Klassinen ›

Aika omituista, että kuitenkin voit lytätä lähes koko "nykymusiikin" kentän, muttet voi keskustella asiasta sen tarkempaa. Lähinnä puhumalla itse asiasta, eli kappaleista/musiikista. Mitä kumman parjausta tai mielipiteiden muokkausta tuo olisi ?! Vähän tunnut piiloutuvan aika löyhältä tuntuvan argumenttisi taakse.
 
Ainakin esiinnyt omalla nimellasi (luultavasti) joten pojot siitä.
 
Jonne
 
Okei no heitetään sitten kehiin yksi esimerkki kun on sen verran akuutti tapaus. Eilisessä Musica Novan konsertissa kuultu Sampo Haapamäen harmonikkakonsertto. Esimerkki on siitä hyvä ettei se ole missään nimessä huonoa musaa vaan enimmäkseen ihan mukavaa kuunneltavaa. Alkupuolen tiputus on vaikea tehdä, olisin kylläkin toivonut siihen vähemmän paksuutta. Loppupuolella on hienoja orkestraalisia tilanteita ja se yksi räjähdys oli tosi makee. Lyömäsoittimia käytetään mielestäni hyvin eli ei liikaa.
 
Ongelmaksi muodostuu että kappale kuulostaa sommitelmalta, ja että säveltäjä on mieltynyt tukkimaan keskirekisteriä. En pidä sommitelmista yleensäkään enkä varsinkaan musiikissa. Toinen mistä en pidä on konseptuaalisuus mutta sitä tässä esimerkissä ei nyt varmaan kamalasti ole.
 
Onko säveltäjän tarkoitus olla äänimateriaalin sommittelija, joka hakee sommitelmiinsa perusteita erilaisista periaatteista, eli johtaa teoksensa jostain? Onko säveltäjän tarkoitus ensisijaisesti tutkia äänimateriaalia ja sen järjestelyyn vaikuttavia periaatteita? Minun mielestäni ei ja ei. Säveltäjällä pitää olla sanottavaa ja kykyä sanoa se. Mikään puolustus ei ole, että elämme sitä-ja-sitä aikaa ja musiikki on siinä-ja-siinä vaiheessa omassa historiallisessa kehityksessään. Jos näemme itsemme historian saatossa jotain suurta tehtävää tekevinä pikku sätkynukkeina, olemme todella pihalla.
 
Sitten tämä Rumuus. Mielestäni sommittelut ja konseptualismi johtavat rumuuteen ja se siitä. Ne johtavat inhimillisen tunteen ja järjen ulkopuolelle jonnekin missä ei viitsi pistäytyä.
 
Eli tämähän nyt tarkoittaa että taide yleensä ja koko ihminen on kriisissä. En tiedä miten siitä päästään ulos mutta jotenkin olisi ulos päästävä. On syytä panna merkille sekin, että myös taidemusiikin piirissä muodit tulevat ja muodit menevät ja välillä aina parempi musiikki on enemmän muodissa ja välillä taas on köyhempää. Taidemusiikinkin säveltäjät voisivat toisinaan miettiä, kuinka he voisivat ansaita miljoona dollaria tai pari jollain kohtalaisen vähän työtä ja vaivaa edellyttävällä pikku hittikappaleella. Siitäkin huolimatta että mitään ei voi ennustaa.

Vasta luovan hengen tahtomisesta ja sen kaikkien aikeiden herruudesta irtitempautunut ja vapaasti toimivan individualistisen intelligenssin, tietokyvyn eli , energisesti toimivan älyn, tuloksena kykenevät nerot ilmaisemaan kokemiensa psyko-fyysisten sielullishenkisten tilojen sisimmän ja syvimmän olemuksen taideteokseksi sublimoituneena ja jonkä käsittäminen edellyttää että tiedoitseva on tiedoitsemisen puhdas subjekti eli tahto on poistungettu tajunnasta saadessaan kuulijan tuntemaan pakostakin sen mitä säveltäjä on kokenut kompositioita luodessaan nauttiessaan erään ihmisen katastrofin sublimoinnista.

