Aihe: Äänityskoneeksi PC vai Mac?
1 2 3 4 5 6 7 8 9
Velli
26.01.2009 10:01:45 (muokattu 26.01.2009 10:06:38)
Saa kai sitä kyseenalaistaa käyttiksen ja sen tuoman lisähinnan?
 
Saa toki, ei siinä mitään väärää ole. Jos olet ollut tyytyväinen tähän saakka PC puolella ja koet, että jos meininki jatkuu samanlaisena, niin se riittää, niin siinä tapauksessa ostaisin asemassasi PC:n.
 
Valmistuin pari vuotta sitten pop/jazz-konservatoriolta ja siellä meillä oli käytössä pelkästään macceja. Kotona minulla oli koko koulussaoloaikani käytössä PC. Sen jälkeen kun valmistuin konsalta, niin edessä oli joko paluu kokonaan PC:n käyttöön, tai oman Macin hommaaminen. Silmääkään räpäyttämättä painelin applestoren sivuille ja tilasin yli 2000E:n maccipaketin. Olin näet kouluaikanani vakuuttunut maceista niin paljon, että PC puolelle en enää halunnut palata vaikka joutuisin maksamaan tuplahinnan.
 
Samaan aikaan koulussa oli eräs tyttö, joka puolestaan ei vakuuttunut maceista. Hänen mielestään niiden käyttäminen oli paljon vaikeampaa ja hankalampaa kuin PC:den. Hän ei tosin värkännyt läheskään niin paljoa äänityssoftien kanssa kuin mitä itse värkkäsin, eli sekin saattoi vaikuttaa mielipiteeseen. Joka tapauksessa kaikki eivät macceihin niitä 3 vuotta käytettyäänkään siirtyneet.
 
Jos PC:stä tulee paremmat fiilikset, niin osta ihmeessä PC. Kyllä silläkin saa hommat tehtyä.
 
edit. Ainiin, yksi juttu täytyy vielä mainita, jos et sitä vielä tiennyt: Macceihin voi asentaa myös Windowsin, jos haluaa. Siihen voi asentaa myös sekä Windowsin että OS:n päällekkäin, eli silloin samassa koneessa on tavallaan sekä PC että Mac...
Lennu
26.01.2009 10:37:05
 
 
Mutta sit tulee ongelma, kun pitää saada Metal Gear Solid pyörimään täydellä resolla.
gunner
26.01.2009 11:59:30 (muokattu 26.01.2009 12:04:14)
Pelaaminen tosiaan ei ole ongelma, Diablo 2 kyllä toimii vanhallakin koneella.
 
Yks syy, miks tänne tulin kyselemään, on myös se, että mieli muuttuu vielä niin monesti. Esim. juurikin tällä hetkellä mäkki alkoi taas houkuttaa paljon enemmän ... :)
 
PC:nkin kohdalla hinta nousee melko korkealle, koska joka tapauksessa kaikki täytyy näyttöjä myöten ostaa uutena, mikä laskee jo rimaa ostaa mäkki.
 
Mutta mitä mäkkejä täällä on käytössä? Voiko niistä sanoa, minkä verran on syytä panostaa, jotta kaikki toimii hyvin. Liikuteltavuus ei ole arvo sinänsä, joten kannattaako satsata imacciin? Tuskin halvinta kannattaa hankkia, mutta miten paljon eroa on noissa tehokkaammissa käytännössä? Muisti nyt täytyy joka tapauksessa vaihtaa neligigaseen, jos se ei sitä valmiiksi ole.
 
Edit:
En tosiaan ole konetta vielä ostamassa, vaan vasta selvittämässä asiaa, liiallinen mielenkiinto pakottaa kysymään kaikesta ajoissa. Osto tulee ajankohtaisesti mahdollisesti vasta kesän jälkeen, jolloin on myös tarjonta ja hinnat varmaan muuttuneet.
 
