Aihe: Mustaan lapaan logo
1
Kasu-_-
09.02.2009 10:36:27
 
 
Miten olette onnistunu tekemään mustaan lapaan logon? Sabluunoita ja maalia, vaiko tarrapaperilla? Hieman liian vaikeata olisi ruveta upottamaan tällä kertaa simpukkakuvioita siihen, joten vinkkejä otetaan vastaan.
 
Missähän saisi tulostettua esim. valkoista väriä logopaperille? Tampereen suunnalta mieluiten, jos eivät sitten postin kautta toimi.
Drunk'n'roll & The Goat Radio
jPekka
09.02.2009 10:46:27
 
 
Tekniikka, jota en ole vielä kokeillut, mutta tarkoitus on kokeilla tässä lähitulevaisuudessa, kun tuo viisikielinen nauhaton valmistuu:
 
- Suunnitellaan ja tulostetaan kuvio laser-siirtokuva-arkille niin että se alue jonka pitäisi olla mustaa on mustaa ja se jonka pitäisi olla muun väristä on valkoista (ts. väritöntä)
- Maalataan siirtokuvan alla oleva alue sopivalla värillä (valkoinen, hopea, kulta tms.)
- Siirtokuva päälle, jolloin alla oleva maali näkyy niistä siirtokuvan läpinäkyvistä kohdista.
 
Ainakin "tavallisten" logojen tapauksessa tuo SP-elektroniikan siirtokuva-arkin musta on riittävän mustaa niin ettei allaoleva väri paista vääristä kohdista läpi.
 
Tietysti jos haluaa koko lavan mustaksi, sen voi maalata mustaksi etukäteen, ja sen logovärin sitten mustan päälle sopivaan kohtaan vain. Tietysti mustaakin voi sitten vedellä siirtokuvan päälle ja logon ympärille myös jälkikäteen, jos jotakin paistaa läpi. Muutama lakkakerros peittää siirtokuvan reunat aika tehokkaasti.
 
Mutta jos jollakulla on käytännön kokemusta tekniikasta, niin kuulen mielelläni missä tökkii.
"Te ette pitäisi Nietzschestä, sir. Hänen filosofiansa on pohjimmiltaan epätervettä."
ktvr
09.02.2009 11:18:53
Tekniikka, jota en ole vielä kokeillut, mutta tarkoitus on kokeilla tässä lähitulevaisuudessa, kun tuo viisikielinen nauhaton valmistuu:
 
- Suunnitellaan ja tulostetaan kuvio laser-siirtokuva-arkille niin että se alue jonka pitäisi olla mustaa on mustaa ja se jonka pitäisi olla muun väristä on valkoista (ts. väritöntä)
- Maalataan siirtokuvan alla oleva alue sopivalla värillä (valkoinen, hopea, kulta tms.)
- Siirtokuva päälle, jolloin alla oleva maali näkyy niistä siirtokuvan läpinäkyvistä kohdista.

 
Juuri tuolla tavalla tein Uraltonejuniorin etulevyyn kukkakuvan (omassa kuvassa), paitsi että leikkasin kukan näkyvät osat alumiiniteipistä, jotka liimasin mustaksi maalatulle pinnalle. Tämän päälle tuli siirtokalvolle mustesuihkarilla printattu varsinainen kuva, jossa oli paksut mustat ääriviivat. Kauhean paljon lakkaa kului pintojen tasaamiseksi, mutta jos pohjalla on maalia alumiiniteipin sijaan, pääsenee vähemmällä lakkauksella. Tuo kukkakuva onnistui sikäli hyvin että printatun mustan ja maalatun mustan rajaa ei näy. Yritin saada alumiiniteipistä kiiltoa tuohon kuvaan, mutta se himmentyi lukuisten lakkakerrosten alle.
takape
09.02.2009 23:35:14
mitenkähän nuo sp-elektroniikan laminoidut simpukka levyt. Nehän on ihan ohuita ja liima toisella puolella.
 
Saiskohan niistä leikattua siististi kuvan ja liimattua lapaan. Sitten lakkaa päälle hionta ja vielä lakkaa. Vois saada jopa tasaiseksikin pinnan. Ilmeisesti ovat niin ohuita.
 
onko kellään niistä kokemuksia?
 
pekka
mikkojen
10.02.2009 11:17:40
Ei ole vielä kokemusta sp-elektroniikan simpukkalevystä muuta kun sen verran että levy tuli viime viikolla postissa.
 
Levy on todella ohut ja sitä saa työstaa aika varovasti jotta se pysyy ehjänä.
 