Älyn vapautumista tahdon palveluksesta hengen heräämisenä on vaikea selittää ja kuvailla sanoin ellei itse ole sitä kokenut.
 
Mutta jalojen taiteiden jäännöksetön käsittäminen vaatii että olemme kauttaaltaan puhtaasti tiedoitsevia älyn puhtauden ja objektiivisuuden ollessa mitä suurin eikä tieto ole subjektiivisten tunteiden antipatioiden, sympatioiden ja nautintoindeksin väärentämää kun tahto itse on pois pelistä katsoessamme maailmaa kuin vieraaseen puhtaasti objektiivisella harrastuksella ilman persoonallisia intressejä erityisolioiden suhteen kun normaalisella tietokyvyllämme tiedoitsemme olioissa subjektiivisella harrastuksella toimintamme vaikuttimia eikä niistä muodostu puhtaasti obkektiivista kuvaa aivoissamme kun havaintokykymme on laimentunut ellei aivoilla ole kylliksi energiaa oman joustavuutensa ja voimansa varassa käsittää sitä puhtaasti objektiiviseti tietokyvyn ylimäärän nojalla jolloin objektista muodostuu puhdas ja selkeä kuva joka on tahdon tarkoitusperille vieras häiritsevä ja korkeammissa asteissa vahingollinen ollen taipumusta nerouteen eli että ikään kuin tahtomme minuutemme ja persoonamme ulkopuolelta tuleva genius älyn ylimäärä alkaa vaikuttaa ottaessaan valtoihinsa seuratessaan omia päämääriään tahdon johtamatta toimintaa halujemme mukaan vaan olemme puhtaasti tiedoitsevia puhtaasti havaitsevia jota tavallaan vastaa pyhimyksen tahdon kieltäymys vaikka se edellyttää sekin sinällään tuota tahtomista jota seuraa aina tiedon väätrennös älyn ollessa vain työkalu tahdon palveluksessa kykenemättä mihinkään toimintaan ellei tahto kannusta sitä tiedoitessaan kuitenkin aina silloin olioissa vain suhteita tahtoon näkemättä niiden puhtaasti objektiivista olemusta, olemusta sinänsä joka on sen substanssi jonka objektiivinen käsittämisen vaatimuksena on älym kirkkaus ja kuvastimen puhtaus jolle sydämen liikkeet heijastuvat pois tajunnasta tungettua tahtoa itseään kiihdyttämättä vaan tahtomattamme halujamme stimuloimatta älyn energisyydellä ja ratkaisevalla mutta pakottamatta syntyvällä ylivallalla tahtomisesta tahtomme itseään kannustamatta saatamme käsittää niiden objektiivisen olemuksen.

Näin, ja älkää nyt ruvetko esittelemään niitä omia näkemyksiänne, kun absoluuttisesti ja objektiivisesti se on J.S. Bach. Tää threadihan oli ihan turha.
 
Täällä ollaan samaa mieltä.

Frederic Chopin, Franz Lizst, Ludwig van Beethoven, W. A. Mozart, Giuseppe Verdi, Rossini, Handel, Bach, Haydn, Domenico Scarlatti, Francois Couperin, Tsaikovsky, Puccini, Strauss-suku

Kailis: Täällä ollaan samaa mieltä.
 
Valitettavasti on näin että musiikilliselle ajatukselle ei ole olemassa objektiivisesti täydellistä ratkaisua joka olisi varattu vain suurimmalle kaikista jossakin musiikillisessa tornirakennelmassa jota säveltäjät ovat kukin vuorollaan rakentaneet kuin goottilaista temppeliä tietäen etteivät koskaan tulisi näkemään kaiken kruunaavaa huipentumaa suorittaessaan kukin vuorollaan vain vahdinvaihdon vaikka sellaisena yleensä Beethovenia pidetäänkin josta monen mielestä vaan ei minun alkoi musiikin alamäki koska Deliuis on Beethovenia ja Bachia inspiroivampi nero
 