Ja toiseksi, miten monta usb-porttia noista imaceista jää käytännössä vapaaksi, kun hiiri ja näppis on kytkettyinä?
"Aluks mä ajattelin, et EI VITTU, mut sit mä kelasin, et EI SAATANA!" - Remu Aaltonen
Puolikuuro
26.01.2009 13:19:31
Nähtyihin äänitystudioihin ja lukuisiin tuntemiini eri ammattimaisiin musiikitekijöihin/aktiivisiin harrastajiin mm. paikkakunnallamme ja ympäristössä. Tähän se osaltani perustuu.
terv. onnellinen iMac-koneen omistaja (PC-konekin on)

 
Eli ei perustu valtakunnalliseen tutkimukseen.
dewil
26.01.2009 13:24:16 (muokattu 26.01.2009 13:27:36)
 
 
Itselläni oli aikoinaan useampikin studio ja paja, jotka oli viilattu viimeisen päälle PC-alustalle.
Kaikki studion osakkaat tiesivät kohtalaisen paljon PA-maailmasta ja aina kun sormi meni turskimmin suuhun (taas) jonkun ajurin tai jumittavan plugarin takia, niin lähipiiristä löytyi maailman huipputason koodaria, jotka tuli naputtamaan mustaa ruutua.
XP:n jälkeen homma vähän helpottui ja tokihan se säätäminen kävi jo niin rutiiniksi, ettei sitä ees huomannut. Myös kaikkia tietokonelehtiä ja foorumeita tuli seurattua tarkkaan, että pysyi kehityksessä mukana. Kaiken kaikkiaan sitä piti tietää hämmentävän paljon näistä "tieto" koneista, kuten sen, että se ja se emolevy aiheuttaa konfliktin sen ja sen äänikortin tahi näytönohjaimen kanssa... Ja aina oli tulossa uusia ajureita, jos jonkinlaiseen ongelmaan.
 
No menin sitten ostamaan mäkin, minkä jälkeen kaikki on ollut, niinkuin pitääkin. Tokihan nämäkin on teknisiä laitteita, ja sinällään herkkiä kapistuksia, mutta tähän astisen (8v) kokemuksen perusteella mä en koske PC:hen kuin pitkällä tikulla.
Kun mäkkiin tulee päivitys, niin se optimoi yleensä softaa, jotta koneesta saadaan enemmän tehoja irti, toisin kuin PC-puolella, jossa tähdätään vahvasti raudan myymiseen.
Ja kyllä. Tämän käyttiksen käyttö vaatii todella paljon vähemmän tietämystä mistään, verrattuna PC-hen. Toki jos tykkää hardcore tweakkaamisesta, niin sekin onnistuu, mutta yleensä tonne konepellin alle ei tarvii kauheena kurkkia.
 
Mitä konevalintaan tulee, niin mulla on ihan perus MacBook-läppäri ja teen tällä ammatikseni studiohommia ja kenttä-äänityksiä, eikä oo tehot loppunu kesken isommissakaan projekteissa.
Lisäksi harrastan valokuvausta ja editoin kaiken samalla vehkeellä. Bueno!
 
Ja mitä valtakunnalliseen ja jossain määrin jopa maailmanlaajuiseen tutkimukseen tulee, niin mäkit on kyllä 88% ammattistudioiden kalustoissa keskeisenä osana.
Just naureskeltiin tuossa erään kuuluisan artistin keikkabussissa, kun yhdeksästä jätkästä kuudella oli mäkit messissä ja lopuilla kolmella kotona.
Dont Clone The Beat. Own The Beat.
J.Hollström
26.01.2009 13:30:35
Ja toiseksi, miten monta usb-porttia noista imaceista jää käytännössä vapaaksi, kun hiiri ja näppis on kytkettyinä?
 
4 kpl. Jos hiiri on langaton niin kaikki viisi.
 
http://www.apple.com/fi/imac/features/
 
"SB 2.0 -portteja on iMacissa itsessään kolme ja Apple Keyboard -näppäimistössä vielä kaksi. Yhdistämällä nopeat lisälaitteet FireWire 400- ja FireWire 800 -portteihin saat vielä lisää mahdollisuuksia."
tommiot
26.01.2009 13:40:58
Nähtyihin äänitystudioihin ja lukuisiin tuntemiini eri ammattimaisiin musiikitekijöihin/aktiivisiin harrastajiin mm. paikkakunnallamme ja ympäristössä. Tähän se osaltani perustuu.
terv. onnellinen iMac-koneen omistaja (PC-konekin on)

 
Mä just keskustelin tästä yhden tutun vähän maailmalla tunnetumman artistin kanssa, ja kovasti väitti se että isommissa studioissa olis kuitenkin ne PC:t käytössä. Ja live-käyttöön taas ei kuulemma löydy esim Soundwebin softaa mäkille, eikä myöskään wyg-ohjelmia. Yks toinen graafisella alalla oleva kaveri taas valitteli kun ei löydy mäkille video-softia.
 
