Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Oliko kenties Bachilla näppinsä pelissä vai olenko aivan hukassa?
 
Bach on Jumala, mutta ei hänkään kaikkeen pystynyt. Kulttuurievoluutiota on tässä asiassa syyttäminen. Siitä puheen ollen: toivottavasti emme enää kovin useaa vuosisataa jatka tätä epäloogista perinnettämme. Eikö olisi jo korkea aika siirtyä kromaattiseen järjestelmään ja antaa jokaiselle lapsoselle oma nimi ja viivastopaikka?
 
Kumma kun edes feministit eivät ole löytäneet diatonisuudesta mitään epäkorrektia. Juurisävelienhän voidaan katsoa edustavan maskuliinisuutta siinä missä sonaattimuodon pääteemankin ja muunnesävelten alistettua naissukupuolta lopulta kukistuvan sivuteeman tavoin.
 
PS: Viittaan siis tähän surullisen kuuluisaan Susan McClaryyn ja hänen tutkielmaansa Feminine Endings.
 
Wikipediasta äkkiä lainattua:
 
In Feminine Endings, McClary describes, among other things, how sonata form may be interpreted as sexist or misogynistic and imperialistic, and that, "tonality itself - with its process of instilling expectations and subsequently withholding promised fulfillment until climax - is the principal musical means during the period from 1600 to 1900 for arousing and channeling desire." She analyzes the sonata procedure for its constructions of gender and sexual identity. The primary, once "masculine", key (or first subject group) represents the, always in narrative, male, self, while the secondary, "feminine" key (or second subject group), represents the other, a territory to be explored and conquered, assimilated into the self and stated in the tonic home key.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Susan_McClary
 
PPS: Aikamoisia helmiä on Suski päästänyt muutenkin. Lukekaahan linkki kunnolla.