heissä on muitakin eroavaisuuksia kuten se että beethoven ei milloinkaan ollut erityisen menestykseskäs vokaalimusiikin säveltäjänä jo ikuisen lausutusongelmansa vuoksi eikä häntä varmasti muisteta niinkään liedeistä tai konserttiaarioistaan saati oopperoista, instrumentaalisesti ajattelevana säveltäjänä jolta puuttui kyky ilmaista ekspressiivistä tunnetta kyky tulkita tekstin ja runon sisältöä ja tunnelmaa ja pukea tämä tunne dramaattisesti yllättävään tai lyyrisen herkkään sointriasuun edes karkeasti soitinnutetuissa sinfonisissa draamoissaan ja ennen muuta synnyttää aivoissaan laulunomaisia ja laulavia melodioita intuitiivisina oivalluksina kuten hänen karkeatekoisesta ja kovin pelkistetystä soitinnuksestaan käy ilmi kiihkeän repivine sonoriteetteineen asettaessaan suuria vaatimuksia ihmisäänille missa solemniksessn korkeassa tessiturassa ja hän ei tunnetusti myöskään ollut mikään ihmelapsi ja lapsinero jonka varhaisilla teoksilla olisi sellaista lumovoimaa kuin mozartilla tai schubertilla jonka varhaiset orkesterialkusoito ovat uudelle romanttiselle maaperä'lle tunkeutuvassa paatoksessaan vaikuttavan sähköistävää ja kuumeisen hermoherkkää musiikkia intohimoisia tunteita janoavalle.

megatherium: Valitettavasti on näin että musiikilliselle ajatukselle ei ole olemassa objektiivisesti täydellistä ratkaisua joka olisi varattu vain suurimmalle kaikista jossakin musiikillisessa tornirakennelmassa ...
 
Tuli vaan mieleen että onkohan tätä kukaan koskaan tutkinut niin kuin tieteellisesti eikä vain filosofian merkeissä että onko kenties olemassa objektiivisesti täydellistä konstruktiota taiteessa ja jos on niin miksi

velipesonen: Tuli vaan mieleen että onkohan tätä kukaan koskaan tutkinut niin kuin tieteellisesti eikä vain filosofian merkeissä että onko kenties olemassa objektiivisesti täydellistä konstruktiota taiteessa ja jos on niin miksi
 
mozartin musiikkia on sanottu täydellisen kaudeuden ja harmonian ilmentrymäksi, mutta minun on todettava kuitenkin että ensisijaisesti vaikka en filosofoimattomaksi ryhtymättä voikaan kiistää mozartin konserrtiaarioiden puhtaan mielteen alueella tiedoitsemisen puhtaassa subjektissa synnyttämää hehkuvaa poltteen tunnetta musiikin presentoidessa itse tahtoa niin sanottakoon että
vain delistä haltioidun sangen vaivattomasti intohimon aaltojen vyöryssä ylitseni tahdon tuskan ja tyydytyksen kuvina tuottamatta milloinkaan todellista tuskaa saadessani minut milloin väänmtelehtimään, haukkomaan henkeäni ja irvistämään suutani miltei polttavan kivun raastaessa rintaani katseeni kohottautuessa kohti kattoa vaikkakaan ei ihan jokaisessa teoksessa, levytyksessä tulkinnassa tai suggeroimatta itseäni tällaiseen vavisuttavaan tilaan subjektiivisen kokemuksen ollessa kyseessä vaikka nämä objektivoituneert tunteet eivät omiani subjektiivisessa vaan objektiivisessa käsityksessä olekaan joka edellyttää että mietiskelyn objekti tunkee tahtomisen ulos tajunnasta.

megatherium: ... sanottakoon että
vain delistä haltioidun sangen vaivattomasti intohimon aaltojen vyöryssä ylitseni tahdon tuskan ja tyydytyksen kuvina tuottamatta milloinkaan todellista tuskaa saadessani minut milloin väänmtelehtimään,...
 
