Lyriikka ›

Aloittelevana kirjoittajana oma henkilökohtainen iso ongelmani on kliseinen minä.
Englanniksi kirjoittaessani koen saavani kirjoitettua ns. syvällisempää tekstiä, mutta suomeksi junnaan siinä, minä rakkaus hömpässä jossa joku riimi tai pari saattaa olla superhyviä, mutta kokonaisuus on laimea minä lässytys ja kuinka ollakkaan rakkaudesta.
 
En kuitenkaan halua rajoittua englannin kieleen ja kaipailen vinkkejä miten saada nostettua itselle niin kovin rakkaat "tarinat" seuraavalle tasolle, lähemmäs julkaisukelpoista materiaalia.
Tiedän että helpoin tie on palkata kokenut sanoittaja kritisoimaan ja antamaan palautetta, mutta taulous ei anna periksi moiselle eikä itsekritiikki anna periksi edes näyttää kellekkään mokomia.

Itselläni on tuo sama ongelma. En tosin koe kirjoittavani kevyitä minä rakastan -hömpötyksiä, mutta minä -muodossa kuitenkin. Tai ehkä se "minä"- muotokaan ei haittaa, kunhan jokainen tekstini ei vain alkaisi "minä" -sanan eri taivutusmuodoilla...
 
Vaikeeta on, mutta täytyy vaan yrittää käyttää kaikkia vuoronperään.. Minä, sinä, hän, me, te, he, jne..

Hyvää tekee myöskin lähteä kirjoittamaan tunnetilasta.. Täällä, tähän, tänne, missä, koska jne.. se helpoittaa ehkä muiden pronominien ujuttamista tekstiin. Ehkä?
 
En tiedä, näitä yritän itse opetella.. Tsemii!

Sinälläänhän minämuodossa ei oikeastaan ole vikaa, tai ei se ainakaan ole "syvä kierre" - on luontevaa että jos laulaja tulkitsee kappaletta, hän mainitsee itsensä osana sitä. Ellei sitten ota sellaista "äänettömän tarkkailijan" roolia jossa vain kertoo että kuka tekee ja mitä.
 
Kysymys itselläni oli yhdessä vaiheessa uskalluksesta: minkälaisen hahmon nahkoihin sitä uskaltaa ja kehtaa heittäytyä? Laulun kertoja ja laulaja kun hyvinkin harvoin ovat samoja hahmoja. Tämän myötä ensin tuli pohdiskeltua erilaisia tilanteita, joissa ihmiset käyttäytyvät ei-niin-mairittelevasti ja sitten kirjoitti ne tekstiin omaan suuhun.
 
Omalla kohdallani tämä toisaalta on helppoa, koska tekstini pääsääntöisesti ovat tarinamuotoisia tekstejä joissa on selkeä alku ja loppu. Vaikeampaa voi olla, jos kirjoittaa vain jostain eteerisestä yksittäisestä kohtauksesta.
 
Passiivissa kirjoittaminenkin on mahdollista. Hyvä juttu mitä voisi kokeilla olisi juuri se, että kirjoittaisi saman tekstin uudestaan monissa muodoissa (hän, minä, passiivi, sinä) jne. ja katsoisi miten teksti lähtisi kehkeytymään.

Omalla kohdallani tämä toisaalta on helppoa, koska tekstini pääsääntöisesti ovat tarinamuotoisia tekstejä joissa on selkeä alku ja loppu.
 
Tuollaisia tekstejä minäkin kaipaan sävellettäväkseni. Hyviä tekijöitä on vain harvakseltaan tai niitä en tunne. Hovisanoittaja mulla kyllä on, ja hyvä sellainen.
Tuollaisia, usein turhanpäiväisiltä kuulostavia rakkaushöpinöitä, on tullut tehtyä jo sävelkaapuun ehkä liikaakin. No, niitäkin näköjään tarvitaan.

Kokeile vaan rohkeasti muitakin muotoja ja etsi muiden kirjoittamia tekstejä.

kirjoita ,MINÄ -muodot tekstiin ensin isolla, näet helposti sitten mitä tulee tai voi muuttaa.