Itse meinasin käyttää tuota juuri jonkinnäköisiin lapalogoihin. Mutta on tuo kuitenkin sen verran paksua levyä, että muutamankin kerroksen saanee lakkaa päälle vetäistä ennenkuin tasaista tulee. Mutta sittenhän tuon näkee. Ei parane siis turhaa kiirehtiä homman kanssa eli hiljaa/hitaasti hyvä tulee!
carpe diem - memento mori
Maikkeli
10.02.2009 21:54:38 (muokattu 10.02.2009 21:56:38)
SP:llä on käytössä laserkaiverrussysteemi, jos sulla on tiedostona logo niin ne leikkaa laserilla ohuesta helmiäislevystä logon irti, en usko että saat koskaan veitsellä yhtä siistiä jälkeä. Helmiäislevyn toisella puolella on liima, joten logon kiinnitys pitäisi onnistua helposti. Omakohtaista kokemusta ei ole vielä, mutta harkitsen tätä vaihtoehtoa jos en saa siististi toteutettua siirtokalvolla vaaleaa logoa mustalle pohjalle. Soitto SPseen kertoo moisen hinnaksi 25€, koko kuin koko.
"I used to burn candels at both ends, now I just throw the whole damn thing right in..."
MPU
11.02.2009 08:40:11
Mustaan lapaan helmiäislogon saa helposti niin, että laittaa pohjalle tuollaisen SP:n ohuen helmiäisen, päälle mustan siirtokuvan negatiivina (eli haluttu kuvio läpinäkyvänä, ympäristö mustana) ja sitten vaan lakkaa niin paljon että pinta tasoittuu. Jos tuon ohuen helmiäisen upottaa lapaan, ei lakkaa tarvitse kovinkaan paljoa.
Marko
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
moder
11.02.2009 19:49:00
Mä tein kaikessa yksinkertaisuudessa niin, että tulostin kuvan mustesuihkutulostimella valokuvapaperille, ja liimasin sen sitten lapaan.
 
Ennen liimausta laminoin kuvan laminointikoneella ja miedolla lämmöllä, revin sitten laminaatin "takapuolen" irti. Kun kuva oli liimattu, viimeistelin se lavan muotoiseksi ja varovasti revin myös päälimmäisen laminointimuovin pois.
Siksi näin, että sain liimattua kuvan aiheuttamatta siihen sormenjälkiä tai muita jälkiä.
Sitten vain lakkaa päälle reilusti.
 
Sori huonohko kuva.
 
http://koti.mbnet.fi/koitap/lapa.jpg
Jymi
12.02.2009 14:57:54 (muokattu 12.02.2009 15:05:27)
- Suunnitellaan ja tulostetaan kuvio laser-siirtokuva-arkille niin että se alue jonka pitäisi olla mustaa on mustaa ja se jonka pitäisi olla muun väristä on valkoista (ts. väritöntä)
- Maalataan siirtokuvan alla oleva alue sopivalla värillä (valkoinen, hopea, kulta tms.)
- Siirtokuva päälle, jolloin alla oleva maali näkyy niistä siirtokuvan läpinäkyvistä kohdista.
 
...
Mutta jos jollakulla on käytännön kokemusta tekniikasta, niin kuulen mielelläni missä tökkii.

 
Käytännönkokemusta on. Tosin siten, että maalin sijasta oli suorakaiteenmuotoinen simpukkaupotus.
 
http://www.elisanet.fi/~z632091/33viis/335kuvat53.jpg
 
Käytännössä niin toimiva ratkaisu, että meinaan käyttää tulevaisuudessakin. Ainoa miinus tuossa on, että siirtokuvan mustista kohdista kuultaa simpukka hieman läpi, jos läheltä tarkkaan katsoo. Eli kannattaa minimoida ongelma tekemällä pohjalla oleva maalia/simpukkaupotus tms. mahdollisimman pieneksi, niin ettei logon tai tekstin reunoille jää paljoa ylimääräistä.
 
Jos helpoimmalla logon haluaa mustalle pohjalle, niin siirtokalvolla voi tehdä myös ihan tavalliseen tapaa, kun vaan käyttää jotain väriä mitä tulostin suostuu tulostamaan. Eli punainen, vihreä yms. värit on mahdollisia helpolla, jos on väritulostin käytössä.
Kasu-_-
13.02.2009 10:35:02 (muokattu 13.02.2009 10:35:51)
 
 
Jostain katselin kuvia, jossa oli tehtykin juuri niin, että siirtokuvakalvon takapuolelle väritettiin kulta/hopeatussilla läpinäkyvät kohdat ja ääriviivat oli tulostettu mustana. Voisin kokeilla tuota systeemiä, kun kultaa tulee muutenkin paljon ja näytti kuvissa ihan hyvältä.
Drunk'n'roll & The Goat Radio
spyykko
16.02.2009 15:47:20
 
 
Käytännönkokemusta on. Tosin siten, että maalin sijasta oli suorakaiteenmuotoinen simpukkaupotus.
 
http://www.elisanet.fi/~z632091/33viis/335kuvat53.jpg
 
Käytännössä niin toimiva ratkaisu, että meinaan käyttää tulevaisuudessakin. Ainoa miinus tuossa on, että siirtokuvan mustista kohdista kuultaa simpukka hieman läpi, jos läheltä tarkkaan katsoo. Eli kannattaa minimoida ongelma tekemällä pohjalla oleva maalia/simpukkaupotus tms. mahdollisimman pieneksi, niin ettei logon tai tekstin reunoille jää paljoa ylimääräistä.

 
Lisäksi, ainakin jos käytössä on sen verran hyvä tulostin missä toistotarkkuus on riittävän hyvä, voi mustaa tulostaa useamman kerroksen päällekkäin. Itse laitoin tulostin muistaakseni 2 tai 3 kerrosta tähän:
 
http://seppopyykko.net/gallery2/main.php?g2_itemId=2444
Ite olis taas tarvinnu tehdä. Ite on myös tehty, seppopyykko.net
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)