En ota noihin väitteisiin henkilökohtaisesti kantaa, ajattelin vaan kun jengi kovasti tietää kaikesta kaiken, mutta ei sit jostain syystä oo yhtään levyä ikinä myynyt paitsi omalle mutsille.
 
Ai niin, käytän kyllä itse mäkkiä ja olen todella tyytyväinen siihen.
Notefix
26.01.2009 14:17:11
 
 
Mä just keskustelin tästä yhden tutun vähän maailmalla tunnetumman artistin kanssa, ja kovasti väitti se että isommissa studioissa olis kuitenkin ne PC:t käytössä.

Mielenkiintoista. Olisi kiva kuulla esimerkkejä. Oikeesti kiinnostaisi missä noissa isoimmissa mestoissa on pc:t käytössä.

Mun mielipide on se että kummallakin pääsee maaliin. Pitää vaan muistaa että pc puolella se halvin kokoonpano ei aina ole optimaalisin työntekoon. Ja kun ryhtyy kalliimmista osista kokoamaan tai ostaa paremman merkkikoneen, niin kyllä siihenkin hintaa tulee.

MUTTA, jos on kyse musan harrastuksesta eikä pyörittele isoja projekteja, pc on kyllä ihan varteenotettava, ellei jopa suositeltava vaihtoehto.
"Layers of layers of shit!"
Wahi
26.01.2009 14:21:27
No ite päädyin omenaan koska tykästyin helppokäyttöisyyteen ja onhan nämä paljon vakaampiakin vaikka vanha XP vanhus toimi yllättävän hyvin (koneen tehot oli kyllä mallia vintage). Ja koulussa ja työelämässä tällä omalla alalla on kuitenki pääpaino maceissa.
 
Applella on kyllä kaikissa tuotteissa suht reilusti omenalisää päällä.
Shine on you crazy diamond
phiit
26.01.2009 14:30:47
Applella on kyllä kaikissa tuotteissa suht reilusti omenalisää päällä.
 
On mutta siitä ilosta kannattaakin juuri maksaa ;) täälläkin Macbook ollut käytössä äänihommissa jo 3:tta vuotta
Värinä
26.01.2009 14:34:43
Ja toiseksi, miten monta usb-porttia noista imaceista jää käytännössä vapaaksi, kun hiiri ja näppis on kytkettyinä?
 
Oikeasti kannattaa myös miettiä kuinka montaa porttia oikeastaan tarvitsee. Itseänikin hieman mietitytti kun omaa MacBookkia ostin, että miten nuo kaksi USB liitäntää riittää, kun oli tottunut, että PC:ssä oli vaikka kuinka monta. Loppuen lopuksi tulee noin kerran tai pari viikossa joku laite lykättyä tohon USBiin kiinni. Ikinä ei ole tarvinnut miettiä, että "mitä ottais irti, jotta saisi vielä ton kiinni."
 
Tosin pöytäkoneen kanssa on varmaan vähän eri juttu. Siinä kun ei ne kiinni olevat piuhat häiritse samalla tavalla kun läppärissä, jos ne vaan saa hieman pois näkyvistä. Ja saahan noita näppiksiä ja hiiriä Bluetoothilla, niin ei vie yhtäkään USBia.
 
Eihän musakäytössäkään noita portteja kauheasti tarvi. Äänikortille yksi (ja tätä varten on se FW) ja toinen mahdolliselle kovalevylle (tämänkin saa FW:n perään). Mitä muistin määrään tulee, niin itse pyöritän kahdella gigalla vielä ihan kevyesti kotiproggiksia.
Someone once said that life's like a cow, but I don't know how...
Wahi
26.01.2009 15:17:19
Mä vähän epäilin myös Macbook Pro:n USB paikkojen riittävyyttä (2 löytyy). Mutta eihän tuo mikään ongelma ole; hiiri on bluetooth, äänihommat saa firewireen (tosin tällähetkellä on USB verme käytössä), ja expresscard paikkaan saa muistikortinlukijan niin eipä tartte järkkäriäkään piuhalla tökätä koneeseen.
Shine on you crazy diamond
gunner
26.01.2009 15:20:17
Eihän musakäytössäkään noita portteja kauheasti tarvi. Äänikortille yksi (ja tätä varten on se FW) ja toinen mahdolliselle kovalevylle (tämänkin saa FW:n perään). Mitä muistin määrään tulee, niin itse pyöritän kahdella gigalla vielä ihan kevyesti kotiproggiksia.
 