Sittenhän toi Deli putoo sulle aika hyvin. Konservatorioklassismin harrastajien joukossa olen huomannut valtavan paljon niitä, jotka näyttäisivät uskovan ehdottoman täydellisen ja lopullisen musiikkikonstruktion olemassaoloon. Yleensä he vielä ajattelevat, että tämä konstruktio on keksitty jo, ja sen keksijä on heidän lempisäveltäjänsä. Näistä sitten kiistellään teekupin ääressä puolileikillään. Yleensä perusteluja jonkin parhaimmuudelle haetaan suoraan nuoteista ja niiden sijoittumisesta toistensa suhteen, tai sitten edetään jonnekin psykologian puolelle.
 
Itse kannatan tällaista täydellisyys-huuhaata varsin varovaisesti tai en ollenkaan, riippuu mielialasta.

velipesonen: Sittenhän toi Deli putoo sulle aika hyvin. Konservatorioklassismin harrastajien joukossa olen huomannut valtavan paljon niitä, jotka näyttäisivät uskovan ehdottoman täydellisen ja lopullisen musiikkikonstruktion olemassaoloon. Yleensä he vielä ajattelevat, että tämä konstruktio on keksitty jo, ja sen keksijä on heidän lempisäveltäjänsä. Näistä sitten kiistellään teekupin ääressä puolileikillään. Yleensä perusteluja jonkin parhaimmuudelle haetaan suoraan nuoteista ja niiden sijoittumisesta toistensa suhteen, tai sitten edetään jonnekin psykologian puolelle.
 
Itse kannatan tällaista täydellisyys-huuhaata varsin varovaisesti tai en ollenkaan, riippuu mielialasta.
 
Vaikka senkaltaisia ajatuksia yleisesti viljellään uudet musiikilliset innovaatiot eivät kuitenkaan automaattisesti tee milään muotoa aiemmin valloitettua tarpeettomaki tai vähennä sen musiikillista arvoa hitusenkaan vertaa aivan kuin jokaisella säveltäjällä olisi sijaisarvonsa, joka olisi korvattavissa vahdinvaihdon tapaan kronologisista syistä ja ajallista etumatkaa tulisi pitää absoluuttisena mittapuuna säveltäjien arvojärjestystä ja musiikillista merkitystä määriteltäessä omatessaan syntyajankohtansa vuoksi voimallsempia ilmaisukeinoja kuin jokainen varhaisemman historiallisten aikakauden neron kapasiteetti edellyttäisi puhtaasti teknillisessä katsannossa tämän tuotantoa arvioitaessa vaikakin 300-vuotisen musiikillisen tekniikan kulminaationa pidetäänkin myöhäisromanttisen aikakauden säveltäjille ominaista harmonista kieltä Deli mukaan lukien

J.S. Bach.

Historiaahan ei voida tarkastella koskaan täydellisen objektiivisesti, koska lähdeaineisto on erittäin subjektiivista, joten kaikista merkittävintä säveltäjää ei voida koskaan varsinaisesti saada selville.
 
Tossa on kuitenkin hyvä sarja 10 tekijän mielestä merkittävimmästä säveltäjästä, rakennettu usean kriteerin varaan, joten suosikki ei ole automaattisesti nro 1.:
http://www.youtube.com/watch?v=sM37SYHpTIg&feature=related (osia 10 kpl, tossa 1. osa).

Iron Horse: Historiaahan ei voida tarkastella koskaan täydellisen objektiivisesti, koska lähdeaineisto on erittäin subjektiivista, joten kaikista merkittävintä säveltäjää ei voida koskaan varsinaisesti saada selville.
 
Hyvin sanottu! Ja se vielä pitää muistaa että vain osa säveltäjistä on jäänyt historiaan vajavaisen tiedonkirjauksen yms. seikkojen takia ja monen mittavasta tuotannosta ei välttämättä ole jäänyt paljon dokumentteja tuleville sukupolville.

Xardan: Hyvin sanottu! Ja se vielä pitää muistaa että vain osa säveltäjistä on jäänyt historiaan vajavaisen tiedonkirjauksen yms. seikkojen takia ja monen mittavasta tuotannosta ei välttämättä ole jäänyt paljon dokumentteja tuleville sukupolville.
 
