vehkeitä, mutta suurin osa on melko pienellä kielivälillä ja kapealla kaulalla varustettuja soittimia joten voisi senkin puolesta sopia kitaristille. Hyvä hinta-laatu-suhde niissäkin on.

 
Komppaan kyllä tätä tekstiä siinä, että kannattaa etsiä niitä japsi Tokaita. Itselläni on sellainen käytössä eikä ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Hintalaatusuhde on erittäin hyvin kohdallaan.
Only pop music can break my heart...
VikiViljami
02.04.2009 15:01:23 (muokattu 02.04.2009 15:03:08)
Ruotsin puolelta saattaa löytyä halvalla japsikopiota esim.
 
http://www.vendolin.se/asp/rubrikke … endolin=1&sekt=13&Rub=60003
Boys keep swingin
jussimus
02.04.2009 15:58:57
Da Man: Olen tälläinen jo kitaraa jo kymmenettä vuotta soittava lurjus jolle basistin ja rumpalin todellinen voima yhteissoitossa valkenee liian myöhään. Paikatakseni musiikillisia puutteitani, ajattelin jättää tiluttelut vähemmälle ja alkaa kehittämään bändisoiton musiikillista selkärankaa - basson soittoa. Mitä selkeämpänä ja käytännöllisempänä basismini pysyy, sen tyytyväisempi olen.
 
Skittapuolelta olen todennut 80-luvun ja 90-luvun alun japsikopiot Fendereistä ja Gibsoneista hinta/laatusuhteeltan vallan mainioiksi. Hyvän soittimen saa jopa alle neljällä sadalla kun sattuu kohtuullisesti pidetty yksilö kouraan. Bassopuolella perinteikkyys ei ole minun lähtökohdastani ollenkaan huono lähtökohta - Siispä etsin ensisijaisesti hyvää jatsaria tai presaria. Tärkeintä olisi turvallisen hyväksi havaitun konseptin saaminen lavassa lukevaan tekstiin turhaan tuijoittamatta.
 
Varsinaiseen kysymykseen: Millaiset kokemukset muusikoilla on 70-luvun japsikopioista? Merkkejä tältä ajalta on monia, nykyään on vielä elossa on ainakin Tokain arvostetumpi ja Fernandesin hieman tuntemattomampi brändi. Pahat kielet puhuvat että näiden kultakausi osui jenkkien aallon pohjaan 80' luvun alusta puoleenväliin mutta aikaisemmat eivät olleet ehkä niin kummoisia. Entäs minkäslainen tämä Aria Pro II on kun siitä kaikki puhuvat? Lähemmäs kolkyt vuotiaita moisia löytyy välillä 250 euroon japsivintageputiikeissa.
 
Ainoastaan käytettyjä metsästelen ja budjetti persaukisena opiskelijana on hieman päälle neljäsataa.

 
Miten ois Squierin Classic Vibe-sarjan beissit? Ovat kuulemma loistavia pelejä, eivätkä maksa uutena kuin kolme hunttia. Sarjasta löytyy kaks presaria ja yks jatsari.
 
Ite tilasin just äsken sen jatsarin, koska se on vaan niin magee :)
dropD
03.04.2009 11:47:17
 
 
Kokeileppa yamahan BB414:sta. Sopii ainakin allekirjoittaneen kitaristin käteen hyvin, on periteistä muotoilua ja kuulostaakin hyvälle...
 
http://www.thomann.de/fi/yamaha_bb414wr.htm
J.Nikkanen
05.04.2009 16:32:40
Muutama vanhempi japanibasso näyttäis olevan soitin-huttusella Helsingissä.
 
http://www.soitin-huttunen.com/uploads/cimjb.JPG
 
http://www.soitin-huttunen.com/uploads/yamsb500.JPG
 
http://www.soitin-huttunen.com/uploads/ibrsft.JPG
 
Tiedä sitten onkos hyviä vai ei, mutta on noita -70-80 luvun vehkeitä.
Cannibal Corpse kunniaan!
jPekka
06.04.2009 12:42:00
 
 
pahaeno: http://www.soitin-huttunen.com/uploads/yamsb500.JPG
 
Tiedä sitten onkos hyviä vai ei, mutta on noita -70-80 luvun vehkeitä.

