Aihe: poltetut levyt
1 2 3 4 5 6
Deep Shadow
21.02.2004 12:45:56
No eihän se ole sultakaan pois jos mä kävisin jörnimässä sun vaimoasi silläaikaa kun sä oot duunissa. Eihän se siitä mihinkään kulu?
 
Niin no voihan sen noinkin nähdä. Hieno vertaus! =)
 
Mutta lähinnä tarkoitin sitä, kun puhutaan että poltetun levyn kuuntelija varastaa artistilta, koska ei maksa levystä, niin se on sikäli väärä ajattelutapa, että vaikka hän ei tuota levyä polttaisikaan, niin ei hän silti menisi sitä myöskään ostamaan.
 
Vaikka levyjen polttaminen/musiikin imuttaminen netistä onkin laillista niin moraalisesti se on väärin.
 
Mutta tässä on oikeasti olemassa se hyötynäkökohtakin, että netin kautta ihmiset tutustuvat sellaisiin bändeihin, joihin he eivät muuten ikinä tutustuisi. Ja kyllä minä uskoisin, että levy-yhtiöiden katteissa on huomioitu se, että polttaminen on tietyissä tilanteissa laillista.
 
Ja mielipiteet näistä asioista vaihtelevat varsin laajasti. Toiset pitävät venäjän piratismia suurimpana ongelmana, toiset kotipolttoa jne. Kutakuinkin vuosi sitten kyselimme erääseen opiskeluprojektiin liittyen näitä asioita levy-yhtiöiden edustajilta ja sieltä kyllä paistoi läpi se, että ammattilaisetkaan eivät ole yhtä mieltä näistä asioista.
 
Erään levy-yhtiön edustaja oli kanssani samaa mieltä siitä, että paras tapa vaikuttaa piratismiin ja polttamiseen on levyn hintojen alentaminen noin 10 euron tasolle, toisaalla taas annettiin vertauksia siitä, että pitäisikö Ferrarikin saada varastaa sillä perusteella että se on liian kallis auto?
 
Ja uskoisin, että ammattimuusikoidenkin keskuudesta näitä mielipide-eroja löytyy ja silloin tällöin niitä mediassa tuleekin esille.
 
Ymmärrän toki itsekin tuon moraalisen arveluttavuuden, mutta ymmärrän myös sen, että levyt ovat aika kalliita. Hintoja alentamalla pystyttäisiin vaikuttamaan ihmisten kulutustottumuksiin ja myyntivolyymin kasvaminen kääntäisi voitoksi edullisemmat hinnat.
"Että häh vaan vittu itelles"
sormunen
21.02.2004 12:54:28

Erään levy-yhtiön edustaja oli kanssani samaa mieltä siitä, että paras tapa vaikuttaa piratismiin ja polttamiseen on levyn hintojen alentaminen noin 10 euron tasolle, toisaalla taas annettiin vertauksia siitä, että pitäisikö Ferrarikin saada varastaa sillä perusteella että se on liian kallis auto?

 
Niinhän se on.
hörhö
21.02.2004 13:33:17
 
 
Olen ajatellut polttaa poltetut levyni. Tehkää samoin.
"Tritonus on harmonian ketsuppi" -E-J Rautavaara
Phobophile
21.02.2004 14:27:46
Olen ajatellut polttaa poltetut levyni. Tehkää samoin.
 
On käynyt mielessä.
jau jau!
Teijo K.
21.02.2004 18:49:08 (muokattu 21.02.2004 19:11:47)
 
 
Olen ajatellut polttaa poltetut levyni. Tehkää samoin.
 
Koko ajan pikkuhiljaa. Tarkemmin sitämukaa, kun saan ostettua aitoja tilalle.
 
Projekti puolivälissä, ja poltttuja levyjä taitaa hyllyssä olla enää noin 30 kpl.
 
Tai no en minä sentään kirjaimellisesti polta niitä, tulee saasteita ilmaan turhaan.
Kaikki on hyvää.
-hemmo
poppamies
21.02.2004 19:00:43 (muokattu 21.02.2004 19:01:37)
 
 
Olen ajatellut polttaa poltetut levyni. Tehkää samoin.
 
No tuosta on kyllä enemmän haittaa kun levyjen polttamisesta...
"G-strings are for strippers"
Anttoni
21.02.2004 20:21:35 (muokattu 21.02.2004 20:22:22)
 
 
Olen ajatellut polttaa poltetut levyni. Tehkää samoin.
 
Hyvä idea. Samantien voidaan polttaa ostetutkin? Ruvetaan hoilaamaan virsiä ja luovutaan pois perkheleestä!
Juice
21.02.2004 20:42:03
Olen ajatellut polttaa poltetut levyni. Tehkää samoin.
 
Kaveri nakkas vuosi sitten kaikki poltetut roskiin.
 
Kai tuo polttohomma oli silloin 90-luvulla vielä niin uutta ja sen verran harvinaista, että silloin siinä oli jotain.. (?)
 
