Elektroniikka ja soitinrakennus ›

Eikö tuossa ole se riski että lapa liukuu pois paikoiltaan kun liima on liukasteena välissä?

joo on siinä sellainenkin mahdollisuus,siinä tapauksessa voi poistaa eka nauhan
ja porata vaikka millin reiän nauhan urasta ja laittaa vaikka ohut naula uran
reikään väliaikaisesti liimausta varten,vielä parempi jos laittaa molemmille reunoille niin pysyy suorassa,poistaa naulat kun liima on kuivunut ja laittaa nauhan takaisin,nauha taas pitäis kuumentaa että saa siististi sen pois,tuntuu varmaan
monimutkaiselta mutta sen takia sen korjauskin maksaa.Niitä nauloja ei kannata mennä vasaralla lyömään ettei kaula halkea.

Niitä nauloja ei kannata mennä vasaralla lyömään ettei kaula halkea.
 
...joo, kova jätkä painaa ne sormella puuhun ku puuhun !! :o)
 
tai fiksu jätkä ruuvaa skrugarilla :)
 
-Sami

Eipä tuo monimutkainen juttu ole. Näin toimitaan. Tämä kiven tuttava ei ole kiinnostunut asiasta, on "erikoistunut" esähköisiin soittimiin enemmän. Irroitan liimat itse,ostan titebondia, ja sitten sukuloimaan. Näytin Hessulle soitinta ja sanoi homman onnistuvan helposti, on tehnyt samanlaisia korjauksia ennenkin,tosin kyseessä ei ole ollut soitin :)

Tällainen työjärjestys mitään ?
 
1. Otelauta irti kokonaan (lämmöllä ja vesihöyryllä)
2. kaulanpalojen putsaus erikeeperistä. Koskeutteutta hyväksikäyttäen tässäkin ?
3. Kaulan kasaan liimaaminen.
4. Nyt putsata ja tasoittaa sen pinnan johon otelauta liimataan.
5. Otelaudan liimaus. Ja tietenkin oikeaan kohtaan, ettei tule intonaatio-ongelmia.
6. pintakäsittely

Jopas Kivi on kovin kannustava. En ole itse vielä onnistunut saamaan yhtään kitaraa valmiiksi, mutta uskono pystyväni moiseen urakkaan. Jos minulta olisi kaula nasahtanut omasta kitarastan samalla tavalla poikki, en todellakaan olisi tiennyt kuinka asiassa edetään ja olisin varmasti miettinyt myös tuota hiomista, jos välissä olisi ollut jo valmiit, kovat liimat. Olen vähän närkästynyt kysyjän puolesta, koska niin helposti samaistun hänen taitoihinsa moisen ongelman suhteen. Tosin nyt kun tieto on lisääntynyt niin saattaisin jopa korjata lohjenneen kaulan liimoja rapsuttamalla ja jigiä apuna käyttäen :)
 
-Sami
 
Joo, mutta en siltikään kadu tai pyydä anteeksi. Mä elätin itseni 1980-luvulla jossain vaiheessa kunnostamalla, säätämällä, purkamalla ja kokoamalla kitaroita, ja voin sanoa että käsieni kautta on kulkenut satoja ja taas satoja skeboja. Kaikki kamalimmat asiat mitä niissä tuli vastaan olivat joka ainoa seurausta siitä, että innokas mutta kärsimätön kotinikkari oli yrittänyt korjata jotain. Mä en ole nähnyt montaakaan edes siedettävää "amatöörin korjausta".
 
Nytkin olen varma, että jos kysyjä suunnittelee uuden kaulan tekoa, hän ottaa ensimmäisen vastaantulevan puupalikan ja alkaa veistää siitä (ehkä puukolla?), eikä varmastikaan hae kunnolla kuivunutta soitinpuuta. Tuloksena on elävä ja käyrtyvä kaula sitten. Maniskassa on hurja veto, kaularautakaan ei ole turha ajatus.
 
Mitä kitaran tekemiseen tulee, suosittelen jotain rakennussarjaa, tai sitten halvan kiina-kitaran customointia. Eihän se tietenkään ole oikeaa kitaran rakentamista ...mutta mä olen saanut monen kitaran osat ostamalla markalla niitä koulun teknisessä käsityössä tehtyjä kitarahirvityksiä ja varovasti purkamalla niistä käyttökelpoiset osat. Hiukan tietysti itketti kun näki niitä Warmothin bodyja ja kauloja jotka oli porailtu pilalle miten sattuu, olipa joku kaveri koonnut stratonsa kiireessä kolmen tuuman sinkkinauloillakin, jotka oli kaulan liitoksessa lyöty bodyn ja kaulan läpi ja kärjet kauniisti kotkaamalla upotettu otelautaan. Ei saakeli!
 