 
Ensimmäinen hyvä bassoni oli juuri tuollainen Yamaha SB500S. Erinomainen kapine, soundissa tiettyä rickenbackermaisuutta (mihin disainikin tietysti yrittää vähän niin kuin, ikään kuin vaivihkaa, viitata...). Saman sarjan hienompi malli, olikohan SB1500S, oli läpikaularakenteella.
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä."
J.Hollström
06.04.2009 13:46:47
Oisin vähän sitä mielipuolta että toi otsikon yhtälö ei enää toteudu. Halvat ton ikäiset pelit on joko raiskattu piloille tai muuten vaan ritsoja joita myydään pelkän ikästatuksen avulla rahastusmielessä. Toki hyvällä tsäkällä voi löytää hyvän pelin 200...300 eurolla, mutta tuuria se vaatii.
 
Toi Kiina / Korea-ilmiö on tehnyt soitinbusinekselle sen, että saat asiallisemman soittopelin uutena halvemmalla kuin jos kyttäilet edullista semivintagejapsia.
Koiranpaska on parasta.
Maisteri
06.04.2009 16:19:07
Toi Kiina / Korea-ilmiö on tehnyt soitinbusinekselle sen, että saat asiallisemman soittopelin uutena halvemmalla kuin jos kyttäilet edullista semivintagejapsia.
 
Aika lailla samaa mieltä, että mieluummin ehkä 250-350e hyvään uuteen beissiin, kuin 500-600e noihin semi-vintagepeleihin (Tokai, Yamaha...). Kun esim. nämä
 
http://www.thomann.de/fi/fender_sq_vintage_modified_precision.htm
 
http://www.thomann.de/fi/fender_squier_vint_mod_jazz_nt.htm
 
on jo oikeasti hyviä perus P- ja J-kopiobeissejä. Hinta-laatusuhteeltaan jopa loistavia, voisi sanoa. Itellä on tuo Presari kakkospelinä ja oikein mukava peli on. Tuli Uuden-Seelannin reissulla käytettyä ihan keikkapelinäkin. Kaula irti ja kovaan matkalaukkuun ja menoks.
 
Kyllähän ne japsisemivintaget on yleensä oikeesti ihan hyviä, mutta onko niin paljon (tai oikeesti edes ollenkaan) parempia, että about tuplat kannattaa maksaa esim. noihin em. Squjuihin verrattuna? Paria JV-sarjalaista Squier-bassoa mitä olen pikaisesti hiplannut, voin kyllä pitää ihan älyttömän hyvinä laatusoittimina, mutta niilläpä on sitä hintaakin yleensä väh. 600-800e.
http://www.myspace.com/thegeorgedoubleuse http://www.thegeorgedoubleuse.com
hollstro
06.04.2009 16:52:14
 
 
Maisterin kanssa samaa mieltä, sillä lisäyksellä että VM-Squijut ei varsinaisesti ole kopiota vaan hieman muokattuja versioita vintage-peleistä. Squier Fenderin alamerkkinä saa myös kopioida ihan luvan kanssa, mitä oikeutta esim. Tokailla ei ole.
vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen
Solex
06.04.2009 19:46:33
Monta mielenkiintoista japsia tuli katsottua mutta hintataso ei kohdannut
minusta realistista arvoa. Niinpä kävelin kauppaan ja testasin uutta japsia, mehikaanoa, jenkkejä verrokiksi ja useita Squiereita. Classic Vibe -sarjan kamat vaikuttivat asiallisilta ja lopulta neljäs valkoinen jatsariyksilö vakuutti todella. Olen aika noviisi näiden bassovempeleiden kanssa mutta jos vertaa 390 euron bassoa ja reilusti lähemmäs tonnin ja ylikin verrokkeja niin kyllä se laatuero oli ilahduttavan subjektiivinen kun asiaa tarkastelee budjetin kannalta.
 
Kiitos kaikille, lukkoa minun puolestani - Nyt opettelen soittamaan.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)