Nykysellään mulla menee äänikortti yhteen usbiin, kovalevy yhteen ja line 6 pod kolmanteen. Tämä tosin siitä syystä, että podin läpi en ole windowsia saanut monitoroitua, tiedä sitten onnistuuko mäkin kanssa :)
 
Nämä siis syövät jo kolme porttia, ja kun hiirenkin kaipaisi niin alkaa käydä jo tiukaksi perus läppärillä. Vielä yhtenä lisänä on midikiippari, mutta sille nyt ei tietenkään tule tarvetta samaan aikaan podin kanssa, mikä säästää paikkoja.
 
FW-laitteet on tietysti haaveissa sitten myöhemmin mahdollisesti :)
"Aluks mä ajattelin, et EI VITTU, mut sit mä kelasin, et EI SAATANA!" - Remu Aaltonen
Värinä
26.01.2009 16:11:26 (muokattu 26.01.2009 16:12:26)
Niin pöytäkoneessa kai se idea olisikin juuri siinä, ettei piuhojen kanssa tarvi säätää. Näin läppärin kanssa noi 2xUSB ja FW riittää ihan hyvin...
 
E: Ööö. Oli taas paljon pointtia tässäkin.
Someone once said that life's like a cow, but I don't know how...
samulirask
26.01.2009 16:49:06 (muokattu 26.01.2009 20:26:46)
 
 

MUTTA, jos on kyse musan harrastuksesta eikä pyörittele isoja projekteja, pc on kyllä ihan varteenotettava, ellei jopa suositeltava vaihtoehto.

 
Kiitos näistä sanoista. Olen tätä yrittänyt joskus aina täällä sanoa. Näistä Mac-hehkutuksista (joista tietenkin uskon joka sanan - olen oikeasti sitä mieltä että mäkit ovat parempia koneita, vain paljon kalliimpia kuin esim. minä ikinä sijoittaisin koneeseen) tulee helposti sellainen kuva, että PC on täysin käyttökelvoton missään musahommissa, ja suurinpiirtein että biiseistäkin tulee parempia mäkillä.
 
Nämä jutut vain vähän sopivat huonosti yhteen sen arkikokemuksen kanssa, joka minulla on PC:n käytöstä. Kaiken kaikkiaan muutamavuotias PC-läppärini on kaikessa sille tarkoitetussa käytössä toiminut ilman juuri minkäänlaisia ongelmia, ja että musahommissakin nämä 30-40 raidan kotiprojektit ovat onnistuneet vallan mainiosti. Applella olen päässyt tekemään hommia (nuotinnusta) muutamiksi tunneiksi, ja ei sekään tottumattomalle mitään juhlaa ole - mielummin olisin nekn hommat tehnyt halvalla PC-läppärilläni, jonka käytön osaan siinä määrin hyvin, että se tuntuu toimivan ajatuksen voimalla. (Sitäpaitsi iMac vai mikä se nyt on meinasi syödä minun M.A. Numminen-lastenlevyni. Se ei suostunut palauttamaan sitä käteeni, vaan väitti että se on "käytössä". Maccia tunteva kaverini osasi onneksi pysäyttää levyn jostain pakkopysäytystoiminnosta, ja Bommi ja Gommi pääsivät vapauteen. Hyvä musamaku koneella kyllä oli.)
Samulin sivut
Sinap
26.01.2009 22:58:58
Lyhyesti omia kokemuksia: Windows-kone täytyy pitää aivan puhtaana kaikesta ylimääräisestä ja pyhittää työkoneeksi, jos haluaa että se toimii. Mäkki toimii vakaasti vaikka koneella tekis välillä muutakin.
 
Molempia tullu käytettyä..pyhitä pc työkoneeksi..macin saa myös epävakaaksi kaikella ylimääräsellä..
 