Onneksi amatööri yleensä pilaa puut ja ostaa liian kalliit rautaosat (jotka voi pelastaa), sillä kompensoi kivasti halpiskitaroita joissa puut on ok mutta rautaosat kuraa. Yhteensä voi saada aikaan ihan toimivia soittimia kaiken maailman skuikeroista.
;-)
 
PS. Oletusarvoisesti amatöörin kitarankorjauksista tulee mieleen Aron soittimessa joskus näkemäni Gibson johon omistaja oli "vaihtanut humpparit" P90-mikkien tilalle käyttäen työvälineinä vasaraa ja talttaa kuten koulun veistossa aikoinaan. Ei v***u mikä näky. Se oli kuin avolouhos. Ja kehysten puutteessa joku kallis merkkihumppari naulattu suoraan taltalla suppiloksi avarretun mikinkolon pohjaan.

Joo, mutta en siltikään kadu tai pyydä anteeksi. Mä elätin itseni 1980-luvulla jossain vaiheessa kunnostamalla, säätämällä, purkamalla ja kokoamalla kitaroita, ja voin sanoa että käsieni kautta on kulkenut satoja ja taas satoja skeboja. Kaikki kamalimmat asiat mitä niissä tuli vastaan olivat joka ainoa seurausta siitä, että innokas mutta kärsimätön kotinikkari oli yrittänyt korjata jotain. Mä en ole nähnyt montaakaan edes siedettävää "amatöörin korjausta".
 
Nytkin olen varma, että jos kysyjä suunnittelee uuden kaulan tekoa, hän ottaa ensimmäisen vastaantulevan puupalikan ja alkaa veistää siitä (ehkä puukolla?), eikä varmastikaan hae kunnolla kuivunutta soitinpuuta. Tuloksena on elävä ja käyrtyvä kaula sitten. Maniskassa on hurja veto, kaularautakaan ei ole turha ajatus.
 
Mitä kitaran tekemiseen tulee, suosittelen jotain rakennussarjaa, tai sitten halvan kiina-kitaran customointia. Eihän se tietenkään ole oikeaa kitaran rakentamista ...mutta mä olen saanut monen kitaran osat ostamalla markalla niitä koulun teknisessä käsityössä tehtyjä kitarahirvityksiä ja varovasti purkamalla niistä käyttökelpoiset osat. Hiukan tietysti itketti kun näki niitä Warmothin bodyja ja kauloja jotka oli porailtu pilalle miten sattuu, olipa joku kaveri koonnut stratonsa kiireessä kolmen tuuman sinkkinauloillakin, jotka oli kaulan liitoksessa lyöty bodyn ja kaulan läpi ja kärjet kauniisti kotkaamalla upotettu otelautaan. Ei saakeli!
 
Onneksi amatööri yleensä pilaa puut ja ostaa liian kalliit rautaosat (jotka voi pelastaa), sillä kompensoi kivasti halpiskitaroita joissa puut on ok mutta rautaosat kuraa. Yhteensä voi saada aikaan ihan toimivia soittimia kaiken maailman skuikeroista.
;-)
 
PS. Oletusarvoisesti amatöörin kitarankorjauksista tulee mieleen Aron soittimessa joskus näkemäni Gibson johon omistaja oli "vaihtanut humpparit" P90-mikkien tilalle käyttäen työvälineinä vasaraa ja talttaa kuten koulun veistossa aikoinaan. Ei v***u mikä näky. Se oli kuin avolouhos. Ja kehysten puutteessa joku kallis merkkihumppari naulattu suoraan taltalla suppiloksi avarretun mikinkolon pohjaan.
 

 
Minäkin olen nähnyt omatekoisen voiveitsen. Se oli vitun ruma. Kiitos sinulle, Kivi.