Eräs täysin perusteltu vastaus kysmykseen voisi olla Herra ja Rouva Trad.

velipesonen: Eräs täysin perusteltu vastaus kysmykseen voisi olla Herra ja Rouva Trad.
 
Kyllä, sekä sukulaispoikansa anon. ja tunt.

^Ja tuo kaikki yhdessä lauseessa. Henkeäsalpaava suoritus!

Decades: ^Ja tuo kaikki yhdessä lauseessa. Henkeäsalpaava suoritus!
 
Ei kuitenkaan aivan yhtä henkeäsalpaava kuin on Deliuksen musiikin puhtaan mielteen alueella tuottama emotionaalinen vaikutus jonka välittömästi tahtoon vaikuttavassa sisäisessä hengenpalossa ja intohimon liekeissä vietin viime viikolla iltaa kuumeisena täristen kun viikonloppu meni Haydnin ehkä hioenoimmasta oopperasta Orlando Paladinon sävelistä nauttiessa l infidelta delusan ohella joiden aaria-kavalkadillle mozartkin oli paljossa velkaa käydessään näpistämässä kuten parhaakseen näki jotain pientä kivaa kollegoidensa partituurista kuten kyltymätön herkkusuu makeisvarkaissa vieden kakusta kermat päältä. sille joka haluaa viimeiosen palan.
 
minusta Haydnilla on kaiken kaikkiaan uskomattoman hieno kokoelma koomisia aarioita oopperoissaan joiden veroisia on muilta säveltäjiltä turha hakea. niitä ei löydy. ainakaan Mozartilta. tai edes Rossinilta, joka ampuu tapansa mukaan aina yli eikä osu maaliinsa. koska hänen estetiikkaansa ei perustu taiteen pyhille arvoille pyrkiessään halpahintaiseen suosiontavoitteluun joka johtaa hänet taiteilijana epärehellisiin konsteihin. Surkutella saattaa vain Haydnin jäämistä oopperasäveltäjänä unholaan sillä ei ole olemassa oopperaa jossa ei olisi kosolti hurmaavia ja raikkaita numreroita ja musiikillista huumoria jota emme löydä koskaan Mozartin oopperoista.

hirveetä paskaläppää

Mulle ykkösketjua on Schubertin myöhäistuotanto (sikäli kun 31v kuolleella on myöshäistuotantoa), Debussy, Skrjabin (tutustumisen alla). Kakkosketjua Mussorgsky, Stravinsky, Chopin, Rachmaninov, Prokofjev, Mendehlsson (joka on yllättävän kova).
 
Wagner on vielä kysymysmerkki. Jotenkin toivoisi että se olisi ykkösketjua mut ei tiedä vielä. Ja sama juttu Mahlerin, Brucknerin ja Brahmsin kanssa.
 
Selkeästi divarissa on Liszt, Tchaikovsky, Ravel.

HarriP: Mulle ykkösketjua on Schubertin myöhäistuotanto (sikäli kun 31v kuolleella on myöshäistuotantoa), Debussy, Skrjabin (tutustumisen alla). Kakkosketjua Mussorgsky, Stravinsky, Chopin, Rachmaninov, Prokofjev, Mendehlsson (joka on yllättävän kova).
 
Wagner on vielä kysymysmerkki. Jotenkin toivoisi että se olisi ykkösketjua mut ei tiedä vielä. Ja sama juttu Mahlerin, Brucknerin ja Brahmsin kanssa.
 
Selkeästi divarissa on Liszt, Tchaikovsky, Ravel.
 
Tällainen ketjuasetelma on mielekäs sikäli että moni säveltäjä itse on ajatellut itsensä johonkin sellaiseen. Tosin siinä saattaa olla aimo annos hybristä ynnä muuta freudilaisuutta messissä. Luettelemasi säveltäjät ovat kaikki hyviä - Skrjabinista en tiedä - mutta toisaalta siitä puuttuvat esim. Smetana ja R.Strauss.
 
Oma mielipiteeni on, että sinfoninen runo on taidemuotona yksi parhaista, ja Wagneria ynnä Mahleria en voi oikein sietää.