Kitarat: soittaminen ›

Kato, se on tää "mulle kaikki heti nyt"-sukupolvi, jolle jopa Googlen käyttö alkaa olla tuntematon käsite - kirjastosta saati omista korvista nyt puhumattakaan. Vaivaa ei olla valmiita näkemään, mutta kaikki pitäisi saada välittömästi, ilmaiseksi ja toistuvasti.
 
Kyl mä näkisin, että ainakin hankalan biisin opettelemisessa on oma haastavuutensa vaikka olisikin tabulatuuri edessä. ;) "Tilujen kimppuun heti nyt"-sukupolvi vois olla ehkä osuvampi kuvaus. Toki on snadisti sääli, että monilla se korvien ja musiikin ymmärtämisen kehittäminen jää sitten em. syystä vähemmälle, kuten mm. allekirjoittaneella on jossain määrin käynyt.
 
e: Ja vielä vähän tabulatuurien puolesta puhumista.
 
Mä en ole kuullut varmaan mistään muusta syystä yhtä paljon väärin meneviä riffejä, melodioita, sooloja ja sointukiertoja kuin siitä, että jengi on opetellut biisejä (enimmäkseen netissä pyörivistä) tabulatuureista. Yleensä nuottijulkaisuissa musiikki on kirjoitettu edes vähän paremmin oikein. Lisäksi voin vain kuvitella, kuinka moni soittaja on tabulatuurien takia opetellut moniin biiseihin aivan älyttömän typeriä sormituksia, vaikka äänet olisivatkin lopulta oikein.
 
Mikään ei kuitenkaan estä soittajaa muuttamasta sormitusta tai väärin meneviä kohtia oikeiksi sen jälkeen, kun tabista on jo tsekattu että miten joku kohta suurinpiirtein menee. Itse ainakin teen usein niin, että katson tabulatuurista hieman osviittaa miten joku kohta menee, ja sen jälkeen muutan sormitukset itselleni sopiviksi ja kuuntelen levyltä että kuulostaako homma samalta. Niitä omia aivojakin saa käyttää tabulatuurien lisäksi. :)
 
Mulle tabulatuurien suurin ongelma on se, ettei niistä näe nuottien todellisia kestoja (ellei avuksi oteta nuottikirjoituksesta varastettuja konsteja) - tabulatuuriivivaston päällä olevat erilaiset nuottien kestoa kuvaavat kirjaimet ovat surkean hidasta luettavaa verrattuna nuottikirjoitukseen.
 
Ite käytän guitar prota, josta nuottien aika-arvot kuulee ja näkee mainiosti. Mikään ei muutenkaan estä kuuntelemasta jotain kohtaa levyltä sen jälkeen, kun tabulatuurista on jo katsottu vähän osviittaa.
 
Toinen yhtä suuri ongelma on se, ettei tabulatuurista hahmotu kappaleen sävellaji, eikä välttämättä edes melodian ambitus (matalimman ja korkeimman sävelen välinen ero).
 
Nämä seikat voi kuitenkin kuunnella ja päätellä itse, vaikkei niitä tabulatuurista suoraan näkisikään.
 
Ja tosiaan, jos joku heittäytyisi joskus niin hurjalle päälle, että haluaisikin soittaa jotain muuta kuin tunnetuimpien rokkibändien kitaraosuuksia - kenties jotain ihan muuta tyyliä, kenties jotain ihan toiselle instrumentille kirjoitettua tavaraa - eipä taida tabulatuureina löytyä. Päätös soittaa pelkästään tabulatuureiksi kirjoitettua musiikkia rajaa aika hiton paljon hyvää musiikkia täysin "soittamattomiin". Toki joukossamme on "valitsemalleen tyylille uskollisia", joita mitkään turhat klarinettipilitykset tai fonisoolot kiinnosta.
 
Niin, jotkut haluavat vaan soittaa suosikkibändiensä biisejä ja sooloja klarinettipilityksiin tutustumisen sijaan. Jos taas motivaatiota oikeasti riittää itsensä mahdollisimman monipuoliseen kehittämiseen, niin korvien treenaminen luulisi olevan aika lailla itsestäänselvyys.
 
Pedagogisesta näkökulmasta tabulatuurit ovat todella huono väline, koska siinä jää ajattelutyö kokonaan tekemättä: "mää vaan painan tosta kolmosesta ja sit tosta vitosesta ja sit tosta seuraavan kielen neloselta..." Soittajalle ei välttämättä ikinä hahmotu edes musiikin perusasiat, kuten se, minkä nimisiä säveliä hän soittaa ja mikä on niiden suhde kappaleen sävellajiin tai kulloinkin soivaan sointuun.
 
Mikään ei kuitenkaan estä soittajaa ajattelemasta, vaikka tabulatuureja olisikin vilkaistu.
 
Mulle jää tästä sellainen kuva, että syytät tabulatuureja siitä, että niistä veivaavat soittajat eivät jaksa kehittää korviaan ja musiikillista ymmärrystään. Tabulatuurien käyttöhän ei itsessään estä ketään MYÖS plokkailemasta ja analysoimasta musiikkia. Usein vaan ne soittajat, jotka haluavat vaan opetella soittamaan jotain tiettyjä juttuja ilman sen suurempaa kunnianhimoa, valitsevat luonnollisesti tabulatuurit nuottien ja plokkailun sijaan, ja that's it. Uskoisin, että korvien kehittäminen ja teorian opiskeleminen yms. jutut tulevat sitten ajan kanssa luonnostaan, jos soittajalla herää tarpeeksi kunnianhimoa ja musiikin ymmärtämisen tarvetta. Ei se tabulatuurien vika ole, että kaikkia ei kiinnosta kehittää itseään kaikilla musiikin osa-alueilla. Vai onko?
 
Joo.