Macillä on ammattikäytössä pieni etu uskottavuuden lisänä mutta tosi harvat asiakkaat edes kysyy mikä siellä pöydän alla hurisee..toisaalta windowsin ulkoasuun jengi on tottunu ku tapetteihin seinillä eikä tästä keskustelua synny..toisinkuin poikkeavasta, hieman vieraasta käyttiksestä, jota äänimies käsittelee ammattilaisen ottein ;)
Tuubista irtoaa vielä...kun vaan vähän rutistaa.
south_of_heaven
27.01.2009 00:45:59 (muokattu 27.01.2009 00:51:32)
Voi se äänittely varmasti toimia Win-koneella, mun kohdalle vaan sellaista ei ole sattunut. Tähän vielä lisään, että älkää ostako Acerin läppäreitä musakäyttöön. Älkää ylipäätään ostako mitään Aceria mihinkään käyttöön. Tässä kannattaa miettiä, paljonko sijoittaa rahaa, mutta mulla meni perkeleesti enemmän niiden koneen yhteensopimattomuuden takia. Sen jälkeen vasta opin. Maceissa ei tarvitse suurennuslasilla tutkailla yhteensopivuuksia, vaan laitteessa lukee mac-tuki jos sitä on. Ja silloin laite toimii useinmiten iskemällä se kiinni.
 
En suoranaisesti väitä että Macit olisivat kestävämpiä, mutta omalle kohdalle ja huomattavalle määrälle tuttuja ja vähemmän tuttuja on usein osunut niin, että sen läppärin elinikä on vuosi-pari tai vähemmän. Velipojan 1500€ Sony pamahti kuukaudessa. Macintoshien hajoaminen ei tunnu olevan yhtä yleistä, ja ainakin mulla on tähän purkkiin melkoinen luottamus, jota normaalisti tekniikalle en sallisi. Siihen lienee myös syynsä, miksi kaikki parhaat studiot jotka tiedän, ovat varusteltu Mac-pohjaisiksi. Tähän väliin sanon, että Apple ei maksa minulle näistä sanoista.
 
Makuasioitahan nämä ovat myös monin piirtein. Maciin siirtyessä saa varautua siihen, ettei ohjelmistopuolella välttämättä ihan kaikkea pystykään tekemään. Mutta videota, ääntä ja kuvaa kyllä käsittelee miten päin vaan. Katkerinta oli itsellä luopua FL Studion ja monien, monien erittäin pätevien ilmaispluginien käytöstä, koska niille ei Mac-tukea löytynyt. Mutta Logic korvaa kyllä aukon paremmin kuin hyvin.
 
En katso alaspäin mitään Win-pohjaista järjestelmää, jos se suinkin vain toimii. Mutta en voi täysillä luottaa.
Guitars are like assholes; Everybody has one.
samulirask
27.01.2009 08:09:58 (muokattu 27.01.2009 12:44:09)
 
 
Voi se äänittely varmasti toimia Win-koneella, mun kohdalle vaan sellaista ei ole sattunut. Tähän vielä lisään, että älkää ostako Acerin läppäreitä musakäyttöön. Älkää ylipäätään ostako mitään Aceria mihinkään käyttöön.
 
Niinpä niin. Juuri pari viestiä ylöspäin kehuin kuinka tämä vanha halpa läppärini on toiminut tämän kolme ja puoli vuotta kokolailla ongelmitta, ja Acerhan tämä on. Uskon kyllä että Windows-koneissa ON yhteensopivuusongelmia, ja että olet niihin törmännyt. (Itse asiassa minun rajoitetuilla tiedoillani pidän pienenä ihmeenä sitä, että Windows-systeemin osaset, joita voi olla n. ziljoonaa erilaista, toimivat niinkin hyvin yhteen.)
Samulin sivut
south_of_heaven
27.01.2009 11:04:04 (muokattu 27.01.2009 11:04:59)
Niinpä niin. Juuri pari viestiä ylöspäin kehuin kuinka tämä vanha halpa läppärini on toiminut tämän kolme ja puoli vuotta kokolailla ongelmitta, ja Acerhan tämä on. Uskon kyllä että Windows-koneissa ON yhteensopivuusongelmia, ja että olet niihin törmännyt. (Itse asiassa minun rajoitetuilla tiedoillani pidän pienenä ihmeenä sitä, että Windows-systeemin erilaiset osaset, joita voi olla n. ziljoonaa erilaista, toimivat niinkin hyvin yhteen.)
 
Vanhemmissa uskoisinkin toimivan paremmin, mutta Acer tapaa säheltää kaikkia omia uraauurtavia systeemejään, jotka ovat todellisessa maailmassa useinmiten paskoja. Kaikki e-managementit kannatti ainakin ottaa heti pois. Kuukauden painimisesta äänikortin rätinän poistamiseksi jäi vain paha mieli.
Guitars are like assholes; Everybody has one.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)