Itsellä ei ole yhtään poltettua levyä alkuperäisestä.. minusta niiden kuuntelussa ei ole minkäänlaista tunnetta. Joitakin omia kokoelmia on autoa varten.
Paskahädän kanssa aina pärjää.
askomiko
22.02.2004 02:25:22
Tarkoitin lähinnä, että kertooko sana "kotiteatteri" tai vaikka "auto" tms. yhtään mitään tasosta :) Eikä stereot ja kotiteatteri nyt oikein ole muutenkaan verrannollisia keskenään. Joo.
 
Kotiteatterihan meinaa sitä että on keskimääräistä isompi telkkari, eiks jeh?
Myytävänä superb-hevikitara ja superb-twängistrato.
Kitarakamakaavio -inspired by AFIL :)
Killer J
22.02.2004 11:41:59
Vaikka olen hänskännyt poltettujen kanssa, niin se on silti ihan törkeetä. Respectiä kaikille, jotka ostaa itse levynsä. Jeh.
Teijo K.
22.02.2004 12:25:04 (muokattu 22.02.2004 12:27:54)
 
 
Kotiteatterihan meinaa sitä että on keskimääräistä isompi telkkari, eiks jeh?
 
No ei. Se tarkoittaa sitä noin 100€ pakettia tuolta City-marketista. Siihen kuuluu Denver tuoteperheen DVD-soitin ja subbari ja 5 ylä-äänikaiutinta.
Kaikki on hyvää.
-hemmo
Nuuskamuikkunen
22.02.2004 14:50:25
No ei. Se tarkoittaa sitä noin 100€ pakettia tuolta City-marketista. Siihen kuuluu Denver tuoteperheen DVD-soitin ja subbari ja 5 ylä-äänikaiutinta.
 
HOHO.
Kahvi on hyvää.
Juice
22.02.2004 15:37:38
Kotiteatterihan meinaa sitä että on keskimääräistä isompi telkkari, eiks jeh?
 
Ei sitä mikään laki kiellä katsomasta vaikka 14" kautta :)
Paskahädän kanssa aina pärjää.
mrbarfly
22.02.2004 18:10:26
Samaa tulee aika lailla itsekin harrastettua mitä täällä on jo mainittu, eli otan "varmuuskopioita" suosikkilevyistä autoon jne. Onpa muutamasta levystä tuollainen varmuuskopio ihan himakuuntelussakin, originaalit kun ovat sellaisia rakkaita harvinaisuuksia, joita on koko lailla mahdoton enää missään formaatissa mistään löytää ;)
"It's hard being faithful when you're in love with life" -Tyla
Hetkellisten Mielijohteiden Arkisto
juici
23.02.2004 21:39:30
 
 
Olen ajatellut polttaa poltetut levyni. Tehkää samoin.
 
Tai sitten viedään ne roikkumaan johonkin puuhun ja ammutan ilpalla tai piekkarilla. Talvella niitä on hauska viskoa frisbiinä.
"And now for something completely different..." | Neurotic Defense hakee edelleen RUMPALIA KUOPIOSTA TAI SEN LÄHISTÖLTÄ!
Volle
23.02.2004 22:31:44
Onhan niitä poltettuja mullakin. Monet niistä on tosin sellaisia, jotka mulla on vinyylinä. Yksi jopa alkuperäisenä kasettina(!). Kun esim. autoon ei saa oikein 12"-vinyylisoitinta ja jos saisikin, se olisi varmaankin epäkäytännöllinen, olen käytännön syistä poltellut levyjä. Samaten sellaisia poltettuja biletyskokoelmia, jossa on pelkkiä porukkaan uppovia takuuhittejä, on kivempi pitää mukana kuin muovikassillista kalliita ostettuja levyjä juhlakansan tuhottavana.
Näyttää taas silt, ettei hyvält totanoi näytä. Ja nii om mone muukki sanonu.
snaga
24.02.2004 02:27:26
 
 
Ja poltettu levyhän ei läheskään välttämättä ole laiton... Muistakaamme sekin...
 
Jep, esimerkiksi Suomessa poltettu levy ei ole laiton KOSKAAN, jos siinä on vain musiikkia. Riippumatta siitä omistatko yhtä ainoaa alkuperäistä julkaisua. Ai niin, pitää sen levyn olla julkistettu/julkaistu (kumpi lie olikaan?), että sen saa itselleen polttaa.
 
Kyllä eroa löytyy. Koetappa polttaa jokin alkuperäinen cd kahdella eri polttonopeudella ja kuuntele hyvillä kuulokkeilla nuo levyt -> nopeammalla nopeudella poltetussa levyssä kuuluu pieni "napsuminen", jotkun huonot cd-soittimet eivät myöskään suostu soittamaan nopeasti poltettuja levyjä.
 
Eikä kuulu. Tai sitten nämä Sennheiserin HD600-kuulokkeet ovat vain liian huonot. :-) No ok, maksiminopeuksilla poltettuna, jollain välttävällä asemalla ura voi kai olla niin "haalea", että jotkut tavalliset CD-soittimet eivät saa sitä kunnolla luettua tms. En ole tosin tällaisiinkaan törmännyt koskaan.
 