PS. Oletusarvoisesti amatöörin kitarankorjauksista tulee mieleen Aron soittimessa joskus näkemäni Gibson johon omistaja oli "vaihtanut humpparit" P90-mikkien tilalle käyttäen työvälineinä vasaraa ja talttaa kuten koulun veistossa aikoinaan. Ei v***u mikä näky. Se oli kuin avolouhos. Ja kehysten puutteessa joku kallis merkkihumppari naulattu suoraan taltalla suppiloksi avarretun mikinkolon pohjaan.
 
Minä oon ymmärtäny että se on ruuveilla kiinni se mikki kehyksissä, ja kehys kitarassa. Ainakin niin minä sen laitoin.
 
Oliko se mikkikehys naputeltu taltalla ja vasaralla irti siitä kitarasta, ja sitte naulattu se uus mikki sinne pohjaan? Ei vissiin oo tullu mieleen ostaa ruuvimeisseliä.

Minä oon ymmärtäny että se on ruuveilla kiinni se mikki kehyksissä, ja kehys kitarassa. Ainakin niin minä sen laitoin.
 
Oliko se mikkikehys naputeltu taltalla ja vasaralla irti siitä kitarasta, ja sitte naulattu se uus mikki sinne pohjaan? Ei vissiin oo tullu mieleen ostaa ruuvimeisseliä.
 
Humppari ei mene p90:n paikalle ilman puutöitä. p90 on pienikokoisempi.

Humppari ei mene p90:n paikalle ilman puutöitä. p90 on pienikokoisempi.
 
Ahaa, nyt tiedän tuonkin.

Tällainen työjärjestys mitään ?

1. Otelauta irti kokonaan (lämmöllä ja vesihöyryllä)
2. kaulanpalojen putsaus erikeeperistä. Koskeutteutta hyväksikäyttäen tässäkin ?
3. Kaulan kasaan liimaaminen.
4. Nyt putsata ja tasoittaa sen pinnan johon otelauta liimataan.
5. Otelaudan liimaus. Ja tietenkin oikeaan kohtaan, ettei tule intonaatio-ongelmia.
6. pintakäsittely
 
Näin tämä tuntuu minustakin fiksuimmalta. Otelauta tosiaan on jo valmiiksi irti, pieni säle kaulaa on siinä vain kiinni alkuperäisellä liimallaan. Erikeepperit lähti kankaanpalalla,haalealla vedellä ja teräväkulmaisella kovakumin palasella pois hyvin. Tarkasti piti hankailla,liimaa kun oli joka syyn välissä. No se on ohi nyt.
 
Kunhan Hessulla on aikaa ja olen käynyt ostamassa liimaa lepikältä, olen vierestäkatsojana hommassa.
 
Kivi.
 
Kaikki kamalimmat asiat mitä niissä tuli vastaan olivat joka ainoa seurausta siitä, että innokas mutta kärsimätön kotinikkari oli yrittänyt korjata jotain. Mä en ole nähnyt montaakaan edes siedettävää "amatöörin korjausta".
 
Kantasi on asiasta tullut selville, se oli pahan luokan moka, miksi hangata suolaa haavoihin?
 
Nytkin olen varma, että jos kysyjä suunnittelee uuden kaulan tekoa, hän ottaa ensimmäisen vastaantulevan puupalikan ja alkaa veistää siitä (ehkä puukolla?), eikä varmastikaan hae kunnolla kuivunutta soitinpuuta. Tuloksena on elävä ja käyrtyvä kaula sitten. Maniskassa on hurja veto, kaularautakaan ei ole turha ajatus.
 
Jos näkisit katsoa tarkemmin kutriesi takaa, huomaisit että tarkoitus ei ole työstää kaulaa itse, vaan osaavan ihmisen kanssa joka tietää mitä tekee. Ja pala mahonkia on tullut myös viesteissäni esille, leppävirran soitinrakentamolta.
 
Mitä kitaran tekemiseen tulee, suosittelen jotain rakennussarjaa, tai sitten halvan kiina-kitaran customointia.
 
Kerro kokemuksiasi mielellään asiaa koskeviin ketjuihin, tässä on kyse mandoliinin korjaamisesta. Kitaranrakennussarjat sikseen.
 
Ymmärtänet että alkaa vituttaa kun hippi aukoo päätään syyttä suotta, se ei edistä tätä asiaa millään lailla.

söhellys. anteeksi.

Apaas: söhellys. anteeksi.
 
No kun kerran söhelsit, niin kerrohan samalla mikä on soittimenkorjauksen tilanne..

Soitinkorjaajan kuntoon laittamana hienossa kuosissa.