Joku asiaan perehtynyt voisi kertoa mistä nämä ilmiöt johtuu. Jääkö nopeasti poltettaessa jokin 1 tai 0 polttamatta? :)
 
Koska levyä polttaessa virheitä ei voi tulla (softaa sisältävät levyt (tai siis ne softat) eivät toimi, jos siellä on yksi bitti väärinpäin), ainoa teoreettinen syy tuolle voi olla se, että cd-soitin/asema lukee huonommin niitä poltettuja levyjä ja luettaessa tulee virheitä. Tämänhän voi testata niin, että poltat levystä kopion ja sitten koetat ripata levyn koneelle sekä alkuperäiseltä levyltä, että kopiosta. Jos ei tule identtistä tulosta, niin se ei varmaankaan osaa lukea poltettua kunnolla. Tietysti pitää ripata monta kertaa, että näkee saako se samastakaan levystä identtistä rippaustulosta, että osaako se asema yleensäkään lukea kunnolla.
 
Ja niissä ns. Audio-CDR:issä ei ole muuta eroa tavallisiin, kuin että niissä on yksi bitti toisinpäin jo valmiina, joka kertoo polttavalle CD-soittimelle (siis sellainen hyllymallinen SOITIN, ei asema), että levylle saa polttaa. Ne eivät siis polta tavallisille levyille. Tämä kai sen takia, että polttavan CD-soittimen ainoa mahdollinen käyttötarkoitus on musiikin kopiointi -> Audio-CDR:stä on maksettu isompi kasettimaksu.
 
Kasettimaksusta puheenollen, senhän takia me täällä Suomessa sitä kasettimaksua kaikesta tallennusmediasta maksamme, että saamme sitten "hyvällä" omatunnolla kopioida musiikkia. Sen takia kai se ei meillä myöskään ole laitonta (toisin kuin esim. USA:ssa). Rahat eivät tietysti mene oikeaan osoitteeseen, eli artistille jonka levyn kopsaat, vaan sinne mihin Teosto nyt ne sattuu jakamaan.
 
Ja sitten USA:sta puheenollen, oikeastihan ne "kopiosuojaukset" nykyään lisätään levyille sen takia, että halutaan vähentää kotipolttoa ja Jenkkilässä tämän myös myöntävät (ja miksi ei, jos se on siellä laitonta). Suomen kohdalla vaan sattuu olemaan niin, että tuossa ei ole mitään tolkkua, joten Suomessa levy-yhtiöiden edustajat yrittävät selittää, että "kopiosuojaukset" vähentävät Venäjä-piratismia. Tämähän ei luonnollisesti pidä millään tasolla paikkaansa, koska ammattipiraateilla ei todellakaan ole mitään ongelmia sen "suojauksen" väistämisessä. Jos "suojauksilla" jotain vaikutusta on, on vaikutus lähinnä Viropiraattilevyjen myyntiä edistävä, kas kun se piraatti toimii jopa tietokoneessa/autossa/dvd-soittimessa/kannettavassa, toisin kuin alkuperäinen. On siis selvästi laadukkaampi, eikä maksakaan kuin kymmenesosan alkuperäisen hinnasta! Mutta on siis turha edes tämän enempää keskustella siitä, vähentävätkö "suojaukset" Venäjä-piratismia, koska jopa nämä näiden "suojausten" lobbaajat myöntävät, että eivät vähennä, eikä ole tarkoituskaan.
 
Noniin, jokohan on tarkeeksi harhauduttu aiheesta. Tämä viesti ei sitten (kai?) sisällä mitään mielipiteitä musiikin polttamisen puolesta, tai sitä vastaan, vaan pelkästään faktoja asiasta. Luonnollisesti faktat voivat olla vääriä, ja jos ovat, niin saa korjata.
Floyd code: v1.2a s+r>d TW 1/0/r tG 0? 0 Meddle 2 0 24.4%
Ada
24.02.2004 02:50:42
Turha niitä on CD:lle poltella. Mä latailen milloin mitäkin biisejä koneelle ja kuuntelen sieltä ja jos biisit enteilevät, että koko levy voisi olla ostamisen/kuuntelemisen arvoinen niin ei muuta kuin kauppaan ja levy plakkariin.
 
Samaa mieltä.
"I know where I belong, away from your Gods" - Endless Dark, HIM
waskikaarme
24.02.2004 04:02:39
Tehkäätten parannus noiden mp3:sten ja poltettujen levyjenne kanssa
http://www.sendthemback.org/
 
Eihän tällaisia keskusteluita edes tarvitsisi käydä jos ihmiset oikeasti tutustuisivat artisteihin vertaisverkkojen ymssien kautta, mutta liian moni on heittäytynyt ahneeksi. Levyjen hinnan saisi mielestäni helpoiten alas jos lopetettaisiin tuollaisten järjettömien palkkioiden maksaminen artisteille, jotkut 100 miljoonan dollarin sopimukset vain yksinkertaisesti ovat sulaa hulluutta.
Musta lintu ei lennä kotiin -CMX
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)